maanantai 11. elokuuta 2014

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 340: "Voiko tekokäsi olla tarinan ytimessä? Osa 3"

Mielessäni on pyörinyt, mistä tarina tekokätisestä miehestä oli oikein saanut alkunsa. Bill Ellishän kertoi, että ennen määrittelemätöntä (musta, valkoinen, latino vai joku muu) 'Koukkukättä' tarinan taruolento ole iso musta neekeri, jolla oli pitkä veitsi kädessä sängyn alla. Ajatus tuntuu yhtäkkiä ajatellen absurdilta. Miksi iso musta neekeri olisi nuoren naisen sängyn alla?

On helppo unohtaa, että kristitty ja demokraattinen ihannevaltio USA oli pitkälle 1800-luvun lopulle orjayhteiskunta, jossa mustilla ei ollut mitään ihmisarvoa ja ilman muuta he olivat oletusarvoisesti pakanoita, jotka saattoivat käyttäytyä miten tahansa, arvaamattomasti.

Oman vilkkaan, naisen mielikuvituksen avulla oli tuskin vaikeaa tuottaa kuvitelmaa isosta, vahvasta, isomunaisesta neekeristä, joka tulee, raiskaa ja tappaa Ruususen untaan nukkuvan kauniin valkoisen neitsykäisen omaan sänkyynsä. Tai tulee salakavalasti sängyn läpi pitkine veitsineen, mikä on tietysti seksuaalista symboliikkaa. Oli siis olemassa pahinta sängyn alla olevaa mörköä pahempi mörkö.

     *     *      *

Mary Diane Cantrell on muutama vuosi sitten pohtinut, miksi ihmiset uskovat nykytarinoihin sellaisiin kuin 'Koukkukäsikin' on.

Luultavasti koskaan ei pystytä tarkkaan selvittämään yhdenkään tarinan genealogiaa, koko historiaa, mutta melko pitkälle tässä päättelyssä on ehkä mahdollista päästä. 

Varmaa on joka tapauksessa se, että maalaisyhteiskunnassa kehittynyt 'Koukkukäsi' tarina modernissa teollisessa yhteiskunnassa sai uusia piirteitä, joihin tutkijat eivät ole kiinnittäneet huomiota. Eivät ainakaan Ellisin artikkelin perusteella, jossa hän kertoo tarinan alkuperästä.

Sänky korvautuu autolla, veitsi tekokädellä jossa on koukku ja musta valkoisen miehen omistama orja korvautuu laitokseen (vankila, mielisairaala) sijoitetulla vaarallisella miehellä. Uutta on myös, että suurin uhka teinitytön / nuoren naisen neitsyydelle on  yllättäen samanikäinen, samaan sosiaaliluokkaan kuuluva nuori mies. Asetelma on moraalinvartijoiden ja vanhempien kannalta viheliäinen. Nuoret voivat autolla ajaa, mihin tahansa syrjäiseen paikkaan ja tehdä mitä tahansa ilman että valvova silmä on koko ajan paikalla. Toisin sanoen tarinankertojan on oltava ovela, jotta hän saa välitettyä haluamansa viestin niin nuorelle miehelle kuin naisellekin ilman että he huomaavat huijausta.

     *     *      *

Ankarin vaatimus kuitenkin on, että tarinan on levittävä spontaanisti nuorison keskuuteen. Se ei saa tulla vanhemmilta, opettajilta tai vaikkapa papeilta vaan sen täytyy levitä heidän itsensä kertomana toinen toisilleen. Nykyään puhuttaisiin katu-uskottavuudesta, mitä tarinalla oli 50-luvulla.

Tarinaa kerrottiin totena tarinana, joka oli jossain sattunut jollekin. Tarina oli kuultu luotettavasta lähteestä, jota ei epäilty (FOAF, friend of the friend). Yleensä kertoja sovitti tarinan joko tietoisesti tai tietämättään kerrontatilanteeseen. Nuorten kuhertelupaikka (Lover's Lane) oli paikka, jossa juuri tässä kaupungissa käytiin harrastamassa seksiä - tai oltiin ainakin joidenkin mielestä liian lähekkäin.

Tarinan oli poikettava muista vastaavanlaisista tarinoista niin, että siinä oli KOUKKU, joka herätti kuulijassa ja kertojassa voimakkaita tunteita. Ja ennen muuta tarinan oli oltava niin uskottava, että sen pystyi kuvittelemaan todeksi.

Kun kaikki edellä mainitut ehdot täyttyivät tarinasta tuli se, mikä oli sen tarkoituskin - ja mitä legendat ovat vuosisatoja ja -tuhansia olleet - varoittava ja käyttäytymistä ohjaava (uskomus)tarina.

Miten pitkään tarina sitten on uskottava? Linda Dégh puhuu vastatarinoista, joilla joissain tapauksissa pystytään kumoamaan kerrottu uskomustarina. Tälle tarinalle ei syntynyt - tai ole syntynyt - vastatarinoita vaan se on on ajan myötä hiipunut ja menettänyt uskottavuuttaan.

     *     *      *

'Koukkukädestä' olisi tuskin tullut koskaan kuitenkaan niin suosittua kuin siitä tuli, jolleivät lehdissä ja radiossa 40-luvulla uutisoidut nuorten kuhertelupaikoissa tapahtuneet murhat olisi saaneet paljon julkisuutta. Uskomustarinasta tuli siis eräällä tavalla itsensä toteuttava profetia, vaikka hyvin löyhässä mielessä.

Varsinainen läpimurto tapahtui 40- ja 50-lukujen taitteessa Los Angelesissa, jossa Caryl Chessman -niminen mies poliisiksi pukeutuneena ja aseella uhaten pakotti kaksi teinityttöä suuseksiin kanssaan. Hetken aikaa kaupunki oli paniikissa kunnes mies pidätettiin tammikuussa 1948.

'Koukkukäden' huippusuosio ajoittuu ajankohtaan, jolloin Chessman tuomittiin vuonna 1960 kuolemaa. Seuraava piikki oli vuosikymmenen puolivälissä, minkä jälkeen suosio on vähitellen hiipunut. Folkloristi Alan Dundesin psykoanalyyttinn tulkinta legendasta oli tarinan toinen suosion syy.

Ja 80-luvulta lähtien tarinaa on kerrottu lähinnä lasten ja nuorten pelottelutarinana esim. pyjamabileissa ja halloweenina. 

     *     *      *

Nykytarinat ovat lyhyitä suoraviivaisia tarinoita, joissa tavallisesti on yksi käänne, joka saattaa johtaa tarinassa hahmotellun ongelman ratkeamiseen. Näin ei kuitenkaan välttämättä käy.  Toisin kuin kirjailijoiden kirjoittamassa fiktiossa, tässä ei ole kertojia, eikä tarkalleen ottaen selkeätä näkökulmaa tai -kulmia, mistä käsin tarina kerrotaan. Kertoja on kaikkitietävä, mutta kertoja ei silti kerro kaikkea. Yksityiskohtia on sopivasti ripoteltu tarinaan, mutta ei niin paljon, että tarinan kiinnostavuus häiriintyy.

Vaikka nykyaikaiset legendat voivat käsitellä melkein mitä tahansa ihmisiä kiinnostavia ja tärkeitä aiheita, niillä on suhteellisen selkeä kaavamainen rakenne, joka on  ei itseasiassa poikkea vanhojen legendojen rakenteesta.

Yksi mielenkiintoinen piirre on, mihin harvemmin kiinnitetään huomiota, on se ettei tarina kestä kovin tarkkaa tarkastelua. Jos sitä alkaa ajatuksen kanssa miettiä, siinä on totena tarinana joka kohdassa heikkouksia, mikä tekee siitä kriittisen lukijan kannalta katsottuna epäuskottavan.

JATKUU...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti