torstai 18. syyskuuta 2014

Inglis: "Seksi ja huumeet ja rock'n roll: urbaanit legendat ja populaarimusiikki" (2007)

Jutut tunnetuista artisteista ja muista populaarimusiikin esittäjistä ovat arkipäivää 2000-luvun maailmassa, niin kuin muistakin kuuluisuuksista.

Kiinnostus ja massiiviinen kirjoittaminen tarkoittaa myös sitä, että heistä liikkuu paljon huhuja ja juoruja, joista kaikki eivät pidä ihan paikkaansa. Silti jotkut (nyky)tarinat kerrotaan yhä uudelleen ikään kuin ne olisivat totta. Ja tietyssä mielessä ne lopulta ovatkin totta (vaikka eivät olisikaan), koska niistä on tullut osa sitä kuvaa, joka ihmisillä tietyistä henkilöistä on.

     *     *     *

Ian Inglis väittää englanninkielisessä artikkelissaan "Seksi ja huumeet ja rock'n roll: urbaanit legendat ja populaarimusiikki" (2007), että artisteista ja bändeistä kiertävät nykytarinat ovat toisenlaisia kuin esimerkiksi tarinat, joissa kerrotaan siitä, mitä kaikkea tietämättämme panemme suuhumme.

Tarinoiden pohjana ovat juorut ja huhut siitä, mitä kuuluisuuden elämässä oikein on tapahtunut. Tällöin tarinan yksityiskohdilla on Inglisin mukaan suurempi merkitys kuin tavanomaisten tarinoiden kohdalla. Tarinat eivät myöskään vaihtele kertojasta toiseen samalla tavoin kuin yleensä urbaanilegendoissa, koska jutun ydin on näissä pienen pienissä yksityiskohdissa.

Inglis on toisaalta oikeassa ja toisaalta väärässä korostaessaan eroja eri tarinoiden välillä. Suurimmassa osassa legendoja ihmiset ovat nimettömiä ja kasvottomia hahmoja, joten tiettyyn henkilöön liittyvillä detaljeilla ei tietysti ole sama merkitystä kuin jos kyse on vaikkapa Elvis Presleystä.

Olennaista nykytarinoista - laidasta laitaan - ovat herkulliset pienet yksityiskohdat, jotka herättävät voimakkaita tunteita.

     *     *     *

Toiseksi Inglis korostaa sitä, miten tarinat tunnetuista henkilöistä pitävät yllä kiinnostusta heidän elämäänsä ja elämäntapaansa kohtaan, mitä halutaan ehkä jäljitellä. Muut urbaanilegendat ovat monesti sellaisia, että ne ruokkivat ennemminkin pelon, kauhun ja inhon tunteita.

Toisaalta tässäkin on syytä muistaa, että ero on suhteellinen. Kaikki eivät halua olla rokkareita ja esimerkiksi harrastaa hillitöntä seksiä, käyttää huumeita ja ryypätä itseään hengiltä. - Elämäntapaa ehkä ihannoidaan, mutta myös vieroksutaan ja monikaan, kaikesta huolimatta, tuskin vaihtaisi omaa elämäänsä kuuluisuuden elämään.

     *     *     *

Eniten Inglis menee metsään kuitenkin väittäessään, että hänen kuvaamansa tarinat olisivat uskottavampia kuin yleensä urbaanilegendat. Tämä ei missään nimessä pidä paikkaansa. Legendojen keskeinen piirre on se, että ne ovat kaikki tiettyyn rajaan saakka uskottavia. Ajan kuluessa tarinan luonne - ja kertojien motiivit - saattavat tosin muuttua paljonkin.

Inglis on itse asiassa tyypitellyt erilaisia tarinankertojia, joista yksi on juuri 'uskoja', joka kertoo tarinan totena, mikä on kaikkien nykytarinoiden kertomisen alkuperäinen lähtökohta. Kun on herännyt epäilyjä, pitääkö tarina sittenkään ihan paikkaansa tulevat kuvaan mukaan kertojat, joita Inglis kutsuu 'kyynikoiksi' ja 'viihdyttäjiksi'. Neljäntenä kertojatyyppinä mainitaan 'ekspertit', jotka kerta toisensa jälkeen parantelevat niin esitystään kuin kertomaansa tarinaa.

JATKUU...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti