lauantai 6. joulukuuta 2014

Linklater: "Rakkautta ennen auringonlaskua" (2004)

9 vuotta sen jälkeen, kun Jesse ja Celine vuonna 1994 tapasivat Wienissä, he tapaavat taas tällä kertaa Pariisissa, jossa Jesse on markkinoimassa esikoiskirjaansa. (IMDb)

"Rakkautta ennen auringonlaskua" (2004) on Richard Linklaterin elokuva, joka on "Rakkautta ennen aamua" (1995) itsenäinen jatko-osa. Elokuvasarjan täydensi trilogiaksi "Rakkautta ennen keskiyötä" (2013) -niminen jatko-osa.

Tarina kulkee reaaliajassa, sen kesto on 85 minuuttia, kuten elokuvan. Elokuva kertoo ajasta, jolloin päähenkilöiden Celinen ja Jessen ensitapaamisesta on kulunut yhdeksän vuotta, kuten on myös "Rakkautta ennen aamua" -elokuvan ensi-illasta. Elokuva on  tyyliltään samanlainen kuin edeltäjänsä: juonen pääpaino on intensiivisessä dialogissa, mutta tällä kertaa kauniit kehykset tarinalle antaa Pariisin kaupunki.

Myös pääosanäyttelijät Julie Delpy ja Ethan Hawke osallistuivat käsikirjoittamiseen Linklaterin ohella. Elokuvassa ei ole nykyajalle tyypillisiä tehosteita eikä edes taustamusiikkia, joten kyse on pelkistetystä ja todentuntuisesta draamasta. (Wikipedia)

     *    *     *

Olen romantikko, tai ainakin luulen niin, jos  joku ei sitä vielä tiedä. Ja olen myyty tämän elokuvan niin kuin sen edeltäjän nähdessäni. "Rakkautta ennen aamua" (1995) tuli eilen, mutta en vain pystynyt katsomaan sitä, mutta kuitenkin tämän jatko-osan "Rakkautta ennen auringonlaskua" (2004), jota en ollut nähnyt aiemmin.

Parasta elokuvassa on, että loppuratkaisu jää avoimeksi. Jääkö Jesse Pariisiin ja myöhästyy lennolta vai lähteekö hän takaisin Teksasiin? Sitä emme saa koskaan tietää... ainakaan tässä elokuvassa.

     *    *     *

Jesse ja Celine eivät sitten koskaan tavanneet - tai tarkalleen ottaen - puolen vuoden päästä Wienissä. Jesse oli paikalla, mutta Celine oli isoäitinsä hautajaisissa samaan aikaan. Kumpikaan ei tiennyt toistensa nimeä, jota Celine ei voinut lähettää viestiä Jesselle tms.

Kohtaaminen kuitenkin järjestyi nyt vuosien päästä 'Shakespeare & Companyn' -kirjakaupassa, jonne Jesse tuli esittelemään bestseller -kirjaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti