torstai 25. syyskuuta 2014

Campbell: "Pimeyden ytimessä" (2010)

Etsivä Thomas Craven joutuu tilanteeseen, jossa hän tutkii aktivisti-tyttärensä murhaa. Tutkimukset tuovat esiin tyttären salaisen elämän, mutta samalla paljastuu miten johtavat poliitikot yrittävät peitellä omia tekemisiään ja hävittää todisteita. (IMDb)

"Pimeyden ytimessä" (2010) on Martin Campbellin elokuvaohjaus, joka perustuu löyhästi hänen itsensä ohjaamaan, BBC:n tuottamaan samannimiseen TV-sarjaan. Pääosaa esittää Mel Gibson ja elokuva oli hänen paluunsa elokuviin pitkän tauon jälkeen. (Wikipedia)

     *     *     *

TÄNÄ ILTANA NELOSELTA KLO 21:00

     *     *     *

Muutama hieno kohtaus, jossa kuvataan isän ja tyttären suhdetta. Isä tekisi mitä tahansa tyttärensä eteen, niin kuin isät aina... Hyvässä ja pahassa.

Kaiken kaikkiaan vaikuttava elokuva, varsin epätavallinen trilleri, jossa poikkeuksellisen koskettavalla tavalla kuvataan tunteita, surua ja lohduttomuutta.

Käsikirjoittaja on mielestäni osunut johonkin sellaiseen.. suoneen, mihin elokuvissa harvoin onnistutaan osumaan, ja tässä elokuvassa ovat legendan ainekset koossa.

Kun Emma (Bojana Novakovic) on kuollut, tapettu, isä Thomas Craven (Mel Gibson) näkee toistuvasti tyttärensä (haamun) ja juttelee tämän kanssa. Elokuvan lopulla, ja varsinkin loppukohtauksessa jossa isä kuolee samoin kuin tyttärensä radioaktiivisen aineen talliumin aiheuttamaan myrkytykseen, Emma tulee ja hakee isänsä - ja he kulkevat yhdessä valoa kohti.

     *     *     *

Elokuva alkaa dramaattisesti, sillä heti alussa jo muutenkin kuolettavasti myrkytetty Emma kuolee isänsä syliin, kun outo naamioitunut pyssymies on ampunut nuoren naisen isänsä ovelle. Ironista on että isä Thomas sattuu olemaan murhatutkija.

Mennessään tunnistamaan tytärtään isä leikkaa hiuskiehkuran - ja panee sen taskuunsa. Myöhemmin hän sattumalta huomaa, että hiukset ovat voimakkaasti radioaktiiviset, mikä yhdistää Emman kuoleman isän mielessä hänen työpaikkaansa Northmoorin tutkimuslaitoksessa, jossa tytär toimi ydinfyysikkona.

Tyttären jälkeen jättämältä videolta isä saa tietää, että Emma oli saanut selville, että laitos kehitti ja rakensi laittomasti ydinaseita, joita ei voinut jäljittää USA:an. Emma pelkäsi tietojensa takia henkensä puolesta - ja siinä vaiheessa, kun Thomas saa CD:n käsiinsä tytär onkin jo kuollut niin kuin hän itse ennakoi.

     *     *     *

Koska USA:n hallitus itse on laittoman toiminnan takana, se on palkannut yksityisen Jedburgh (Ray Winstone) konsultiin peittelemään omia jälkiään.  Mies toimii itsenäisesti, ja hänen päämenetelmänsä on ihmisten tappaminen hallituksen laskuun. Toiminnan itsenäisyydestä seuraa kuitenkin myös se, että mies päättää, ketkä hän haluaa tappaa estääkseen salaisten tietojen tulemisen julkisuuteen. - Thomas Cravenin kohdalla Jedburgh tekee poikkeuksen, eikä tapa miestä, koska tämä ei ole kiinnostunut hallitukselle haitallisten tietojen paljastamisesta vaan vain tyttärensä kohtalon selvittämisestä.

Cravenin perässä ovat kuitenkin myös Northmoorin miehet, jotka tiukasti seuraavat miehen liikkeitä ja henkilöitä, joihin hän on yhteydessä ja yrittävät useaan otteeseen tappaa miehen. Erityisesti tutkimuslaitoksen johtaja Jack Bennett (Danny Huston) on ilmeinen psykopaatti, joka ei kaihda mitään keinoja päästäkseen tavoitteisiinsa.

     *     *     *

Emma Craven on yrittänyt toimittaa saamiaan tietoja Massachusettin senaattorille  Jim Pinelle (Damian Young), jotta senaatti aloittaisi tutkinnan laittomuuksista. Ydinaseita sotaakäyville ym. alueille valmistava Northmoorin tutkimuslaitos on kuitenkin senaattorin kampanjan keskeinen rahoittaja ja tietoinen laittomasta toiminnasta, eikä halua puuttua siihen millään tavoin.

Ja senaattori itse on selvästi keskeinen henkilö Emman murhan takana Jack Bennettin sekä tietysti hallituksen lisäksi. - Kun virallinen USA on hyväksynyt aseiden valmistuksen, Emmalle jää vain yksi vaihtoehto eli ottaa yhteyttä ympäristöaktivisteihin, joita oikeudellisesti pidetään terroristeina.

     *     *     *

Thomas saa selville Emma salaisen menneisyyden, ja ymmärtää tyttärensä toiminnan motiivit ainakin tiettyyn rajaan saakka. Kun Thomas tajuaa tulleensa itsekin myrkytetyksi, hän tajuaa myös sen, ettei hänellä ole enää mitään menetettävää. Kukaan ei olisi hänen puolellaan - ja hän haluaa kostaa tyttärensä murhan jollain tavalla.

Kun Thomas lopulta siepataan ja viedään Northmoorin tutkimuslaitokseen käsiteltäväksi talliumilla, hänen onnistuu paeta - ja hän pakenee suoraan laitoksen johtajan Jack Bennettin luokse. Thomas tappaa Bennettin ja kaksi hänen turvamiestään, ja huomaa samalla että toinen turvamiehistä on Emman tappanut mies.

Myös hallituksen konsultti Jedburgh toimii varsin yllätyksellisesti ollessaan neuvottelemassa senaattori Jim Pinen kanssa. Craven on vielä hengissä, ja senaattori haluaa, että mies vaiennetaan lopullisesti. Sen sijaan että Jedburgh lähtisi suorittamaan tehtäväänsä hallituksen 'agenttina', hän vetääkin aseensa ja tappaa senaattorin. - Traagisesti myös Jedburgh itse kuolee, kun nuori poliisikonstaapeli ampuu hänet tämän oltua hetken aikaa varomaton.

Vaikka Thomas Cravenia ei oltukaan onnistuttu tappamaan aseilla, hänellä ei ole montaa tuntia elinaikaa jäljellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti