perjantai 31. lokakuuta 2014

Monroe: "Grave Halloween" (2013)

Itsemurhametsä on vain nimi - vai miten on? Maiko aikoo selvittää asian, vaikka se merkitsisi surullisen totuuden paljastumista hänen oman äitinsä itsemurhasta. (IMDb)

     *     *      *

TÄNÄÄN KANAVALTA 6 KLO 22:00

     *     *      *

Ei hassumpi vaikkei ole ollutkaan mikään arvostelumenestys länsimaissa. Japanilainen versio  Daniel Myrickin & Eduardo Sánchezin "Blair Witch Project" (1999) -elokuvasta.

Myös Steven R. Monroen "Grave Halloween" (2013) tapahtuu metsässä, jonne joukko nuoria on lähtenyt tekemään dokumenttielokuvaa. Vähitellen porukka vähenee, henget ottavat omansa - ne jotka eivät kunnioittaneet kuolleita...

... ja kun on päässyt loppuun huomaa, että jäljellä on vain päähenkilö Maiko.

     *     *      *

"Grave Halloweenia" on kehuttu siitä, ettei se ole vain "Blair Witch Projectin" klooni vaan kommentoi tätä japanilaisen kansankulttuurin näkökulmasta. Eli tässäkin suhteessa se on uskollisesti esikuvansa viitoittamalla tiellä, jossa lähtökohtana oli länsimainen legenda.

Bulgakov: "Saatana saapuu Moskovaan" (1969)

"Saatana saapuu Moskovaan" (1969) on venäläisen kirjallisuuden sapekkaimpia satiireita. Mustan komiikan mestariteoksessa Pimeyden Ruhtinaan vierailu 1930-luvun Moskovassa rinnastuu vaikeuksiin joutuneen neuvostokirjailijan ja hänen rakastettunsa lyyriseen rakkaustarinaan sekä Pontius Pilatuksen ja Jeesus Nasaretilaisen välienselvittelyyn kahdentuhannen vuoden takaisessa Jerusalemissa. Mihail Bulgakovin pääteos oli Neuvostoliitossa kielletty kirja miltei 30 vuotta. Sen riehakas fantasia ja salakavala huumori ovat edelleen vertaansa vailla. (Takakansi)

     *      *      *

Kirja josta on puhuttu vuosien ja vuosikymmenten aikana paljon. Kirja julkaistiin Neuvostoliitossa (Venäjällä) osissa 1930-luvulla, tosin sensuroituna. Kirjan on usein tulkittu olevan kritiikkiä neuvostoyhteiskuntaa kohtaan, mutta itse tarina voisi yhtä hyvin sijoittua 30-luvun Helsinkiin tai vaikkapa Berliiniin.

Jos kirja on kritiikkiä jotain kohtaan, se on kritiikkiä yleiseurooppalaista / länsimaista totalitarismin nousua kohtaan, mikä koski yhtä hyvin Eurooppaa kuin Venäjääkin.

Kirjassa on kolme (3) rinnakkaista ja toisiinsa kietoutuvaa tarinaa, joista vain yksi liittyy kirjan suomalaiseen otsikkoon eli "Saatanan saapumiseen Moskovaan". Muissa käännöksissä ja venäjänkielisessä laitoksessa otsikkoon on nostettu toinen "Mestari ja Margarita" -rakkaustarina, myös ruotsinkielisessä laitoksessa. Ja kolmas tarina kuvaa maaherra Pontius Pilatuksen antamaa kuolemantuomiota Ješua Ha-Notsrille (Jeesus).

     *     *     *

Saatana on ottanut ihmisen, taikuri Wolandin muodon, joka saapuu demoni- ja noitaseurueineen seurueineen Moskovaan, ties mistä syystä. Seurueeseen kuuluvat Korovjev alias Fagot, suuren mustan kissan hahmon ottanut Begemot ("Raamatussa" Behemot), Azazello, Abadonna sekä Hella.

Kirjassa mm. varietee-teatterin henkilökuntaa alkaa kadota yksi toisensa jälkeen ja mielisairaaloiden potilashuoneet täyttyvät. Sairaalassa on myös Mestari, jonka elämäntehtävä on kirjoittaa romaani Pontius Pilatuksesta, joka on joutunut eroon rakastetustaan Margaritasta.

Kirjan humoristisinta ainesta ovat kuvaukset Saatanan vierailun aiheuttamista sekaannuksista ja kaaostilanteista, joiden yhteydessä Bulgakov leikittelee pilkallisesti paitsi ihmisten ahneudella ja hyväuskoisuudella, myös modernin yhteiskunnan epäkohdilla.

Vasta kirjan 2. osassa tulee kuvaan mukaan Mestarin rakastettu Margarita, joka ei ole unohtanut Mestariaan vaan yrittää kiihkeästi selvittää tämän olinpaikkaa. Woland tekee hänelle tarjouksen, jonka Margarita hyväksyy. Saatana haluaa tämän toimivan emäntänä järjestämissään suurissa tanssiaisissa, joihin saapuu ammoin kuolleiden ihmisten kavalkadi. Margaritan hurja lento yli Moskovan ja toimiminen juhlien emäntänä palkitaan: Mestari vapautetaan mielisairaalasta. Lopuksi Mestari ja Margarita jättävät Moskovan Saatanan ja tämän seuralaisten saattamina.

     *     *     *

En voi sanoa lukeneeni kirjaa hyvin tarkkaan läpi, ensimmäisellä kerralla - sillä vasta nyt luin sen ensimmäistä kertaa -, mutta se oli vaikuttava ja se on selvästi vaikuttanut moniin muihin sen jälkeen kirjoitettuihin kirjoihin. Ensimmäisenä tulee mieleeni luudalla lentävä, realistisesti kuvattu Margarita - ja J.K. Rowlingin "Harry Potter" (1997-) -kirjat.

Epilogissa Mihail Bulgakov vetää yhteen kaiken sen, mitä seurasi Wolandin seurueen lyhyestä yllätysvierailusta Moskavaan. Poliisin kerrotaan yksityiskohtaisesti selvittäneen kaikki rikokset - vaikka todellisuudessa ei selvitetty yhtään mitään.

Silminnäkijälausuntoihin ym. todistuksiin perustuen asioihin löytyivät uskottavat ja loogiset selitykset. Loistavaa ns. formaalin oikeuden kritiikkiä, johon koko länsimainen oikeusjärjestys perustuu. Jatkuvasti julkisuuteen vuotaa tapauksia siitä, miten ihmisiä on ollut jopa vuosikymmeneniä syyttömästi tuomittuina vankiloissa. - Aiheesta on tehty myös TV-sarjoja, ja yksi sellainen pyörii tällä hetkelläkin TV1:llä ja tarkoitan Nigel McCreryn & Roy Mitchellin luomaa "Ryhmä Pullmania" (2003-).

Linkit:

"Saatana saapuu Moskovaan". Wikipedia
"Saatana saapuu Moskovaan". KirjaSampo
"Saatana saapuu Moskovaan". Sallan lukupäiväkirja -blogi

torstai 30. lokakuuta 2014

Derrickson: "Emily Rosen riivaaja" (2005)

Asianajaja ottaa käsiteltäväkseen tapauksen, jossa pappia syytetään nuoren naisen taposta kristinuskoon kuuluvan manausrituaalin aikana. (IMDb:tä mukaillen)

"Emily Rosen riivaaja" (2005) on Scott Derricksonin ohjaama kauhu- ja draamaelokuva, jonka keskipisteenä on nuori Emily Rose, joka alkaa saada outoja kohtauksia.

Emilyn perhe uskoo, että tämä on riivattu, ja kutsuu paikalle kylän papin, joka päättää aloittaa manaamisen häätääkseen riivaajat nuoresta tytöstä. Tyttö kuolee ja pappia syytetään kuolemantuottamuksesta, sillä lääkärit uskovat Emilyn olleen oikeasti sairas. Elokuva seuraa oikeudenkäyntiä ja papin sekä Emilyn perheen näkemyksiä asiasta.

Emily Rosen riivaaja perustuu osittain tositapahtumiin: Vuonna 1976 Länsi-Saksassa kaksi katolista pappia oli toimittanut manausta Anneliese Michel -nimiselle tytölle, joka manausten aikana kuoli nälkään ja ruumiilliseen uupumukseen. Tytön oletetaan olleen mielisairas, mutta hänen manaajansa uskoivat pahojen henkien riivaukseen. (Wikipedia)

    *    *     *

TÄNÄÄN KANAVALTA 6 KLO 22:00

    *    *     *

Elokuva on kuin suoraa jatkoa suosituille "Manaaja" -elokuville. Varsin vastenmielistä ja sairasta katseltavaa ja vahvistavat käsitystä siitä, että tällaisista kirkoista ja uskonnoista on ehdottomasti ja lopullisesti päästävä eroon. Mutta valitettavasti niin ei tule käymään, koska ihmiset (Homo Sapiens -laji) haluavat tällaista demoni-paskaa ja marttyyreitä.

    *    *     *

Asianajaja Erin Bruner (Laura Linney) on se, joka elokuvassa puolustaa syytettyä Isä Richard Moorea (Tom Wilkinson), jota syytetään kuolemantuottamuksesta. Papin ja vanhempien takia Emily Rosea (Jennifer Carpenter) ei hoidettu lääkkein eikä viety sairaalaan. Sen sijaan häntä puoskaroitiin rukouksin, "Raamatuin", ristein ja riitein Halloween-yönä.

Eikä ole yllätys, ettei Isä Richard Moore saa tuomiota kuolemantuottamuksesta. Niin tuomari kuin valamiehistö eivät kiistä kuolemantuottamusta, mutta eivät anna siitä rangaistusta vaan jättänyt rangaistuksen Jumalan kontolle (sic).  - Tilannetta voi verrata siihen, että sodassa saa Jumalan nimissä tappaa, vaikka muuten tappaminen on kiellettyä.

Tapaus osoittaa konkreettisesti, miten pahaa saa tehdä, kunhan sen tekee omaan uskoonsa ja uskontoonsa vedoten. Ja tämä puolestaan osoittaa sen, että esimerkiksi kristinuskolla ja moraalilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tai ne ovat lähes vastakohtia.

Demonien takia Emily itse päätti jättää yliopisto-opinnot kesken ja palasi kotiin puoskaroitavaksi, ja jätti aloittamansa lääkehoidon kesken.

    *    *     *

Paksuksi tarinan tekee se, että lääkäreiden tekemät diagnoosit jäävät tuomioistuinkäsittelyssä toissijaiseen asemaan suhteessa uskonnollisiin selityksiin eli siihen, miten Emily Rosea vaivasivat demonit tai riivaaja(t). 

Nuori 19-vuotias nainen oli aivopesty uskovaiseksi, mihin perustuen hän antoi tehdä itselleen, mitä vain pappi halusi. Tavallisia arkisia asioita ja ilmiöitä järjestelmällisesti mystifioitiin, mikä sai agnostikkona itseään pitäneen naisjuristin Erin Brunerinkin hurahtamaan uskoon tai ainakin uskomaan yliluonnollisiin selityksiin, miksi esimerkiki rannekello pysähtyi yöllä klo 3:00. - Silloin olivat tietysti demonit liikkeellä, ja pilkkasivat 3-yhteistä jumalaa.

Omien uskonnollisten kokemustensa takia Bruner perustaa puolustuksensa (universaaliin) riivaaja-uskoon, ja mm. siteeraa Carlos Castanedan kirjaa ("A Separate Reality"), jossa kerrotaan miten hyvin herkät ihmiset ovat alttiita demoneille.

Pitkänen: "Pahan ongelma teoreettisesta ja käytännöllisestä näkökulmasta" (2013)

Esikoisteoksessaan "Pahan ongelma teoreettisesta ja käytännöllisestä näkökulmasta" (2013) Olli Pitkänen pohtii, kuinka pahan olemassaolon aiheuttamaan eksistentiaaliseen haasteeseen voitaisiin pyrkiä vastaamaan nykypäivän tarpeet täyttävällä tavalla, sen paremmin romantisoimatta kuin trivialisoimattakaan pahan käsitettä. Pitkäsen mukaan sekä uskonnolliset perinteet että rationaalinen filosofia ovat pitkälti käyttäneet loppuun resurssinsa kohdata pahaa, samaan aikaan kun käytännöllinen tarve pahan ymmärtämiseen näyttää alati kasvavan. 

Klassisten filosofien kuten Kantin, Schellingin ja Kierkegaardin näkemysten pohdiskelun ohella kirjoittaja tarkastelee myös viime vuosikymmeninä nousseiden satanististen liikkeiden näkemyksiä. Tarkastelussaan Pitkänen käyttää hyväkseen laajaa sivistystaustaansa erityisesti pahan käsitettä koskevassa modernissa filosofiassa, karsastamatta toisaalta myöskään henkilökohtaisempaa otetta, jota pahan kokonaisvaltainen ymmärtäminen hänen mukaansa edellyttää. (Takakansi)

     *      *     *

Takakannen ja kirjan nimen lupauksista huolimatta kirja ei tuo paljonkaan lisävalaistuta 'pahan' - problematiikkaan. Ironisesti voisi ehkä todeta, että Olli Pitkänen on itse sietämättömän tietoinen siitä, että hänen tapansa käsitellä aihetta on kutakuinkin kestämätön.

Kuitenkin jotenkin toivon, että Pitkänen jatkaa puurtamistaan aiheen parissa - siitäkin huolimatta, että hän lopulta luultavasti joutuu luopumaan koko käsitteestä tyhjänä ja sisällyksettömänä metafyysisenä käsitteenä, jonka kautta on mahdotonta ajatella tai käsitellä mitään kovin konkreettista.

Käsite niin kuin Pitkänen itsekin sanoo, on kristinuskon (ja yleensä uskontojen) mukana tullut kielenkäyttöön - ja taustalla on ajatus synnistä tai ennemmin perisynnistä, minkä takana tietysti on myyttinen tarina ihmisen perimmäisestä pahuudesta syntiinlankeemuksen seurauksena.

Kirjan viimeisessä jaksossa kirjoittaja asettaa idealistista jumalauskoaan vastaan satanismin, jotka mielenkiintoisella tavalla ovat ikään kuin saman asian kääntöpuolia, mikä on hyvä muistutus uskovaisille siitä, ettei raja kristillisen uskon ja (kristillisen) satanismin välillä on häilyvä.

Kun kristityn usko horjuu, hän alkaa vihata jumalaansa esimerkiksi kärsimystensä ja menetystensä takia, hän onkin huomaamattaan muuttunut enemmän satanistiksi. Kun ajattelee miten saatananpalvontaa käsiteltiin 90-luvulla julkisuudessa niin Suomessa kuin USA:ssa, kirjan kehyksen kautta näyttääkin siltä, että saatananpalvojien arvostelijat olivatkin ehkä ennemmin itse sitä, mistä muita syyttivät. Näin tietysti vain kristinuskon tarinoinnin kannalta katsottuna.

Ja johdonmukaisesti ajateltuna uskonnollinen ajattelu itse osoittautuu oman pahuutensa lähteeksi. Pahuutta ei ole ilman että jokin asia tai ilmiö nimetään tai käsitteellistetään pahaksi. Ja pahuudesta pääsee irti yksinkertaisesti vain luopumalla kristinuskosta (ja muista vastaavista uskonnoista) ja sen tavasta hahmottaa ihmistä, mailmaa ja kosmosta.

     *      *     *

Sama mikä koskee pahuutta tai Saatanaa tai miksi pahuutta sitten halutaan kutsuakin, koskee myös Jumalaa. Jumalat ovat olemassa niin kauan kuin ihmiset puhuvat jumalista ja perustelevat omaa käytöstään, ajatteluaan ja tunteitaan vetoamalla ja viittaamalla tällaisiin taruolentoihin ja niitä koskeviin tarinoihin.

"Pahan ongelma" (2013) -kirjassa aina välillä yritetään esimerkkien kautta tai sellaisiin vihjaamalla havainnollistaa omaa ajattelua. Esimerkkien perusteellisen käsittelyn avulla kirjasta olisi tullut hyvin erilainen. Ja jotenkin toivon, että Olli Pitkänen itse paljastaa itsensä huijariksi niin kuin kunnon kristitty ja ruoskii itsensä kuvaannollisesti hengiltä ja siinä sivussa uskontonsa tai ainakin sen 1500-luvulta lähtien käytössä olleen revisioidun version.

Samalla voitaisiin pohtia, miten 1500-luvulla Suomeen tuodun pahan saisi lähetettyä takaisin sinne mistä se on tullutkin (eli Ruotsiin?) - jonnekin syvälle mustaan aukkoon. Sillä esimerkiksi satanismia ei voi olla, jos ei ole sen kääntöpuolta ja päinvastoin.

     *      *     *

Kirjan yksi hienoimpia oivalluksia on ajatus siitä, mihin esim. kristinuskoa tarvitaan. Sitä tarvitaan pahan oikeuttamiseen maailmassa. Ihmiset eivät voisi tehdä pahaa ja syntiä, jos Jumala ei antaisi heidän tehdä sitä. Ja niin kuin tiedetään - rukoilemalla saa aina kaikki pahat teot anteeksi eli ihmisen ei tarvitse olla moraalinen vaan riittää vain se että hän uskoo. (s. 26)

Edellisestä seuraa se, ettei Jumala itse ole hyvä eikä paha vaan kaiken sellaisen yläpuolella, hän vain on, niin kuin Saatanakin tai siis se paha vain on. Erittäin näppärää ja vastaanpanematonta ajattelua, joka oikeuttaa kaiken pahan mitä maailmassa on.

Kaiken huipuksi ihminen ei voi koskaan tietää millainen teko tietyssä tilanteessa on varmasti moraalinen, oikea tai väärä, hyvä tai paha. Toisin sanoen esimerkiksi 10 käskyä ovat vain käskyjä, mutta niiden soveltaminen yksittäisiin tilanteisiin on toinen asia.

Siksi ihmisten massamurhaaminen voi sekin olla Jumalan tahdon mukainen hyvä teko, vaikka se rikkookin Hänen omia sääntöjään. Ja vastaavasti Saatanasta voi olla aseistakieltäytyminen eli se että kieltäytyy tappamasta toisia ihmisiä.

Aina vain oudommaksi tämä logiikka menee, kun ajattelee, että edes uskovainen kristitty ei koskaan voi olla täysin varma Jumalansa olemassaolosta. Huonolla flaksilla onkin niin, ettei kristittyjen Jumalaa ole edes olemassa. Voi, voi.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Emmerich: "Tähtiportti" (1994)

Tähtien välinen teleportaatiolaite löytyy Egyptistä, mikä johtaa planeetalle, jossa on muinaisten egyptiläisten kaltaisia humanoideja, jotka palvovat auringonjumala Rata. (IMDb:tä mukaillen)

"Tähtiportti" (1994) on Roland Emmerichin ohjaama yhdysvaltalainen tieteiselokuva. Sen pohjalta kehitettiin vuonna 1997 alkanut TV-sarja "Tähtiportti".

      *     *     *

TÄNÄÄN TV5 KLO 21:00

      *     *     *

Niinpä niin, Nato-joukoilla, arvattavasti suomalaisilla vahvistettuna niin kuin Afganistanissa, saadaan jopa muinaiset jumalat kuten auringonjumala Ra polvilleen. Fiktiossa on kaikki mahdollista niin kuin uskonnoissa ja ideologioissakin.

Ei muuta kuin riittävän voimakas pommi Maankin sivilisaatiot luoneen jumalan avaruusalukseen, ja maailma pelastuu. Tosi, tosi kipeetä. Sairasta.

      *     *     *

Vuonna 1928 Egyptistä löydetttiin pyöreä portti, jossa oli hieroglyfejä, joiden merkityksiä ei pystytty selvittämään. Vuosikymmenten päästä portissa olevien symbolien merkitys ja käyttötarkoitus vähitellen selvisi, ja viimeisen seitsemännen symbolin ratkaisi nuori, nörttimäinen tohtori Daniel Jackson (James Spader).

Sen lisäksi että hän tunnisti symbolin hän myös tajusi, että merkit portin yläpuolella olivat tähtikarttoja. Portin avulla oli mahdollista siirtyä toiseen universumiin, rinnakkaismaailman galaksille ja sen Abydos-planeetalle.

      *     *     *

Ja kun USA:ssa ollaan, operaatio toiselle planeetalle siirtymiseksi oli sotilaallinen. Joukkoa johti eversti Jack O'Neill (Kurt Russell) ja joukon jatkoksi otettiin portin arvoituksen lopullisesti selvittänyt tohtori Jackson.

O'Neill oli saanut tehtäväkseen Abydoksen ja sen portin tuhoamisen, mistä muut eivät tienneet mitään. Lopputilanne kuitenkin oli se, että vain paikallisen paimentolaiskansan jumala Ra, joka oli juuri lähdössä planeetalta, tapettiin amerikkalaisten pommilla alukseensa.

Muut paitsi Jackson palasivat portin kautta takaisin Maahan, sillä Jackson oli - aluksi tietämättään - mennyt nimisiin Sha'uri (Mili Avital)-nimisen naisen kanssa.

      *     *     *

Jumala Ra esitetään elokuvassa julmana pahiksena, joka on orjuuttanut itseään palvovan kansan. Ja Maan miehet ovat tilanteessa tietysti pelastavia enkeleitä pistäessään jumalan hengiltä.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Cassavetes: "The Notebook - Rakkauden sivut" (2004)

Köyhä ja intohimoinen mies rakastuu rikkaaseen nuoreen naiseen ja antaa hänelle vapauden tunteen. Pian he ovat erottamattomat, sosiaalisista eroista huolimatta. (IMDb)

"The Notebook (2004) on Nick Cassavetesin ohjaama romanttinen draamaelokuva, joka kertoo rakkauden kestämisestä. Se perustuu Nicholas Sparksin romaaniin Kuuntele vain muistojasi (1996). Elokuvan pääosissa ovat Ryan Gosling ja Rachel McAdams. (Wikipedia)

     *     *     *

TÄNÄÄN LIV-KANAVALTA KLO 21:00

     *     *     *

Niin, ei draama paljon tästä parane. Internet Movie Databasen (IMDb) käyttäjät olivat antaneet arvosanaksi 8,0, enkä muista nähneeni vähään aikaan yhtä korkeaa lukemaa. Ja aina on niitä jotka eivät syystä tai toisesti pidä jostain elokuvasta esim. miesvihaajat.

Hieno, arkinen rakkauskertomus, jossa asiat - niin kuin harvoin elämässä - etenevät loogisesti ja suoraviivaisesti eteenpäin. Oikeastaan tässä elokuvassa on kaksi sisäkkäistä kertomusta, joista toinen liittyy "Muistikirjaan" (Notebook). Ikääntynyt Noah lukee Allielle heidän tarinaansa, jonka tämä on dementoiduttuaan unohtanut. Kaiken lisäksi Allie itse on kirjoittanut kirjan Noahille!

Noah lukee joka päivä tätä yhtä ja samaa tarinaa. Kun hän on päässyt tarinan loppuun, hän aloittaa taas alusta. Jossain vaiheessa, yleensä tarinan loppupuolella, Allien muisti palaa. 5 minuutiksi, ja sitten hän taas unohtaa, että Noah on hänen miehensä tai että hän edes tuntee koko miestä.

     *     *     *

Ja elokuvan käsikirjoitus tietysti noudattaa Allien kertomaa tarinaa. Allie  (Rachel McAdams) ja Noah (Ryan Gosling) tapaavat toisensa, kun Allie on 17-vuotias koulutyttö ja Noah töissä sahalla.

Toisessa nykypäivään sijoittuvassa tarinassa luonnollisesti eri näyttelijät esittävät Noahia (James Garner) ja Allie (Gena Rowlands). - Katsojalle selviää vasta vähitellen yhteys kerrotun tarinan ja henkilöiden välillä. Ja esimerkiksi se, että Allie on pahasti dementoitunut.

"Muistikirjan" tarina alkaa kesällä 1940, juuri ennen 2. maailmansodan alkua. Kesäromanssin jälkeen Allien vanhemmat erottavat rakastavaiset toisistaan. Ja itse asiassa Allie palaa perheineen Seabrookin saarelta Charlestonin kaupungiin, jossa he asuvat talvisin.

     *     *     *

Noah kirjoittaa Allielle kaupunkiin lupauksensa mukaisesti päivittäin 365 päivän ajan, mutta tyttö ei saa ensimmäistäkään kirjettä, koska äiti Ann (Joan Allen) pimittää kirjeet.

Suhde katkeaa peräti 7 vuodeksi - ja seuraavan kerran he kohtaavat vasta sodan jälkeen, kun Allie on 24-vuotias ja menossa naimisiin nuoren etelävaltiolaisen lakimiehen Lon Hammondin (James Marsden) kanssa, joka on kotoisin varakkaasta perheestä.

Heti sen jälkeen kun Lon on kosinut Allietä ja Allie on vastannut myöntävästi, Allie näkee lehdessä jutun, jossa kerrotaan Noahin korjanneen unelmiensa talon vuodelta 1778, jonka hän lupasi aikoinaan ostaa ja kunnostaa Allietä ja itseään varten.

     *     *     *

Kesken häävalmisteluiden Allie palaa pariksi päiväksi Seabrookiin, missä tietysti tapaa Noahin. Ja he rakastelevat kuin pienet kanit useita päiviä.

Vähitellen ympäröivä todellisuus palauttaa heidät päiväjärjestykseen. Mikään ei kuitenkaan enää käännä heidän päätään, ja ihmiset heidän ympärillään joutuvat taipumaan Allien ja Noahin tahtoon. Ja he elävät onnellisina seuraavat yli 40 vuotta - siihen saakka kunnes Allie ei selviä enää kotona, ja pariskunta muuttaa yhdessä hoitokotiin viimeisiksi vanhuuden vuosiksi...

RUNO ON VAPAA. Osa 231 DINÖ - ATERIA"


Motto:

Viimeiset dinosaurukset ovat syntyneet.

     -     -     -     -     -     -     -

Viimeiset dinot ovat syntyneet vain kuollakseen
     kuin Suuret taiteilijat,
         ennen aikojaan.

Viimeiset dinot - täynnä kasvihuonekaasuja aiheuttavia
    suolistokaasuja.
          Suuria pieruja.

Viimeiset dinot: raivokkaina kaiken vihreän kimpussa
     mikä on tarkoitettu
          vain jumalille.

Sinä olet viimeinen dino viimeisellä dinöllä.
     Syömässä itseään
          taiteen alttarilla.

Mazzarella: "Sielun pimeä puoli" (2014)


Mikä sai nuoren Mary Shelleyn luomaan esikoisromaaninsa kammottavan hirviön? Miksi Frankenstein on yhä ajankohtainen? Mikä tekee hirviöistä tärkeitä?

Mazzarella kuvaa koskettavasti ja kiehtovasti Shelleyn värikkäitä elämänvaiheita ja avaa lukijalle näkymän "Frankenstein" -romaanin henkilöihin ja keskeisiin teemoihin. Hirviöhahmo tarjoaa välineen rajankäyntiin meidän ja muiden, tunteen ja järjen, elämän ja kuoleman välillä. Kumpi lopulta on hirviö ja kumpi ihminen, tohtori Frankenstein vai hänen luomuksensa? (Takakansi)

     *     *     *

Merete Mazzarella ei koskaan petä lukijoitaan. Hän onnistuu aina yllättämään, sekä herättämään tunteita niin hyvässä kuin pahassa niin myös tässä uusimmassa kirjassaan "Sielun pimeä puoli" (2014).

Mary Shelleyn "Frankenstein"[1818] on yksi tunnetuimpia kauhukertomuksia ja myös tieteiskirjallisuuden klassikko.

Mazzarella keskittyy kirjassaan yhtä hyvin Maryn kirjaan kuin Maryyn itseensä. Hän kertoo myös tämän kuuluisista vanhemmista Mary Wollstonecraftista ja William Godwinista, jotka olivat oman aikansa julkkiksia ja häiriköitä, naisasiannainen ja anarkisti. - Eikä tytär jäänyt jälkeen vanhemmistaan. Lisäksi hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat sellaiset kirjalliset kuuluisuudet kuin Lordi Byron ja Percy Shelley.

     *     *     *

Ja niin kuin tunnettua on, Mary Shelley oli vain 19-vuotias, kun hänen tunnetuin kirjansa julkaistiin, mikä osoittaa käsittämätöntä lahjakkuutta. Hän oli jo tuolloin hyvin perehtynyt mm. oman aikansa luonnontieteisiin, miltä pohjalta hän pystyi kirjansa rakentamaan.

Mazzarella nostaa kirjassaan huomion kohteeksi joitain sellaisia seikkoja, joita en ainakaan itse ole tullut aiemmin ajatelleeksi mm. viittauksia muihin teoksiin, mutta kirjoittaja onkin juuri näiden asioiden spesialisti kirjallisuudentutkijana.

JATKUU...

maanantai 27. lokakuuta 2014

Daniels: "Precious" (2009)

New Yorkin Harlemissa pahoinpidellään 16-vuotias musta, lukutaidoton, ylipainoinen tyttö vuonna 1986. Tyttö on toista kertaa raskaana isälleen. Raskauden takia hänet erotetaan koulutusta, mutta hän saa tilaisuuden päästä toiseen, vaihtoehtoiseen kouluun ja hän toivoo, että hänen elämänsä voisi saada uuden suunnan. (IMDb:tä mukaillen)

"Precious" (2009) on  Lee Danielsin ohjaama draamaelokuva. Se perustuu Sapphiren romaaniin "Push" (1996). Elokuva on kasvutarina harlemilaisesta 16-vuotiaasta tytöstä, joka on toista kertaa raskaana isälleen.

Elokuva oli kansainvälinen arvostelumenestys. Elokuva sai kuusi
'Oscar' -ehdokkuutta, muun muassa parhaan elokuvan kategoriassa. Mo’Nique palkittiin parhaan naissivuosan ja George S. Fletcher parhaan sovitetun käsikirjoituksen 'Oscarilla'. (Wikipedia)

      *     *     *

Elokuva panee miettimään - ennen muuta sitä millaisia naiset saattavat olla. He antavat vuosikausia käyttää lapsiaan seksuaalisesti hyväksi ja he lähettävät hyvin omin tunnoin poikiaan kuolemaan väkivaltaisesti.

Clarice Precious Jonesin (Gabourey Sidibe) tarina on nuoren naisen selviytymistarina, siinä huolimatta että hänen äitinsä Mary Lee ( Mo’Nique) kohteli häntä hyvin huonosti. Paljon huonommin ei äiti lastaan juuri voi kohdella ja silti hän ei itse nähnyt siinä kovin suurta ongelmaa.

Toisinpäin ajatellen. Ihminen - tässä tapauksessa Precious - voi selvitä hyvinkin kurjissa oloissa ja tulla hyväksi äidiksi omille lapsilleen. Vahingon ei tarvitse kiertää.

      *     *     *

Surullista tässä tapauksessa oli se, että Preciousin isä Carl oli HIV-positiivinen ja tartutti tautinsa myös tyttäreensä. Lääkärin arvio oli, ettei nuori äiti eläisi montaa vuotta, mikä piti 80-luvulla usein paikkansa, sillä hoidot eivät olleet vielä kovin kehittyneitä.

Lopussa Precious hylkää äitinsä, ja sanoo ettei halua nähdä häntä enää ikinä. Niinpä niin. On tilanteita ja asioita, joita ei kerta kaikkiaaan voi antaa anteeksi (toisin kuin mihin ihmisiä yleisesti opetetaan).

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

RUNO ON VAPAA. Osa 230 "(sinä) Walossa"

Motto:

Valossa kaikki näyttää erilaiselta.

      -     -      -     -     -     -

Pimeässä kaikki näyttää samanlaiselta,
                                                                  mutta tuntuu erilaiselta.

Lattia
     (lakattua puuta)
Seinä
     (valkoiseksi maalattu)

Terästä
     Lasia
          Kiveä

Ruokaa ja juomaa
     (leipää ja maitoa)

Koteloitu kaapeli
     puhelin- ja verkkojohto

Kasvot
     (kivettynyt ilme)
Silmät
     (lasittunut katse)

Kuori terästä.

Burstein: "Kaukorakkautta" (2010)

Romanttinen komedia joka keskittyy kaveriin ja tyttöön, jotka yrittävät pitää yllä rakkaussuhdettaan sukkuloimalla edestakaisin, kun toinen asuu New Yorkissa ja toinen San Franciscossa. (IMDb)

"Kaukorakkautta" (2010) on amerikkalainen romanttinen komedia, jonka on ohjannut Nanette Burstein ja kirjoittanut Geoff LaTulippe. Pääosissa Drew Barrymore ja Justin Long nuorena parina, jotka rakastuvat toisiinsa eräänä kesänä New Yorkissa ja yrittävät sen jälkeen pitää suhdettaan yllä, kun Erin palaa kotiinsa San Fransiscoon. (Wikipedia)

    *     *     *

Onko väärin sanoa että elokuvassa on opetus? No, joka tapauksessa tässä tapauksessa etäsuhde onnistuu ja ei onnistu ja loppu jää ja ei jää avoimeksi. You got it? Kumpikaan ei joutunut suhteen takia luopumaan mistään vaan sai elämäänsä jotain lisää... tai melkein niin.

Katajavuori: "Wenla Männistö" (2014)


Riina Katajavuori on heittänyt Aleksis Kiven "Seitsemän veljestä" (1870) -romaanin tehosekoittimeen, nostanut naiset pääosaan ja tuonut teoksen nykypäivään. "Wenla Männistön" (2014) tarinasta voi nauttia myös itsenäisenä teoksena  -  Kiven romaanin ei tarvitse olla tuttu. (Tammen sivusto)

     *     *     *

Kirja ei ollut ihan sellainen kuin olin odottanut. Kun ensimmäisen kerran kuulin, että Riina Katajavuori oli tehnyt kirjan "Wenla Männistöstä" (2014) ajattelin, että kyse oli jatko-osasta "7 veljekseen" (1870). Siitä ei kuitenkaan ollut kyse vaan tarinan siirtämisestä 2010 -luvun Suomeen.

Toinen yllätys tai oikeastaan pettymys, jota pidän oikeastaan tulkintavirheenä, on se että 7 veljestä ovat kokeneet sosiaalisen laskun. Riina Katajavuori ei siis ole vain siirtänyt veljeksiä tähän päivään vaan tehnyt heistä jonkin sortin duunareita ja bändäreitä.

Tällöin jää huomaamaamatta, niin kuin monilta Kiven lukijoilta,  että veljekset olivat varakkkaita talollisen poikia. Kirjan tapahtumat vain johtavat lukijaa hieman harhaan tai sivupoluille suhteessa siihen, mikä on olennaista. Kansanllisromanttisessa hengessä.

     *     *     *

Ulkoisesti kirja muistuttaa edeltäjäänsä. Dialogia on paljon, ja meno on vauhdikkaan farssimaista ja viihdyttävää. Tästä saa varmasti mehevän TV-sarjan.

Elävien lisäksi kirjassa on kuolleita tai kuollut eli veljesten äiti Alli, joka kommentoi näkemäänsä ja muistelee menneitä. Keskeinen huomio on tietysti Wenlassa, hänen kavereissaan, äiti Marjassa ja bestiksessä Anskussa ja tietysti suhteestaan Jusaan, jonka kanssa hän kai menee naimisiin tai kimppaan niin kuin "7 veljeksenkin" lopussa.

Nurmijärveltä - tai oikeastaan Etelä-Hämeen Lammilta läheltä Hämeenlinnaa - tapahtumat on siirretty Helsingin Kumpulaan, mikä tietysti vaikuttaa siihen millaisen heimon kanssa sitä tällä kertaa ollaan tekemisissä.

     *     *     *

Kirjan tykitys on kiinnostava, ja suurimmaksi osaksi - yllätys, yllätys - tykitystä leffoista ja kirjoista. Niistä Venla kavereineen on kiinnostunut ja niistä jatkuvasti keskustellaan ja puhutaan.

Tietysti puhutaan paljon myös ihmisistä ja ihmissuhteista, mutta työn sijaan elämän keskeinen sisältö on viihteen puolella, mitä hallitsee toistuva yhdessäolo TV:n äärellä.

Niin, ja sitten tietysti ollaan mm. veljesten bändiharjoituksissa. Ja kunnosta pidetään siitäkin huolta.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Beesley: "Dolan's Cadillac" (2009)

Nuori mies yrittää kostaa vaimonsa murhan. Vaimon ovat murhanneet Las Vegasin gangsterit. (IMDb)

"Dolan's Cadillac" (2009) on trilleri joka perustuu Stephen Kingin novelliin. Wes Bentley, Christian Slater ja Emmanuelle Vaugier tähdittävät elokuvaa, jonka on ohjannut Jeff Beesley. (Wikipedia)

      *     *     *

NELONEN TÄNÄÄN, TAI SIIS HUOMENMA, 00:25

      *     *     *

Yksinkertaisuudessaan Stephen Kingin parhaita novelleja, mihin tämä elokuva perustuu. Novelli löytyy kokoelmasta "Painajaisia ja unikuvia 1" (1999).

Historian- ja yhteiskuntatiedon opettajan Robinsonin vaimo Elizabeth kuolee räjähtävässä autossa. Attentaatista on vastuussa liikemies, jonka laittomiin toimiin viranomaiset eivät pääse käsiksi.

Poliisi ei saa mitään otetta mieheen mm. hänen suhteidensa takia. Joten Robinsonille jää vain yksi vaihtoehto, hän alkaa tarkkailla miestä keksiäkseen keinon puuttua tämän tekemisiin. Dolan käy ihmiskauppaa naisilla ja kulkee säännöllisesti vt 71:ä pitkin kuukausittain Los Angelesiin.

Robinson kehittelee ja toteuttaa utooppisen suunnitelman. Hän pestautuu asfalttimieheksi ja sopivan tilaisuuden tullen virittää Dolanin Cadillacille ansan keskelle valtatietä.

Ja yksinkertaisesti: hautaa miehen autoineen elävältä.

Malle: "Lucien Lacombe" (1974)

Pienessä Lounais-Ranskan kaupungissa kesällä 1944 18-vuotias nuorimies Lucien Lacombe halusi liittyä vastarintaliikkeeseen. Ja kun hän ei päässyt vastarintaliikkeeseen, hänestä tuli Saksan salaisen poliisin Gestapon työntekijä. Yksinkertaista. (IMDb)

"Lacombe Lucien" (1974) on ranskalainen elokuva teinipojasta Saksan miehittämässä Ranskassa 2. maailmansodan aikana. Elokuva perustuu osittain ohjaaja Louis Mallen omiin kokemuksiin. (WIkipedia)

      *     *     *

Nuori ranskalaismies Lucien Lacombe (Pierre Blaise) on ilmetty "Janne Kuutio" (1932). Elämä heittelee. Kun ranskalaiset aseita kalisuttelevat nationalistit eivät suostu ottamaan häntä riveihinsä, nuori mies siirtyy tilaisuuden tullen toiselle puolen kansallissosialistien leiriin. Ero ei loppujen lopuksi ole ainakaan nuoren miehen kannalta kovin suuri.

Mitä sillä on väliä kenen puolella on ja ketä vastaan: tärkeintähän on, että saa työtä ja arvostusta tekemisellään ja tekemiselleen. Ja ainahan sitä on jotain vastaan kuitenkin, sodassahan sitä ollaan. Jos joku demokraatti (liberalisti, sosialisti tai konservatiivi) sotapolitiikan kannattaja olisi kysynyt nuorelta mieheltä mitä hän halusi, hän olisi tuskin halunnut sitä mitä aikuiset eli sotaa.

      *     *     *

Näitä asioita olisi suomalaistenkin hyvä pohtia mielessään, varsinkin aikana, jolloin massamurhaajat ovat Suomen kansan sankareita. Tällaista kansaa on vaikea arvostaa, joten jotain tarttis päille tehdä. Olisikohan niiden vaihtamisesta apua?

Ainakin Suuri fiktiivinen tarina eli Historia odottaa kirjoittamistaan uudelleen. Kaiken voisi aloittaa siitä, että joku älypää roudaisi häpeällisen 'Ratsastajapatsaan' (1960) helvettiin Eduskuntatalon edestä. Se loukkaa kaikkia mahdollisia ihmisarvoja tässä maailmassa. Suurkirkonkin voisi vallata uudelleen niin kuin KOM-teatterin "Vallankumous" (2014) -esityksessä ja lopullisesti - ja lähettää papit ja piispat takaisin Wittenbergiin ja muualle Saksaan. Tietysti parasta olisi se, että löytäisivät tien suoraan taivaaseen ja teollaan osoittaisivat fantasia-maailman olemassaolon itselleen.

      *     *     *

Eletään siis vuoden 1944 kesää, aikaa ennen Normandian maihinnousua. Nuorimies Lucien pestautuu paikalliseen Gestapoon lähinnä vahingossa. Hän haluaa tehdä jotain, josta saa palkkaa, valtaa ja arvostusta.

Lucien nauttii työstään, ja oppii sujuvasti ryöstämään rikkailta ja antamaan köyhille, tässä tapauksessa lähinnä itselleen. Erään kerran hän sitten löytää itsensä pikkukaupunkiin muuttaneen pariisilaisräätälin luota, jossa hänelle tehdään kunnon vaatteet.

Samalla Lucien iskee silmänsä viehkoon juutalaistyttöön France Horniin (Aurore Clément). Niin juutalaisvastaisen poliisin palveluksessa kun nuori mies onkin, hän rakastuu Franceen. Ja alkaa mm. tuoda osan ryöstösaaliistaan tytölle ja tämän isälle ja isoäidille lahjaksi.

Isä Albert ei aluksi ole kovin ihastunut natsipoikaan, mutta huomaa lopulta, että tästä on hänelle hyötyäkin. Tapahtumat kuitenkin sodan edetessä menevät entistä mutkikkaammaksi. Lopulta kaikki kaupungin juutalaiset on tarkoitus siirtää Toulouseen, jolloin Lucien päättää vaihtaa puolta.

Kun Lucien saksalaissotilaan kanssa tulee hakemaan Francea ja tämän isoäitiä, Lucien ampuu saksalaissotilaan - ja lähtee pakomatkalle tuntemattomaan, jonnekin Espanjan suuntaan. Auto kuitenkin hyytyy matkalla, ja he lähtevät metsien kautta vaeltamaan eteenpäin ainakin joitain kilometrejä.

Lopulta kolmikko löytää hylätyn maatilan, johon se asettuu olemaan. Taitavana metsästäjänä Lucien pystyy hankkimaan heille riistaa - ja he elävät rauhanomaista rinnakkaineloa viilaten ja höyläten ankarasti joitain kuukausia, mihin elokuva päättyy.

Lopputeksteissä todetaan, että Ranskan vastarintaliike hieman ennen sodan loppua pidätti Lucienin ja teloitti hänet. Naisten kohtalosta ei kerrota mitään. Olisi ihme jos France ei olisi tullut raskaaksi...

Philips: "Murhenäytelmä" (2014)

Tositapahtumiin perustuva romaani vaarallisen auervaaran kynsiin joutuvasta leskestä on tragedia, rakkaustarina – ja mestarikertojan häikäisevä taidonnäyte.

Eletään lamavuotta 1930. Leskeksi jäänyt kolmen lapsen äiti Asta Eicher ryhtyy kirjeenvaihtoon hurmaavan herrasmiehen kanssa. Kun mies ehdottaa avioliittoa, rahaton Asta tarttuu kiitollisena tarjoukseen. Muutaman viikon päästä koko Eicherin perhe on kuollut. Toimittaja Emily Thornhill kiinnostuu tapauksesta. Erityisesti Astan nuorin lapsi, taiteellinen Annabel askarruttaa häntä. Mitä Eicherin perheelle oikeastaan tapahtui?

“Loistelias yhdistelmä faktaa ja fiktiota, vuoden merkittävin kirja.” – Stephen King

     *     *     *

Elämänkerrallisen proosan mestarin Jane Anne Phillipsin "Murhenäytelmä" (2014) on maineensa veroinen kirja, jota voisi ruotia moneen suuntaan puolin ja toisin.

Eniten siinä hämmästyttää ajatuksen ja mielikuvituksen kirkkaus ja selkeys, jolla hän on kirjansa kirjoittanut. Samaan aikaan kuitenkin tulee mieleen toinen, hyvin toisenlainen ajatus eli (kuvitteellisen) päähenkilön Chicago Tribunen toimittajan Emily Thornhillin pakkomielteinen suhtautuminen tapaukseen ja varsinkin pikkutyttöön Annabeliin.

Ja kaiken kaikkiaan koko kokonaisuus. Miksi tällainen tapaus sai aikoinaan, ja saa nykyäänkin, niin paljon huomiota osakseen? Miksi tällaisia asioita tulee vatvoa julkisuudessa, lehdissä, radiossa ja televisiossa ym. loputtomiin?

Samaan aikaan: USA ja Eurooppa valmistautuu sotaan, jossa surutta lahdataan tuhansia ja miljoonia ihmisiä. Mitä minulla on oikein jäänyt ymmärtämättä ja näkemättä? Miksi toisinaan yksittäisillä tapauksilla on äärimmäisen suuri merkitys ja toisinaan niillä ei ole mitään merkitystä?

     *     *     *

Kaikesta kuvauksen tarkkuudesta ja yksityiskohtaisuudesta, ja tässä tapauksessa sen dokumentaarisuudesta huolimatta, vastaukset tärkeimpiin kysymyksiin jäänyt täysin avoimiksi.

Lukija ei yksityiskohtaisen oikeudenkäynnin ja tapauksen journalistisen käsittelyn ym. jälkeen ole yhtään viisaampi ja ymmärrä yhtään enempää maailmaa jossa elää ja josta tapaus on repäisty. Ennemmin päinvastoin. Kirja avaa lukijan eteen kaaoksen, ei muuta.

Sen kummemmin miksi kuin miten kysymyksiin ei saa vastauksia, jos sellaisia lähtee kysymään. Asiat vain mystisesti tapahtuvat ilman että kukaan ilmeisesti varsinaisesti tekee tai tarkoittaa mitään.

     *     *     *

Kafkamaiseksi koko "Murhenäytelmän" tekee se, että silti ihmisiä päällisin puolin mitättömistä syistä - tai ainakin perin viitteellisten tietojan perusteella - tapetaan. Murhataan ja teiloitetaan. Ja vaikka tämä tapaus on 1930-luvulta, sama meno jatkuu vielä 2010-luvulla - ja entistä pahempana, sillä ilta toisensa jälkeen tällaisia outoja tarinoita vyörytetään TV:n katsojien silmien eteen. Miksi?

Jos sanalla 'perverssi' on kielenkäytössä enää mitään merkitystä, niin tämä on perverssiä. Ei se millä tavoin ihmiset esimerkiksi eri tavoin naivat keskenään tai tyydyttävät itseään ja muita, jos siitä ei ole kellekään ulkopuoliselle (hengen)vaaraa.

Jane Anne Phillipsin kirja on kuin jatko-osa Truman Capoten kirjalle "Kylmäverisesti" (1966), ja hyvää näissä kirjoissa on ennen muuta se, etteivät tarinat sinänsä ole keksittyjä.

     *     *     *

Koska kirjassa kuvattiin ja kuviteltiin monia Eicherin perheen jäseniä (äiti Astaa ja lapsia Gretheä, Hartia ja Annabeliä) hyvin tarkkaan, olisi toivonut, että samalla tarkkuudella ja intohimolla olisi paneuduttu myös toiseen osapuoleen Harm Drethiin alias Harry F. Powersiin, joka lopuksi hirtettiin.

Nyt mies jää varsin kasvottomaksi, pahan personoitumaksi, josta on hyvin vaikea ottaa mitään selkoa. Lukijaan käsittely jättää oletettavasti / luultavasti samanlaisen vaikutelman kuin 1930-luvun lehtikirjoitttelu aikoinaan. Vainoharhaisen pelon ja hämmennyksen, missä mielessä koko tarinan olisi oikeastaan voinut jättää myös kirjoittamatta.

Sillä kun asioita käsitellään tällä tavoin, kirjoista hyötyvät lähinnä vain jotkut valtion instituutiot ja kirkot. Niiden härskistä toiminnasta tehdään vaivihkaa oikeutettua ja legitiimiä, vaikka niiden toiminta on vähintään yhtä ongelmallista kuin sen yksilöiden ja tässä tapauksessa Harm Drethin käytös.

     *     *     *

Aina on tietysti hyvä muistaa sellainenkin asia, että "Murhenäytelmää" ei olisi edes syntynyt, jos perheen turvaverkot olisivat pitäneet.

Tilannehan lähti eskaloitumaan perheen isän Heinrichin kuolemasta, kun tämä jäi eräänä päivänä raitiotievaunun alle.

Siitä lähtien tapahtumat vain vähitellen vyöryivät eteenpäin. Ja suurin syyllinen tapahtumiin, jos sellaisesta voi puhua, oli tietysti äiti Asta Eichler itse, joka lyöttäytyi yksiin itselleen täysin tuntemattoman miehen kanssa muutaman viikon tuttavuuden jälkeen..

Hakalahti: "Sydänystävä" (2014)

Kaisa ja Minna ovat olleet parhaita ystäviä lapsesta saakka. Nyt molemmat ovat äidinkielenopettajia, naimisissa ja teini-ikäisen pojan äitejä. Ystävyys on aina ollut saumatonta, mutta yhteinen hiihtoloma nyrjäyttää jotain sijoiltaan. Minnasta alkaa tuntua, että Kaisa on aina askeleen edellä ja vaikuttaa ehkä jo liiankin paljon Minnan elämään. Mutta toisaalta Kaisan ideat ovat aina hyviä. Kuten se, että perheet ostaisivat yhteisen paritalon joen rannalta...

Parhaat päivänsä nähnyt avioliitto, tatuointia tahtova teini, dementoituva äiti ja kaikkeen ehtivä ystävä siinä Minnan elämän katastrofin ainekset. "Sydänystävä" on tiivistunnelmainen romaani täynnä mainiota tilannekomiikkaa ja tunnistettavia tilanteita ruuhkavuosien keskellä kamppailevalle. Se on kiitetyn kirjailijan suvereenia, älykästä tekstiä ystävyydestä ja sen muutostarpeesta. (Takakansi)

     *     *     *

Pidin Niina Hakalahden uusimmasta "Sydänystävästä" (2014) siksi että siinä on yritystä, johonkin sellaiseen suuntaan, mihin muut eivät edes yritä. Korjaan: Pidän kirjan nimeä intertekstuaalisena viittauksena pari vuotta sitten ilmestyneeseen Maritta Lintusen kirjaan "Sydänraja" (2012). Kummassakin käsitellään ainakin yhtä yhteistä teemaa: nuorten poliittista (oikeistolaista) radikalisoitumista. Niin vasemmisto kuin oikeisto on menossa samaan äärisuuntaan, mutta toisaalta niin on ollut ennenkin.

Menneestä ei vain ole opittu mitään vaan arrogantisti stalinit ja leninit ja hitlerit ym. kaivetaan uudelleen esiin ilman, että mietitään tarkemmin millaista on elämä ympärilllä. 1900-luvun alussa esim. Venäjällä avantgardistit käyttivät ja osasivat käyttää aivojaan. Mihin tämä taito on maailmasta hävinnyt?

     *     *     *

Hakalahti kuvaa kahden keski-ikäistyvän naisen (n. 35-vuotiaita) ja heidän perheidensä elämää. Lähtötilanteessa kummankin tilanne on identtinen, omakotitaloidylli jossain Pohjanmaalla.  Vuodessa kaikki on toisin. Elinikäisestä ystävyydestä ei ole enää mitään jäljellä. Perheet hajoavat myös sisältä käsin, kun perheen / perheiden sisäisistä asioita tehdä tahallaan / vahingossa poliisi- ja oikeusasioita. Näin kai voi sanoa.

Akateeminen, humanistinen koulutus ei ole taannut mitään, ei YHTÄÄN mitään. Kaikki ovat akateemisesti koulutettuja opettajia ja tutkijoita tms. Naiset ovat äidinkielen opettajia. - No, tietysti kirja on lähinnä akateeminen tutkielma aiheesta itsekin, ja sen uskottavuus on ehkä välillä koetuksella, mutta tarina on loppuun asti niin uskottava kuin fiktiivinen tarina voi sellainen olla.

     *     *     *

Päällimmäisenä jäi mieleeni tilanne, jossa n. 15-vuotias Leevi ja hänen rehtori-isänsä ottavat kotona yhteen nyrkein niin kuin sotilas- tai siviilipalveluskoulutuksen saaneen isän odottaa tekevänkin.

Äiti Minna järkyttyy käsirysystä - ja soittaa heti poliisit paikalle. (Tilanne olisi tietysti voinut mennä toisinkin, ja ei-akateemisissa perheissä niin tapahtuukin.) Ja isä saa syytteen ja tuomion pahoinpitelystä ja merkinnän rikosrekisteriin. Siis koulunrehtori... Ja Leevi joutuu lastensuojeluviranomaisten käsittelyyn, mistä on myöhemmin haittaa Leeville, kun häntä aiheetta syytetään huumeiden käytöstä. Ilmiannon tekee äidin sydänystävä Kaisa, joka on Leevin opettaja...

Suosittelen.

perjantai 24. lokakuuta 2014

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 369: "Vuoden 2014 TOP-lista."


 Pari viikkoa sitten ylittyi tässä blogissa 200 000 klikkauksen raja, joten ajattelin samalla tsekata, mitkä tekstit ovat kuluvana vuonna kiinnostaneet lukijoita.

Lista on ehkä hieman yllätyksellinen. Ensiksikin kaikki valokuviin liittyvä on kiinnostanut. Toiseksi kauhukirjat, joista toki olen muutenkin kirjoittanut kuluvana vuonna aika paljon, nousevat esiin. Kolmanneksi joukossa on runojakin, mikä sekin on positiivista. Mutta CARPE DIEM -palstan suosi yllätti kuitenkin ehkä eniten.

Linkit:

VUOSI 2014 

1 - 10
02.04 Neruda: "Maremoto" (2013) 34 RUNOUS