sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 318: "Bloody Mary - Maria Verinen"


Olen aina ollut passiivisen kiinnostunut Englannin - ja koko Iso-Britannian ja Kansanyhteisön - historiasta. Onhan se keskeinen osa Euroopan historiaa.

Siinä missä manner-Euroopassa Saksa ja Ranska liittolaisineen sotivat verisesti 1870-1871, 1914-1917 ja sitten vielä 2. maailmansodassa, Iso-Britannia on näyttänyt olevan ennemmin sijaiskärsijä ja sivustakatsoja näissä kähinöissä.

Saksankielinen, protestanttinen Saksa ja ranskankielinan, katolinen Ranska symboloivat Euroopan kahtiajakautuneisuutta, mihin viimeistään EU:n katsotaan tuoneen lopullisen ratkaisun.

    *     *     *

Englannin sisällä on ollut kuitenkin sama uskonnollinen kahtiajako kuin manner-Euroopassa mm. siksi, että kuninkaalliset ovat olleet liitoissa ja avioliitoissa keskenään. Protestanttinen kristinusko ujutettiin maahan kuninkaallisten kautta.

Siinä missä suurvalta-Ruotsissa ja sen itäisessä maakunnassa Suomessa, uskonpuhdistuksen motiivina oli raha (= katolisten kirkkojen ryöstäminen), Englannissa motiivina  oli poliittinenvalta ja kuninkaallisten vallanhimo. Pohjimmiltaan kyse oli tietysti samasta asiasta eli yhteiskunnan eliitin - ja mm. nousevan yhteiskuntaluokan porvariston - valta-asemien pönkittämisestä.

    *     *     *

TV:ssa juuri alkanut 10-osainen sarja "Valkoinen kuningatar" (2013) kuvaa aikaa ennen  eurooppalaisia uskonsotia. Englannissa niin kuin manner-Euroopassa elettiin myöhäiskeskiaikaa ja aikakausi oli pimeän katolinen.

Aatelin keskinen verinen sota Ruusujen sota päättyi siihen, että kilpailevia sukuja yhdistäväksi voimaksi tulivat Tudor-suvun hallitsijat, joista 2. viimeinen oli kuningatar Maria I jota seurasi hänen sisarpuolensa, viimeinen Tudor-hallitsija Elisabet 1. Loppujen lopuksi Tudor-suvun hallitsijatkaan eivät olleet siis ratkaisu Englannin valtaongelmiin.

Ongelmat kärjistyivät uudelleennHenrik VIII:n aikana, kun hänen 2. puolisonsa Anna Boley ajoi voimakkaasti uskonpuhdistusta Englannissa. Kansan syvät rivit olivat tuohon aikaan katolisia, pappien ja kirkon ansiosta. Ihmiset siis toistamiseen pakkokäännytettiin, tällä kertaa protestanteiksi.

    *     *     *

Niin kuin on tunnettua Henrik VIII oli pukki ja panomies, jolla oli liuta vaimoja ja jalkavaimoja. Anna Boley oli hänen 2. vaimonsa - ja tuleva kuningatar Elisabet 1:n oli heidän tyttärensä.

1. avioliitosta Katariina Aragonialaisen kanssa, josta Henrik VIII erosi, hänellä oli toinen tytär, joka tunnettiin sittemmin kuningatar Maria I:nä.

Kun kuningas meni uudelleen naimisiin, hänen tyttärensä Maria 1. avioliitosta menetti asemansa - ja hänet julistettiin äpäräksi ja samalla häntä alettiin kutsua Lady Mariaksi. Sisarpuolesta Elisabetista sen sijaan tuli kruununperijä.

    *     *     *

Asiat eivät kuitenkaan edenneet suoraviivaisesti, ja Henrik VIII:lla oli muitakin lapsia kuin nämä kaksi nuorta naista. Mariasta oli Anna Boleyn aikana hovissa paljon harmia ennen muuta siksi, että hän oli katolinen - niin kuin kansa. Ja sen kautta hän saavutti kansansuosion.

Ja yllättäen velipuolensa Edvardin (VI) kautta - Henrikin kuoltua - Mariasta tuli tosiasiallinen hallitsija toisin kuin perimysjärjestys olisi edellyttänyt. Ja kun Edvard kuoli nuorena, tuli Mariasta hänen seuraajansa eli Englannin laillinen kuningatar.

Marian valtakausi on tunnettu verisenä, sillä hän kosti kokemansa vääryyden mm. sen että  hänen äitipuolensa Anna Boley oli runnonut uskonpudistusta läpi. Protestanttiseksi muutettua Englantia alettiin kovalla kädellä muuttaa takaisin katoliseksi.

Papit palautettiin virkoihinsa ja kirkko sai omaisuutensa takaisin. Ja päitä putoili - mm. Anna Boley mestattiin. Maria I oli muutenkin huono ja huono-onninen hallitsija. Ja hän sortui samaan virheeseen kuin isänsä Henrik VIII eli romanttiseen rakkaussuhteeseen, tosin vain yhteen mieheen, josta tuli myös hänen aviomiehensä eli Espanjan prinssi Filipiin.

Maria I menetti nopeasti kansansuosionsa, eikä hän onnistunut saamaan yhtään jälkeläistä. Lopulta Maria I kuoli 42-vuotiaana syöpään, jolloin valtaan nousi hänen sisarpuolensa Elisabet I - se viimeinen Tudor-hallitsija.

    *     *     *

Marian verisyys on tehnyt hänestä legendan Englannissa - vielä nykyaikana maailmalla liikkuu hänen elämäänsä pohjautuva urbaanilegenda 'Bloody Mary', jonka tuntevat varsinkin tytöt / nuoret naiset  eri puolilla maailmaa.

On varmaa että Maria I:n eläessä ja hänen kuolemansa jälkeen ex-kuningattaresta liikkui kansan suussa tarinoita. Ja luultavasti myös 'Bloody Maryn' ensimmäiset versiot syntyivät jo heti kuoleman jälkeen, sillä se oli mm. toistamiseen prostestanttiseksi muutetun Englannin valtaapitävien etujen mukaista.

Marian maine tuli lopullisesti mustamaalata - ja katolilaisuus tuli saada näyttämään paljon huonommalta vaihtoehdolta kuin mitä oli protestanttinen kristinusko.

Linkki:

Maria I (Englanti). Wikipedia
Bloody Mary (tarina). Wikipedia
Bloody Mary. Snopes.com (urban legend)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti