lauantai 22. marraskuuta 2014

Huizinga: "Leikkivä ihminen" [1938]

"Leikkivä ihminen" [1938] on Johan Huizingan kirja leikin roolista kulttuurissa. Huizinga käsittelee kirjassa leikin roolia sellaisilla kulttuurin alueilla kuin laki, sota, runous, filosofia ja taide. Huizinga tulkitsee leikin ja pelien olevan olennainen osa kulttuuria.  Leikkivä ihminen on tärkeä teos leikin ja pelien tutkimuksen historiassa. (Wikipedia)

      *    *    *

Herman Hessen romaanin "Lasihelmipeli" [1943] ohella tätä Johan Huizingan "Leikkivä ihminen" (Homo Ludens, 1938) teosta on pidetty yhtenä peliteorian edeltäjänä. Ihmisen leikin analyysistä on lyhyt matka ihmisten vuorovaikutussuhteiden pohtimiseen astetta järjestelmällisemmin. Ja itse teoriaa voi soveltaa tietysti mihin tahansa olioihin ja järjestelmiin ja niiden välisiin suhteisiin.

Pelit (ja leikit) tällä tavoin muodollisesti ajateltuina saattavat tuntua tylsiltä ja turhan vakavilta, mutta kyse on loppujen lopuksi yksinkertaisista ja hyvin käytännöllisistä ja arkipäiväisistä asioista. Jos Huizingan kirjan tiivistäisi äärimmilleen, hänelle moderni ihminen ei ole enää kovin leikkisä vaan vakavan sotaisa.

Ja on tietysti muistettava, että hän eli 1930-luvun Hollannissa aikana jolloin hänen kotimaassaankin äärioikeisto nosti päätään, Hitlerin Saksa oli kirjan julkaisemisen aikoihin vallannut mm. Tsekkoslovakian ja Itävallan sudeettialueet, ja Stalin ja Hitler olivat jakaneet roolipelikartallaan Euroopan etupiireihin - ja tunnetulla tavalla Stalin sai Suomen. (Vakavamieliset suomalaiset aina unohtavat, miten heidän oma liittolaisensa ja aseveljensä vastikkeettomasti lahjoitti Suomen alueen itänaapurilleen. Tosin mitäpä se Stalinkaan pelkällä maaperällä teki.)

      *    *    *

Hannu Heikkinen on kehittänyt Huizingan leikkiteorian pohjalta omaa näkemystään draamasta / teatterista ja näihin kysymyksiin liittyvästä opetuksesta / oppimisesta, mitä käytetään nykyään esim. Jyväskylän yliopiston Draamakasvatuksen pohjana.

"Leikkivässä ihmisessä" muutamaan otteeseen käytetään termiä 'vakava leikillisyys', minkä Heikkinen on ottanut oman kehitelmänsä pohjaksi. Esimerkiksi lapsi tietää leikkiessään leikkivänsä. Kotileikissä leikitään kotia, mikä on eri asia kuin se, mitä lapset ja aikuiset oikeasti tekevät.

Perheen elämä on siis sitä, mikä on totta ja leikki on sitä, että esitetään erilaisia tilanteita, mitä elämään liittyy. Aina ei tietysti totta ja leikkiä ole helppo erottaa toisistaan. Voiko esimerkiksi seksileikkejä leikkiä leikisti? Suurin osa varmasti välittömästi sanoo, ettei se ole mahdollista.

Moderni sota lähtien USA:n sisällissodasta ja jatkuen maailmansotiin ylittää sen vakavuuden, mitä Johan Huizinga voi enää pitää 'vakavana leikillisyytenä'. - Jostain syystä Huizinga ei yhdistä tätä tosikkomaista toimintaa nykyisiin poliittisiin ideologioihin, mutta juuri ne tietysti ovat niitä, jotka ruokkivat ryöstötaloutta, mihin sodatkin liittyvät.

      *    *    *

Ehkä heikoimmillaan kirja on silloin, kun se alkaa puolustella sotia ikään kuin ne kuuluisivat leikillisyyteen itsestään selvänä asiana. Jotain ideaa Johan Huizingan ajattelussa silti on, sillä sovellettuna tähän päivään, sotahullut tulisi eristää omalle alueelleen ja panna kähisemään keskenään niin ettei heistä ole haittaa muille. Vähän niin kuin "Nälkäpelissä" (- 2014).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti