maanantai 1. joulukuuta 2014

Haasio: "Sosiaalinen media ja kirjastot" (2013)

"Sosiaalinen media ja kirjastot" (2013) perehdyttää lukijan niihin mahdollisuuksiin, joita sosiaalinen media tarjoaa kirjastoille niin markkinointiviestinnän kuin tiedonvälittämisen ja tiedonhankinnankin näkökulmasta.

Teoksessa näytetään havainnollisesti, kuinka esimerkiksi blogi perustetaan ja miten Facebookia hyödynnetään. Lisäksi esitellään lyhyesti kirjastokäytön kannalta keskeisimpiä some-palveluja.

Kirjassa perehdytään esimerkein siihen, miten some on otettu meillä ja maailmalla käyttöön kirjastoissa. Kirja huomioi myös tekijänoikeudet. Kaikki palvelut käydään läpi erityisesti kirjastojen tarpeiden näkökulmasta ja niitä koskevin esimerkein.

Ari Haasio toimii yliopettajana Seinäjoen ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelun
koulutusohjelmassa. Hän on kirjoittanut useita teoksia tiedonhausta, tiedonhankinnasta ja sosiaalisesta mediasta ja toimii myös näiden aihepiirien kouluttajana. (Avaimen sivusto)

     *     *     *

Sisällys: Some - mitä se on? - Kirjaston some-suunnitelma - Tiedonhankintaa somesta - Kirjasto Facebookissa - Twiittaa Twitterissä - Blogit ja bloggaaminen - Wikit - Somessa toimiminn - Pelillisyys kirjastoissa - Kuvia, ääntä ja videoita nettiin - Mobiilisovellukset kirjastoissa - Creative Commons -lisenssi - Somettajan huoneentaulu  Oliko siitä hyötyä -

     *     *     *

Ari Haasio käy kirjassaan "Sosiaalinen media ja kirjastot" (2013) aihettaan läpi varsin perusteellisesti, mutta silti se ei ole ihan loppuun asti ajateltu kirja, jota voisi käyttää sellaisenaan esimerkiksi "sosiaalisen median suunnitelman" laatimiseen. Ja voidaan kysyä: mihin tällaista suunnitelmaa edes tarvitaan? Eikö ennemmin tulisi miettiä, millaisia palveluita asiakkaille halutaan tarjota - ja vasta sen jälkeen on aiheellista miettiä, mitä hyötyä vimpaimista on näiden palveluiden tuottamisessa.

Tällä hetkellä kirjastomaailmassa kaikki medialta haiskahtava on kovassa huudossa, vaikka ei ole mitään selkeää käsitystä, mihin esimerkiksi Instagramia on mahdollista mielekkäällä tavalla käyttää.

Ja vauhdin huumasta kertoo jotain sekin, että vuonna 2013 julkaistu kirja ei tunne koko kuvanjakovimpainta. Microsoftin OneDrivesta ei ollut vielä tuolloin aavistusta, mutta Googlen vastaava Drive -palvelu oli jo käytössä, mitä Haasio ei kuitenkaan esittele tai tunne. Tosin vastaavia esim. esitysten jakopalveluita kuten Slide Sharen hän mainitsee.

     *     *     *

Ajatteli asioita niin tai näin - kokonaisuuden hahmottaminen - ja puhun nyt some-teknologiasta, on mahdotonta. Joten näkökulma täytyy jo senkin takia kääntää asiakkaisiin päin ja on kysyttävä samalla mitä palveluita kirjastot haluavat ja pystyvät tuottamaan.

Eli mikä on kirjaston tai kirjastojen strategia muuttuvassa sähköistyvässä kirja- ja mediamaailmassa? Mihin itse kukin kirjasto ja informaatikko erikoistuu ja profiloituu? Vaikka Ari Haasio on kirjan alussa hyvin tietoinen millaisia eväitä kirjastot tarvitsevat, tämä kirja ei niitä anna vaan hän on uponnut vimpaimia esitellessään yhä syvälle mediasuohon.

Strategian kannalta merkittäviä seikkoja Haasio liruttaa tipottain pelikentälle. 1) somella on jotain tekemistä viestinnän ja markkinoinnin ja niiden suunnittelun (strategian) kanssa. 2) toisaalta somessa on kyse myös yhteisöpalvelusta, minkä avulla pidetään yhteyttä asiakkaisiin (ja myös sidosryhmiin). 3) perinteistä tietopalvelua (tiedonhaku Haasiolla) on somen avulla mahdollista kehittää. 4) jokin haju Haasiolla on siitäkin, että kirjastojen omat verkkokirjastot ovat nekin osa somea. 5) myös kirjaston muuta toimintaa kuten lukupiirit voi viedä verkkoon tai muuta toiminta voi tukea somen avulla. 6) somen avulla on mahdollista jakaa ääni-, kuva-, video- ja tekstitiedostoja, ei vain lainata erilaista kirjastoaineistoa.

Listaan voisi lisätä mm. sen, että koko kirjasto voi esiintyä virtuaalisena esim. Second Lifen kautta, missä voi järjestää monenlaisia tapahtumia kuten kirjailijavierailuita. USA:ssa kymmenet yleiset kirjastot harjoittavat jo tällaista toimintaa. Ympäristö on samalla tavalla maksuton kuin muukin some, mutta itsestään virtuaalikirjastokaan ei synny.

     *     *     *

Somea ei tietysti kannata kehittää, jos ei ole mitään sisältöjä, jota verkkoon pystytään tuottamaan. Välineet ovat vain välineitä. Autolla ei tee mitään, jos kauppa ym. palvelut ja työpaikka on asunnon vieressä ja julkisilla kulkuvälineillä pääsee paikasta toiseen paremmin kuin omalla autolla.

Kirjastojen ja koulujen vouhkaaminen mediakasvatuksesta on saanut megalomaaniset mittasuhteet, mikä on suoraa jatkoa sille, mitä harjoitettiin jo vuosituhannen vaihteessa ja ennen sitä 1990-luvulla, kun polkaistiin käyntiin projekteja, joilla pyrittiin edistämään mobiililaitteiden ja internet-sivustojen käyttöä opetuksessa. Rahaa paloi, mutta mitään pysyviä muutoksia toimintaan syntyi hyvin vähän.

Ari Haasio mainitsee kirjassaan "Sosiaalinen media ja kirjastot" (2013) eri yhteyksissä toistuvasti, miten vähän esimerkiksi keskustelua sosiaalisessa mediassa (Facebook, blogit) käydään. Kirjastoammattilaiset saattavat hyvin säntillisesti pitää blogejaan ja mikroblogejaan, mitkä eivät kuitenkaan saa lukijoilta mitään reaktioita. Tämä ei tietysti tarkoita, etteikö mediaa ehkä seurattaisi.

     *     *     *

Vyyhden purkamisessa voi lähteä liikkeelle esimerkiksi perinteisestä kirjallisuuskritiikistä, kirjaesittelyistä ja -arvioista, joita yhä vähemmän julkaistaan sanomalehdissä (media sekin), missä ennen julkaistiin suurin osa kirjallisuuskritiikistä.

Kritiikin rinnalle ovat tulleet lukuisat kirjallisuusblogit, joita Haasion kirjassa jostain syystä väheksytään. Tosiasia on kuitenkin se, että suurin osa asiantuntevastakin kritiikista on tänä päivänä verkossa. Ja lehtien kirjallisuusarvostelut löytävät nekin tiensä lehtien arkistojen kautta verkkoon.

Esimerkiksi paikallisesti Hämeenlinnassa kirjastojen verkkokirjaston kautta julkaistaan hyvin paljon kirjaesittelyitä ja -arvioita. Ennen verkkokirjastoa kirjastolla oli blogi Lokikirja, jossa vähäisemmässä määrin julkaistiin tällaisia tekstejä. Kirjaesittelyitä on julkaistu  jonkin verran parin viime vuoden aikana myös kirjaston mikroblogissa Facebookissa.

Verkkokirjastoon tuotettua aineistoa voisi jakaa myös Facebookin kautta, mitä ei ole tehty kuin satunnaisesti, mikä lisäisi tuotetun aineiston näkyvyyttä ja saavutettavuutta. Lisäksi kirjastolaiset voisivat jakaa omia tuotoksiaan muiden kirjastojen blogien kautta osallistumalla omilla teksteillään kirjoista ym. kirjastoaineistosta käytyyn keskusteluun muissa blogeissa ja verkkokirjastoissa. Tällaista ei ole harrastettu.

     *     *     *

Koko ajan on tietysti kysyttävä, miksi tehdään sitä mitä tehdään. Suomessa julkaistaan - ja kirjastoihin hankitaan - valtavia määriä kirjoja. Blogeissa pystytään esittelemään vain hyvin pieni, marginaalinen määrä tätä aineistoa.

Millä perusteella arvioinnin ja esittelyiden kohteeksi nousevat juuri tietyt kirjat ja kirjailijat? Tällaista keskustelua ja pohdintaa ei käydä.

Kysymykset liittyvät myös kirjastojen hankinta- ja poistopolitiikkaan, joka on ollut viimeisen parin vuoden aikana huikeassa turbulenssissa. Kirjoja on esimerkiksi lyhyen ajan sisällä poistettu valtavia määriä, minkä voi nähdä mm. siltä kannalta, että aikoinaan on kenties tehty virhehankintoja. Tai hankintapolitiikkaa ei ole aikoinaan harkittu loppuun asti, kun on pyritty hankkimaan kirjastoon kaikki Suomessa painetut kirjat.

Jossain vaiheessa loputtomalta tuntuva poistopolitiikka on sekin tiensä päässä, kun ei ole enää mitään poistettavaa - ja kenties suuri osa kirjakokoelmasta tässä vaiheessa on sähköisiä kirjoja.

     *     *     *

Parhaimmassa tapauksessa kirjoja arvioitaisiin jo kauan ennen niiden hankintaa, kenties siinä vaiheessa kun kustantajat ovat vasta harkitsemassa kirjojen tuomista markkinoille - ja kirjastoihin. Aiemmin kirjastot saivat kustantajilta näytteitä myyntiin tulevista kirjoista, jolloin tämä olisi ollut teknisesti mahdollista.

Viime vuosina kustantajat eivät enää ole ottaneet sitä riskiä, että antaisivat kirjastojen etukäteen blokata heidän uudet kirjansa. Tänä päivänä se voi tapahtua vasta poistovaiheessa, jolloin on myöhäistä olla hankkimatta kirjoja.

Kenties tulevaisuudessa kustantajat ovat niitä, jotka työllistävät kirjastonhoitajia ja informaatikkoja yhä suuremmassa määrin, jos edes koko ammattikuntaa sähköisenä aikana enää tarvitaan.

Informaatikot voisivat olla juuri niitä some-ammattilaisia, jotka tuntevat minkä väylien kautta e-kirjoja kannattaa lähteä myymään ja markkinoimaan ja miten saadaan parhaiten yhteys ja pysyvä asiakassuhde potentiaalisiin lukijoihin.

     *     *     *

Ehkä on vain ajankysymys, että suuret ja mikseivät myös pienemmät kustantajat alkavat kehittää omaa verkkokonseptiaan ja haastavat kirjastot ja verkkokirjastot.

Tietysti myös itse kustannustoiminta on sähköisenä aikana kriisissä, kun sen kummemmin kustantajia kuin kirjastojakaan ei ehkä välttämättä enää tarvita. Kuka tahansa voi koska tahansa jo tänä päivänä julkaista oman kirjansa, omassa blogissaan esimerkiksi PDF- tai epub-muodossa, eikä sitä erota ulkoisesti enää mikään oikeiden kustantajien oikeista kirjoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti