keskiviikko 27. elokuuta 2014

Shojaei Kawan: "Nykytarina - lajiton kirjallisuuden laji?" (2011)

Suomessakin on painettu 1990-luvulta lähtien yhä enemmän tarinakokoelmia, joissa on  ainakin mukana ns. nykytarinoita (contemporary legends, urban legends). Tiedotusvälineiden ja varsinkin Internetin välityksellä nämä tarinat ovat levinneet kaikkialle ja tyypillistä on, ettei niitä useinkaan tunnisteta (vain) tarinoiksi.

Christine Shojaei Kawan toteutti muutaman opiskelijan kanssa pienimuotoisen projektin, jossa he keräsivät v. 2006 yhteensä 66 tekstiä tarinoita ja tarinan pätkiä, joita oli levinnyt Göttingenin yliopiston lähialueella. Tämän jälkeen hän selvitti, mistä näissä teksteissä oikein oli kyse, joita mm. opiskelijat kertoivat toisilleen.

     *     *      *

Mitään sinänsä uutta Christine S:n artikkeli ei tarjoa, mutta se osoittaa, että niin tutkijat kuin tarinoista kiinnostuneet ihmiset ovat toistuvasti samojen kysymysten äärellä miettiessään, mistä esimerkiksi kummitustarinoissa on kyse.  66 tarinan joukossa oli muutamia tarinoita, joissa tietyllä paikalla tai rakennuksessa kuollut ihminen on myöhemmin kummitellut. Toisin sanoen kummitusjutut, joita on aikojen alusta asti - ennen kaunokirjallisuuden syntymistä - kerrottu, elävät vielä tänä päivänä keskellä Eurooppaa oikein hyvin.

1. Yksi opiskelija kertoo, miten entisen sairaalaan leikkaussaliin sijoitutussa Esittävien taiteiden laitoksen teatteristudiossa on nähty usein nainen, joka oli kuollut siellä. Useat ihmiset olivat nähneet outoja varjoja ja kuulleet ääniä.

2. Toinen naisopiskelija, miten läheisessä Gross Scheenin kylässä vihollissotilaat (siis ranskalaiset sotilaat) olivat ahdistelleet paikallista naista raiskatakseen hänet. Nainen oli paennut kirkon torniin ja lopulta hypännyt alas, minkä jälkeen naisen on nähty vieläkin hyppäävän tornista alas.

3. Muutama psykologian opiskelija, jotka hekin olivat naisia, kertoivat miten Cheltenhamin puistossa, on haamu, joka työntää pyötäilijöitä kumoon, koska pyöräily on puistossa kielletty. Tarina  Christine Shojaei Kawanin mukaan muistuttaa perinteisia yössä harhailevia haamuja tai vainajia, jotka häiritsevät öisiä kulkijoita.

     *     *      *

Samat tarinat kerrotaan joskus nykytarinoina, jolloin ne kerrotaan totena ja niihin uskotaan. Toisinaan taas ne ovat vitsejä, hauskuuttamiseen tarkoitettuja tarinoita tai ehkä vain huhuja tai anekdootteja jostain. Pysyvää muotoa tällaisilla legendoilla ei ole. Osa nykytarinoista ei oikeastaan ole ollenkaan nykytarinoita vaan arkaaisia tarinoita, joita on kerrottu pitkään. Toiset taas ovat uusia ja liittyvät mm. ongelmiin, joita ihmisillä on teknisten vimpaimien kanssa.

Usein väitetään, että nimenomaan huhut ovat tarinoiden esiasteita. Christine S. väittää, että nykytarinat voivat muuttua myös takaisin huhuiksi. Ja samat tarinat voivat olla samaan aikaan paikallisia legendoja, yliluonnollisia legendoja (uskomustarinoita) ja tarinoita joilla hauskuutetaan toisia.

Jollain tavoin kirjoittajan ajatus artikkelinsa lopulla kuitenkin alkaa pätkiä. Lopuksi hän nimittäin toteaa, että hän haluaisi rajata nykytarina-käsitteen käytön muihin kuin uskomustarinoihin ja hauskuuttamiseen tarkoitettuihin tarinoihin. - Tämäkään ei kuitenkaan tunnu vielä riittävän, eikä hän oikein osaa sanoa, mikä tässä kaikessa on hieman .. pielessä. Mihin tällä kaikella oikein .. pyritään.

Niin, miksi jokin ilmiö lopulta halutaan määrittää nykytarinoiksi? Ehkä vastaus on liian yksinkertainen. Ilmiö halutaan nimetä siksi, että se on olemassa. Christine S. ei tunnu hyväksyvän ajatusta siitä, että yhtä ja samaa tarinaa voidaan käyttää eri tilanteissa eri tarkoituksiin, mutta niin vain on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti