sunnuntai 24. elokuuta 2014

March: "Komppania K" (2014)

Ernest Hemingway kokosi 2. maailmansodan vuosina yli 1000 -sivuisen kokoelman "Men at war: the best stories of all time".  Kirjaan valittiin 82 kertomusta, mutta Hemingway joutui ajan hengen vuoksi jättämään pois 2 tarinaa, jotka hänen omien sanojensa mukaan kaikkein mieluiten olisi ottanut mukaan. Toinen näistä oli Willian Marchin "Nine prisoners", sikermä toisiinsa nivoutuneita "Komppania K:n" kertomuksia.

Vuonna 1933 ilmestynyt "Komppania K" on kulttimainetta pitkään nauttinut klassikko, yksi kaikkien aikojen väkevimmistä ja koskettavimmista sotakuvauksista. 113 lyhyestä katkelmasta ja pienoistarinasta rakentuu moniulotteinen mosaiikki, hätähuuto elämän puolesta. Nyt 1. maailmansotaa yhdysvaltalaissotilaiden kokemusten kautta lähestyvään teokseen on vihdoin mahdollista tutustua myös suomen kielellä. (Takakansi)

     *      *     *

Näitä Komppania K:n tarinoita lukiessa en voi olla jälleen kerran ajattelematta, miten paljon pahaa yksi ainoa kansallisvaltio eli Saksa on tuonut Eurooppaan ja tuo edelleen. Ja elleivät työväenpuolueet ennen muuta SPD eli sosialidemokraatit olisi koko 1900-luvun tukeneet sotapolitiikkaa ei sotia olisi käyty. Eikä tämä ole jossittelua. Sotia ei ole ilman armeijoita ja tykinruokaa.

Toki kukaan ei myöskään tappele yksin, sillä siihen tarvitaan vähintäin kaksi osapuolta. Samalla tavalla sodilta olisi mennyt pohja, jos muut eivät olisi suostuneet sotimaan. Esimerkiksi Komppania K:n amerikkalaiset miehet. - Niin kuin tänä päivänä NATO:ssa saksalaiset ja amerikkalaiset olivat samalla puolella, sodan puolella rauhaa vastaan.

     *      *     *

Tavalliset ihmiset eivät sotia halua, jollei heitä ole siihen määrätietoisesti vuosikymmeniä aivopesty, eivätkä he sodista hyödy vaan yhteiskunnan taloudellinen ja poliittinen eliitti.

Ja niin kuin aina Rooman valtakunnan romahtamisesta lähtien kristilliset kirkot ovat tukeneet sotapolitiikkaa ja kaikkea siihen liittyvää moraalittomuutta olemalla nihilistisesti omiensa, oman valitun kansansa puolella.

William Marchin "Komppania K" (2014) -kirjan lopulla Sotamies Colin Wiltseen  kertomassa tarinassa kiteytyy koko asia karulla tavalla.

Sotamies kertoo kahdesta muusta sotilaasta Hermanista ja Vincentistä, joista toinen on ateisti (voisi olla sosialisti) ja ja toinen harras kristitty (poliittisesti ehkä liberaali tai konservatiivi), mutta - tietysti - kummatkin käskystä ja velvollisuudentunnosta tappavat vihollisiaan saksalaisia 1. maailmansodassa.

"Herman piti pilkkanaan isänmaallisuutta, uskontoa ja muita sellaisia asioita, joita me (?) pidämme pyhinä." - Silti hän oli asekädessä 'meidän' rinnalla ja samalla symbolisesti hyväksynyt sen mitä tehtiin ja mitä itsekin tekin. Herman oli osa Jumalan valittua kansaa, vaikka ei uskonutkaan kristittyjen Jumalaan. Jokainen vihollisen tappaminen oli samalla ikoninen teko, rituaali, jolla vahvistettiin omaa uskoa ja oikeutettiin omaa tekemistä. Jotta Herman olisi voinut tappaa saksalaisia, on hänen täytynyt mielessään rakentaa samanlaista kuvaa vihollisesta kuin kristityn Vincentin. Jokainen murha tehtiin saman Jumalan siunauksella, suostumuksella ja kunniaksi.

Eikä ollutkaan ihme, että lopulta kävi niin kuin kävi, mikä toistui tuhansia ja taas tuhansia kertoja sotakentillä:

"St. Etiennenen tuntumassa ammus putosi lähelle paikkaa, jossa Herman oli. (..) Vincent kiiruhti paikalle heti uutisen kuultuaan. Hänellä oli Raamattu kädessään, ja kun hän ehti kaverinsa luokse, hän polvistui Hermanin viereen, alkoi rukoilla ja pyysi häntä hyväksymään Kristuksen pelastajakseen. Alkuun Herman ei halunnut kallistaa korvaansa puheille, sillä sydän oli katkeruutta tulvillaan. Hän kirosi ja raivosi ja pyyteli kumppaneitaan ajamaan Vincentin tiehensä. Mutta kun Vincent ei antanut periksi, vaan kertoi niistä loputtomista kärsimyksistä Helvetin tulessa jotka Jumala oli varannut kaikkien syntisten osaksi, Hermanin asenne muuttui ja hän oivalsi ettei ollut syytä surra oman hengen antamista isänmaan asialle. Hän ymmärsi myös, että sen jalompaa uhrausta ei olisi voinut tehdä. Rauha laskeutui Hermanin ylle. Hän toisti sanat, jotka Vincent pyysi häntä lausumaan, otti Kristuksen vastaan siellä keskellä taistelutannerta ja kuoli hetkeä myöhemmin armossa ja rakkaudessa." - Voiko mitään vastenmielisempää ja ihmisarvoa alentavampaa käytöstä olla olemassa, mikä voittaa niskalaukauksen saunan takana.

     *      *     *

Tuntematon sotilas on tajunnut jotain sellaista, mitä Herman ja Vincent eivät koskaan tulleet tajuamaan.

"Siinä minä makasi selälläni (haavoittuneena), silmät kiinni, lapsuudenmuistot mielessäni. Kuulin kuinka kaupunkimme pormestari piti sankarihaudalla jokavuotista puhettaan. Puheen katkelmat lipuivat tajuntani läpi: 'Nämä miehet kuolivat ylväästi Kunnian Kentillä!... Antoivat mielihyvin henkensä Ylevän Päämäärän hyväksi!... Kuinka haltioituita he olivatkaan, kun kuolema antoi heille suudelmansa ja sulki heidän silmänsä Ikuiseen kuolemattomuuteen!...'

Yhtäkkiä näin itseni, pojan väkijoukossa, pala kurkussa ja puheen lumoissa, yrittämässä estää kyyneleitä valumasta ja jokaiseen sanaan uskoen. Ja samassa tajusin kirkkaasti, miksi nyt makasin piikkilangoilla kuolemaa tehden... (..)

Sitten vaikenin äkisti, sillä minulle oli valjennut ulospääsyn mahdollisuus. Irrotin tuntolevyni ja heitin sen niin kauas piikkien sekaan kuin pystyin. Revin taskuistani löytyneet kirjeet ja valokuvat palasiksi ja sirottelin ne ympäriinsä. Heitin pois kypäräni, jotta kukaan ei arvaisi henkilöllisyyttäni hikinauhaan leimatusta sarjanumerosta. Sitten nojasin taaksepäin voitonriemuisena! (..)

'Olen nujertanut puheittenpitäjät ja seppeleittenlaskijat heidän omassa pelissään', sanoin.... 'Olen nujertaut heidät kaikki! - Kukaan ei nyt tule käyttämään minua symbolina. Kukaan ei nyt tule kertomaan valheita kuolleen ruumiini yllä!...'"

     *      *     *

Tällaisen kirjan rinnalla Väinö Linnan "Tuntematon sotilas" (1956) ja muut vaivihkaa sotaa propagoivat teokset kalpenevat.

Jos joku ei vieläkään usko, miten kaiken pahan ruumiillistuma ihmisten maailmassa ovat kristityt (ja muiden suurten uskontojen edustajat) jumalineen, lukekoot vaikka Sotamies Archie Lemonin tarinan. Mies kertoo jumalanpalveluksesta matkalla sotakentille, virsiä, rukousta ja saarnaa - ja lopuksi siunaus, jossa "kappalainen pyysi Jumalaa antamaan sydämiimme rohkeutta ja käsiimme voimaa vihollisen lyömiseksi".  - Voiko kukaan tällaista luettuaan enää väittää, että tavalliset, arkista elämäänsä elävät ihmiset tarvitsevat uskontoja. Ei, se on täyttä puppua.

"[Kappalainen] sanoi, että me emme ole sotilaita sanan tavanomaisessa merkityksessä. Hän kutsui meitä ristiretkeläisiksi, jotka ovat omistaneet elämänsä ja sielunsa kotimaalle ja Jumalalle, jotta arvostamamme ja pyhinä pitämämme asiat eivät tuhoutuisi."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti