lauantai 19. heinäkuuta 2014

Brunvand: "The truth never stands in the way of a good story" (2001)

Kirja suullisesti välitetyistä tarinoista, jotka ovat vaikuttaneet historian kulkuun, uskomuksiin, moraaliin, huumoriin; tarinoista joita kerrotaan totena yhä uudestaan eteenpäin ja muistetaan aina todeta miten kerrotut tapahtumat ovat tapahtuneet jollekin 'ystävälle tai ystävän ystävälle' harvemmin itselle.

Viimeisen 50 vuoden aikana näiden lyhyiden tarinoiden - joiden aiheet vaihtelevat kauhu- ja katastrofitarinoista, piloihin ja businestarinoihin - ovat löytäneet paikkansa osana folklorea.

Jan Harold Brunvand on kiistaton absurdien, pelottavien ja humorististen nykytarinoiden mestari. Kirjassa käsitellään joitain tunnettu urbaanilegendoja puolin ja toisin.
(Amazonin sivustolta)

       *     *     *

Pysähdyin, liekö jo toistamiseen, tarinaan 'Räjähtävästä vessanpöntöstä'. Ehkä siksi, että näin keväällä TV:ssa "Myytinmurtajien" 1. tuotantantokauden 1. episodin, jonka toisena myyttinä murrettiin myytti räjähtävästä vessanpöntöstä. - Ohjelmaa tehtäessä Jan Harold Brunvandin kirjan "The truth never stands in the way of a good story" (2001) julkistamisesta oli kulunut parisen vuotta.

"Myytinmurtajissa" (2003) kerrotaan, että myytti murrettin tai sitä yritettiin murtaa jo 1970-luvun puolivälissä. Fyysikko-kirjailija Robert Slay teki tuolloin omia kokeitaan joillain aineilla.

Viimeisimmat räjäytyskokeet tehtiin rajan toisella uolen Kanadassa "Urban legends" (2007) -ohjelman 1. tuotantokauden 3. episodissa, jolloin dynamiitillä vessanpönttö - ja sillä istunut kaveri saatiin lentämään ilmaan niin kuin legendassa kerrottiin.

     *      *     *

Tarina - ja mitä kaikkea siitä on seurannut - herättää mielessäni valtavasti ajatuksia ja kysymyksiä, joihin Brunvand antaa paljon vastauksia. Niin kuin usein, tätäkin tarinaa on edeltänyt sen agraari vastine, mistä kerrotaan jo Brunvandin toisessa kirjassa "The mexican pet" (1986) -kirjassa. - Ja tämä kirja on tärkeässä roolissa, kun legenda loppukesästä 1988 putkahtaa jälleen esiin leviten tällä kertaa ympäri maailmaa.

Torstaina 15.8.1988 Jerusalem Post -lehti kertoo yhden modernin version tarinasta, minkä kansainväliset uutistoimistot UPI ja Reuter nappaavat, joiden kautta tarina leviää välittömästi kaikkialle - myös tänne syrjäiseen Suomeen. Leea Virtasen "Apua maksa ryömii! Nykyajan huhuja ja tarinoita" (1993) -kirjassa kerrotaan toisinnosta Tampereelta.

Kenties ensimmäistä kertaa urbaanilegenda löysi tiensä nyt myös tietoverkkoihin, joka silloin vielä oli yliopistojen ja armeijan aluetta, mistä Brunvand kertoo "The truth never stands in the way of a good story" (2001) -kirjassa.

     *      *     *

Miten on mahdollista, että tällainen tapaturma pääsi tapahtumaan lehdistössä ja myös muissa tiedotusvälineissä, vaikka tarina oli ainakin joissain piireissä tuttu?  Syy tietysti oli siinä, etteivät sitä kaikki tunteneet niin kuin eivät vielä tänäkään päivänä. Ja ihmisten muisti on tunnetusti varsin lyhyt, joten määräajoin tarinoiden variantit jälleen putkahtavat jostain esiin.

Jerusalem Post -lehden toimittaja, joka tarinan ensimmäisenä kertoi, ei ollut tarkistanut tietolähdettään, eikä se kenties olisi vaikuttanut tilanteeseen. Toimittaja oli kuullut tarinan vakuutustarkastajalta, jonka sanaan hän oli luottanut. - Brunvand kertoo itse saaneensa tarinan ennen tätä tapausta myös henkilöltä, joka sanoi saaneensa sen langoltaan, joka työskenteli vakuutusyhtiössä. Tarina oli julkaistu 29.6.1979 Fireman's Fundin lehdessä.

Yksi (vakuutus)oikeustapauskin on 'dokumentoitu' vuodelta 1973, jossa kerrotaan täysin yhden variaation mukainen kuvaus San Fransiscosta, jossa pönttöön oli kaadettu bensiiniä. Tapaus ei tietysti voi pitää paikkaansa, koska esimerkiksi bensiini ei aiheuta räjähdystä niin kuin tehdyt kokeet ovat osoittaneet. Silti jopa Brunvand epäilee, että ainakin tämä tapaus voi pitää paikkansa!

Joka tapauksessa, Brunvand päätyy siihen, että vakuutusalan ihmiset ovat osallistuneet ainakin tämän tarinan levittämiseen omien verkostojensa kautta - mistä se sitten putkahti tiedotusvälineisiin. Mielenkiintoiseksi tämän asian tekee se, että juuri näiden ihmisten tulisi parhaiten tietää asiantuntijaroolinsa takia nämä asiat!

     *      *     *

Mm. folkloristi Jan Harold Brunvandin kirjojen ja lehtikirjoitusten ansiosta osa toimittajista sekä tarinan tiedotusvälineistä (lehdet, radio, tv) kuulleista ja lukeneista osasi suhtautua tarinaan kriittisesti.  Osa ei kuitenkaan hetkeäkään epäillyt sitä, etteikö kansainvälisten uutistoimistojen UPI:n ja Reuterin välittämä 'uutinen' pitäisi paikkaansa.

Brunvand kertoo tarkkaan, mitä tapahtui välittömästi sen jälkeen, kun tarina alkoi levitä maailmalle. Häneen ottivat lukuisat ihmiset yhteyttä, ja ilmoittivat havainnoistaan. Yksi kiinnostavimpia on Richmond News Leader -lehteen kirjoittaneen Rex Springstonin tarina. Hän kuuli uutisen National Public Radion aamuohjelmassa, ja otti heti sen jälkeen yhteyttä  UPI:in, jonka kautta 'Räjähtävää vessanpönttöä' oli levitetty.

UPI:n toimittajan suhtautuminen tilanteeseen oli hämmästytttävä. Vaikka lukuisat toimittajat ottivat häneen yhteyttä, hän pysyi sen takana, että tarinalla on todellisuuspohjaa, koska hän oli saanut sen vakuutusalan ihmiseltä - ja artikkeli oli julkaistu heidän omassa lehdessään. Reuter ei myöskään välittömästi reagoinut kritiikkiin. Sapatin takia myös Jerusalem Post -lehden oikaisu viivästyi päivällä.

Springton niin kuin monet muutkin toimittajat kuitenkin paljastivat UPI:n uutisankan omissa tiedotusvälineissään heti seuraavana päivänä lauantaina, sellaisetkin jotka olivat edellisenä päivänä ehtineet kertoa asian totena. - Monille lehdille tapaus oli siinä määrin kiusallinen, että ne kirjoittivat jälkikäteen laajoja artikkeleita, jossa tapauksen tauastoja selvitettiin. Ennen muuta kyse oli tiedostusvälineiden itsekritiikistä.

     *      *     *

Suurin osa ihmisistä, jotka olivat lukeneet 'Räjähtävästä vessanpöntöstä' lehdessä, Jan Harold Brunvandin mukaan, luultavasti jäivät siihen uskoon, että tapaus piti paikkansa. Ja varsinkin ne, jotka kuulivat tarinan myöhemmin muilta suullisesti tai esimerkiksi meilinä.

Tilanteesta kertoo paljon mm. se, että erään Bloomingtonin lehden toimittaja kirjoitti vain paria viikkoa myöhemmin legendasta tietämättä, että se oli juuri vähän aikaa aiemmin levinnyt ympäri maata ja maailmaa. - Toisin sanoen 'Räjähtävä vessanpöEnttö' -tarina oli hengissä ja voi hyvin, mistä on osoituksena, millä tavoin se tulee jatkuvasti milloin missäkin esiin totena kerrottuna tarinana.

Los Angeles Timesin kolumnisti Jack Smithin ironisoi tuoreeltaan tapahtunutta todeten, miten tarinan suosio osoittaa vain sitä, miten paljon ihmiset rakastavat hyviä tarinoita. Sillä ei ole niinkään väliä pitävätkö ne paikkansa vai eivät.

"Encyclopedia of urban legends" (2002) -teoksessa Brunvand kirjoittaa näistä nykytarinoista ns. kulttuurisina geeneinä eli meemeinä, missä hän viittaa Richard Dawkinsin "Geenin itsekkyyteen" (1976). Joissain huhuissa ja tarinoissa on jotain, joka saa ne kopioitumaan lähes rajattomasti ihmisiltä toisille. Joko jotain legendan osaa tai koko legendaa voidaan siis tarkastella tällaisena meeminä.

     *      *     *

Tarinan ytimessä on tietysti tilanne, jossa mies pudottaa pöntöllä istuessaan tupakan pönttöön, jossa on tulenarkaa - ja oletuksena räjähtävää - ainetta. Hän siis tietämättään, vahingossa räjäyttää itsensä tai tekee (melkein) itsemurhan / tappaa itsensä.

Tilanne tuo mieleeni elokuvan, jonka nimeä en muista (ehkä Hany Abu-Assadin "Paradise now" tai "Omar"), jossa kerrotaan palestiinalaismiehestä, joka on valittu tekemään itsemurhaiskun Tel Aviviin. Itsensä tappaminen on tietysti pelottava asia, johon tuo mieltä marttyyriksi ryhtyminen. Uskonsa puolesta kuolleet - niin kristityt kuin muslimit - uskovat pääsevänsä suoraan taivaaseen / paratiisiin ilman ikävää välivaihetta, jossa ihmisten elämän aikaiset teot arvioidaan. Kun arpa osuu omalle kohdalle mies alkaa viime tingassa kuitenkin empiä.

Miestä joka kuolee vahingossa on samanlaisessa viattomuuden tilassa kuin marttyyri, jota ei ulkopuolisen silmin katsottuna voi syyttää mistään muusta kuin hyväuskoisuudesta. 'Ajatusvirus' mitä metaforaa Dawkins käyttää on tässä tapauksessa pelko siitä, että omassa ympäristössä on jotain sellaista, mikä aiheuttaa turhan kuoleman.

Meemi on kenties ajatus siitä, että "kun istut vessanpöntölle ja pudotat tupakantumpin pönttöön, kuolet." Absurdi ajatus siksi, että luultavasti monet ovat näin tehneet sen kummemmin ajattelematta asiaa. (Tänä päivänä hieman samanlainen kulttuurinen geeni on ajatus siitä, että tupakka itsessään aiheuttaa kuolemaa, ja siksi tupakasta tulee päästä kokonaan eroon.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti