lauantai 5. heinäkuuta 2014

Hjelt: "Pieni taikakirja" (2002)


"Pieneen taikakirjaan" (2002) on koottu suomalaisten käyttämiä taikoja ja enteitä, joiden avulla on yritetty saada elämä sujumaan toiveitten mukaan, sekä arkiset työt että elämän merkkitapahtumat.

Suomalaisten elämä olikin menneinä vuosisatoina taikauskon ja ennusmerkkien täyttämää. Onni haluttiin varmistaa monin tavoin - jos ei aina niin tosissaan, niin leikkimielellä kuitenkin.

"Pieni taikakirja" sisältää paljon sopivan puolison tai mielitietyn katsomiseen ja vaurauden saavuttamiseen liittyviä enteitä ja taikoja, mutta mukana on myös eri ikäkausiin, ulkonäköön, kauneudenhoitoon, muistin parantamiseen sekä moniin taitoihin liittyvää taikaperinnettä. Aineisto on kerätty eri puolilta Suomea noin 100 vuotta sitten. Sitä säilytetään SKS:n kansarunousarkistossa. (SKS:n sivusto)

* * *

Jos nyt on käynyt niin kurjasti, että eilen Ruisrockissa ei tärpännyt, Juhannuskin meni niin ja näin ja varsinkin Helluntaina jäi heila saamatta, ei ole muita keinoja kuin turvautua tähän kirjaan.

Päivän ehdotus olisi tällainen:

"Jos tytöllä on karhunkynsi mukanaan, kun hän lähtee tanssimaan, käy tanssipaikalla kohahdus hänen saapuessaan. Kaikki huomaavat, että arvokas tyttö saapui paikalle."

JATKUU...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti