sunnuntai 17. elokuuta 2014

Pöyry ym. (toim): "Outo. Granta - uuden kirjallisuuden areena : 2" (2014)

Suomen "Grantan" 2. numeron keskiössä ovat kokemukset, jotka väistelevät määritelmiä ja lyövät säröjä vakiintuneisiin käsityksiimme. Toisinaan meidät nykäistään heti kättelyssä. suurenkin etäisyyden päähän arkitodellisuudestamme. (..) 

Hallitsevaksi numerossa nousee vierauden tunne, koetaan sitä sitten suhteessa muihin ihmisiin, työhön, yhteisön kirjottamattomiin sääntöihin tai omaan itseen. (Pääkirjoitus, Aleksi Pöyry)

      *     *      *

- Katja Kettu: Punikkitatti - Mark Haddon: Ase - Hannu Väisänen: Eli Zebbahin voikeksit - Haruki Murakami: Thaimaa - Sofi Oksanen: Outoa puhetta - Naomi Alderman: Pian meidän päivänämme - Juhani Karila: En minä sinusta mitään tiedä - Jerker Virdborg: Tapahtuu Karlaplanin metroasemalla - Harry Salmenniemi: Putoamisen tunteet - Zadie Smith: Martha, Martha - Sami Lopakka: Uudet lasit - Joshua Ferris: Pelotat enemmän - Virpi Hämeen-Anttila: Suomalainen metsä - Daniel Galera: Hyöky - Ville Ranta: Vähän kuolemasta - David Mitchell: Tammikuumies - Johanna Sinisalo: Äänettömät Äänet - Don DeLillo: Riutuja -

     *     *     *

Olen varovaisesti lukenut ja silmäillyt tätä kirjaa - ja pelännyt pahinta. Murakami, Oksanen... Mitä hienoperseitä he ovatkaan, varsinkin Oksanen elää ikuisessa harhassa kuvitellen olevansa jokin totuuden äänitorvi. Outoa on ennen muuta outouden puute. Se mitä he kirjoittavat on tuttua ja loputtomiin jauhettua. Kääntäkää jo sivua, katsokaa maailmaa esimerkiksi niiden - jos ei nyt miljoonien - niin ainakin satojen tuhansien suomalaisten kannalta, jotka eivät ole koskaan historian aikana omistaneet aariakaan maata tai ovat nyky-Suomessakin syrjäytyneitä. Heidän asemansa on (ollut) kurjempi kuin kurjimmalla (maa)orjalla.

Muutamista teksteistä pidin, ja ne kaikki olivat kotimaisten kirjoittajien tekstejä: Katja Kettu, Sami Lopakka ja Johanna Sinisalo. Tekstejä yhdistää ennen muuta niiden absurdi huumori.

    *     *     *

Katja Ketun 'Punikkitatti' on uhtualainen mies, joka on hänen tarinansa kertoja. Tarinassa viehättää ennen muuta se, että outous on etsitty - tässä tapauksessa - 1920-luvun arjesta. Hän ei ole lähtenyt konstailemaan niin kuin suurimmassa osassa tekstejä.

"Laina sai itselleen punikin, miehen ja tatin. Se korpeaa minua vieläkin. Sillä mitä hän minut metsässä nähdessään ajatteli? Ei koreita häitä, ei piehtarointia sammalmättäällä. Ei. Minut nähdessään Laina ajatteli, että seisoipa tuossa nyt oikein mehevä tatti."

    *     *     *

Sami Lopakan 'Uudet lasit' kertoo Muhoksella asuvasta miehestä Putaalasta, joka lähtee yhtenä aamuna paikallisjunalla Ouluun ostamaan silmälaseja. 

- Saahan niitä silmälaseja Muhokseltakin, Hänninen sanoi.
- Minen sen saatanan Roosenbaumin liikkeeseen kanna kyllä penniäkään. Kusen näyteikkunaan.

Putaalalla on pakkomielle juutalaisista, mikä ilmenee kummallisesti eri tilanteissa, mikä on helppo ohittaa järjettömyytensä takia. Hän ei esimerkiksi osta lippua Ouluun vaan Auschwitziin. Ravintolavaunussa hän kysyy ensiksi myyjältä 'Ookko nää juutalainen?'

    *     *     *

Johanna Sinisalon 'Äänettömät Äänet' on joukko kirjeitä tai yhden ja saman kirjeen luonnoksia Janilta Margareettalle.  Ja kaikki kertovat samoista Äänettömistä Äänistä, joka on jonkinlainen (post)moderni taideteos, teatteriesitys, installaatio tms. Jani esiintyy tämän teoksen suurena ymmärtäjänä. Toisessa kirjeessä hän yrittää kuvata kokemusta ja kertoa mitä esityksen aikana tapahtui.

"Nainen otti kynän käteensä, laski sen eteensä alas - ei paperille, kuten niin hyvin tiedät, vaan läpikuultavalla kalvolle. Hän piirsi kirjaimen. Kirjain ilmestyi tyhjän alueen yläreunaan näyttämön takaseinälle."

Viimeisessä kirjeessä hän selittää, miksei ole kiinnostunut siitä,  mitä tekstissä lukee.

"Miksi ihmeessä meidän pitäisi kiinnostua siitä, mitä kalligrafien teksteissä lukee? Kirjoitus, rakas Margareetta, on viivoja paperilla, merkitys on kätkettynä merkkiin ja sen piirtoon, sen näkemiseen, sen uudelleen muotoutumisen tulkinnan kokemiseen, ja sellaisena meidän tulee se käsittää."

Tämä pidemmälle Jani ei jaaritteluissaan pääse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti