tiistai 12. elokuuta 2014

Schumacher: "Rankka päivä" (1993)


Työtön sotilasteollisuuden työntekijä sekoaa menetettyään kaiken, mikä on hänen elämässään tärkeää niin työn kuin perheen. Yhtenä helteisenä päivänä liikenneruuhkassa hänen päässään napsahttaa, ja hän alkaa psykoottisesti ja väkivaltaisesti häiriköidä. (IMDb:tä mukaillen)

 "Rankka päivä" (1993) on Joel Schumacherin ohjaama rikosdraama, jonka on kirjoittanut Ebbe Roe Smith. William Foster (Michael Douglas) on eronnut ja työtön insinööri, joka haluaa tavata tyttärensä ja ex-vaimonsa. Tyttärellä sattuu juuri tuona päivänä olemaan syntymäpäivä, ja vaikka Williamilla on lähestymiskielto hän päättää tavata tyttärensä. Mies soittaa ennen tuloaan useita kertoja vaimolle, joka on kauhuissaan ja uhkaa miestä poliisilla mistä mies ei piittaa.

Elokuva päättyy siihen, miten viimeistä päivää poliisina LAPD:in palveluksessa oleva ylikonstaapeli Martin Prendergast (Robert Duvall) vastoin työkavereidensa odotuksia onnistuu selvittämään tilanteen - tosin Foster kuolee Prendergastin luotiin - ja samalla  poliisi arvioi omaa eläkkeelle jäämistään uudelleen. (Wikipedia)

     *      *     *

"Rankka päivä" (2003) on kuin kriittisen psykologian oppikirjaesimerkki oivaltavasta ja tarkasta yhteiskunnan ja sen ihmisten kuvaamista eri rooleissa.

Elokuvasta voisi poimi monia detaljeja. Alussa suurkaupungin ihmisiä kuvataan ankarassa helteessä tietöiden tukkimassa liikenteessä. Tilanne koettelee ihmisten hermoja, vain lapset eivät näytä häiriintyneen vaan tekevät sitä, mitä lapset muutenkin tekisivät.

Aikuiset autoilijat sen sijaan ärtyvät ja heistä tulee aggressiivisia ja vihamielisiä täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan autoissaan. Kiinnostavin hahmo on tietysti tarkimmin kuvattu elokuvan päähenkilö William Foster. Hänen autorämänsä ilmastointia ei toimi, ikkunan kahvakin repsahtaa rikki, suuri raatokärpänen häiritsee häntä toistuvasti - ja äkkiä hän ryntää autossa otuksen perään ja listii sen.

Lopulta Foster ei enää kestää tilannetta vaan lähtee raivoissaan autosta salkkuineen ja suunnistaa kohti 'kotia' eli ex-vaimonsa ja tyttärensä taloa suorinta reittiä, mikä kulkee pihojen, jättömäiden, golf-kenttien ym. alueiden poikki.

Foster ei siis purkanut raivoaan niin kuin ns. maantieraivossa tapahtuu kanssa-autoilijoihin vaan matkan aikana kaikkiin vastaantuleviin ihmisiin, jotka hänen mielestään kohtelevat (ja kohtelevatkin) häntä huonosti.

Symbolisella tasolla elokuvaa voisi pohtia kuvauksena siitä, mitä työttömyys, totaalinen syjäytyminen ja toistuvat epäoikeudenmukaisuuden kokemukset saavat aikaan ihmisiessä. Jossain vaiheessa millään ei ole enää mitään merkitystä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti