torstai 20. marraskuuta 2014

Pakkasvirta: "Ulvova mylläri" (1982)


"Ulvova mylläri" (1982) on suomalainen elokuva, joka sijoittuu 1940-luvulle. Draamakomedian on ohjannut Jaakko Pakkasvirta ja sen romanttisissa pääosissa ovat mylläri Gunnar Huttusena Vesa-Matti Loiri ja Sanelma Käyrämönä Eija Ahvo. Elokuva perustuu Arto Paasilinnan samannimiseen romaaniin. (Wikipedia)

     *    *     *

YLE TEEMA TÄNÄÄN KLO 21:55

     *    *     *

Elokuvaa verrattiin aikoinaan toiseen Arto Paasilinnan kirjan adaptaatioon "Jäniksen vuoteen" (1978), jonka tasolle kriitikkojen arvioiden mukaan tämä teos ei kuitenkaan yllä, mutta jotain samaa mainosmies Vatasessa ja mylläri Huttusessa ilmeisesti on - ja jo siksi elokuva kannattaa katsoa.

     *    *     *

Olin myönteisesti yllättynyt "Ulvovasta mylläristä" (1982). Arto Paasilinna taitaa satiirin, mistä ovat loistavia esimerkkejä tietysti myös "Jäniksen vuosi" ja "Onnellinen mies" (1979) -filmatisoinnit.

Tilanteet joissa suomalaiset miehet / poliisit / armeija ovat valmiita lahtaamaan toisia ihmisiä ovat aina hätkähdyttäviä tilanteita. Tässä elokuvassa tällaisia tilanteita on kuvattu varsin uskottavasti, ja samaa henkeä on niin nykyajassa kuin 1980-luvulla oli ja on kai ollut aina kristillisenä aikana.

Silmiin pistävää on henkilöiden kiinnostus siihen, miten saada - tässä tapauksessa - mielisairaiksi leimatut ihmiset laitoksiin. Tänä päivänä vankila (ja vankimielisairaala) on edelleen samassa roolissa kuin vielä 1980-luvulla oli mielisairaala.

Ilmeisesti ajatus itselle epämieluisten ihmisten sulkemisesta pois silmistä tuottaa suomalaisille sadistista nautintoa samalla tavalla kuin nautintoa tuottaa esim. ajatus ryssien tappamisesta armeijan (ja poliisin / valpon) kaikkivoipaisuuteen fiksautuneille.

     *    *     *

Elokuva on varmasti palauttunut nyt ja lähes kokonaan edesmenneen sukupolven mieleen sota-ajat. Eri puolilla Suomea asui satoja sodan vastustajia, joita jahdattiin kuin eläimiä (tänä päivänä susia Suomen metsissä) ilman huonoa omaatuntoa ja sydämen kyllyydestä.

Vuonna 2014 ei enää metsistä tai muualtakaan (ehkä enintäin maan alta tai avaruudesta?) löydy paikkoja, mihin voi mennä pakoon vainoojiaan. Jos joku halutaan tappaa (oli kyse sitten poliisioperaatiosta tai moottoripyöräjengin tms. toiminnasta) se on menoa sitten. Yksityisellä ihmisellä ei tässä maailmassa ole enää turvallisia suojapaikkoja.

     *    *     *

Ja mikä oli mylläri Gunnar Huttusen (Vesa-Matti Loiri) suurin synti? Se että hän oli ollut epäonninen elämässään. Vaimo ja mylly olivat palaneet tulipalossa, ja hän oli joutunut muuttamaan toiselle puolen Suomea, mistä oli löytänyt itselleen uuden myllyn. Vakuutus ei ollut korvannut onnettomuuden vahinkoja, ja vaimoa ei tietysti olisi korvannut mikään muutenkaan.

Myllärin ainoana lohtuna on, että hän saa kaksi ystävää itselleen, joista toinen on maatalouskerhoneuvoja Sanelma Käyrämö (Eija Ahvo) ja toinen postinkantaja Piittisjärvi (Juha Muje), joka keittää metsissä myös pontikkaa niin kuin vuosisatainen perinne Suomessa on ollut ennen kuin se lailla kiellettiin.

     *    *     *

Gunnarin jahtaaminen aseet kourassa, koirien kanssa on - tai pitäisi olla - ahdistavaa katsottavaa, mutta pelkään pahoin, että suurinta osaa suomalaisista se vain viihdytti.

Paasilinna / Pakkasvirta on vetänyt myllärin jahtaamisen tappiin, sillä aina kun mylläri sai elämänsä jotenkin järjestykseen kurjissa oloissaan, tuli joku (nimismies) ja tuhosi hänen asumuksensa ja kaiken vähäisen omaisuuden.

Lopussa Gunnar saa vapautensa - ja ironisesti - häntä sympatisoivan tavallisen poliisimiehen avustuksella, mutta tämä olikin ainoa, joka häntä ystävien lisäksi puolusti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti