torstai 28. elokuuta 2014

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 344: "Voiko tekokäsi olla tarinan ytimessä? Osa 7"


'Koukkukäden' analyysi on vieläkin keskeneräinen, koska eri toimijoiden 1) nuoren miehen, 2) naisen, 3) laitoksesta paenneen miehen, 4) radiokuuluttajan ja 5) tarinan kertojan (nuoret itse, vanhemmat / muu moraalinvartija, lehtitoimittaja) tavoitteita ei ole vielä pohdittu.

Miksi nuori mies halusi lähteä autollaan / isänsä autolla nuoren naisen kansssa syrjäiseen paikkaan? Tätä ei tarina kerro suoraan vaan jokainen saa päätellä / joutuu päättelemään asian itse - ja tavoite tulee tietyllä tavalla itsestäänselvänä. "Tietäähän sen mitä mies naiselta haluaa, kun he ovat kaksin autossa, eikä muita ihmisiä, joista on vaaraa ole lähelläkään." Niinkö? Ehkä.

Entä nuori nainen. Haluaako hän jotain sellaista, mitä mies ei halua? Nainen on tietysti aina nainen ja mies on mies - ja pieni lapsikin tietää, että mies ja nainen eroavat toisistaan. Mutta onko sillä tässä tilanteessa jotain merkitystä?

     *     *     *

Narratologeista, joihin en aiemmin ollut perehtynyt, ranskalainen semiootikko Claude Bremond esitti 1960-luvun puolivälissä oman Vladimir Proppista hieman poikkevan menetelmänsä, jolla tarinoita voi eritellä. Myös Bremond etsii tarinasta kaikenlaista tekemistä ja tapahtumista, joille hän hakee mieltä.

Kaiken tekemisen / tapahtumisen Bremond suhteuttaa /suhteuttaisi esimerkiksi 'Koukkukäden' tapauksessa toimijoiden tavoitteisiin. Hän korostaa - tarinan rakenteen sijaan - toimijoiden toisistaan poikkeavia tavoitteita ja sitä, että esimerkiksi 'Koukkukäden' mies / nainen / koukkukäsi itse eivät välttämättä tarinassa saavuta tavoitteitaan.

Proppin malli oli Bremondin mielestä lisäksi sillä tavoin kaavamainen, että tietyt teot ja tapahtumat seurasivat tarinassa aina samassa järjestyksessä. Näin ei Bremondin mukaan kuitenkaan ole vaan asioita voidaan tehdä ja ne voivat tapahtua melkein missä järjestyksessä tahansa.

Bremondin kritiikki Proppia kohtaan on kuitenkin kohtuutonta, sillä Propp tutki ihmesatuja, jotka olivat keskenään hyvin samankaltaisia. Toimijoiden tavoitteet samassa roolissa olivat aina samoja ja samat tekemisen ja tapahtumisen vaiheet seurasivat toisiaan aina lähes samassa järjestyksessä. Tutkittaessa muita genrejä kuin satuja toimijoiden tekemiset ja tapahtuminen ei tietysti noudata ihmesadun kaavaa. Tätä ei Propp väitäkään.

     *     *     *

Claude Bremondin lähestymistavassa on puolensa, sillä se pakottaa lukijan / kuulijan miettimään, miksi eri toimijat tekevät mitä tekevät - ja mitä he saavuttavat tekemisellään vaiko mitään. Lisäksi ulkoinen tapahtuminen suhteutetaan toimijoiden toimintaan sitä joka mahdollistavana tai estävänä.

Kaikki puhe tavoitteista on nykytarinoiden kohdalla kuitenkin vaikeaa, sillä tulkintamahdollisuuksia on aina useita ja jokaisella tulkitsijalla on oma näkökulmansa tarinaan. Vain radiokuuluttajan tavoite ja tehtävä, jonka hän toteuttaa eli kertoo laitoksesta karanneesta vaarallisesta miehen, on selvä. Ja lukija / sekä autossa olijat saavat heti tiedon siitä, että tieto on mennyt perille. - Mahdollistahan olisi ollut sekin, ettei radion uutiseen kiinnitetä mitään huomiota  vaan nuoret ärsyyntyneenä musiikin katkeamisesta kääntävät vain kanavaa tms.

Koko tarinan logiikka olisi ollut toisenlainen ilman tietoa ja sen hyväksikäyttöä. Miten olisi käynyt kun koukkukätinen mies koputti auton ikkunaan, jos siihen ei olisi heti reagoitu? Olisiko mies kenties pyytänytkin vain tupakkaa nuorilta vai oliko hänellä jotain muuta mielessä? - Ehkä käsi jäi vahingossa auton oven väliin ilman että käsi oli merkki siitä, että jotain ikävää oli tapahtumassa (muuta kuin koukkukädelle itselleen)? Ehkä oli nuoren naisen / nuoren miehen syy, että mies menetti kätensä, kun he lähtivät autollaan niin vauhdikkaasti kuhertelupaikastaan.

Tavoitteiden ja tapahtumien järjestystä pohtiessa koko tarina alkaa näyttäytyä ironisena, ei vain 'Koukkukäden' käänne ja se mitä päähenkilöille nuorelle miehelle ja naiselle tapahtui tai oli tapahtumatta.

Joka tapauksessa suurimman menetyksen tarinassa koki varmasti 'Koukkukäsi', mitä tuskin kukaan lukija / kuulija jäi suremaan. Mielenkiintoista eikö totta? Tosin jos tarina olisi jatkunut hieman pidempään tämänkin kysymyksen pohdintaan olisi ehkä päästy...

Koukkukätisen miehen kannalta katsottuna kertomuksen ironinen käänne tapahtui eri aikaan kuin nuorten kohdalla. Kun mies oli kopistellut auton ulkopuolella, ja poika päätti painaa kaasun pohjaan, oli se käänne miehen .. elämässä. Tosin voidaan sanoa, että hän vain menetti nyt kätensä toistamiseen...

Moraalinvartijoiden tavoitteiden kannalta keskeinen käänne tapahtui kuitenkin vasta tarinan lopussa, kun paljastui, että koukkukäsi oli jäänyt roikkumaan naisen puoleisen oven väliin. Tämähän osoitti sen, että nuorilla oli kuhertelupaikassaan jotain pelättävää. Toinen asia sitten oli, oliko uhka todellinen!
  
     *     *     *

On hämmästyttävää, kuinka paljon yksi lyhyt tarina voi kertoa ihmisistä ja siitä, mikä motivoi heitä tekemään sitä mitä he tekevät. Tarkoitan nyt lukijoita ja heidän tulkintojaan.

Folkloristi Linda Dégh on huolissaan tällaisten nykytarinoiden kohdalla, miten kylmästi demokraattisten ja ihmisarvoja kunnioittavien maiden kansalaiset suhtautuivat marginaalissa oleviin ja eläviin ihmisiin.

Heitä ei kiinnosta, miten yhteiskunnan huono-osaisin viidennes elää, kunhan heillä itsellään on kaikki kunnossa. Koukkukäsi oli modernisti suljettu laitokseen (vankila tai mielisairaala). Ihmiset jotka eivät sovi yhteiskunnan enemmistön maisemaan ollaan kevyin perustein valmiita sulkemaan mihin tahansa vuokrakasarmeihin, laitoksiin, reservaatteihin ja keskitysleireihin pois silmistä, pois tieltä häiritsemästä.

JATKUU...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti