keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 96 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Olen useana iltana peräkkäin sattumalta eksynyt katsomaan yhtä ja samaa 3-osaista dokumenttiohjelmasarjaa Yle Teemalta, ja koukuttunut joka kerta siihen. Historioisija-juontaja Amanda Vickeryn "Naisia taiteen historiassa" (2014) -sarja on aivan uusi, ja siksi on hämmästyttävää, että se on löytänyt heti tiensä myös Suomen televisioon.

Vickery on tuonut perinteisesti miehiseen taiteen maailmaan tuoreen naisnäkökulman, joka panee miettimään niin taidetta kuin maailmaa muutenkin hieman toisin. Taiteeksi pitkään rajattiin vain kuvataide (= lähinnä taulujen maalaaminen), veistotaide (= suuret patsaat joissa ovat usein miehet tai alastomat naiset malleina) sekä arkkitehtuuri (= vallan symbolit ym.).

Mutta taidetta ei ole koskaan rajoittunut vain suureen ja mahtavaan vaan sitä on löytynyt  keskeltä ihmisten yksityistä maailmaa ja neljän seinän sisältä. Ja se voi olla myös pientä ja näennäisen vaatimatonta.

     *     *     *

"Naisia taiteen historiassa" (2014) -sarjan 1. osa oli poikkileikkaus renessanssin taiteeseen (1400-1500-lukujen taite), 2. osa käsitteli 1700-lukua ja viimeinen osa 1900-lukua, mikä on jo sinänsä kiinnostava tapa lähestyä taiteen historiaa. Eri ajanjaksoilta Amanda Vickery sitten poimi kiinnostavia ja merkittävimpinä pitämiään ja vähän tunnettuja ja tunnustettuja naistaiteilijoita.

Ylhäisiä ja varakkaita naisia löytyi täysin miesten monipolisoimilta aloilta maalareina ja kuvanveistäjinä renessanssin ajoista lähtien, jolloin ensimmäistä kertaa patriarkaattisen juutalaisuuden ja kristinuskon ylivaltaa Euroopassa ensimmäisen kerran kyettiin uhmaamaan, eikä kyse tietysti ollut vain naisista.

Renessanssin ajalta Vickery nosti esiin mm.  italialaisen taidemaalarin Lavinia Fontanan, jonka maalauksia oli esillä Uffizin galleriassa. Kuvanveistäjänä arvostusta sai ainakin yksi italialainen nainen eli Properzia de Rossi.

1700-luvulla naistaiteilijoita oli edelleen hyvin vähän, mutta esimerkiksi Iso-Britanniassa kuningatar tilasi aikansa tunnetuimpien naiskuvataiteilijoiden Mary Moserin ja Angelica Kauffamanin töitä.  Elisabeth Vigée-Lebrun työt puolestaan saavuttivat suurta suosiota myös Venäjän ja Italian hoveissa.

Vähitellen 1900-luvun aikana sukupuolten väliset raja-aidat sitten liudentuivat, joten se mistä Vickery kertoi, on todellakin mennyttä maailmaa.

     *     *     *

Sarja herätti mielessäni kysymyksen, mitä muita ryhmiä voisi samalla tavalla nostaa esille sellaisina, jotka eivät ole saaneet ansaitsemaan arvostusta ja huomiota.

Vaikka rakennuksia suunnittelivat arkkitehdit, he eivät niitä rakentaneet. Monissa rakennusten yksityiskohdissa on varmasti ratkaisuja, jotka ovat tekijöiden itsensä oivalluksia ja taidonnäytteitä. Kansanperinteessä on paljon käsillä tehtyjä töitä, joita ei pidetä taiteena tai mielletä taiteeksi tai muotoiluksi.

Tänäkin päivänä esimerkiksi Suomessa on kymmenittäin jos ei sadoittain monenlaisia itseoppineita kansantaiteilijoita, joita ei arvosteta korkeakulttuurisissa piireissä, mutta joiden töistä tavalliset kadunmiehet ja -naiset ovat paljon kiinnostuneempia ja valmiita maksamaan mansikoita toisin kuin gallerioiden ja taidemuseoiden töistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti