perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kakogiannis: "Kerro minulle, Zorbas" (1964)

Aluksi hieman tiukkapipoinen kreikkalais-englantilainen, kirjoittamisensa kanssa takkuileva kirjailija Basil matkustaa Kreetalle lunastamaan isänsä perinnöksi jättämän suljetun ruskohiilikaivoksen, jonka hän aikoo avata uudelleen. 

Laivalla hän tutustuu kreikkalaiseen mieheen Alexis Zorbakseen, joka pestautuu miehen palvelukseen. Basil ei tiedä mitään kaivostoiminnasta, ja Zorbas sattumalta kertoo työskennelleensä viimeksi juuri kaivoksessa. 

Suhde Zorbakseen muuttaa koko Basilin elämän. Tosin elokuvan lopussa palataan takaisin lähtöruutuun, mutta sitä ennen on ehtinyt tapahtua paljon.  (IMDb:tä mukaillen)

"Kerro minulle, Zorbas" (1964) on yhdysvaltalais-kreikkalainen draamaelokuva, joka perustuu Nikos Kazantzakisin samannimiseen kirjaan. Elokuva kertoo ujosta brittikirjailijasta Basilista (Alan Bates) ja hänen kreikkalaisesta ystävästään Zorbaksesta (Anthony Quinn) ja siitä, miten Basil oppii elämään ja nauttimaan elämästä. Mikis Theodorakiksen säveltämästä musiikista tuli klassikko. (Wikipedia)

     *    *     *

Elokuvan "Kerro minulle, Zorbas" loppu saa minut aina hyvälle tuulelle, jonkinlaiseen katharttiseen tilaan. Vaikka olen katsonut elokuvaa monta kertaa, nyt taisi olla ensimmäinen kerta, kun katsoin sen kokonaan alusta loppuun. Elokuvan keskivaiheilla on kohtauksia, joita en ole pystynyt katsomaan.

Viisikymppinen Anthony Quinn teki tässä elokuvassa elämänsä roolinsuorituksen, eikä häntä näyttelijänä pysty ajattelemaan ilman, että yhdistää hänet tähän elokuvaan. Mm. keski-ikäisen miehen elämän ja haaveiden kuvaajana "Zorbas" on vertaansa vailla niin hyvässä kuin pahassa.

Järisyttäviä ovat myös elokuvan naiskuvat niin saarelaisista, yksinäisestä leskestä joka kivitetään kuoliaaksi ja hieman harhaisesta ilmeisesti ranskalaisesta prostituoidusta, joka jäi sodan jälkeen  hylättynä saarelle.

     *    *     *

Elokuva ei millään tavalla mairittele kreikkalaisia, kreetalaisia ja Kreikan kansaa. Ja sen yksi ansio on siinä, että se tuo hienolla tavalla esiin ihmisen mielen pimeitä puolia ja millainen peto ihmisestä samanmielisten, itseään aina oikeassa olevina pitävien ja jumalaansa pelkäävien ryhmässä pahimmillaan tulee.

Uskonto ei valitettavasti tee ihmisestä yhtään sen parempaa, moraalisempaa ja varsinkaan suvaitsevaisempaa kuin mitä ovat uskonnottomat Basil ja Zorbas, ennemmin päinvastoin.
Miehet puolustivat niin yksinäistä leskeä kuin Madame Hortensea verenhimoisilta kyläläisiltä, tosin huonolla menestyksellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti