tiistai 30. joulukuuta 2014

Hawking & Mlodinow: "Suuri suunnitelma" (2010)

"Suuri suunnitelma" (2010) on kosmologi Stephen Hawkingin ja Leonard Mlodinowin kirjoittama kirja.

Hawking sanoo, että kaikkeus on syntynyt ilman jumalan vaikutusta. Hänen mukaansa alkuräjähdys on ollut johdonmukainen seuraus fysiikan laeista. Kirjassa Hawkings käsittelee muun muassa kvantimekaanikan perusteita ja M-teoriaa.

'Tiede' -lehti pitää arvostelussaan kirjaa kelpona, mutta syyttää kustantajaa varman päälle pelaamisesta, sillä vastaavia kirjoja on julkaistu useita. Lehti suosittelee kirjaa uusille tai nuorille lukijoille. (Wikipedia)

    *    *    *

Ns. aristoteliselle maailmankatsomukselle on yhä vähemmän tilaa 2000-luvun maailmassa, minkä piiriin kuuluvat itseasiassa kaikki suuret uskonnot - ja myös niiden pohjalle rakentuvat erilaiset uususkonnot ja kultit. Ainoastaan totalitaristiset järjestelmät tarvitsevat kaiken kattavia uskontoja omiin tarkoitusperiinsä. Tässä mielessä on huolestuttavaa, että esim. monissa Euroopan maissa uskontoa opetetaan tunnustuksellisesti kouluissa. USA:ssa näin ei ole.

Kirjassa korostetaan ihmisen havainto- ja päättelykyvyn rajallisuutta, mikä on aina hyvä muistaa. Ihmisellä ei ole mitään edellytyksiä tehdä päätelmiä  esim. jumalien olemassaolosta, vaikka koko ajan tehdäänkin. Tällaiset väitteet ovat yhtä uskottavia kuin sen väittäminen, että kuu on juustoa tai ettei ihminen ole koskaan käynyt kuussa. Kaikkia väitteitä voidaan aina yrittää erilaisin retorisin keinoin puolustaa.

Voin esimerkiksi väittää ja sanoa uskovani, että kuu on juustoa - ja on vaikea todistaa, että olisin väärässä. Jossain n-ulottuvuudessa kuu voi jopa olla juustoa, mikä on todennäköisempää kuin se, että jumala on olemassa (saati sitten että tällainen olio on luonut maailmankaikkeuden).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti