sunnuntai 10. elokuuta 2014

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 339: "Voiko tekokäsi olla tarinan ytimessä? Osa 2"

Sen lisäksi että nykytarinaa, jota kutsutaan 'Koukkukädeksi' (The Hook), on tulkittu eri-ikäisten ihmisten (lapset, teinit, nuoret, aikuiset) ja erilaisissa rooleissa (tytöt, pojat, miehet, naiset, vammaiset, valkoiset, mustat ym.) olevien ihmisten kannalta, sitä on yritetty tarkastella myös hieman, sanoisinko, teoreettisemmin. - Ja kun tutkijapiireistä on kyse, on jopa tämänkin ympärille saatu - jos ei nyt riitaa - niin ainakin muhkeita väittelyitä, joista olisi kiinnostava lukea folkloristiikan symposium-julkaisuista, mutta vanhoja julkaisuja ei ole helppo saada käsiinsä.

60-luvulla yhtenä näkökulmana niin kirjallisuuden kuin folkloristiikan tutkimukseen tuli feministinen näkökulma, ja naisnäkökulmasta Linda Déghkin 'Koukkukättä' tarkasteli, vaikka ei ollut välttämättä  kovin feministinen.  Ehkä näkökulma voisi ennemmin pitää narratiivisena tai strukturalistisena, sillä hän oli aluksi kiinnostunut siitä, millaisessa roolissa tytöt / naiset olivat kertomuksessa.

Kun tarinaa tarkastelee kontekstistaan irrallaan, niin kuin folkloristiikassa on vanhoja kansantarinoita perinteisesti tutkittu,  silmiinpistävää on, että 'Koukkukäsi' eri tavoin vaivihkaa varoittaa tyttöjä pojista / miehistä / vammaisista ja poikkeavista / vaarallisista miehistä. Dégh kiinnitti erityisesti huomiota mieheen, josta oli tehty eräänlainen pahan ruumiillistuma.

Jostain syystä Dégh ei kehittele tätä teemaa kovin pitkälle, vaikka hän korostaakin, miten niin vanhat kansantarinat kuin nykytarinat ovat pohjimmiltaan uskomustarinoita, ja kertovat ihmisten tietyn hetkisistä uskomuksista ja kiinnostuksen kohteista. Ja on syytä muistaa, että vanhoissa uskomustarinoissa oli aina mukana joitain taruolentoja, jotka kristillisessä kontekstissa usein muuttuivat piruiksi ja perkeleiksi tms.

Olisi itse asiassa ollut luontevaa, että edes joku folkloristi olisi vakavasti tutkinut vankilasta / sairaalasta karannutta koukkukättä nykytarinoiden fiktiivisenä taruolentona. Tällaista tekstistä en kuitenkaan ole saanut vielä viitteitä. Myöhemmissä teksteissään Dégh menettää kiinnostuksensa koko koukkukäsi-motiiviin ja siitä tulee jonkinlainen modernin / postmodernin tarinan itsestäänselvyys.

      *      *      *

Ainakin aluksi folkloristit näkivät selvän katkoksen vanhojen ja uusien kansantarinoiden välillä mitä symboloivat sellaiset tarinat kuin millainen 'Koukkukäsi' oli. Koko tarinaperinteen kuviteltiin kadonneen, mutta 40-luvulla alkoi ilmaantua tarinoita, jotka levisivät eri tavoin - niin kuin vanhat kansantarinat aikoinaan - suusta suuhun ympäri maata ja maailmaa.

Dégh näki, että nykytarinoiden erityisyys oli siinä, että ne käsittelivät jotain nyky-yhteiskunnan ongelmaa, mutta eivät antaneet kysymyksiin mitään valmiita vastauksia. 40-50-luvun USA:ssa nuorten - ja varsinkin nuorten naisten - seksuaalisuus ja siitä puhuminen olivat tabuja, mutta nuorisokulttuurin syntyminen mm. rock'n roll -musiikin ja nuorisoelokuvien kuten Nicholas Rayn "Nuoren kapinallisen" (1955) ja James Deanin avittamana muuttivat nopeasti yhteiskuntaa tässä suhteessa. Lukuisat seksiä tihkuvat nykytarinat olivat osa tätä nuorisokulttuuria ja kulttuurista muutosta.

Folkloristien keskustelu mm. 'Koukkukädestä' ajautuu sivuraiteille, kun he alkoivat kiistellä, millä tavoin näitä uusia kansantarinoita oikein pitäisi luokitella ja miten niihin tulisi suhtautua. Ne kun eivät sopineet kovin hyvin arkistoissa käytössä oleviin  luokitusjärjestelmiin (Type and Motif Index).

Niitä ei voinut niputtaa uskomustarinoihin, kun niissä ei ollut niitä taruolentoja tai muuta yliluonnollista ainesta, mistä siis voidaan olla eri mieltä... Ennemmin monet nykytarinat muistuttivat kaunokirjallisuutta ja olivat esimerkiksi Larry Danielsonin mielestä luettavissa kauhutarinoiksi. Thomas Bullard ja muutamat muut puolestaan oli huomannut, että nuoret olivat alkaneet käyttää esimerkiksi 'Koukkukättä' humoristisena pelottelutarinana. - Keskustelu ajautui umpikujaan.

      *      *      *

Bill Ellis yritti 1990-luvun puolivälissä saada sotkuiseen keskusteluun jotain mieltä. Hän kävi läpi Berkeley yliopiston kaikki 76 varianttia, jotka liittyivät 'Koukkukäteen' ja lopetti artikkelillaan monet turhat juupas-eipäs -keskustelut. Toki viimeistä sanaa nykytarinoista on tuskin vielä sanottu, eikä ihan heti sanotakaan. Varsinkin tutkimuksen metodologia on vielä kehittymätöntä ja muun muassa tietotekniikan mahdollisuuksia ei ole hyödynnetty.

Ellis myös selvitti 'Koukkukäden' alkuperää ja löytyihin vanhoista mm. Virginiasta kerätyistä kansantarinoista sille vastineita. Aiemmin oli oletettu, että tarina oli syntynyt kutakuinkin tyhjästä. Ennen autoa möröt löytyivät sänkyjen alta ja koukkukäden tilalla oli veitsi, joka uhkasi sängyn päällä makaajia. Tarinaa oli kerrottu ainakin neljän sukupolven ajan. Päällekarkaajana vanhoissa tarinoissa on 'Suuri Neekeri' ja 1940-luvulla tulivat esiin 'Koukkukäden' alkeelliset muodot, joissa sängyn alla ollut oli - ei musta eikä valkoinen - mies vaan koukkukätinen raiskaaja / murhaaja tms.

Jälkiviisastellen voi sanoa että niin Linda Dégh kuin Larry Danielson olivat oikeassa: 'Koukkukäsi' oli pohjimmiltaan uskomustarina, mutta myös kauhutarina.

      *      *      *

Nykytarinoiden kehityskaari ei ole kuitenkaan ollut, eikä se ole yksioikoinen. Esimerkiksi Halloween -tarinat putkahtelevat syksyjen pimetessä yhä uudestaan esiin, vaikka ne on kymmeniä kertoja osoitettu paikkansapitämättömiksi. Jotkut tarinat, jotka liittyvät esimerkiksi ruokiin tulevat ja menevät yhtä nopeasti kuin ovat tulleet, eikä niihin välttämättä enää palata.

'Koukkukäsi' syntyi nykymuodossaan ja sen muotoutumiseen vaikuttivat reaalimaailman tapahtumat mm. selvittämättömät murhat, joita tehtiin 1940-luvulla kuhertelupaikoissa eri puolilla USA:a. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mikään siitä mikä 'Koukkukäsi' tai vaikkapa 'Poikaystävän kuolema' -tarinoissa on kerrottu - missään versioissa - on totta vaan tarinat pohjautuvat löyhästi todellisiin tapahtumiin niin kuin mikä tahansa fiktio.

Vastaavasti 'Koukkukäsi' vaikutti siihen, että julkisuudessa 'Koukkunenäksi' kutsuttu "rikollisen näköinen" mies Caryl Chessman tuomittiin vuonna 1948 kuolemaan (!), vaikka hän ei ollut fyysisesti vahingoittanut tai tappanut ketään. Julkisuus (lehdet, radio, TV ja yleinen mielipide) oli häntä vastaan niin, etteivät hänen ja hänen tukijoidensa lukuisat vetoomukset tuottaneet tulosta.

Tässä tulee esiin mm. Linda Déghin korostamat haitat, joita nykytarinoista on tai saattaa joissain tilanteissa olla. Niistä voi pahimmillaan tulla eräänlaisia itsensä toteuttavia profetioita.

      *      *      *

Esimerkiksi Snopes.com -palvelussa on kerrottu nykytarinoista, jotka juuri tällä hetkellä kiertävät maailmalla. Monet tarinoista ovat itse asiassa sellaisia, joita ei välttämättä enää edes mielletä tarinoiksi vaan niistä on tullut arkipäiväisen käyttäytymisen malleja, joita jäljitellään ikään kuin ne olisivat totta.

Edellä mainituista Halloween -tarinoista esimerkiksi 'Halloween myrkytykset' -otsikon alla kerrotut tarinat ovat vuodesta toiseen osoitettu perättömiksi, mutta vuodesta toiseen ne ilmestyvät lehtiin, radioon, televisoon ja nettiin. Ja koska tarinoita kerrotaan totena, ihmiset uskovat niihin. - Keskeinen väite on, että poliisi on dokumentoinut lukemattomia karkkien myrkytystapauksia Halloweenina, joissa lapsia on myrkytetty ja heitä on jopa kuollut.

Historia tuntee vain yhden kuolemaan johtaneen myrkytystapauksen vuodelta 1974, jolloin isä Ronald Clark O'Bryan myrkytti karkilla jossa oli syanidia 8-vuotiaan poikansa Timothyn.

Edellä mainitut kaksi tapausta ovat esimerkkejä tilanteista, jolloin nykytarinoita käytetään ns. ikonisina merkkeinä ja toimintana. Toisin sanoen ihmiset toimivat tarinan / tarinoiden ohjaamina pitivät ne sitten paikkansa tai eivät. Linda Dégh on "Legend and belief" (2001) -kirjassaan erityisen huolissaan tällaisista tarinoista, sillä esimerkiksi satanistiseksi leimattu / satanistinen toiminta sekä katolisessa kirkossa muotiin tullut eksorsistien eli manaajien toiminta ovat kummatkin aiheuttaneet kyseenalaisia oikeustapauksia - ja myös ihmisten kuolemaan johtaneita tapauksia.

Ihmisiä on saatettu leimata satanisteiksi, ja sen perusteella he ovat saaneet kyseenalaisia tuomioita, ja katolisten pappien manaaminen on johtanut siihen, että ihmisiä on kuollut kun he ovat lopettaneet lääkityksen ja uskoneet valkoiseen magiaan, mikä on tietysti yhtä puppua kuin musta magia. 

Tällaisia tapahtumia selittäviä tarinoita on kutsuttu etiologisiksi tarinoiksi. Tarina motivoi toimimaan tietyllä tavalla, joten kyse on eräänlaisesta kehäpäättelystä. Koska ihminen on satanisti ja satanistit ovat lasten murhaajia. Lapsen kuoleman täytyy olla rituaalimurha tms. Vastaavasti koska kristinusko edustaa korkeinta moraalia, sen pappien manauksen aiheuttamat kuolemat eivät ole murhia vaan jumalan tahto on vain toteutunut.

      *      *      *

Esimerkiksi 'Koukkukäsi' on toiminut niin opettavaisena tarinana (tietyssä iässä ei pidä harjoittaa vielä seksiä),  varoitustarinana (erityisesti tyttöjen on varottava) kuin pelottelutarinana (koukkukäden kaltaisen miehet) sekä myös humoristisena tarinana (koukkukäsi oven kahvassa, mikä saa poikaystävän pyörtymään tms). Se ei suoraan kerro mitään mistään, mutta viittaa johonkin sellaiseen mitä pidetään mahdollisena ja uskottavana. 

Toinen puoli tarinoita on siinä, että jotkut yksittäiset tapahtumat kuten 40-luvun murhat kuhertelupaikoilla ruokkivat (indeksoivat) tarinoita ja niiden variantteja ja pitävät niitä hengissä. Tällaisessa tilanteessa tarina toimii todellisuuteen viittaavana mallina, jolla selitetään sitä, mitä tarinan ulkopuolella on tapahtunut. - Perinteisesti tällaisia tarinoitu on pidetty historiallisina tarinoina.

Kolmas tarinoiden ulottuvuus (symbolit) liittyy uskomuksiin ja on täysin mielivaltainen. Kaikki tunnetut kulttuurit on tuottaneet omat uskomusjärjestelmänsä (ja uskontonsa). Uskontoihin etäisyyttä ottava, maallistunut länsimainen yhteiskunta on luonut omia profaaneja uskomusjärjestelmiään. 50-luvun teinitarinoiden repertuaari, mihin 'Koukkukäsi' kuuluu on mm. personalisoinut pahuuden keski-ikäisiin rikollisennäköisiin miehiin, mikä on vain uusi tulkinta kristinuskon saatanasta ja sitä vanhemmista taruolennoista. Suhtautuminen seksiin on moralistista ja nuorten naisten siveydestä kannetaan huolta ym.

JATKUU...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti