lauantai 6. joulukuuta 2014

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 382: "Viikingit - ja suomensukuiset kansat, saamelaiset..."


Oletteko koskaan ajatelleet, että Suomi on henkisesti miehitetty? Tämä miehittäminen alkoi 1100 -luvulla, kun Suomi miekoin valloitettiin - ja tunkeuduttiin Sydän-Hämeeseen.

Miehittäjät puhuivat ruotsia ja latinaa, mitä kansa ei ymmärtänyt. Silti heidät kyykytettiin, mitä on jatkunut aina tähän päivään asti.

Se mikä on kerran miekoin tuotu, voidaan myös miekkoineen viedä täältä pois.

Tällaisia ajatuksia synnytti eilinen kirjailija Neil Olivierin juontama ja käsikirjoittama "Viikingit" (2012).

Skandinavia - ja koko pohjoinen Eurooppa - olivat viimeisiä linnakkeita Rooman valtakuntaa, sen 'oikeusjärjestelmää' roomalaista oikeutta ja sen levittämää sotaisaa ideologiaa, kristinuskoa vastaan.

     *     *     *

Ensimmäisessä jaksossa Neil Oliver kiertelee ympäri Skandinaviaa, koukkaa Gotlannissa, mutta sen lähemmäksi Suomea hän ei pääse.

Oliver etsiskelee viikinkien esihistoriaa, mitä löytyy paljon juuri Gotlannista. Jossain vaiheessa hän toteaa, miten pohjoiset kansat Thor ja Odin jumalineen poikkesivat muun Euroopan Jeesusta julistavista kristityistä ennen muuta siinä, että he pyrkivät elämään elämänsä mahdollisimman hyvin. Tuonpuoleisuudesta he eivät välittäneet. Kristityt sen sijaan elivät tuonpuoleista varten - ja pyrkivät vetämään kurjuuteensa ja nihilismiinsä myös muut mukaan.

Näin ajatellen kristinusko on pohjimmiltaan kaiken  moraalisen toiminnan vastakohtaa, mikä näkyy hyvin Euroopan viime vuosisatojen sotaisasta historiasta. Jumalan nimissä on tapettu kokonaisia kansoja. Tällä hetkellä ostoslistalta löytyvät mm. venäläiset.

Totta tietysti on, että viikingit tekivät ryöstöretkiä ympäri Eurooppaa ja maailmaa, mutta se ei ole verrattavissa siihen, mitä kristityt tekivät lähetystyön nimissä - ja tekevät vielä tänä päivänä. Kymmeniä pohjoisen kansoja ennen muuta Pohjois-Amerikassa lahdattiin vielä 1800-luvun lopulla.

Linkkejä:

Vikings (TV documentary series). Wikipedia. (Osa 1 / 3. Yle Teema 5.12. klo 19:00)

Ristiretket Suomeen. Wikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti