sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

DeVito: "Matilda ja lasten kapina" (1996)

Tarina pienestä, ihastuttavasta tytöstä, joka sattuu kaiken lisäksi vielä olemaan lapsinero, jolla on ymmärtäväinen opettaja mutta maailman pahimmat kuviteltavissa olevat vanhemmat ja rehtori koulussa. (IMDb)

"Matilda ja lasten kapina" (1996) on Danny DeViton ohjaama elokuva, jonka  juoni on tuttu Roald Dahlin lastenromaanista "Matilda" (1988). (Wikipedia)

     *     *     *

Joka on lukenut Roald Dahlin "Matildan" (1988) ei tämä elokuva tuota paljonkaan yllätyksiä. Ohjaaja Danny DeViton dramatisointi on täysosuma, juuri niin hyvä kuin se tämän klassikko-kirjan pohjalta vain voi olla.

Dahlin tarina on vielä tänä päivänä Suomessa ja uskoakseni monessa muussakin maassa monen lapsen ja varhaisnuoren lempikirjoja. Pari vuotta sitten yritin lainata DVD:n kotikirjastostani, mutta tehtävä oli toivoton. Nyt sen vihdoin onneksi näin TV5:ltä.

DeViton Matilda on ehkä hitusen noitamaisempi kuin Dahlin, sillä Matilda tekee sadistiselle johtajaopettaja Trunchbullille jos jonkinlaisia piloja, joita ei  kirjassa muistaakseni ollut, mikä tietysti sopii hyvin visuaaliseen esitystapaan.

Parasta elokuvassa on tietysti se, että lasten kapina onnistuu ja aikuiset saavat pitkän nenän. Tai kaikki saavat mitä ovat halunneetkin ehkä juuri  Trunchbullia lukuunottamatta. Toisaalta koulu ei todellakaan ollut hänen paikkansa, mitä hän ei vain tajunnut jostain syystä.

     *     *     *

Lasten vanhemmille elokuva voi olla vaikeaa katseltavaa, varsinkin jos he kohtelevat omia lapsiaan huonosti ja kaltoin. "Matilda" liputtaa selkeästi lasten oikeuksien puolesta, ja elokuvan lopussa Matilda muuttuu pysyvästi asumaan rakastamansa opettajan neiti Honeyn luokse.

Koulussakaan opettajat eivät saa kohdella lapsia, miten tahtovat. Dahl ei selvästikään luota minkäänlaisiin rankaisumenetelmiin vaan kaikissa tilanteissa asiat lasten kanssa olisi hoidettava puhumalla.

Ja vaikka lapset eivät ole pieniä aikuisia, he ymmärtävät - olematta lapsineroja - paljon enemmän asioita kuin aikuiset tajuavatkaan mutta tietysti aina omalla tavallaan.

     *     *     *

Roald Dahlin "Matilda" ja ylipäätään hänen kirjansa osoittavat, että hyvää lastenkirjallisuutta, joka on täysin aikuistenkin luettavissa, voidaan kirjoittaa.

Eikä hyvien ja opettavaisten tarinoiden tarvitse olla tylsiä, puuduttavia ja moralistisia. Kaikkea muuta. Monella suomalaisella lastenkirjailijalla olisi paljon opittavaa Dahlin teksteistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti