torstai 30. lokakuuta 2014

Pitkänen: "Pahan ongelma teoreettisesta ja käytännöllisestä näkökulmasta" (2013)

Esikoisteoksessaan "Pahan ongelma teoreettisesta ja käytännöllisestä näkökulmasta" (2013) Olli Pitkänen pohtii, kuinka pahan olemassaolon aiheuttamaan eksistentiaaliseen haasteeseen voitaisiin pyrkiä vastaamaan nykypäivän tarpeet täyttävällä tavalla, sen paremmin romantisoimatta kuin trivialisoimattakaan pahan käsitettä. Pitkäsen mukaan sekä uskonnolliset perinteet että rationaalinen filosofia ovat pitkälti käyttäneet loppuun resurssinsa kohdata pahaa, samaan aikaan kun käytännöllinen tarve pahan ymmärtämiseen näyttää alati kasvavan. 

Klassisten filosofien kuten Kantin, Schellingin ja Kierkegaardin näkemysten pohdiskelun ohella kirjoittaja tarkastelee myös viime vuosikymmeninä nousseiden satanististen liikkeiden näkemyksiä. Tarkastelussaan Pitkänen käyttää hyväkseen laajaa sivistystaustaansa erityisesti pahan käsitettä koskevassa modernissa filosofiassa, karsastamatta toisaalta myöskään henkilökohtaisempaa otetta, jota pahan kokonaisvaltainen ymmärtäminen hänen mukaansa edellyttää. (Takakansi)

     *      *     *

Takakannen ja kirjan nimen lupauksista huolimatta kirja ei tuo paljonkaan lisävalaistuta 'pahan' - problematiikkaan. Ironisesti voisi ehkä todeta, että Olli Pitkänen on itse sietämättömän tietoinen siitä, että hänen tapansa käsitellä aihetta on kutakuinkin kestämätön.

Kuitenkin jotenkin toivon, että Pitkänen jatkaa puurtamistaan aiheen parissa - siitäkin huolimatta, että hän lopulta luultavasti joutuu luopumaan koko käsitteestä tyhjänä ja sisällyksettömänä metafyysisenä käsitteenä, jonka kautta on mahdotonta ajatella tai käsitellä mitään kovin konkreettista.

Käsite niin kuin Pitkänen itsekin sanoo, on kristinuskon (ja yleensä uskontojen) mukana tullut kielenkäyttöön - ja taustalla on ajatus synnistä tai ennemmin perisynnistä, minkä takana tietysti on myyttinen tarina ihmisen perimmäisestä pahuudesta syntiinlankeemuksen seurauksena.

Kirjan viimeisessä jaksossa kirjoittaja asettaa idealistista jumalauskoaan vastaan satanismin, jotka mielenkiintoisella tavalla ovat ikään kuin saman asian kääntöpuolia, mikä on hyvä muistutus uskovaisille siitä, ettei raja kristillisen uskon ja (kristillisen) satanismin välillä on häilyvä.

Kun kristityn usko horjuu, hän alkaa vihata jumalaansa esimerkiksi kärsimystensä ja menetystensä takia, hän onkin huomaamattaan muuttunut enemmän satanistiksi. Kun ajattelee miten saatananpalvontaa käsiteltiin 90-luvulla julkisuudessa niin Suomessa kuin USA:ssa, kirjan kehyksen kautta näyttääkin siltä, että saatananpalvojien arvostelijat olivatkin ehkä ennemmin itse sitä, mistä muita syyttivät. Näin tietysti vain kristinuskon tarinoinnin kannalta katsottuna.

Ja johdonmukaisesti ajateltuna uskonnollinen ajattelu itse osoittautuu oman pahuutensa lähteeksi. Pahuutta ei ole ilman että jokin asia tai ilmiö nimetään tai käsitteellistetään pahaksi. Ja pahuudesta pääsee irti yksinkertaisesti vain luopumalla kristinuskosta (ja muista vastaavista uskonnoista) ja sen tavasta hahmottaa ihmistä, mailmaa ja kosmosta.

     *      *     *

Sama mikä koskee pahuutta tai Saatanaa tai miksi pahuutta sitten halutaan kutsuakin, koskee myös Jumalaa. Jumalat ovat olemassa niin kauan kuin ihmiset puhuvat jumalista ja perustelevat omaa käytöstään, ajatteluaan ja tunteitaan vetoamalla ja viittaamalla tällaisiin taruolentoihin ja niitä koskeviin tarinoihin.

"Pahan ongelma" (2013) -kirjassa aina välillä yritetään esimerkkien kautta tai sellaisiin vihjaamalla havainnollistaa omaa ajattelua. Esimerkkien perusteellisen käsittelyn avulla kirjasta olisi tullut hyvin erilainen. Ja jotenkin toivon, että Olli Pitkänen itse paljastaa itsensä huijariksi niin kuin kunnon kristitty ja ruoskii itsensä kuvaannollisesti hengiltä ja siinä sivussa uskontonsa tai ainakin sen 1500-luvulta lähtien käytössä olleen revisioidun version.

Samalla voitaisiin pohtia, miten 1500-luvulla Suomeen tuodun pahan saisi lähetettyä takaisin sinne mistä se on tullutkin (eli Ruotsiin?) - jonnekin syvälle mustaan aukkoon. Sillä esimerkiksi satanismia ei voi olla, jos ei ole sen kääntöpuolta ja päinvastoin.

     *      *     *

Kirjan yksi hienoimpia oivalluksia on ajatus siitä, mihin esim. kristinuskoa tarvitaan. Sitä tarvitaan pahan oikeuttamiseen maailmassa. Ihmiset eivät voisi tehdä pahaa ja syntiä, jos Jumala ei antaisi heidän tehdä sitä. Ja niin kuin tiedetään - rukoilemalla saa aina kaikki pahat teot anteeksi eli ihmisen ei tarvitse olla moraalinen vaan riittää vain se että hän uskoo. (s. 26)

Edellisestä seuraa se, ettei Jumala itse ole hyvä eikä paha vaan kaiken sellaisen yläpuolella, hän vain on, niin kuin Saatanakin tai siis se paha vain on. Erittäin näppärää ja vastaanpanematonta ajattelua, joka oikeuttaa kaiken pahan mitä maailmassa on.

Kaiken huipuksi ihminen ei voi koskaan tietää millainen teko tietyssä tilanteessa on varmasti moraalinen, oikea tai väärä, hyvä tai paha. Toisin sanoen esimerkiksi 10 käskyä ovat vain käskyjä, mutta niiden soveltaminen yksittäisiin tilanteisiin on toinen asia.

Siksi ihmisten massamurhaaminen voi sekin olla Jumalan tahdon mukainen hyvä teko, vaikka se rikkookin Hänen omia sääntöjään. Ja vastaavasti Saatanasta voi olla aseistakieltäytyminen eli se että kieltäytyy tappamasta toisia ihmisiä.

Aina vain oudommaksi tämä logiikka menee, kun ajattelee, että edes uskovainen kristitty ei koskaan voi olla täysin varma Jumalansa olemassaolosta. Huonolla flaksilla onkin niin, ettei kristittyjen Jumalaa ole edes olemassa. Voi, voi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti