lauantai 25. lokakuuta 2014

Philips: "Murhenäytelmä" (2014)

Tositapahtumiin perustuva romaani vaarallisen auervaaran kynsiin joutuvasta leskestä on tragedia, rakkaustarina – ja mestarikertojan häikäisevä taidonnäyte.

Eletään lamavuotta 1930. Leskeksi jäänyt kolmen lapsen äiti Asta Eicher ryhtyy kirjeenvaihtoon hurmaavan herrasmiehen kanssa. Kun mies ehdottaa avioliittoa, rahaton Asta tarttuu kiitollisena tarjoukseen. Muutaman viikon päästä koko Eicherin perhe on kuollut. Toimittaja Emily Thornhill kiinnostuu tapauksesta. Erityisesti Astan nuorin lapsi, taiteellinen Annabel askarruttaa häntä. Mitä Eicherin perheelle oikeastaan tapahtui?

“Loistelias yhdistelmä faktaa ja fiktiota, vuoden merkittävin kirja.” – Stephen King

     *     *     *

Elämänkerrallisen proosan mestarin Jane Anne Phillipsin "Murhenäytelmä" (2014) on maineensa veroinen kirja, jota voisi ruotia moneen suuntaan puolin ja toisin.

Eniten siinä hämmästyttää ajatuksen ja mielikuvituksen kirkkaus ja selkeys, jolla hän on kirjansa kirjoittanut. Samaan aikaan kuitenkin tulee mieleen toinen, hyvin toisenlainen ajatus eli (kuvitteellisen) päähenkilön Chicago Tribunen toimittajan Emily Thornhillin pakkomielteinen suhtautuminen tapaukseen ja varsinkin pikkutyttöön Annabeliin.

Ja kaiken kaikkiaan koko kokonaisuus. Miksi tällainen tapaus sai aikoinaan, ja saa nykyäänkin, niin paljon huomiota osakseen? Miksi tällaisia asioita tulee vatvoa julkisuudessa, lehdissä, radiossa ja televisiossa ym. loputtomiin?

Samaan aikaan: USA ja Eurooppa valmistautuu sotaan, jossa surutta lahdataan tuhansia ja miljoonia ihmisiä. Mitä minulla on oikein jäänyt ymmärtämättä ja näkemättä? Miksi toisinaan yksittäisillä tapauksilla on äärimmäisen suuri merkitys ja toisinaan niillä ei ole mitään merkitystä?

     *     *     *

Kaikesta kuvauksen tarkkuudesta ja yksityiskohtaisuudesta, ja tässä tapauksessa sen dokumentaarisuudesta huolimatta, vastaukset tärkeimpiin kysymyksiin jäänyt täysin avoimiksi.

Lukija ei yksityiskohtaisen oikeudenkäynnin ja tapauksen journalistisen käsittelyn ym. jälkeen ole yhtään viisaampi ja ymmärrä yhtään enempää maailmaa jossa elää ja josta tapaus on repäisty. Ennemmin päinvastoin. Kirja avaa lukijan eteen kaaoksen, ei muuta.

Sen kummemmin miksi kuin miten kysymyksiin ei saa vastauksia, jos sellaisia lähtee kysymään. Asiat vain mystisesti tapahtuvat ilman että kukaan ilmeisesti varsinaisesti tekee tai tarkoittaa mitään.

     *     *     *

Kafkamaiseksi koko "Murhenäytelmän" tekee se, että silti ihmisiä päällisin puolin mitättömistä syistä - tai ainakin perin viitteellisten tietojan perusteella - tapetaan. Murhataan ja teiloitetaan. Ja vaikka tämä tapaus on 1930-luvulta, sama meno jatkuu vielä 2010-luvulla - ja entistä pahempana, sillä ilta toisensa jälkeen tällaisia outoja tarinoita vyörytetään TV:n katsojien silmien eteen. Miksi?

Jos sanalla 'perverssi' on kielenkäytössä enää mitään merkitystä, niin tämä on perverssiä. Ei se millä tavoin ihmiset esimerkiksi eri tavoin naivat keskenään tai tyydyttävät itseään ja muita, jos siitä ei ole kellekään ulkopuoliselle (hengen)vaaraa.

Jane Anne Phillipsin kirja on kuin jatko-osa Truman Capoten kirjalle "Kylmäverisesti" (1966), ja hyvää näissä kirjoissa on ennen muuta se, etteivät tarinat sinänsä ole keksittyjä.

     *     *     *

Koska kirjassa kuvattiin ja kuviteltiin monia Eicherin perheen jäseniä (äiti Astaa ja lapsia Gretheä, Hartia ja Annabeliä) hyvin tarkkaan, olisi toivonut, että samalla tarkkuudella ja intohimolla olisi paneuduttu myös toiseen osapuoleen Harm Drethiin alias Harry F. Powersiin, joka lopuksi hirtettiin.

Nyt mies jää varsin kasvottomaksi, pahan personoitumaksi, josta on hyvin vaikea ottaa mitään selkoa. Lukijaan käsittely jättää oletettavasti / luultavasti samanlaisen vaikutelman kuin 1930-luvun lehtikirjoitttelu aikoinaan. Vainoharhaisen pelon ja hämmennyksen, missä mielessä koko tarinan olisi oikeastaan voinut jättää myös kirjoittamatta.

Sillä kun asioita käsitellään tällä tavoin, kirjoista hyötyvät lähinnä vain jotkut valtion instituutiot ja kirkot. Niiden härskistä toiminnasta tehdään vaivihkaa oikeutettua ja legitiimiä, vaikka niiden toiminta on vähintään yhtä ongelmallista kuin sen yksilöiden ja tässä tapauksessa Harm Drethin käytös.

     *     *     *

Aina on tietysti hyvä muistaa sellainenkin asia, että "Murhenäytelmää" ei olisi edes syntynyt, jos perheen turvaverkot olisivat pitäneet.

Tilannehan lähti eskaloitumaan perheen isän Heinrichin kuolemasta, kun tämä jäi eräänä päivänä raitiotievaunun alle.

Siitä lähtien tapahtumat vain vähitellen vyöryivät eteenpäin. Ja suurin syyllinen tapahtumiin, jos sellaisesta voi puhua, oli tietysti äiti Asta Eichler itse, joka lyöttäytyi yksiin itselleen täysin tuntemattoman miehen kanssa muutaman viikon tuttavuuden jälkeen..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti