tiistai 8. heinäkuuta 2014

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 333: "Vai oliko Cecilia toisinajattelija?"

Ei liene epäselvää, etten pidä Ceciliaa toisinajattelijana, mutta Lynn Staley Johnson olisi asiasta luultavasti eri mieltä. Hän on nimittäin kirjoittanut artikkelin "Chaucerin kertomus Toisesta nunnasta' ja toisinajattelun strategiat" (1992).

      *     *     *

Tai jos ollaan ihan tarkkoja Lynn Staley Johnson kirjoittaa enemmän Geoffrey Chaucerista toisinajattelijana kuin Pyhästä Ceciliasta mm. yhden "Canterburyn tarinoiden" [1400]  kertomuksen kautta.

Elettiin keskiaikaa, jolloin kaksi eurooppalaista katolista valtiota Englanti ja Ranska kävivät pitkää ja veristä taistelua keskenään, jolle ei loppua näkynyt. Maallisen vallan rinnalla katolinen kirkko kummassakin maassa puolusti omiaan.

Tilanne kärjistyi niin pahaksi, että lopulta Euroopassa oli jonkin aikaa kaksi paavia, toinen Roomassa ja toinen Avignonissa. Ja toinen paaveista oli toisen ja toinen toisen puolella.

      *     *     *

Mitä tekemistä legendalla Pyhästä Ceciliasta sitten on Euroopan tilanteen kannalta? No, sen kautta Chaucer ilmaisi näkemyksensä niin kirkosta kuin valtiosta.

Legenda oli kristityssä maailmassa hyvin tuttu, ja sen olivat monet muutkin kertoneet omin sanoin uudestaan. "Canterburyn tarinoiden" [1400] käännöksen pohjana on aikansa bestseller, englanninkielinen "Kultainen legenda" [1260] ja toisaalta ranskalaisten dominikaanimunkkien kääntämä lyhennelmä. Ja näiden pohjalta Geoffrey Chaucer sitten teki oman tulkintansa tarinasta.

Johnson artikkelissaan "Chaucerin kertomus Toisesta nunnasta" katsoo, että Chaucer on valinnut käännöksensä pohjaksi dominikaanimunkkien tavan esittää Pyhän Cecilian tarina. Tässä versiossa korostuu Cecilian rooli, ja hän haastaa miehisen maailman, niin kirkon kuin valtionkin,  mutta ei asetu kumpaakaan vastaan.

Hän ei vain omassa elämässään alistu kummankaan regimentin alle, vaan valitsee oman tiensä. Keskiaikana hän olisi voinut ryhtyä nunnaksi, mikä vielä alkukirkon aikana ei tietysti ollut mahdollista. Tässä hän muistuttaa Englannin ensimmäisiä reformistisia kristittyjä ennen muuta John Wyclifiä, joka kannattajineen haluasivat uudistaa kirkon ja irrottautua korruptoituneesta Paavin vallasta ja ottaa etäisyyttä sotaisiin valtioihin.

      *     *     *

Geoffrey Chaucer esittää  Cecilian jääräpäisenä ja aggressiivisena naisena, joka pitää oman päänsä. Hänellä on ihan oma näkemyksensä uskosta ja siitä mitä hän haluaa, mikä ei välttämättä avaudu kovin helposti muille. Cecilia ajaa itsensä ehdoin tahdoin umpikujaan niin suhteessaan aviomieheensä, perheeseensä - kuin Rooman lailliseen järjestykseen.

Cecilian ehdottomuus itsensä suhteen ja uhittelu prefekti Almachiukselle ei voi lopulta johtaa mihinkään kovin hyvään. Ja Chaucerin Cecilia tuntuu todellakin ylittävän rajan, jota kenenkään tänä päivänä on vaikea hyväksyä.

Cecilia puhuu halveksien Almachiuksen 'kivisistä jumalista' ja 'kuvien palvonnasta'.  Nykypäivän kriittinen lukija voisi kysyä niin Chaucerilta kuin Cecilialta, minkä ihmeen takia he haluavat sorkkia sitä, mihin toiset uskovat? Olisivat jättäneet koko kristinuskon omaan arvoonsa ja alkaneet ajatella omilla aivoillaan.

Olisiko toisaalta ollut kohtuutonta, että Cecilia olisi tehnyt pienen muodollisen uhrauksen Jupiterille ja jättänyt hedelmättömän riitelyn sikseen? Jos Cecilian usko oli niin vahva kuin hän esitti sen olevan se olisi kestänyt pienen nöyrtymisenkin.

Geoffrey Chaucerin kohdalla taas miettii, miksei hän voinut avoimemmin ilmaista mielipiteitään. Miksi hän käytti siihen 1000 vuotta vanhaa legendaa Pyhästä Ceciliasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti