maanantai 29. syyskuuta 2014

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 359: "Tarkkaan kirjoittamisen / litteroinnin merkityksestä. OSA 3"

Seuraava kysymys kaiken pohdinnan jälkeen on: mitä tästä kaikesta hyötyy kirjoittaja / kirjailija, joka kirjoittaa vaikkapa lyhytproosaa ja novelleja?

Uskoisin, että paljonkin. Sillä onhan sinänsä kiinnostavaa millaiset tarinat leviävät spontaanisti ilman minkäänlaista myyntiä tai markkinointia. Tuosta vaan. Ja millä tavoin sellaisia tarinoita on mahdollista tietoisesti rakentaa.

Tärkeää on myös tajuta, että yhden ja saman tarinan kertoja voi valita lukuisia eri näkökulmia tarinalleen - ja asettaa sille yhteiskunnallisia tavoitteita (moraali, arvot).

Halutessaan saman tarinan voi kertoa yhä uudelleen, hieman vaihdellen tarkkuutta ja kontekstia - ja aina tullaan hieman erilaiseen lopputilanteeseen. Toisin sanoen kirjoittamansa tekstin voi ikään kuin lukea kertojiensa / sisäiskirjoittajiensa avulla monin eri tavoin ja siten tuoda tekstiin uusia tasoja lukijaa varten.

Ja ennen muuta: tarina ei saa olla liian pitkä kerrottavaksi suullisesti.

    *      *     *

Nykytarinoiden perusteella on pääteltävissä ehkä myös, mistä aiheista kannattaa kirjoittaa. Kerättyjä tarinoita on ryhmitelty eri tavoin. Esimerkiksi populaarimusiikista ja julkisuuden henkilöistä kerrotut tarinat ovat taatusti sellaisia, joille varmasti löytyy markkinoita. Toinen asia sitten on, miten tällaisia tarinoita saa kerättyä kokoelmaksi saakka.

Vaikkapa ravintoon liittyvistä tarinoista saisi herkullisen kokonaisuuden, ja kuka tai mikä estäisi, että ns. todet tarinat ja keksityt ovat lahjakkaasti sekaisin! Ja ne on mahdollista novelli- tms. kokoelmassa nivoa eri tavoin yhteen.

Myös tarinoiden rakenne on varsin hyvin tiedossa, vaikka usein väitetäänkin, ettei genreen kuuluvilla kertomuksilla olisi tunnistettavaa rakennetta. - Esimerkiksi ironinen käänne löytyy jokaisesta tarinasta.

Tarinan toimijoilla on aina jokin selvä, tunnistettava tavoite, mutta se ei koskaan toteudu toivotulla tavalla. Sen sijaan tapahtuu jotain yllättävää.

    *      *     *

Bill Ellis artikkelissaan "Miksi nykytarinoita koskevien tarinoiden litterointi on välttämätöntä" kertoo lisäksi, mitä tarinoiden tarkka litterointi voi niistä paljastaa, mistä on hyötyä myös kaunokirjoittajille.

Ensimmäinen hänen tekemänsä huomio on, että tarinat kontekstissaan eivät ole vain tarinoita vaan myös tulkintoja tarinoista.

Toisin sanoen jos tutkija / haastattelija olisi kirjannut vain itse tarinan ylös, jotain olennaista esityksestä olisi jäänyt huomaamatta. - Ja tutkija olisi kenties sen sijaan tehnyt oman tulkintansa tarinasta tai jättänyt sen kokonaan tekemättä.

Toinen havainto oli se, että naiset eivät kertoneet tarinaa - niin kuin tarinaa on kerrottu - totena tarinana vaan ennemmin tarinana, jolla heihin oli teineinä yritetty vaikuttaa ja ehkä vaikutettukin - Vanhemmat, opettajat ym. olivat pelotelleet tyttöjä pahoilla naapurinmiehillä, tappajilla jne.

Tilanteessa naiset nauravat tarinalle ja pilkkaavat niin autossa olevaa poikaa kuin muka pelottavaa tekokätistä miestä.

Kolmas ja tärkein seikka on se, etteivät tytöt kiellä seksuaalisia kokemuksia itseltään. Autossa on harrastettu seksiä, kaikista pelotteluista ja uhkailuista huolimatta.

Jos naisten keskustelujen sävyn, intonaation ja muun ylimääräisen jättäisi tarinasta pois, siitä jättäisi suurimman osan siitä, mikä on kiinnostavaa ja merkityksellistä, pois. - Toki jäljelle jäisi tällöinkin alkuperäinen tarina tai sen yksi variantti.

Neljännäksi tarina ja sen kerronta ei etene mitenkään lineaarisesti niin että yksi kertoo tarinaa ja muut kuuntelevat. Niin (pää)kertoja kuin muutkin kommentoivat koko ajan sitä, mitä kerrotaan. Lopputuloksena, litteroituna, on tarina, joka on alkuperäisen tarinan eräänlainen hybridi.

Lopuksi tarina huipentuu alkuperäisen tarinan  ylösalaisin kääntäväksi antitarinaksi. Moraalinvartijat ja miehet saavat pitkän nenän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti