keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Freitas: "Pyhimysainesta" (2009)

15-vuotiaalla Antonialla on yksi perin klassinen unelma: ensisuudelma. Sen sijaan hänen toinen unelmansa on kaikkea muuta kuin klassinen: hän haluaa tulla ensimmäiseksi elossa olevaksi katoliseksi pyhimykseksi. Antonia on suorastaan hurahtanut pyhimyksiin. 

Paitsi että hän tietää niistä kaiken ja pyytää niiltä apua tiukoissa tilanteissa, hän kirjoittaa myös säännöllisesti Vatikaaniin ehdotuksia siitä, minkämoinen pyhimys maailmasta vielä puuttuisi, ja ehdottaa itseään virkaan! Samalla Antonia elää myös hyvin normaalia teinin elämää. Hän on haaveillut jo kaksi vuotta ihanasta Andysta, joka pestataan lopulta äidin italialaisen ruokakaupan varastoapulaiseksi - jes! (Takakansi)

     *     *     *

Uskomattoman valloittava kirja, valloittavasta Antoniasta, josta kirjan aikana vähitellen muotoutuu pyhimys .. ainakin epävirallisesti. Tietysti ensisuudelmien ja suutelun pyhimys - ja ensimmäinen elossa oleva pyhimys kautta aikojen .. edellyttäen tietysti, että paavi virallistaa hänen pyhyytensä.

Ilman Andyä, joka ei sitten ollutkaan se oikea, ei Antoniasta olisi tullut juuri tätä pyhimystä. Itseasiassa Antonia oli harkinnut lukuisia vaihtoehtoja, joita hän oli kirjeissään esitellyt (laajasti perustellen) myös paaville .. ja peräti kahdelle paaville, sillä kesken Lucian-päivän seremonioiden edellinen paavi kuolee - ja viimeinen kirje, jonka Antonia lähettää, on jo uudelle paaville.

     *     *     *

Donna Freitas kuvaa taitavasti teini-ikäistä nuorta naista, ja tämän tunne-elämää sen kaikessa kirjossa ja häilyvyydessä. Yhdessä hetkessä Antonian kaksi vuotta palvomasta pojasta tuleekin pahan ruumiillistuma, demoni, joka teki oikeastaan vain sen virheen, että erehtyi suutelemaan tytön rintoja ennen kuin suuteli tätä suulle.

Kieltämättä pojan teko oli hävytön - ja hän kiirehti asioiden edelle -, mutta Antonian tilanteeseen on helppo kenen tahansa eläytyä. Hän oli kaksi vuotta odottanut suudelmaa suulleen, ja pettymys on tietysti valta, kun hän tunteekin huulet nänninnipukassaan.

Antonian päätelmä tapahtuneesta oli, että hänellä ei ollut käytettävissään sopivaa pyhimystä, jolta hän olisi voinut etukäteen rukoilla apua tilanteeseensa. Aivan kuten Antonian paras ystävä Maria toteaa, kyse on taikauskosta, mistä kaikessa uskonnollisessa uskossa lopulta on kyse.

Rukoilu on - tässä tilanteessa - maaginen teko, jolla Antonia kuvitteli voivansa välttää epäonnistumisen kokemuksen.  Ja koska ensisuudelman pyhimystä ei ollut olemassa, hän päätti itse ryhtyä sellaiseksi. Tai tarkalleen ottaen: hän ehdotti sitä paaville, mutta ei ehtinyt saada viimeiseen pyyntöönsä vastausta ennen kuin paavi otti ja kuoli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti