keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Gaiman: "Coraline varjojen talossa" (2003)

"Coraline varjojen talossa" (2003) on Neil Gaimanin moninkertaisesti palkittu nuortenkirja. Kirjaan perustuva elokuva "Coraline ja toinen todellisuus" (2009) oli ensimmäinen 3D-tekniikalla tehty  stop motion -teräväpiirtoanimaatio. (Wikipedia)

      *     *     *

Sen perusteella mitä brittikirjailija Neil Gamanista on kirjoitettu ja miten häntä on mm. tämän kirjan perusteella palkittu, "Narnian tarinoiden" kirjoittaja C.S. Lewis ja "Liisa Ihmemaassa" -kirjojen kirjoittaja Lewis Carroll ovat saaneet nykykirjailijoiden joukosta jonkinlaisen manttelinperijän.

Myös "Coraline" -kirjassa seikkaillaan niin peilintakamaassa kuin mennään seinässä olevan piilo-oven läpi toiseen todellisuuteen. Samalla tavalla - mutta hienovaraisemmin kuin "Narnian tarinoissa" - tässäkin pönkitetään länsimaista uskonnollisuutta. Pikku tyttö ja hänen kaverinsa eivät tee ristiretkiä niin kuin Lewisin lasten maailmassa tehdään, mutta äidin näköisen noidan kimppuun Coraline käy hanakasti. (Mistä Coraline muuten edes tietää että nainen on noita?)

Noita on ambivalentti hahmo, sillä hän puhuu tytölle synnistä, kun tämä ei tottele 'toista äitiään'. ('Toinen äiti' väittää että kaikilla ihmisillä on kaksi äitiä.) Rangaistukseksi tottelemattomuudestaan 'toinen äiti' panee tytön peilin takana olevaan kammariin joksikin aikaa.  - Symboliikassa on sekoitettu niin kansanuskomuksia kuin kristinuskon moraalia sekä luodaan sekasotkusta nykyperinnettä.

Toisen todellisuuden tekee erikoiseksi kaiken maagisen ja merkillisen lisäksi se, että tässä maassa Coraline saa kaikkea sitä aineellista - ja myös aineetonta - hyvää, mitä hän ensimmäisessä kodissaan on jäänyt uupumaan. 'Toinen äiti' heittäytyy häijyksi vasta, kun Coraline alkaa uhmata häntä. Aivan samalla tavalla luultavasti toimisi oikea äitikin.

Jossain vaiheessa 'toisen äidin' pahuutta ei voi enää epäillä. Silloin kun Coraline peilintakamaassa tapaa kolmen pikkulapsen haamut, hän tajuaa että nainen todellakin on noita, jonka tarkoituksen on ilmeisesti syödä Coraline. (Samalla tavalla kuin 'Punahilkka' -sadussa noita - ja slaavilaisten satujen Baba Jaga - uhkaa pistää lapset poskeensa.)

      *     *     * 

Urheasti Coraline haastaa noidan peliin, jossa voi käydä miten tahansa. Hänellä on pelissä paljon, sillä noita on ilmeisesti ottanut hänen vanhempansa vangikseen. Eikä noita myöskään kiellä, etteivätkö vanhemmat olisi hänellä jossain piilossa, kun Coraline ehdottaa leikkiä, jos hän etsisi vanhempansa toisesta todellisuudesta. Panoksena on Coralinen oma henki, sillä hän lupaa antaa sielunsa noidalle, jos ei löydä omia vanhempiaan. - Hänelle siis kävisi niin kuin noidan syömille lapsille.

Coraline nostaa pelin panoksia kuin paraskin uhkapelaaja, ja päättää pelastaa myös haamuiksi muuttuneet lapset - ja palauttaa heidän sielunsa takaisin haamuihin. Ajattelutapa on tuttu mm. vanhoista kansantarinoista, joissa usein ihmisen sielu ei saa rauhaa ennen kuin esimerkiksi hänet surmannut henkilö on saanut rangaistuksensa.

Lasten sielut ovat samassa, toisessa todellisuudessa kuin lasten haamut, mutta erillään lasten haamuista. Coraline oivaltaa, että sielut ovat lasikuulien sisällä, jotka hän onnistuu maagisesti näkemään. Pelottavia hahmoja uhmaten tyttö onnistuu keräämään lasten sielut noidan huomaamatta itselleen - ja sen kautta vapauttamaan elämästä haamuina.

Coralinen ansiosta lapsista tulee - yllätys, yllätys - enkeleitä, mitäpä muutakaan, jotka ilmeisesti liihottelevat taivaan tuuliin jumalansa luokse.  Myös vanhemmat löytyivät lasin sisältä, joka oli samanlainen kuin Coralinen oikean äidin keräilemät lumisadekuulat.

Coraline nokkelasti oivalsi, että noita oli pienentänyt hänen vanhempansa ja pannut heidät takanreunustalla olevaan lasikuulaan, ja oletti ettei tyttö keksi näin ovelaa piilopaikkaa. Kun Coraline ei näyttänyt löytävän vanhempiaan, noita kuvitteli jo voittaneensa tytön sielun itselleen, mutta - samalla tavalla kuin 'Punahilkassa' - Coraline onnistuu huiputtamaan noitaa ja työntää hänet komeroon, josta tämä ei pääse pois.

      *      *     *

Itse kirja alkaa arkisesti Coralinen oikeasti kodista, jonne 3-henkinen perhe on juuri muuttanut. Coraline tutkii uutta kotiaan ja löytää salaperäisen, umpeen muuratun oven. Äiti tietää, että ovi on vienyt joskus viereiseen asuntoon. Ovi  ei jätä Coralinen mielikuvitusta rauhaan, ja eräänä yönä hän hiipii ovelle ja huomaa, että ovi johtaakin jonnekin - toiseen maailmaan.

Ja kaiken kukkuraksi toinen maailma on lähes täysin samanlainen kuin se, missä Coraline on. Jopa 'toiset vanhemmat' ovat tuossa toisessa todellisuudessa. Ja nämä vanhemmat ovat paljon kivempia kuin oikeat vanhemmat. Ne ovat kiinnostuneita pikkutytöstä ja heillä on vaikka kuinka paljon aikaa hänelle.

Ulkoisesti 'toiset vanhemmat' ovat vähän erinäköisiä. Heillä on paperinvalkea iho, hämähäkkimäisen pitkät, ohuet sormet ja silmien paikalla mustat napit. Silmät ovat ne jotka tekevät hahmoista tosi oudon ja pelottavan näköisiä. (Silmäthän ovat sielun peili, ja kun ei ole silmiä, ei ole peiliäkään.)

Kun oikeassa kodissa ei ole edes kunnon ruokaa, toinen koti tuntuu taivaalta. Ruoka on herkullista, kissat osaavat puhua, ja rakastavilla vanhemmilla on aikaa ja halua leikkiä Coralinen kanssa. Vasta kun Coraline haluaa takaisin oikeaan kotiinsa, 'toinen äiti' ei pidäkään ajatuksesta. Hän haluaa Coralinen viipyvän heidän luonaan ikuisesti.

Coraline saa kuitenkin itse päättää mitä tekee. Noidalla ei ole valtaa pakottaa tyttöä mihinkään. Mikäli Coraline päättää valita 'toiset vanhemmat', hänen täytyy vain suostua siihen, että hänen oikeiden silmiensä tilalle ommellaan mustat - tai minkä väriset tahansa - napit. Tätä ei Coraline kuitenkaan halua. - Tilanne mutkistuu entisestään, kun Coraline joutuu yhä enemmän noidan valtaan ja noita ottaa oikeat vanhemmat vangikseen. Coraline ei voi vain olla ja katsoa sivusta vaan jotain tarvitsee myös tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti