lauantai 9. elokuuta 2014

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 338: "Voiko tekokäsi olla tarinan ytimessä? Osa 1"

Otan käteeni Mark Barberin kirjan, jossa on kerrottu yhdestä ensimmäisistä ns. urbaanilegendoista, kaupunkitarinoista tai nykytarinoista, mitä nimitystä sitten halutaankaan käyttää. Olen kääntänyt sen nimellä 'Koukkukäsi' (The Hook), sillä tarina kertoo mielisairaalasta / vankilasta paenneesta miehestä, jolla on koukkumainen tekokäsi.

Yllättävältä ei tunnu, ettei tämä tarina ole koskaan rantautunut Suomeen (tai ainakin vaikuttaa siltä). Olisi vaikea kuvitella, että jossain syrjäisessä paikassa esimerkiksi Hämeenlinnassa nuoria autossa kuhertelevia nuoria (Lover's Lane) uhkaisi 1980-90 -luvuilla koukkukätinen mies. Se nyt ei vain tunnu uskottavalta. USA:ssa tekokäsi oli kuitenkin 1950-luvulla yksi suosittu tarinan motiivi aina 1980-luvun alkuun asti.

Kenties kyse on vain sattumasta, ettei tarina levinnyt synkkään Pohjolaan. Jos joku olisi sen jostain syystä tuonut mukanaan Rapakon takaa jo 1950-luvulla, se olisi saattanut levitä esimerkiksi Helsingin seudulla. Ja ehkä joku toikin sen mukanaan ja se oli osa orastavaa suomalaista nuorisokulttuuria, mutta hävisi sitten ilman että kukaan kirjasi sitä ylös. 

Samaan repertuaariin kuuluvia tarinoita Suomessa kirjattiin ylös 1980-90-luvuilla, kun HY:n Folkloristiikan laitoksen opiskelijat keräsivät nykytarinoita ainakin muutamaan otteeseen. Amerikkalaiset folkloristit ovat todenneet, että esimerkiksi Suomessakin tunnettu 'Poikaystävän kuolema' kuuluu tarinoihin, jotka usein kerrottiin samalla kertaa kuin 'Koukkukäsi'. Kolmas samaan ryppääseen kuuluva suosittu tarina 'Huonekaverin kuolema' sen sijaan ei löydy suomalaisista kokoelmista.

Em. kolmen tarinan lisäksi myös muita samanlaisia tarinoita kerrottiin esimerkiksi tyttö- ja poikaporukoissa erilaisissa tilanteissa. Yksi tarinoista putkahti yllättäen Facebookissa julkisuuteen vuonna 2013, kun Iso-Britanniassa alettiin kertoa totena tarinaa raiskaajasta, joka oli ujuttautunut autoa ajavan tytön takapenkille.

      *      *      *

Yksi Leea Virtasen opiskelijoineen kokoamista tarinoista kuitenkin muistuttaa erehdyttävästä jopa keskeisen motiivinsa puolesta 'Koukkukättä'. Virtanen on nimennyt tarinan 'Raggarin sormet ketjussa'.

Jo nimestä voi päätellä, että tekokäsi on korvautunut toisenlaisella kädenjatkeella eli ketjulla, johon sormet kietoutuvat.

Tarinassa yksinäinen nainen on matkalla Turusta Paraisille. Tien varressa hän näkee liftari-pojan ja ajaa hieman pojan ohi paikkaan, johon voi turvallisesti pysähtyä. Samassa hän näkee peilistä, miten ojasta nousee 2-3 muuta hurjan näköistä nuorta miestä.

Nainen ei jää miettimään, mitä tekee vaan painaa kaasun pohjaan ja ajaa paikalta pois. Lähtiessä hän kuulee kolauksen ikään kuin joku olisi osunut autoon.

Kotona nainen näkee, miten  auton perässä roikkuu ketju, jossa ovat ketjun lisäksi veriset sormet. - Myös tässä tarinassa on mukana poliisi, sillä tyttö ottaa yhteyttä poliisiin ja syyttää raggarijengiä päällekarkauksesta. Syylliset on helppo saada kiinni, sillä he ovat puuttuvine sormineen hakeutuneet hoitoon TYKS:iin.

     *     *     *

Mark Barberin oletettavasti useiden 'Koukkukäsi' -tarinan varianttien pohjalta kirjoittama tarina on suomennettuna tällainen:

Nuoripari ajaa autolla etäiseen kuhertelupaikkaan, kun radion uutiskatsaus katkaisee musiikin. Uutinen kertoo, että vaarallinen sarjamurhaaja on paennut paikallisesta vankilasta.

Radiokuuluttaja kehottaa ihmisiä pysymään sisällä ja menemään ulos vain jos se on ehdottoman välttämätöntä.  Hän sanoo myös, että tappaja on helposti tunnistettavista kädestä, jossa on koukku. Tyttö katsoo huolestuneena poikaystäväänsä ja sanoo olevansa peloissaan ja haluavansa kotiin. Poika toteaa kuitenkin kylmän rauhallisesti, ettei ole mitään pelättävää, hän kyllä suojelee tyttöä. Tyttö rauhoittuu ja he ajavat kuhertelupaikkaansa.

Juuri kun he ovat pääsemässä itse asiaan, tyttö kuulee läheisestä metsästä outoja ääniä ja alkaa pelätä. Hän vetoaa poikaan ja pyytää poikaystävää viemään hänet kotiin, mutta poika on haluton ja haraa vastaan. Tyttö ei kuitenkaan anna periksi - ja poikaystävä käynnistää tuhautuneena auton ja painaa kaasun pohjaan.

Matkan jälkeen kumpikaan ei puhu mitään. He saapuvat tytön kotitalolle, ja poika nousee autosta avatakseen apukuljettajan puoleisen oven. Samassa poika jähmettyy paikoilleen ja muuttuu kasvoiltaan kalman kalpeaksi ja pyörtyy. Tyttöystävä tulee nopeasti ulos autosta katsoakseen, mitä pojalle on oikein tapahtunut. Kun tyttö sulkee auton oven, hän kuulee kolauksen ja kääntyy ympäri. Tällöin hän huomaa auton oveen tarttuneen verisen koukkukäden, joka heiluu edestakaisin.

     *     *     *

Lukiessani tarkkaan Barberin kirjoittamaa tarinaa huomaan, että se poikkeaa jonkin verran muista samalla tavalla kirjoissa esitetyistä tarinoista. Kokoelmien tarinoille on tyypillistä, että ne ovat irrotettu kontekstista, missä ne on mahdollisesti kuultu (tai mistä se on luettu). Tällöin tarinasta tietysti samalla jonkin verran häviää jotain pois, mitä siinä on ollut.

Vastaavasti jokainen, joka lukee yllä olevan tekstin, lukee sen omassa konktestissaan. Joku voi lukea sen ääneen joillekin toisille. Ennen lukemista hän valmistaisi niitä joille hän lukee tekstin jollain tavalla, jotta nämä tietävät mitä odottaa. Lisäksi lukemisen jälkeen he luultavasti vaihtaisivat siitä muutaman sanan. Niin valmistelu kuin jälkikäteen käyty keskustelu kuuluvat nekin tarinaan.

Aluksi kun 1960-luvulla esimerkiksi 'Koukkukäden' versioita tallennettiin USA:ssa ne irrotettiin lähes tulkoon kontekstistaan. Joitain tietoja tarinan mukana sentään kerättiin myös kertojasta ja siitä, joille se oli kerrottu.

Linda Dégh oli ensimmäinen joka kirjoitti tästä nykytarinasta - ja yleensä tällaisista tarinoista - omana lajityyppinään. Hän piti tällöin 'Koukkukättä' kertomuksena jollaisia tytöt kertovat toisilleen, ja myös tarinan näkökulmaa hän - niin kuin muutamat muutkin lähinnä naisfolkloristit - pitivät hieman toisenlaisena kuin mikä oli monissa muissa tarinoissa.

Dégh luki tällöin tarinasta pois - jos niin voi sanoa - siihen selvästi liittyvät seksuaaliset viittaukset, ja painotti sitä, miten niin auton sisällä oleva poika kuin sen ulkopuolella oleva mies olivat uhkia teinitytölle. Ja uhka - sen Dégh myönsi myöhemmin - oli toki seksuaalista luonteeltaan.

Koukkukäden hän silti tulkitsi vain vammaiseksi mieheksi, mikä symboloi vammaisiin ja erilaisiin ihmisiin liittyviä pelkoja ja ennakkoluuloja. Toisin sanoen todellinen uhka oli auton sisällä oleva poika, joka ei päässyt viemään aikeitaan loppuun.

     *     *     *

Déghille niin kuin muillekin 'naisnäkökulmasta' tarinaa lukeneille on todettu, että he ovat lukiesssaan valinneet näkökulmansa. Se ei ole valmiina tarinassa vaan tavassa, jolla he itse ovat sitä lukeneet. Eikä heidän näkökulmansa edes ole tarkkaan ottaen naisnäkökulma, sillä tällöin he olisivat ottaneet huomioon sen, että sekä poika että tyttö kummatkin (ehkä) halusivat harrastaa tilanteessa seksiä.

Nuoripari oli yhteisestä sopimuksesta ajanut nuorten kuhertelupaikkaan, eikä kummallekaan ollut epäselvää mistä oli kyse.

Yhtä hyvin tarinan voi lukea miesnäkökulmasta ja ikään kuin eläytyä pojan rooliin. Poikaa selvästi harmittu ja hän oli harmissaan, jollei peräti raivoissaan, siitä miten oli käynyt. Muuten hän ei oli kaasuttanut vauhdilla pois paikalta.

Tarinaa voi yrittää lukea muilla tavoin. Aikuiset jotka 1980-luvulla muistelivat tarinaa näkivät sen tietysti toisessa valossa kuin 1950-luvun nuoret ja heidän vanhempansa. Vanhempien - joihin folkloristit myös kuuluvat - kannalta kyse oli aikalailla perinteiseltä tuntuvasta varoitus- ja opetustarinasta.

Koukkukäsi on yhden tulkinnan mukaan metsän pimeydessä väijyvä isä tai äiti, joka moralistina varoittaa siitä, mitä kuhertelupaikalla voi tapahtua. Tytön reaktio ulkoa kuuluvaan rapinaan on tarinan opetus eli miten käy, kun varoitukset ottaa vakavissaan.

Näkökulma mitä tulkitsijat eivät ole edes yrittäneet käyttää on koukkukätisen miehen näkökulma. Mitä hän olisi mieltä kaikesta siitä, mitä hänen toilailustaan metsässä on kirjoitettu? Ja mistä siinä mahdollisesti oikein oli kyse?

     *     *     *

80-luvulla aika ajoi ohi 50-luvun teini- ja nuorisotarinoiden kuten 'Koukkukäden', mutta ei tarina sentään kokonaan kuollut vaan jäi elämään ns. pelottelutarinana, jota kerrotaan mm. pyjamabileissä tai leirinuotion äärellä. Suomessa se luultavasti löytyy jostain Pirkko-Liisa Perttulan lukuisista varhaisnuorille suunnatuista kokoelmista. Tarinaa on kerrottu myös humoristisena tarinana tai vitsinä niin kuin muitakin vanhoja nykytarinoita.

Kun 1980-luvulla tarinoita alettiin julkaista kokoelmina niin USA:ssa kuin ympäri Eurooppaa, niiden todellinen luonne paljastui. Niitä ei siten voinut käyttää enää alkuperäisessä tarkoituksessaan, mikä se sitten olikaan, esimerkiksi varoitustarinana.

Toisaalta aina uusille sukupolville tarinat ovat tietysti uusia ja vieraita - ja sopivan tilaisuuden tullen vanhatkin tarinat heräävät mahdollisesti taas eloon.

Tarinan tuttuuskaan ei toisaalta ole este sille, etteikö sitä voisi kertoa ja kuunnella yhä uudelleen. Esimerkiksi 'Koukkukäsi' on ollut niitä tarinoita, joita on kerrottu tai luettu kirjoista, kun on ajettu autolla ensi paikkaan, jossa on väitetty sattuneen jotain hirveää. Ja ehkä jotain paikalla on myös tapahtunutkin, muttei ihan sellaista, mitä tarina kertoo.

     *     *     *

Vuosikymmenten jälkeen Linda Dégh palaa uudelleen 'Koukkukäden' äärelle, tietoisena siitä että 1960-luvulla tarinoita oli kerätty puutteellisesti ja varsinkin kerronnan konteksti oli unohtunut kirjata ylös. Nyt Dégh on ottanut esimerkikseen todellisen tilanteen, jossa tarinaa kerrotaan.

Tarina on kirjattu ylös vuonna 1974. Terry on 20-vuotias sihteeri ja Chip samanikäinen puuseppä. Tarinan kirjasi oli folkloristiikkaa opiskeleva Neal.

Neal: ... tytöstä ja kaverista syrjäisellä paikalla autossa?

Terry: Syrjäisellä paikalla autossa?

Chip: Jep, ja kaverista jolla oli koukku käden paikalla, muistatko?  Tarina siitä uuh...

Terry: Aaaa okei. Niin siellä, hm, en ole varma missä. Eikö se ollut, hm, jossain Old Stagecoach Roadilla?

Chip: Joo, silloin kun siellä vielä kulkivat postivaunut. Se on Southampton-Westhamptonin alueella?

Terry: Se on se paikka minne sinä käyt autoinesi. (naurua) Okei? Olen kuullut siitä ... jostain. En ole varma, oliko se Ed vai enoni vai joku muu mutta ... Siellä oli sitä raapista auton ovea vasten. Joo, tiedäthän, hei ja oli tuulista, ilma oli täynnä hiekkaa, sitä oli kaikkialla ... (huh) Tiedäthän he olivat menossa sinne ja jälkeenpäin kun he tulivat takaisin ... He kuulivat ne raportit siitä kaverista radion uutisista. Se oli paennut valtion sairaalasta. Ja he menivät kotiin ja poika jätti tytön pois autosta. Ja poika löysi silloin sen todella oudon kaverin käsivarren, jossa oli koukku. Ja he menivät kotiin ja koukku roikkui auton ovesta.

Neal: Se on...

Terry: Tämä on tosi tarina. Se on todella totta.

Chip: Myöskään minä en muista keneltä kuulin sen.

Neal: Sanoit että kaveri ja tyttö olivat siellä...

Terry: Autossa, tekemässä... aikomassa tehdä sitä.

Neal: Olivat sillain lähekkäin... fyysisesti.

Terry: Seksuaalisesti!

Chip: Seksuaalisesti! Siinä se sana (huh) (Terry nauraa)

Terry: Jos sanotaan suoraan .. ne olivat panemassa autossa. (nauraa) Tiedäthän, tuulinen yö. Paikassa jossa on hiekkaa kaikkialla, jota tuuli pyörittää ja heittää sitä autoa vasten ja saa aikaan outoa ääntä. Ja vaikka vain ajaisi katua pitkin autolla, kova tuuli, niin kuin sinä yönä ja maa kuiva, ja hiekkaa kaikkialla, kuulet kun autoon osuu jotain. Siis, he kuulivat äänen siellä syrjäisessä paikassa autossa. Mitä heidän päässään silloin liikkuikaan (tauko) Haluatko kuulla hyvän jutun. (nauraa)

Neal: Jeah.

Terry: Okei. Kuulin tämän version vähän aikaa sittne. Sama paikka. En tiedä tarkalleen missä se on. Siellä oli kuitenkin katettu silta. Tämä kaveri ja tyttö menivät samalla tavalla autolla sinne ja he ... tekivät koko jutun. Sitten he lopettivat ja aikoivat lähteä, mutta autosta loppui bensa...

     *     *     *

Kun ilmeisesti nauhoitetun - ja nauhalta puretun - tarinan lukee, huomaa ettei se oli juuri paljon kummoisenpi kuin sama tarina kirjoitettuna. Vaikka tarinan kontekstilla on oma kiinnostavuutensa ja merkityksensä, itse tarina on silti kaikkein kiinnostavin.

Siitä mikä erimerkiksi tässä tapauksessa tarkalleen ottaen on tarina tai riittää tarinaksi on kiistelty pitkään. Onko esimerkiksi sana tai viittaus tarinaan tarina. Kun puheessa ohimennen viittaan 'Koukkukäteen' mainitsemalla sen nimen tai jollain muulla tavalla, onko se sama asia kuin kertoisin koko tarinaan?

Toisessa ääripäissä tarinoita ovat lukuisten - parhaassa tapauksessa kaikkien löydettyjen - varianttien perusteella rakentaa ideaalinen tarina, jossa ovat mukana kaikki keskeiset elementit, mitä tarinassa vain voi olla.

Linda Dégh nostaa esiin myös kolmannen tavan ajatella tarinaa eli sitä ei tarvitse ehkä ollenkaan kertoa tai kirjoittaa vaan vain esittää jollain tavalla. Esimerkiksi 'Koukkukäsi'-performanssiksi voi riittää se, että mennään syrjäiseen paikkaan - ja koetaan kaikki se, mikä tarinaan kuuluu...

Eri mutkien kautta tullaan tilanteeseen, jossa tarinasta on tullut yhdenlainen merkki, jossain määrittelemättömässä merkkijärjestelmässä (ja ehkei mitään järjestelmää ole). Charles Pierce jakaa merkit ikoneihin, indekseihin ja symboleihin.

Kun tarina esitetään tai eletään läpi, on kyse ikonisesta toiminnasta (myös ostension). Nykytarinat ovat sellaisia tarinoita, jotka soveltuvat tällaiseen hyvin. Ne kertovat yleensä jostain koetusta ongelmasta, johon haetaan ratkaisua. - Itse asiassa on tavallista, että nimenomaan nuoret tekevät eräänlaisia tarinamatkoja (legend trip) eri paikkoihin, mihin voi liittyä vaikkapa 'Koukkukäden' lukeminen ääneen ja virittäytyminen tunnelmaan.

Tarinaan voidaan viitata (indexing, alluding), missä tahansa keskustelussa tai väittelyssä ohimennen ilman että tarinaa sen kummemmin käydään läpi. Tällöin tietysti oletaan, että muut tuntevat tarinan, sillä muuten ei siihen viittaamisessa olisi paljon mieltä. - Mahdollista on esimerkiksi  se, että keskustellaan tekokäsi -motiivista ja syvennetään ymmärrystä siitä, mitä se eri tarinan versioissa ja eri tarinoissa mahdollisesti tarkoittaaa. Tai käsitellään paikasta toiseen siirtymisen teemaa tms.

Tutuin tapa on tietysti kirjoittaa (fiktiivinen) tarina tai kertoa se suullisesti, jolloin käytetään hyväksi kaunokirjallisia keinoja, sillä tavoin kuin se sopii tähän lajityyppiin. Kolmannessa merkityksessään tarina symboloi, joitain yhteisön kannalta merkittävää kysymystä.

JATKUU...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti