maanantai 7. heinäkuuta 2014

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 332: "Oliko Pyhä Cecilia typerä narttu?"

On muistettava, että Rooman valtakunta roomalaisine oikeuksineen oli yhtä kehittynyt yhteiskunta kuin nykyinen länsimainen 'demokratiakin'. Tätä taustaa vasten myös Rooman valtakunnan kansalaisia voi arvioida samalla tavalla kuin nykyihmisiä.

Mm. Pyhä Cecilia kieltäytyi noudattamasta Rooman valtakunnan tärkeitä lakeja, ja hän teki harkitun rikoksen, josta oli seurauksensa kuolemantuomio. Hän toimi samalla tavalla kuin terroristit tämän päivän Euroopassa tai USA:ssa. Hän oli aikansa Kaksoistornien räjäyttäjä enkeleineen.

      *     *     *

Geoffrey Chaucerin "Canterburyn tarinat" [1387-1400] sisältää 24 keskiaikaista kertomusta, jotka on kerrottu sen aikaisella seuramatkalla eli pyhiinvaellusmatkalla Canterburyyn. Pyhiinvaeltajat kertoivat toisilleen monenlaisia tarinoita, joista yksi oli ns. 'Toisen nunnan' -kertomus, jota ei löydy suomalaisesta käännöksestä.  Toinen nunna kertoo Pyhän Cecilian tarinan seuralaisilleen.

Cecilia on ylhäisen roomalaisen perheen tytär, joka on jotenkin tutustunut yhteen kymmenistä Roomassa harjoitetuista uskonnoista eli kristinuskoon. Kristinuskon - niin kuin muidenkin uskontojen - harjoittaminen oli sinänsä sallittua Roomassa.

Kristittynä vakavamielinen neito oli varjellut siveyttään kuin suurta sipulia, eikä hän halua luovuttaa neitsyyttään muuta kuin Kristukselle, joka on tietysti käytännössä perin vaikea tehtävä. Varsinkin kun hänellä on enkeli rakastajana ja suojelijana. 

Ajan tavan mukaisesti Cecilian isä naittaa tyttärensä toisen ylhäisen perheen pojalle Valerianukselle, joka on "kastamaton ja pakana". Cecilia tunnustaa uskottomuutensa Valerianukselle, ja ilmaisee samalla, ettei hän halua maata miehensä kanssa; ja jos aviomies yrittää ottaa hänet väkisin, hän on valmis vaikka tappamaan miehensä.

Valerianus ei taivu vastoinkäymisten edessä, ja todistaakseen rakkautensa Ceciliaan - ja voidakseen nähdä Cecilian rakastajan silmästä silmään - Valerianus lähtee tulevan Paavi Urbanus 1:n luokse kastettavaksi. 

Saatuaan vakuutettua Urbanuksen aikeidensa vilpittömyydestä - ja ajatustensa kristillisyydestä -, tämä kastaa hänet kristityksi. Samaan syssyyn myös Cecilian veli Tiburtius ottaa kasteen. Ja katso, yllätyksekseen Valerianus pystyy nyt näkemään Cecilian rakastajan, mikä vetää miehen hiljaiseksi ja hän tyytyy osaansa aisankannattajana.

Kun Rooman prefekti Almachius saa tietää, että Valerianus ja Tiburtius harjoittavat kristinuskoa yhdessä Cecilian kanssa, hän kutsuu miehet luokseen ja kehottaa heitä uhraamaan Rooman valtakunnan viralliselle pääjumalalle Jupiterille. Vaihtoehtoja ei ole, tai vaihtoehtona on kuolema.

Miehet kuitenkin kieltäytyvät kunniasta ja valitsevat kuoleman. Sitä ennen he onnistuvat käännyttämään vielä roomalaisen upseerin Maximuksen ja ilmeisesti joukon pyöveleitäkin kristityiksi.

Kun miehet on päästetty päiviltä on Cecilian vuoro. Cecilia käyttäytyy samalla tavalla kuin miehet, ja loukkaa tökerösti prefekti Almachiusta. Vihainen prefekti keittää naisen elävältä, mutta ei saa Ceciliaa päivän aikana hengiltä. Tämän jälkeen Almachius kehottaa mestaamaan Cecilian, mutta jäykkäniskaisen naisen päätäkään ei saada putoamaan. Aikansa kiduttuaan hän kuitenkin kuolee kolmen päivän kuluessa.

      *     *     *

Kertomus Pyhästä Ceciliasta on uskonnollinen (kristillinen) legenda, jollaisten avulla uskontoa saatiin tehokkaasti levitettyä Rooman valtakunnan alueella. Tarina vaikuttaa tarkkaan harkitulta, jos ei nyt huijaukselta, niin kehitelmältä, jonka tiedettiin - luultavasti kokemukseen perustuen - maksimaalisesti vaikuttavan ihmisiin.

Vasta 2000 -luvulla tutkimus on voinut osoittaa, että juuri Pyhän Cecilian legendan kaltainen voimakkaasti tunteisiin vetoava tarina on ihanteellinen ase propagandasodassa. Tarina herättää inhon ja vihan tunteita roomalaisia "kastamattomia pakanoita" kohtaan, jotka vetäytyvät toiminnassaan laillisuuden taakse.

Tällaisissa tarinoissa on se ikävä piirre, että vaikka ne lukemattomia kertoja todistetaan vääriksi ja valheellisiksi, ne jatkavat loputtomiin elämäänsä. Pyhän Cecilian tarina oli ollut ennen Geoffrey Chaucerin "Canterburyn tarinoita" hengissä jo yli 1000 vuotta ja se voi edelleen hyvin, tietyissä uskonnollisissa piireissä.

Toisaalta vaikka legendoihin ei sellaisenaan uskottaisikaan, niiden asenteet ovat välittyneet mm. populaarikulttuuriin. Keväällä näin elokuvan, jossa kuvattiin kristittyjen 'vainoamista' 300-luvun alun Roomassa. Tosin vaino vaikutti enemmän siltä, että pienet uskonnolliset ryhmät suunnittelivat vallankumousta tai muuta kumouksellista toimintaa, jolla ne terrorisoivat 'lähetystyön' nimissä valtaväestön uskonnolllista toimintaa, ja asettivat arrogantisti itsensä muiden yläpuolelle yli-ihmisiksi.

Ja lopulta 313 kristityt pääsivät tavoitteeseensa ja pakanuskonnoista tehtiin laittomia. Nyt kristityt puolestaan pääsivät kostamaan vainoojilleen minkä mm. juutalaiset saivat kärsiä nahoissaan. Esimerkiksi suomalaisten onneksi Rooma keisareineen ja paaveineen oli riittävän kaukana, ja ristiretket tänne ulottuivat vasta 1000 -luvulla. Sen ansiosta kansanperinteestämme on jäänyt jäljelle ehkä enemmän kuin monissa muissa Euroopan maissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti