maanantai 15. syyskuuta 2014

Cousins: "Elokuvan tarina. Osa 1. Vuodet 1895-1918" (2011)

"Elokuvan tarina" (2011) on dokumenttielokuva elokuvan historiasta, joka esitetään 15:nä tunnin jaksona. 900 -minuutin dokumentin on ohjannut Mark Cousins, joka on pohjois-irlantilainen elokuvakriitikko. Elokuva perustuu hänen kirjaansa "The Story of Film" (2004). Elokuva esitettiin kokonaisuudessaan vuoden 2011 'Toronton filmifestivaaleilla'.

"The Telegragh" -lehti luonnehti dokumenttia syyskuussa 2011 vuoden "elokuvatapahtumaksi" maailmassa kuvaillen sitä "visuaalisesti kiehtovaksi ja älyllisesti nokkelaksi, ja se on kuin rakkauskirje elokuvalle". "Elokuvan tarinan" todettiin olevan myös elokuvahistorian uudelleenkirjoittamista.

Helmikuussa 2012 'New York Timesin' A.O. Scott kuvaili Cousinsin elokuvaa "lukukauden mittaiseksi tutkimusmatkaksi elokuvaan, joka on tiivistetty 15 toisinaan kiistanalaiseen tuntiin", jotka "ovat piristävä lisä siihen, mitä on aiemmin tiedetty".  (Wikipedia)

      *      *      *

Eilen aloin sattumalta katsoa Mark Cousinsin "Elokuvan tarinan" (2011) 1. osaa - ja se koukutti. Tätä sarjaa voisi pitää vaikka kriittisinä kommentteina Peter von Baghin "Elokuvan historiaan" (1975-2004) - ja muihin vastaaviin alan historiateoksiin.

Cousinsin tapa käsitellä aihettaan on semioottinen. Elokuva nopeasti, 20 vuodessa synnytti uuden universaalin kielen ja tavan hahmottaa todellisuutta. Monet uuden ilmaisumuodon tavat esittää asioita liikkuvan kuvan avulla olivat intuitiivisesti itsestään selviä, jälkikäteen ajateltuna.

"Elokuvan tarinassa" ei kerrota vain teknologisista vaan myös kerronnallisista innovaatioista, joita uusi taidemuoto toi tullessaan. Jopa niinkin itsestään selvä asia kuin näyttelijöiden tähteys oli asia, joka syntyi tai synnytettiin elokuvakerronnan ja sen lähikuvien avulla.

Jossain vaiheessa sanon puoliääneen, että "jos itse olisi voinut tehdä elokuvan historian, se olisi juuri tällainen".  Yksityiskohtiin paneutuminen, siihen mikä elokuvakerronnassa on merkityksellistä ja merkityksiä luovaa, on erityisen kiinnostavaa ja tärkeää.

Liian helposti elokuvan keskiössä nähdään vaan vain juonelliset genret ja elokuvissa esitetty toiminta, mutta kaiken esittämisen takana ovat tavat, joilla luodaan merkityksiä, joihin juoni ja toiminta tietysti myös liittyy.

      *      *      *

On terveellistä ja suorastaan terapeuttista pohtia, mistä - ja miten vähästä - kaikki lähti liikkeelle. Ja kysyä mikä on lyhyenkin elokuvan lumon ytimessä.

Erityisesti minua miellytti kohta, jossa Mark Cousins etsii muutamista elokuvista niiden punctumeita. Kyse on siitä, mikä elokuvasta tekee niin koskettavan. Tässä hän viittaa Roland Barthesin "Valoisaan huoneeseen" [1980]. Itse olen miettinyt samaa asiaa lyhyt proosan / tarinoiden ja valokuvien kautta.

Mikä tahansa liikkuva kuva, tapahtuman kuvaus ja juonellinen tarina ei ole sellainen, joka tekee esim. elokuvasta kuolemattoman. Siinä täytyy olla jotain erityistä - ja tuo ratkaiseva ero tavanomaisiin elokuviin ja tapahtumiseen arjessa, on tavassa esittää toistuvasti yksityiskohtia.

Tiedon ja tunteiden on jollain tavoin maagisesti yhdistyttävä silmien edessä - ja mielessä. Voi olla - ja usein onkin - vaikea tarkalleen ottaen ilmaista, mistä tarkalleen ottaen on kyse. Kohdan joka koskettaa / koukuttaa pystyy kuitenkin tunnistamaan. "Tässä tai tuossa se on!"

"Elokuvan tarinan" 1. osa alkaa kohtauksilla kahteen nykyelokuvaan, minkä jälkeen siirrytään elokuvan alkuaikoihin. Toinen elokuvista on Steven Spielbergin sotaelokuva  “Pelastakaa sotamies Ryan” (1998) ja toinen Krzysztof Kieślowskin trilogian “Sininen” (1993), joista hän on poiminut yhden punctumin. Toisessa kuvaan sotaa realistisesti, ehkä lähempää ja koskettavammin kuin koskaan, toisessa taas tunnetta sen jälkeen kun ihminen on menettänyt kaiken, ihan kaiken, mutta aurinko alkaa lämmittää miellyttävästi kasvoja...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti