maanantai 8. syyskuuta 2014

Lang: "Sininen gardenia" (1953)

Puhelinvaihteenhoitaja päätyy juopuneena moukkamaisen miehen asuntoon. Aamulla hän herää krapulassa kuollut mies vieressään, eikä hän voi olla varma, ettei ole tappanut miestä. (IMDb)

"Sininen gardenia" (1953) on Fritz Langin ohjaama yhdysvaltalainen film noir -elokuva vuodelta 1953. Elokuvan pääosissa ovat Anne Baxter, Richard Conte, Ann Sothern ja Raymond Burr.

Elokuva kertoo Norah Larkinista, joka saa armeijassa palvelevalta poikaystävältään rukkaset ja ihastuu naistennaurattajaan. Norah herää yön juhlinnan jälkeen murhatun Harry Prebblen asunnosta. Larkinia syytetään Prebblen murhasta. Kolumnisti Casey Mayo nimittää murhia nimellä The Blue Gardenia Murderess. Larkin ja Mayo liittyvät lopulta yhteen selvittääkseen murhan taustat. (Wikipedia)

      *      *     *

ELOKUVA TULEE TÄNÄ ILTANA YLE TEEMALTA KLO 21:50.
 
      *      *     *

Kaikesta melodramaattisuudestaan huolimatta - tai juuri sen takia - kiinnostava elokuva. Kaavamainen juoni panee miettimään, jos lopussa ei olisi ollut deus ex machina -tyyppistä ratkaisua, miten olisi käynyt. Sankaritar olisi kärventynyt sähkötuolissa, sillä kaikki todisteet puhuivat häntä vastaan. Voi, voi! Ja se olisi ollut ainoa uskottava loppu.

Jopa kaunis, siveellinen  ja poikaystävälleen uskollinen Norah Larkin (Anne Baxter) itse uskoi murhanneensa Harry Prebblen (Raymond Burr). Eikä vain hän vaan myös ylikomisario Sam Haynes (George Reeves).

Suoraan sanottuna jutussa ja sen loppuratkaisussa ei ole mitään järkeä. Silkkaa kaikkitietävän yleisön kosiskelua ja amerikkalaisen - ja yleensä länsimaisen  - oikeusjärjestelmän ja yhteiskunnan perusteetonta ylistämistä. Todellisuus ei todellakaan ole - tai voi olla - tällaista.

Los Angeles Croniclesin toimittaja Casey Mayon (Richhard Conte) kaltaiset miehet ovat yhtä epätodennäköisiä ilmestyksiä kuin teräsmiehet tai batmanit; joka uskoo supersankareihin voi tietysti uskoa myös tällaiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti