lauantai 12. heinäkuuta 2014

Hustvedt: "Säihkyvä maailma" (2014)

New Yorkin taidepiirit tunsivat - jos tunsivat - Harriet Burdenin lähinnä taidekauppias Felix Lordin viehättävänä vaimona, joka oli pitänyt pari taidenäyttelyä itsekin. Mutta Burdenin kuoleman jälkeen näkyviin alkaa piirtyä toisenlainen kuva. Olivatko kolmen nuoren miestaiteilijan kohutut ja ylistetyt näyttelyt sittenkin 6-kymppisen naisen käsialaa. 

Kiehtova ja arvoituksellinen romaani rakentuu kuin palapeli: päiväkirjamerkintöjen, haastattelujen ja lehtitekstien kautta lukijalle syntyy vähitellen kuva edesmenneesä Harriet Burdenista. Tämä leikitteli naamioilla ja sukupuoli-identiteetillä niin työssään kuin elämässäänkin.

Mielikuva on ristiriitainen, sillä teksteistä nousee esiin värikäs henkilögalleria, joka on tarinan kohteesta kaikkea muuta kuin yksimielinen. Harriet teoksineen on arvoitus, joka vetää lukijankin mukaan mysteeriä selvittämään. (Etulieve)

      *     *     *

En voi sanoa syvällisesti paneutuneeni tähän kirjaan, mutta sen mitä keskittyneesti luin oli kerrassaan mainiota. Tässä on maailmankirja, josta voi tulla taiteilijapiireissä kulttikirja, joka keskusteluttaa pitkään. - Etuliepeessä on kerrottu kirjan idea, mikä kerrotaan myös heti kirjan alussa kuvitteellisen antologian toimittajan I.V. Hessin suulla. Satunnainen lukija, joka ei tunne kirjaa ja kirjailijaa voisi kuvitella, että kyseessä on dokumentaarinen teos jostain edesmenneestä Harriet Burdenista New Yorkista.

Kirja on moniääninen, eikä päähenkilö Harriet / Harry ole välttämättä kaikissa asioissa aivan luotettava tai rehellinen. Äänessä ovat niin Harriet Burden itse päivä- ja muistikirjojensa kautta kuin kaikki häneen tavalla tai toiselle kytköksissä olevet ihmiset perhettä ja rakastajia myöten. Ja mielenkiintoista on, ettei perusteellisista dokumenteista huolimatta lukija pysty sanomaan, mikä naistaiteilijan suhde kolmeen miestaiteilijaan oli. Oliko hän todella yksin suunnittellut ja toteuttanut kaikki kolme näyttelyä, jotka saivat paljon enemmän huomiota kuin hänen naisena tekemänsä muutamat näyttelyt.

      *     *     *

Naamiaiset -projekti, jonka 6-kymppinen, hyvin varakas taiteilija tehtailee,  on kosto taiteen ja taidekritiikin miehiselle maailmalle, mutta se on myös koe, millä tavoin yhden ja saman taiteilijan töitä otetaan vastaan erilaisten naamioiden ja hahmojen takaa.

Kirjan aikana syntyy vaikutelma, eri äänien kautta, että myös se mitä Burden päiväkirjoisaan kertoo on osittain myös kostoa - ainakin yhdelle hänen ostamistaan nuorista miestaiteilijoista eli Runelle. Harrietin viha miestä kohtaan purskahtelee menestyksellisen näyttelyn jälkeen monella tavalla esiin.

Symbolisella tasolla Runen ja Burden hahmot edustavat jonkinlaisia ääripäitä. Sen lisäksi että Rune on mies ja Burden nainen, Hustvedt puolihuolimattomasti heittää muutaman kerran huomautuksia siitä, miten Runen ajatusmaailma on saksalais-italialais-suomalais fasistinen ja Burdenin juutalais-amerikkalais-kristillinen. Ja juutalaisuuteen niin kuin tiedetään kuuluu vahvasti vielä tänäkin päivänä silmä-silmästä -periaate, jota juuri tällä hetkellä toteutetaan Israelin palestiinalaisalueilla.

Paradoksaalista silti on, että juuri Harrietin käytös Runea kohtaan, jopa heidän roolileikeissään, jota Rune installaatioihinsa kuvaa, on miehistä ja hyvin maskuliinista, mistä hän saa myös seksuaalista nautintoa. - Suurin syytös, mikä tuntuu aika alhaiselta, Runea kohtaan on se, että hän on varastanut joitain Harrietin töitä, ja signeerannut ne omikseen.

Tällä tavoin Bruden yrittää nollata miehen koko arvon niin taiteilijana kuin ihmisenä ja tehdä hänestä vain oman rattopoikansa, joka on vain esiintynyt hänenä ja ollut hänen naamionaan. Harriet menee aggressioissaan miestä vastaan hyvin pitkälle - ja väitän, että jollain tavoin lopulta tappaa tai tapattaa 38-vuotiaan miehen, vaikka ei jää teostaan kiinni. Joka tapauksessa hän palkkaa etsivän seuraamaan ja vakoilemaan miestä ja tämän liikkeitä, jotta saisi tämän 'huijauksen' paljastettua.

Hän on myös käynyt miehen kimppuun ja olisi luultavasti hakannut miehen tohjoksi, jos muut eivät olisi tulleet väliin. Kaiken lisäksi hän oli mustasukkainen miehestä miehelleen Felixille, joka oli bi-seksuaali, jolla oli ollut lyhyt suhde Runen kanssa ennen kuin Harriet tutustui mieheen.

Paradoksiin kuuluu sekin, että Rune on hyvin karismaattinen ja komea mies - ja taiteilija itsekin, vaikka ennen tutustumistaan Harrietiin performanssi-taiteilija. Näitä avujaan hän hyödynsi myös "Alapuolinen" -näyttelyssä, joten missään nimessä Bruden ei olisi voinut olla kokonaan yksin taideteosten takana. - Tietysti voidaan ajatella niinkin, että Rune vain taitavasti esitti roolinsa, mikä on myös mahdollinen tulkinta, mikä ei kuitenkaan vähennä hänen suorituksensa arvoa taiteilijana ja tee siitä täysin merkityksetöntä.

      *     *     *

Siri Hustvedtin uusimmasta kirjasta "Säihkyvä maailma" (2014) voisi nostaa lukuisan joukon muitakin kiinnostavia aiheita ja tematisointeja. Kaiken muun lisäksi kirjassa on paljon viittauksia mm. tieteiskirjallisuuteen. Rune oli friikki, joka tunsi hyvin tieteiskirjat ja -elokuvat, mitä hän hyödynsi omissa teoksissaan, mikä ei taas Harrietia kiinnostanut kovinkaan paljon. Joka tapauksessa he ollessaan keskenään keskustelivat näistäkin kirjoista - tai Rune kertoi niistä Harrietille -, ja nämä kirjalliset keskustelut vaikuttivat tietysti kummankin muuhun tekemiseen ja olemiseen.

Harriet puolestaan oli kiinnostunut kummituksista ja hirviöistä, mm. Mary Shelleyn "Frankensteinista" ja Franqois Rabelaisin "Gargantuasta" ym. klassikoista, ja lopulta Runen ja Harrietin kiinnostuksen kohteet eivät olleet kovin kaukana toisistaan. Ehkä se, että Harriet ei arvostanut niin kovasti tieteiskirjallisuutta kuin muuta kirjallisuutta johtui vain siitä, että nimenomaan Rune oli tämän populaarikirjallisuuden suhteen häntä parempi osaaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti