lauantai 22. marraskuuta 2014

Renoir: "Pelin säännöt" (1939)

Kuvaus rikkaan porvariston ja heidän palvelijoiden elämästä ja kohtaamisesta juuri ennen 2. maailmansotaa ranskalaisessa linnassa. (IMDb)

"Pelin säännöt" (1939) on Jean Renoirin ohjaama ranskalainen klassikkoelokuva. Sitä pidetään myös yhtenä maailman parhaimmista elokuvista. 'Sight & Soun'd -lehden kaikkien aikojen 10 parhaimman elokuvan listalla se on ollut mukana alusta alkaen (1952) ja monet kerrat se oli 2. sijalla heti "Citizen Kanen" jälkeen. Vuoden 2002 listalla "Vertigo" tiputti sen 3. sijalle.

"Pelin säännöt" kuvaa ranskalaisen yläluokan dekadenttia elämää juuri ennen 2. maailmansotaa. (Wikipedia)

    *     *     *

TÄNÄÄN YLE TEEMA KLO 21:00

    *     *     *

Maineensa veroinen elokuva. Nousi ainakin omalle TOP -listalleni. Jean Renoirin "Pelin säännöissä" (1939) on muutamia käsittämättömän hienoja kohtauksia, jotka ovat syntyneet pitkien otosten ja improvisaation avulla.

Elokuvassa ennakoidaan juuri alkavaa 2. maailmansotaa, mikä symbolisesti käydään jahtimetsällä La Colinièren linnamaisen kartanon mailla Solognen maakunnassa Ranskan maaseudulla.

Kartano kuuluu juutalaiselle markiisi Robert de la Chesnayelle (Marcel Dalio) ja hänen vaimolleen Christinelle (Nora Gregor), jotka ovat kutsuneet sinne viikonloppua viettämään suuren joukon ystäviään. - Ja elokuvan kohdalla on kiistelty mm. Renoirin suhteesta juutalaisuuteen, ja tilanne oli hieman sama kuin Suomessa. Juutalaisvastaisuus oli hyvin yleistä 1930-luvun Euroopassa, vaikka se 2000-luvulla helposti unohdetaankin.

Pelinsääntöihin kuului mm. puhua juutalaisista tietyllä tavalla, ja heistä puhuttiin tietyllä tavalla, koska he poikkesivat tunnetuilla tavoilla käytöksessään muista. Oltiin siitä sitten mitä mieltä tahansa. Näinhän on vielä tänä päivänä. On vaikea olla olematta antisemitisti, kun seuraa Israelin valtion toimintaa Lähi-idässä. Sitä ei voi puolustella mitenkään.

    *     *     *

Joka tapauksessa, tässä tapauksessa, Robert on miellyttävä ja sympaattinen hahmo, joka lopussa antaa potkut saksalaissyntyiselle riistanvartijalleen Edouard Schumacherille (Gaston Modot) ja vain pari päivää aiemmin sisäpalvelijaksi palkkaamalleen salametsästäjälle Marceaulle (Julien Carette), mikä ei ollut miesten kannalta tietysti kovin mukava juttu, mutta rikas juutalainen saattoi tehdä mitä halusi. Vai miten sen sanoisi kauniisti? Joka tapauksessa miehet eivät valittaneet.

Tilanne eskaloituu hieman myöhemmin elokuvan lopulla miesten erottamisten seurauksena siten, että Schumacher, saksalainen kun on ja kiivasluonteinen ja ennen muuta mustasukkainen vaimostaan, tarttuu kivääriin ja on täräyttää Robertin vaimon Christinen tosin vahingossa hengiltä.

Taustalla on traaginen tai suorastaan koominen väärinkäsitys. Kamaripalvelija Lisette (Paulette Dubost), joka on riistanvartijan vaimo, on antanut emännälleen Christinelle lainaksi viittansa. Mies luulee vaimonsa kuljeksivan viittoineen pimeässä yössä kasvihuoneeseen toisen miehen kanssa, mikä saa miehen tekemään epätoivoisen ja järjettömän tekonsa. Christine tosin säilyttää henkensä, mutta hänen lapsuudenystävänsä ja rakastettunsa Octave (Jean Renoir), jonka kanssa Christine oli liikkeellä, kuolee Edouard Schumacherin luodista.

    *     *     *

Viikonlopun kepeä tunnelma maaseutukartanossa huokuu niin iloa ja riehakkuutta kuin myös aggressioita ja uhkaavaa väkivaltaa. - Se mikä oli tapahtumassa koko yhteiskunnan tasolla tapahtui myös tässä mikrokosmoksessa.

On muistettava, että vain reilu vuosi elokuvan ensiesityksen jälkeen Ranskan Vichyn hallitus harjoitti suhteessa Adolf Hitlerin Saksaan myöntyväisyyspolitiikkaa ja esimerkiksi luovutti juutalaisia saksalaisten leireihin. Ohjaaja Jean Renoir oli ensimmäinen ranskalainen ohjaaja, joka lähti USA:an maanpakoon uutta hallintoa ja sen tukemaa ranskalaisten ihan omaa äärioikeistoa. - Kun USA:ssa 1950-luvulla alettiin paranoidisesti vainota 'kommunisteja' Renoir palasi takaisin Ranskaan.

    *     *     *

"Pelin sääntöjen" sinänsä merkityksettömän viikonloppuisen kohelluksen keskeltä nousee mieleen monia kohtia, mutta ihan ensimmäisenä mieleeni nousee itävaltalaissyntyisen markiisittaren Christine de la Chesnayellen käsittämätön häilyvyys tunteissaan, minkä Renoir onnistuu kuvaamaan täysin uskottavasti.

Christine on uskollinen aviovaimo, johon ensimmäisen Atlanttin valtameren ylittänyt lentäjä André Jurieux (Roland Toutain) on suorastaan kuolettavasti rakastunut, ja Christine tuntee myötätuntoa miestä kohtaan. Ystävänsä Octaven kehotuksesta hän on jopa kutsunut miehen viikonlopuksi Colinièren kartanoon. Aivan yleisessä tiedossa on, ja ihmiset juoruavat avoimesti, että näillä kahdella saattaa olla suhde.

Christine katkaisee heti Andrén ja Octaven saavuttua kartanoon huhuilta siivet, ja toteaa heidän olevan vain ystäviä, mikä ei tietystikään lopeta juoruilua. Christine joka tapauksessa pitää itseään uskollisena, yhden miehen vaimona.

Syksyinen jahtiretki saa Christinen tunteet myllertymään. Hän näkee vahingossa, miten hänen miehensä Robert syleilee toista naista Genevièveä (Mila Parély). Tilanne on ironisesti jotain ihan muuta kuin mitä Christine kuvitteli, mutta hän reagoi näkemäänsä tunteella.

Kartanossa hän saa kuulla, että Robertilla on ollut pitkällinen suhde naiseen, jo ennen kuin hän tutustui Christineen. Myöhemmin, tilanteiden nopeasti kehittyessä, Christine vannoo rakkauttaan häneen intohimoisesti rakastuneelle Andrélle - ja lupaa jopa karata miehen kanssa yön aikana.

André kuitenkin haluaa noudattaa reilun pelin sääntöjä, ja kertoa ratkaisusta Christinen miehelle Robertille ennen kuin he 'karkaavat', mikä saa Christinen tunteet lopahtamaan yhtä nopeasti kuin ne olivat syttyneet. Hän ei enää haluakaan lähteä minnekään ja pitää Andréta ikävystyttävänä - ja hämmästelee itsekin omaa häilyvyyttään.

Kun hieman myöhemmin Robert ja André kiistelevät Christinestä, Christine saa tarpeekseen ja lähtee ystävänsä Octaven kanssa kylmään syysiltaan ja saa kamaripalvelijaltaan Lisetteltä tämän viitan harteilleen. - Ja katsojien hämmästykseksi sama kuvio, joka tapahtui Andrén kanssa, toistuu nyt Octaven kanssa.

Christine lupaakin karata Octaven kanssa, ja muuttaa tämän kanssa asumaan - ties minne. Tilanne on sikäli absurdi, että sen kummemmin Christinellä kuin Octavella ei ole varaa moiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti