keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Neubauer: "Huhu. Kuulopuheiden historia" (2004)

Huhut kiehtovat ja kauhistuttavat poliitikkoja, hallitsijoita ja tavallisia ihmisiä. Kuulopuheet ovat johtaneet murhiin, mutta myös ruokkineet taiteilijoiden mielikuvitusta. Huhu on villi ja talttumaton, ja siitä huolimatta sitä on yritetty suitsia. Se on virus, sataääninen peto, ateenalaisten palvoma jumaluus tai siivekäs nainen, joka torvillaan kuuluttaa sekä hyvän että ikävän.

Ensimmäisen maailmansodan lentolehtiset, muodikkaat sovituskopit 1960-luvun Ranskassa, juutalaisvastaisuus ja tapaus Monica Lewinsky ovat kaikki esimerkkejä huikealta matkalta halki huhujen historian. Internetin aikakaudella huhun siivet ovat voimakkaammat kuin koskaan. (Takakansi)

     *     *     *

Huhun voima on ollut suurin aikana, jolloin tieto ei ole kulkenut juuri muuta kuin suusta suuhun. Euroopassa Rooman valtakunta ja sen jälkeen keskiaikainen Eurooppa olivat alttiita huhuille. Ne jotka osasivat huhuilla ja tarinoilla ohjailla ihmisiä saivat valtaa. Fama oli kuitenkin oikukas, siivekäs jumalatar, johon ei voinut luottaa.

Euroopan historia on tähän päivään asti ollut myös paljolti sotaisaa historiaa - ja sota-ajat ovat olleet alttiita huhujen leviämiselle. Huhuja on käytetty hyväksi, hyvässä ja pahassa ja ne ovat voineet olla tosia tai epätosia.

Kirjailijat ja filosofit ovat kirjoittaneet paljon siitä, millaisena Huhu heille näyttäytyy. Tutkimuksen kohteeksi tämä ilmiö tuli kuitenkin vasta 1. maailmansodan aikana ja sotapropaganda niin hyödynsi kuin keräsi huhuja. Sensuurilla perättömiä tarinoita yritettiin pitää kurissa ja samaan aikaan propaganda syötti ihmisille omia huhujaan, joilla mielialoihin yritettiin vaikuttaa.

    *     *     *

2. maailmansodan aikana ja sen jälkeen mentiin vielä pidemmälle. Esim. USA:ssa perustettiin 'huhuklinikoiden' verkosto, joka oli toiminnassa aina 1970-luvun puoliväliin asti. Ideana oli seurata ja kuunnella, mitä juttuja ihmisten keskuudessa liikkuu - ja reagoida niihin sitten julkisuuden kautta.

Sodan aikana maassa levisi perättömiä huhuja mm. siitä, mitä kauheuksia omat sotilaat olivat joutuneet kärsimään, mihin puututtiin. Tällaiset huhut tietysti heikensivät taistelutahtoa ja lietsoivat sodanvastaista mielialaa, mitä ei haluttu. Sotapropagandaa suunnattiin kotimaan lisäksi vihollismaahan Saksaan, ja vastaavasti Saksa levitti USA:ssa omia huhujaan.

'Huhuklinikan' työ eteni 3-vaiheisesti: 1) ensin tehtiin anamneesi potilaasta, 2) sitten diagnoosi tämän sairaudesta ja 3) lopuksi yritettiin löytää lääkkeet vaivaan. Lopuksi tiedot raportoitiin ja niitä julkistettiin. Yksi huhuista suuntautuu eri vähemmistöjä kohtaan, joiden väitettiin (ehkä perustellusti) vastustavan sotaa ja välttelevän asepalvelusta.

Myös Saksassa mielialoja yritettiin ohjailla, ja huhuilta yritettiin katkaista siivet. Toisaalta mm. juutalaisvastaisia huhuja myös levitettiin. Samoin kuin USA:ssa kansalaisten mielialoista tehtiin raportteja ja niiden perusteella propagandaa suunnattiin.

       *     *     *

Presidentti Franklin D. Rooseveltin alkuunpanemia 'Huhuklinikoita' oli perustamassa mm. kaksi kuuluisaa tutkijaa Gordon W. Allport ja Leo Postman, joiden kirja "The Psychology of Rumor" (1947) on alan klassikko ja edelleen käytetty teos. Allport ja Postman uskoivat siihen, että vääriin huhuihin tuli vastata oikeilla tiedoilla, mistä (sota)propaganda lähti liikkeelle.

Eivät vain sodat olleet alttiita huhujen leviämiselle, tällaisia olivat myös muut levottomuudet kuten USA:n rotumellakat. Väärät huhut helposti kärjistivät tilannetta, mistä on klassinen esimerkki vuoden 1919 Chicagon valkoisten ja mustien nuorten yhteenotot. Mellakoissa kuoli parissa päivässä liki 40 nuorta.

       *     *     *

1980-lopun jälkeen Internet on jälleen tehnyt huhuista ja niiden leviämisestä, ja vielä entistä suuremman, ongelman. Niin juorut, huhut kuin uutiset liikkuvat verkoissa ennennäkemätöntä vauhtia.

Kansallisvaltioiden perinteinen salailuun perustuva ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä tiedostelupalveluiden toiminta eivät ole omiaan helpottamaan tilannetta, mistä parin viime vuoden tapahtumat ovat karuja esimerkkejä.

Jotkut ovatkin sitä mieltä, että huhuja suurempi ongelma on kaikenlainen sensuuri ja salailu, jota harjoitetaan, sillä väärät tiedot nopeasti myös korvautuvat oikeilla, mikäli tietoa vain on jollain tavoin saatavissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti