tiistai 2. syyskuuta 2014

Teerijoki: "Hämeenlinnan historia. 1. maailmansodasta 2000 -luvulle" (2014)

Teoksessa "Hämeenlinnan historia ensimmäisestä maailmansodasta 2000-luvulle" (2014) kerrotaan kaupungin aiheet monipuolisesti ja helppolukuisesti. Esille pääsevät eri elämänalat kunnallishallinnosta ja rakennuskannan kehityksestä, oppilaitoksista, päivähoito-oloista ja vanhustenhuollosta urheilusaavutuksiin ja kulttuurielämän monenlaisiin toimintamuotoihin. Myös kaupunkilaisten kohtaloita vuosien 1918 sekä 1939-1945 sodissa käsitellään perusteellisesti.

Hämeenilnna on kasvanut viimeksi kuluneiden 100 vuoden kuluessa niin väkimäärältään kuin pinta-alaltaankin moninkertaiseksi. Samalla suomalainen yhteiskunta on muuttunut valtavasti, ja Hämeenlinna ja sen asukkaat ovat eläneet tämän kehityksen mukana. Kirjan perusajatuksena onkin kaupunkilaisten näkökulma. Kunnallisen elämän yksityiskohtaisen käsittelyn sijaan pääosaan on nostettu arkipäivävn historia: miten tavallisten ihmisten elinolot ovat vuosisadan kuluessa muuttuneet. Tekstiä täydentää runsas kuvitus, josta osa on aiemmin julkaisematonta. (Takakansi)

     *      *      *

Takakannen kuvaus ei suoraan sanoen lupaa hyvää, mutta tällaisiahan nämä paikallishistoriat ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan. Kuvailu herättää monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Esimerkiksi sellaisen, että Hämeenlinnan kaupunki tulisi paljon paremmin toimeen ilman asukkaitaan, sillä tällöin taloudellisilla ja kunnallispäättäjillä olisi paljon enemmän rahaa rakentaa pytinkejään ja peruskorjata Verkatehtaita ja ties mitä.

Positiivista sen sijaan on, että kuvauksen lopulla edes mainitaan myös kuntalaiset, tavalliset ihmiset ja heidän elinolonsa. Siis elämä sinänsä, ihmisten tarinat ja elämä ei ole kiinnostavaa vaan vain elämän puitteet.

Ja koska tilanne on se mikä se on, kirjasta on turha etsiä eläviä kertomuksia, mitä ihmisten mielet ovat vuosikymmenten aikana tuottaneet. Meheviä huhuja kaupungin silmäätekevistä ja kuvauksia vaikkapa verisistä autokolareista tms.

      *     *      *

Ihmiset ovat tilastonumeroita, väkilukua joka kasvaa ja laskee, lähinnä kasvaa, sillä kaupunkikin kasvaa ja laajenee koko ajan. Ihmiset ovat kuin muurahaisia, jotka mystisesti leviävät paikasta toiseen ilman että tekevät mitään.

Löydän itseni sivulta 277, sillä aloin kasvattaa yhdellä (1) kunnallisvaaleissa käyttämättömällä äänelläni kaupungin väkilukua vuonna 2000. Väkiluku oli tuolloin 46 018 - ja ilman minua se siis olisi ollut 46 017, jollen olisi tuolloin muuttanut kaupunkiin. Kehitys oli, tarkasteltuna ajanjaksona, "ollut nopeaa ja jatkuvaa". Tosin en ollut työttömänä osa tuota kasvua muuta kuin kehollisesti lihamöykkynä.

Vasta vuonna 2011 sain vähän pysyvämmän työpaikan Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta, ja reilun vuoden kuluttua matalapalkka-aloille huikean 400 euron palkanalennuksen kuukaudessa. Ammattiliiton edustaja piti tarjousta kohtuullisena, joten hän oli kai oikeassa, mutta en ole varma kenen puolella hän oikein oli.

Syntyvyys- ja kuolleisuuslukuja en ole kasvattanut, mutta 94-vuotias karjalaismummoni, jonka asioita hoidin, kuoli vuonna 2011. Historiakirja ei tietysti ulotu näin pitkälle. Kuluvana vuonna saatan jatkaa väestölukuihin vaikuttamisen historiaani, mutta en tiedä vielä mitä tilastolukua aion muuttaa, sillä vaihtoehtoja on useita. Kuolema on aina nurkan takana vaaniva vaihtoehto, mikä täkäläisessä liikennekulttuurissa ja yleisessä ilmapiirissä on jopa hyvin todennäköinen vaihtoehto.

      *     *      *

Ilokseni löydän kuvan kotitalostani siltä vuodelta, kun se vuonna 1950 rakennettiin. Talo oli kaupungin ensimmäisen lähiön ensimmäinen kerrostalo, ja talossa tehtiin vuonna 2011 kallis putkiremontti, mutta nyt se on sitten tehty.

Talo rakennettiin Katisten kartanon maille, keskelle metsää kummitusten ja petojen keskelle, mutta sentään lähelle järvenrantaa, josta otettiin juomavesi ja 100 metrin päässä vesiputkesta talon orgaaniset jätteet laskettiin samaan Katumajärveen. Kuva talosta on sivun 306 alalaidassa. Kuvatekstissä kerrotaan sen verran talon ihmisistä, että siinä todetaan, miten talo rakennettiin OTK:n työväelle.

Muutoin historiakirjan kiinnostus on vain talossa, sen huoneistojen määrässä ym. teknisissä tiedoissa. Tekstissä kerrotaan mm. että talossa ei ole hissejä, eikä niitä ole vieläkään, vaikka väki on aika ikääntynyttä. Talossa asuu vuokralla nykyään myös paljon Koulutuskeskus Tavastian ja HAMK:in opiskelijoita. OTK:ta ei ole enää olemassakaan ja sen viljasiilot nököttävät tyhjyyttään maamerkkeinä näkyen kauas joka suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti