tiistai 27. tammikuuta 2015

Aurora: "Kadotaan kaupunkiin" (2015)

Viime päivinä radiokanavilla on kuullut toistuvasti, miten tamperelainen Aurora on julkaissut 1. debyyttialbuminsa "Kadotaan kaupunkiin" (2015).

Muutavat levyn kappaleet ovat tosin tulleet tutuiksi jo aiemmin sillä niitä on soitettu kuukausia radioiden soittolistoilla.

Auroran musiikki on viihdyttävää tunnelmointi-musiikkia, luultavasti lähinnä nuorille naisille - heidän toiveistaan, ongelmistaan ja unelmistaan.

Levy on kuunneltavissa mm. Spotifyn kautta, mistä tietysti voi myös ostaa ladattavia yksittäisiä biisejä tai koko esikoisalbumin.

      *     *     *

Yksi kiinnostava uusi tuttavuus on esimerkiksi 'Runopoika', jonka satuin kuuntelemaan tänä aamuna, jossa on jonkin sortin yhteiskunnallistakin sanomaa.

Kappaleen pohjalta on tehty myös video, joten kenties sillä on jokin erityinen asema tai merkitys


tällä albumilla.

Kaappaus kuvassa on kaksi laulun säettä
"Ei tule ehkä kunnon miestä oivaa.
Yhteiskunnan ratasta vaan kapinoiva"
Sehän kai se runoilijoiden rooli on, mitä jotkut laulujen tekijätkin ovat - sukupuoleen katsomatta.

Linkki:
Auroran debyyttialbumi "Kadotaan kaupunkiin" ilmestyi tänään. Sony Music
Aurora. Kadotaan kaupunkiin. Spotify
Aurora. Artisti. Facebook
Aurora. Kotisivu
Runopoika. Video. YouTube

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti