sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

RUNO ON VAPAA. Osa 205: "Pop-musiikki on suomalaista nykyperinnettä"

Kuuntelen paljon Radio Suomipoppia muutakin kuin 'Aamulypsyä' mutta myös sitä. Ja jotenkin viimeisen parin vuoden aikana mieleeni on yhä useammin tullut ajatus (minkä totuudenmukaisuudesta minulla ei ole varmuutta), että parhaat suomenkieliset tai ainakin suosituimmat tarinankertojat taitavat tänä päivänä olla monesti myös musiikintekijöitä.

Tänään esimerkiksi olen ohimennen kuullut ainakin J. Karjalaisen hittibiisin 'Mennyt mies', jonka lyriikka ei ehkä ole tarinana aivan huippuluokkaa; Eppu Normaalin 'Murheellisten laulujen maan', joka  kertoo yhdessä laulussa kaiken; Anssi Kelan 'Nummelan', josta vuonna 2001 tämä nykyinen kerrontaperinne taisi alkaa; Samuli Putron 'Milloin jätkät tulee' on viimeisin veret seisauttava laulu ja Arttu Wiskarin ideologisesti vähintäinkin kyseenalainen 'Mökkitie'.

     *      *      *

Jotain häiritsevää tässä perinteessä kuitenkin on. Esittäjät ja kertojat ovat kaikki miehiä ja he ovat suunnanneet katseensa nostalgisesti lähinnä omaan menneisyyteensä. Miksi niin?

Ennen muuta Anssi Kelan 'Nummela' - se mistä kaikki alkoi - saa minut hyvin liikuttuneeksi joka kerta, ja on vaikea sanoa, mikä siitä menee suoraan sydämeen. Kenties mieleen tulevat myös omat kouluajat, vaikka oma tarinani olisi hyvin erilainen, mutta samankaltaisen tarinan saisin itsekin aikaan. Ja uskoakseni yhtä hyvän. Harmi etten ole musiikintekijä. Tosin tällaisia tarinoita Suomi on varmasti pullollaan - ja eri vuosina ja vuosikymmeninä eläneillä ovat hieman toisistaan poikkeavat kokemukset - ja tietysti jokaisella omansa.

     *     *      *

Muutama kommentti Kelan 'Nummelasta'. Olennaista siinä on tietysti sen omakohtaisuus. Laulaja kertoo omasta eletystä elämästään. Hieman häiritsevältä tuntuu nuoruuden nostalgisoiminen elämän parhaina vuosina, kun sanat puhuvat jostain muusta.

Toinen silmiinpistävä seikka on Anssin suhde isäänsä. Isä on ollut selvästi hyvin tärkeä henkilö, joka kuitenkin otti ja kuoli ennen aikojaan, mikä sekoitti koko perheen elämän. Anssi seurasi muusikkona isänsä jalanjälkiä - ja kirjoitti ensin kuolemasta, mikä varmasti liittyy isän varhaiseen kuolemaan ja siihen liittyvään tuskaan.

Opintojen jälkeen mies meni naimisiin elämänsä naisen kanssa, ja perhe elää edelleen Nummelassa, ja hieman imelästi ja kosiskelevasti laulun lopussa Kela toteaa, että

"Ja mä kelaan että kaikki taitaa olla kohdallaan. 
Mä taidan kuulua tänne."

Luulisi että elämänsä naisen tai ihmisen kanssa hän voisi kuulua minne tahansa, eikä oleminen ole yhdestä paikasta kiinni.

     *     *      *

Miesten tarinointia voi pohtia kuluttajan kannalta. Mitä miehet meille oikein myyvät?  Nostalgia liittyy nuoruuden lisäksi luontoon ja maaseutuun. Mukana on myös ripaus itsesääliä ja melankoliaa.

Katse on kuitenkin suunnattu johonkin epämääräiseen tulevaisuuteen tai nykyisyyteen, vähintäin musiikkikappaleen esittämistilanteeseen ja sen tunnelmaan. Viime kädessä miehet myyvät itseään kuin 30-luvulla naiset tavaraansa Espalla, ja kohteena taitavat olla ensisijaisesti naiset, jotka kuolaavat näiden karismaattisten, keski-ikäisten, hieman jeesus-hahmoisten miesten perään.

Biisit pursuavat itseihailua ja testosteronia.  Jokainen voi huomata miesten suuren egon. He ovat maailmannapa, jotka näkevät ja tietävät kaiken ja ovat tarvittaessa valmiita panssarivaunuin puolustamaan naaraitaan ja miehistä ylpeyttään.

Linkki:

J. Karjalainen. Mennyt mies. YouTube
Anssi Kela. Nummela. YouTube
Eppu Normaali. Murheellisten laulujen maa. YouTube
Samuli Putro. Milloin jätkät tulevat. YouTube
Arttu Wiskari. Mökkitie. YouTube

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti