lauantai 28. helmikuuta 2015

RUNO ON VAPAA. Osa 299: "Thank you...."

...

for a wonderful day, darling!

you are always so, so...

   charming?

no, i suggest like a

   "bad behaving teen-ager"

      (in the black halloween costume)

it sounds good ;)

but, never mind

life is best time in man's life, says Matti Nykanen *)

   and i agree - and jump into bed
     
      and have go(o)d time

         with you

            real david-bowie -like *) alien sex
...

*) Jokinen, Juha Veli (toim.) Elämä on laiffii ja muita Matti Nykäsen lentäviä lauseita (2006)

*) Nicolas Roeg Mies toisesta maailmasta (1976)

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 425: "Outoa ja oudompaa"

Tässä sitä nyt istutaan Kirjasto 10:n koneella - ja katsellaan ikkunasta ulos. Pienen ja viihtyisän kirjaston tyylikkäät hyllyt ovat täynnä lähinnä erilaista musiikkiaineistoa, mutta myös kaikkea muuta liikkuva kirjastoaineistoa.

Kirjasto 10 on ollut kuluneella viikolla kahteenkin otteeseen valtakunnan julkisuudessa, mikä on aika hyvin, jos se nyt on mikään .. menestymisen tai hyvyyden kriteeri.

Keskiviikkona hyvin vanha herrasmies palautti kirjastoon ruotsinkielisen kemian kirjan, joka oli ollut lainassa 80 vuotta. Kirja on samassa kunnossa kuin lainattaessa vuonna 1935. Sakkoa ei kirjastovirkailija kirjasta perinyt.

Ja niin ihmeellinen tämä maailma on, että kirja mitä todennäköisimmin löytää tiensä Kansalliskirjaston kokoelmiin ja kenties sen "Outojen kirjojen" -näyttelyyn tms.

     *     *     *

Samaisena päivänä Kirjasto 10 sai julkisuutta myös siitä, kun kiinteistön omistaja esti Suomen sarjakuvaseuran "Minä olen Charlie" - sananvapausnäyttelyn avaamisen kirjaston tiloihin, mitä ei varmasti ole sattunut sitten 1930-luvun. Menneisyyden haamut tuntuvat kummittelevan ydin-Helsingin kaduilla Kiasman ja Eduskuntatalon katveessa.

Olen suunnitellut juuri tänä lauantaina tutustuvani mm. tähän näyttelyyn ja käyvänä sitten tien toisella puolle Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) "Alien" -marathonilla. Tällainen kuntoilu on minulle juuri sopivaa. Kaikki Helsingin rautatieaseman vieressä.

     *     *     *

Täällä on uskomaton tunnelma. Kirjasto 10 ei todellakaan ole mikään hiljainen kirjasto ja täällä oleminen hyvin vapaamuotoista. Kahvia saa automaatista. Kirjaston toimintaperiaatteet muutenkin poikkeavat siitä, mitä ne ovat tavanomaisessa lähikirjastossa.

Lainoja ei voi uusia vaan ideana on, että kirja, lehti tai musiikkiäänite lainataan, luetaan ja palautetaan - hetken mielijohteesta tai tarpeesta. Myöskään varauksia ei voi tehdä. Kaikki aineisto on koko ajan läsnä asiakkaille - hetken aikaa lainassa.

Linkki:

Marju Järvinen. Kirjastoon palautettiin kirja 80 vuotta myöhässä. Helsingin Sanomat 26.2.2015

Kirjasto 10. HelMet

Marjut Tervola. Terroripelko selätti sananvapausnäyttelyn Helsingissä. Yle / Kulttuuri 26.2.2015

RUNO ON VAPAA. Osa 298: "Keltainen ruusu"

Keltaiset
     ruusut

       punaisilla terälehtien kärjillä kuin kynsillä

     merkitsevät
ystävyyttä
   
     rakastumista

Linkki:

Ruusut. Wikipedia

perjantai 27. helmikuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 424: "Outo levottomuus..."

Luettuani Julia Kristevan "Muukalainen itsellemme" (1992) loppuun (lähinnä kyllä selailin kirjaa, ja luin otteita sieltä täältä), minussa syntyi tarve kirjoittaa. Kirjoittaa vain muutama sana tähän paperinnäköiselle alustalle.

Sydämeni on täynnä riemua, ei kirjan takia, vaan siksi... Jääköön sanomatta miksi. Silti sisälläni on outo levottomuus, jota on vaikea pukea sanoiksi.

Aamulla herään niin kuin muinakin lauantaiaamuina. Klo 9:18 astun Hämeenlinnan rautatieasemalla henkilöjunaan, jolla matkustan Helsinkiin. Minulla ei ole mitään sen kummoisempaa ohjelmaa. Saatan käydä jossain näyttelyssä, Kirjasto 10:ssä. Jossain syömässä. Kunhan vaeltelen yksikseni. Iltapäivällä hieman ennen klo 15:tä astun Bio Rexin ovesta sisään, ja toivon saavani mukavan paikan elokuvateatterista ja alan katson suurelta screeniltä Ridley Scottin "Alienia". Jos mitään ihmeellistä ei sitä ennen tapahdu...

     *    *    *

Päätäni hieman särkee, mikä kai kuuluu asiaan. Ennen kuin menen nukkumaan luen muutamia Anna-Leena Härkösen "Ihana nähä! ja muita kirjoituksia" (2015) -kirjan lyhytproosatekstejä. Saatan silmäillä kirjan läpi kokonaankin. Mietin vielä sitäkin kierränkö Katumanjärven puiston ympäri - jos se vaikka lieventäisi päänsärkyä. Luultavasti teen niin ja teen pienen lenkin yön pimeyteen.

Tällaisilla lenkeillä saattaa nähdä jäniksen tai jopa ketun polun varressa. Pilvettömältä taivaalta voi katsella tähtiä, sen verran pimeää puiston alkupäässä on.

Kävellessä on myös mukava aina mietiskellä asioita. Pää pelaa paremmin kuin näin vain istuessa ja ihmetellessä paikallaan.

     *    *    *

Kristevan kirjan viimeinen alaotsikko on 'Kammottovan semiologia'. Ranskassa semiotiikasta puhutaan semiologiana ja kyse on samasta asiasta, yleisestä merkkiopista tms.

Alienien / muukalaisten pelko liittyy siihen, miten pelkäämme ennemmin itseämme kuin muita. Ja omat pelot projisoidaan toiseen. Kammo tai kauhea pelko tulee epävarmuudesta ja hämmennyksestä, mikä liittyy vierauden tai toiseuden kohtaamiseen.

Huomioni kiinnittyi erityisesti näihin häiritsevän koukeroisiin lauseisiin:

"Symboli lakkaa olemasta symboli ja omaksuu symboloidun koko tehon ja merkityksen. Toisin sanoen merkkiä ei koeta mielivaltaiseksi, vaan se saa reaalista arvoa. Seurauksena aineellinen todellisuus, johon merkin piti viitata, murenee mielikuvituksen alla, mikä on vain psyykkisen todellisuuden liiallista painottumista suhteessa aineelliseen todellisuuteen. Tulemme näin ajattelun kaikkivoipuuden eteen. Rakentuakseen ajattelu kumoaa sekä merkkien mielivaltaisuuden että todellisuuden autonomian ja alistaa ne infantiileja toiveita ja pelkoja koskeville kuvitelmille."

Mitä tämä suomeksi sanottuna tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että sanoin minä tässä nyt mitä tahansa, se voidaan tulkita ihan miten tahansa. Jos lukija haluaa olla pahansuopa, hän näkee tässä sitä mitä haluaa nähdä. Jos hän on hyväntahtoinen, hän näkee jotain muuta. Lukijan oma ajattelu määrää / määrittää mikä on mitäkin, enkä minä voi sille mitään. Niin on tietysti aina.

Siksi pelkkä kirjoittaminen, ilman ajatustenvaihtoa ja keskustelua, on äärimmäisen turhauttavaa.

Härkönen: "Ihana nähä! ja muita kirjoituksia" (2015)

Jäljittelemätöntä Anna-Leenaa, huumorin ja terävien sanojen voimaa. Taistelu latteutta ja laumasieluisuutta vastaan jatkuu.

Mitä kaunistelluilla totuuksilla tarkoitetaan? Miksi suomalaisia aina haukutaan? Syyllistäjät, tylyt asiakaspalvelijat ja Suurten Äitien Kerho saavat kyytiä Anna-Leena Härkösen uudessa kirjoituskokoelmassa. Entä miten rentoutua tai järjestää hyvät bileet? Ihana nähä! sisältää myös pornon puolustuspuheen sekä uskollisen ystävyyden määritelmän. Ja tiedoksi kaikille: Nainen ei ole koskaan sopiva. (Takakansi)

      *      *     *

Anna-Leena Härkösen anekdootit omasta ja ystäviensä elämästä, vai fiktiotako tämä on, on aina viihdyttävää luettavaa. Hänen naiivi suoruuteensa on koskettavaa ja samalla pinnallista. Erikoinen yhdistelmä.

Kirjassa tai ehkä ennemmin kirjasessa on n. 30 lyhyehköä kertomusta eletystä elämässä. Monet tarinat tapahtuvat vapaa-aikana Turusta Bangkokiin. Kotona Tampereellakin. Miehen sukulaisten mökillä Itä-Suomessa. Naisena Härkönen kirjoittaa naisen elämästä, elämän lyhyydessä ja outoudesta.

JATKUU...

RUNO ON VAPAA. Osa 297: "Sivullisuus"

Motto:

välinpitämättömyys 
     on alienin tapa suojautua

tunteeton

etäinen 

muukalainen 

vaikuttaa olevan pohjimmiltaan hyökkäysten ja hylkäysten saavuttamattomissa, vaikka kohtaakin ne 

   haavoittuvana 

   kuin 

   MEDUUSA *)

(Kristeva, Muukalaisia itsellemme, s. 18)













*) Korvameduusa (Aurelia aurita) on Pohjois-Atlantissa ja Itämeressä esiintyvä yleinen meduusalaji, ainoa Suomen vesillä säännöllisesti tavattava meduusa. Korvameduusa on peto, jonka pääasiallinen ravinnonlähde on eläinplankton. Ihmiselle korvameduusa on vaaraton. (Wikipedia)

torstai 26. helmikuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 111 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Tulin hetki sitten Hämeenlinnan kaupunginteatterin Athol Fugardin "Tie Mekkaan" (1984) -näytelmän vapaista harjoituksista, jonka ensi-ilta on muutaman viikon kuluttua 14.3. päänäyttämöllä.

Näyttämöllä oli samaan aikaan kaksi suomalaisen teatterin ja viihteen suurta nimeä eli Ritva Oksanen ja Heikki Kinnunen, mikä oli vetänyt paikalle parisen sataa ihmistä. Kolmantena näyttelijänä "Tie Mekkaan" -produktiossa on Kirsi-Kaisa Sinisalo. Ohjauksesta vastaa Jotaarkka Pennnanen.

Harjoituksissa hinkattiin yhtä kohtausta, jossa pienen eteläafrikkalaisen kylän kalvinistipappi Marius Bylefeld painostaa suuressa talossa yksin asuvaa, kirkosta eronnutta ja vanhoilla päivillään taiteilijaksi ryhtynyttä Heleneä muuttamaan vanhainkotiin. Naisen nuori opettajaystävä Elsa ei ole ollenkaan ihastunut papin toiminnasta ja siitä, miten Helene antaa tämän vanhan ystävänsä vaikuttaa itseensä.

     *    *     *

Jotkin seikat keskustelussa yleisön kanssa särähtivät korvaan. Ohjaaja korosti mm. sitä, ettei näytelmä ole kriittinen prostestanttista kirkkoa (kalvinistit, luterilaiset) kohtaan, mistä joku tai jotkut olivat huolissaan.

Kommentti on sikäli kiinnostava, että Fugardin näytelmä sijoittuu apartheidin aikaan, jolloin kirkko katsoi mustien kohtelua läpi sormiensa, eikä se hetkauttanut kristittyjen omatuntoa juuri millään tavoin. Mustien asema oli niin kuin Jotaarkka Pennanen totesi olla maaorjana samalla tavoin kuin esim. USA:n synkässä etelässä käytännössä aina 1950-luvulle asti.

     *     *     *

Pappi ei ollut kiinnostanut Helenestä ja siitä, mitä hän halusi vaan väkisi ajoi omaa ja 'kyläisten tahtoa' läpi. Toisin sanoen hän puhui kyläläisten / seurakuntalaisten suulla. Se kohtauksesta ei selvinnyt, miksi Helene haluttiin vanhainkotiin, mikä ilmeisesti liittyi hänen erilaisuuteensa. Hän teki erikoisia veistoksia, joita hänen pihansa oli pullollaan, mitä ihmiset sovinnaisuuttaan kavahtivat.

     *     *     *

Harjoitusten kohtauksessa Helenen ystävätär Elsa seuraa taustalla papin ja Helenen keskustelu, joka
tähtää vain siihen, että Helene allekirjoittaa nimensä paperin. Lopulta Elsan pinna palaa, ja hän puuttuu tilanteeseen Helenen hakiessa hänestä tukea. Elsa haukkuu niin papin kuin Helenen, ja sanoo Helenelle, ettei tämän tarvitse sanoa muuta kuin EI ja se on siinä. Helene antaa kuitenkin papin pyörittää itseään.

Else lataa päin papin kasvoja alhaiset keinot, joilla tämä yrittää vain ja ainoastaan vaikuttaa Heleneen olematta kiinnostunut siitä, mitä Helene itse haluaa. Hän kohtauksessa lopussa useaan kertaan kysyy papilta, miksei tämä kysy Heleneltä SUORAAN mitä tämä haluaa. Sitä pappi ei kuitenkaan tee, sillä hän tietää, että Helene haluaa jäädä kotiinsa.

     *     *     *

Näytelmän nimi "Tie Mekkaan" herätti kysymyksiä, mutta sillä ei ohjaajan mukaan ollut mitään tekemistä muslimien pyhän kaupungin Mekan kanssa. Epäilin kuitenkin asiaa ja Jotaarkka Pennanen ei joko tahallisesti tai tahattomasti puhunut ihan totta, sillä Mekalla oli näytelmässä ja sen päähenkilön Helenen kannalta ihan tietty merkityksensä, joka tosin ei välttämättä avaudu kuin Helenelle itselleen.

Totta oli, että Mekka tietyllä tavalla tarkoitti sitä, että jokaisella ihmisellä ovat omat päämääränsä, joita kohti hän pyrkii ja minkä kautta hän löytää itsensä (jos on löytääkseen).

Mekka viittaa myös konkreettiseen paikkaan, jolla on ihmiselle erityistä merkitystä. Helenelle se on hänen talonsa, jonka pihapiirissä hän voi vapaasti toteuttaa itseään - tehdä veistoksiaan - olivat muut siitä sitten mitä mieltä tahansa. Tämän Mekan kalvinisti-pappi ja hänen tukemansa naapurit halusivat Helenelta riistää, koska se ei sopinut heidän maailmaansa.

Lisäksi näytelmässä on suora viittaus muslimien pyhimpään paikkaan eli Mekkaan, sillä Helenen veistokset olivat - jostain ihmeen syystä - suunnattu Mekkaan päin.

Linkki:

The Road to Mecca. Wikipedia

Anthol Fugard. Tie Mekkaan. Hämeenlinnan teatteri kevät 2015

Roeg: "Mies toisesta maailmasta" (1976)

Thomas Jerome Newton on humanoidi, joka tulee Maahan saadakseen vettä kuolevalle planeetalleen. Hän perustaa high tech -yrityksen ja saa miljardeja dollareita käyttöönsä rakentaakseen avaruusaluksen paluumatkaa varten.

Thomas tapaa myös Mary-Loun, nuoren naisen joka rakastuu häneen. Hän ei perusta maan ihmisten ahneudesta ja häikäilemättömyydestä liike-elämässä, mutta, mutta... (IMDb)

"Mies toisesta maailmasta" (1976) on brittiläinen Nicolas Roegin tieteiselokuva, joka perustuu Walteri Tervisin vuonna 1963 julkaistuun samannimiseen romaaniin. Tarina kertoo alienistä, joka haaksirikkoutuu Maahan ja yrittää keksiä keinoa kuljettaa vettä kotiplaneetalleen, joka kärsii ankarasta kuivuudesta.

Surrealistisella elokuvalla on kulttimaine, eikä vähiten siksi, että pääosassa on David Bowie ensimmäisessä tähtiroolissaan. (Wikipedia)

     *     *     *

YLE TEEMA TÄNÄÄN KLO 23:15

     *     *     *

Viime vuonna parikin kertaa televisiosta tullut elokuva, ehkä hieman yllättäen, näytetään jälleen Yle Teemalla. Hyvä niin, sillä onnistuin kummallakin edellisellä kerralla tyrimään sen katselun. Toisella kertaa näin vähän alusta, toisella lopun. Ehkä nyt näen myös keskiosan. 70-lukulaiset eivät voi olla tuntematta pääosasa olevaa ensimmäistä metroseksuaalia ja rock-tähteä David Bowieta.

     *     *     *

Kaikki alkaa siitä, kun alienin alias Thomas Jerome Newtonin (David Bowie) avaruusalus putoaa syrjäiseen järveen lähellä Haneyvillen kylää jossain päin USA:ta. Ihmisiä selvästi edistyneempi Thomas aloittaa välittömästi projektin, jonka tarkoituksena on päästä takaisin kuolevalla kotiplaneetalle - tarkoituksenaan pelastaa se.

Silmiinpistävää on, miten maahan saapunut muukalainen on kiinnostunut vedestä - ja ei oikeastaan teekään muuta kuin juo vettä, silloin kun muut syövät ja juovat. Vähitellen paljastuu, että koko Newtonin projekti - myös lähtö kotiplaneetalta - liittyy veteen ja sen saamiseen jollain tavoin mukaan matkaan.

     *     *     *

Toimiessaan ihmisten kanssa Thomas Newton osoittaa suurta älykkyyttä ja hän pystyy hyödyntämään ylivertaista tieteellis-teknologista osaamistaan liiketoiminnassa, ja hänestä tulee nopeasti - ei vain varakas vaan - rikas mies, joka pystyy itse rahoittamaan World Enterprises Corporation -yrityksensä kautta avaruusaluksen rakentamisen.

Vähitellen Newton paljastaa ihmisille myös yksityiskohtia projektistaan ja lopulta se on lähes julkinen. Lopullinen tarkoitus on kuitenkin vain Newtonin, hänen naisystävänsä Mary-Loun (Candy Clark) sekä kahden hänen palkkaansa asiantuntijan tiedossa. Asiantuntijoista toinen hallitsee haastavat patentit ja on lakimies Oliver V. Farnsworth (Buck Henry) ja toinen kokenut tiedemies Nathan Bryce (Rip Torn).

     *     *     *

Mary-Lou on aina vain rakastuneempi Thomasiin tai Tommyyn, ja lopulta alienin on paljastettava naiselle koko totuus siitä, ettei hän aio jäädä maahan ja että hänellä on perhe kotiplaneetallaan. Mary-Lou on murheen murtama, mutta ottaa kaiken ilon irti hetkistään ystävänsä kanssa. Elokuvassa on kohtalaisen paljon viihdyttävää alien-seksiä, mitä se sitten tarkoittaakaan!

Sitten tapahtuu yllättävä käänne, kun USA:n hallitus ja kilpaileva yritys sieppaavat Thomas Newtonin juuri ennen kuin alienin on tarkoitus alkaa testata avaruusalustaan. Samaan aikaan hänen yhtiökumppaninsa ja oikea kätensä Oliver V. Farnsworth murhataan; ja häntä pidetään vuosikausia vankina ja hänelle tehdään monenlaisia kokeita.

Lopulta sinänsä vaaraton ja harmiton Thomas saa yhä enemmän vapauksia. Hän voi elää lähes normaalia elämää eräänlaisessa kotiarestissa. Jopa Mary-Lou pääsee tapaamaan miestä, mutta vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja he huomaavat, etteivät enää rakasta toisiaan.

Thomas saa karattuaan toisen mahdollisuuden päästä yrittämään matkaa kotiplaneetalleen, mutta yllättäen hänestä ei syystä tai toisesta enää ole siihen. Kenties hänen perheensä ja sukunsa on jo kuollut kuivuuteen? Ehkä hän vain muuten haluaa jäädä Maahan, missä viihtyy rikkaana kroisoksena.

     *     *     *

Thomas Jerome Newtonin alien-hahmo on kiinnostava, ja poikkeaa valtavirrasta. Fyysisiltä ominaisuuksiltaan hän on monin  tavoin erilainen kuin ihmiset, mutta katsoja saa tietää ja nähdä vain osan eroista. Newton on fyysisesti heikko niin kuin pääosan näyttelijä David Bowie ja äärimmäisen laiha, suorastaan anorektikko.

Hän on kevyt, heikko ja häntä huimaa hississä. Hänellä on selvästi ainakin jossain määrin telepaattisia kykyjä, mitkä usein yhdistetään alieneihin eli siihen, että ne pystyvät kommunikoimaan ilman luonnollista kieltä jne.

Kristeva: "Muukalaisia itsellemme" (1992)

Julia Kristeva tarkastelee toiseuden ja vierauden teemaa filosofisesta, psykologisesta ja historiallis-sosiologisesta näkökulmasta. Tutkimuksen kohteena on muukalaisuus sekä ideana että kokemuksena mm. antiikin Kreikassa, juutalaisuudessa, keskiajalla, renessanssin ja valistuksen kaudella. Psykoanalyysin vaikutusta muukalaisuuden ideaan analysoidaan omassa jaksossaan.

Kristeva pohtii myös, mitä on elää ulkomaalaisena tai muuten erilaisena nykyajan ja tulevaisuuden Euroopassa. Mikä tehtävä naisella on modernissa kulttuurissa? Katoaako muukalaisuus yhteiskunnasta? 

"Muukalaisia itsellemme" on 1. suomennos Kristevan laajasta ja kuuluisasta tuotannosta. (Takakansi)

     *      *     *

Niin kuin muutkin Julia Kristevan tekstit, joita ei ole kovin paljon, joita olen vuosien varrella lukenut, eivät ole kovin selkeitä, joten niitä lukiessa on turha turhautua ja ahdistua.

Poststrukturalistina hän luonnollisesti jossain vaiheessa tuo sukupuolen muukalaisuuteen mukaan, vaikkei se kirjan kokonaisuuden kannalta kovin keskeinen käsite olekaan. Hän liikkuu kovinkin miehisesti eurooppalaisen ajattelun, mielen ja toiminnan historiassa ja nykyisyydessä.

Olisi ollut hyvin kiinnostaa, jos hän olisi tarkastellut aihettaan johdonmukaisen feministisesti, naisnäkökulmasta. Hän on liikkeellä ennemminkin poliittisen liberalismin äänitorvena. Hieman samalla tavoin kuin Hannah Arendt.

Käsittelytavasta seuraa, että mielikuvituksen rajat tulevat liian nopeasti vastaan ja monet aiheet jäävät käsittelemättä esim. muiden lajien kuin ihmisten oikeudet ja huono-osaisimmat ihmiset ja heidän tilanteensa.

     *      *     *

Populaarikulttuurissa muukalaisiin alieni-merkityksessä suhtaudutaan 2-jakoisesti, minkä senkin tarkastelu laajentaisi Kristevan valitsemaa kansallisvaltioiden näkökulmaa askeleen verran eteenpäin. Suhtautumisen alieneihin tosin voi nähdä allegoriana ihmisten suhtautumisesta muihin maihin ja kansoihin.

Kirjan lopulla Julia Kristevan tarkastelu kiertyy Immanuel Kantin "Ikuiseen rauhaan" -teoksen ideoiden ympärille, mitkä ajatukset hallitsevat vielä 2000-luvun länsimaista poliittista ajattelua.

Kant oli mm. se, joka ensimmäisen kerran esitti ajatuksen Kansainliitosta / YK:stä, jonka painoarvo maailmassa on jäänyt mm. NATO:a, EU:ta ja USA:ta vähäisemmäksi. Johdonmukaisimmillaan kaiken kattava globalisoituminen ja universaalien ihmisoikeuksien kunnioitus ym. johtaisi siihen, ettei kansalaisuus jossain tietyssä valtiossa vaan olemassaolo ihmisenä määrittäisi ihmisten asemaa tällä planeetalla.

Tällöin muukalaisuus / alienius käsitteenä menettäisi merkityksenä - muuta kuin Maan ulkopuolisiin, mistä emme vielä voi tietää mitään.

     *      *     *

Poliittiset liberalistit, niin kuin Kristeva itse, kuitenkin jumittuvat Ranskan vallankumouksen synnyttämiin oppeihin valtiosta (Rousseau, Montesquieu ym.) ja sen jälkeiseen kansallisvaltiokehitykseen Euroopassa ja muualla maailmassa.

Freud ja psykoanalyysi toivat Kristevan mukaan uuden sävyn tähän länsimaiseen ajatteluun, sillä tutussa maailmassa muukalainen löytyi enää ikään kuin ihmisten sisältä heidän alitajunnastaan. Ihmisessä itsessään on hyvä ja paha potentiaalisina mahdollisuuksina. Muukalainen on se toinen, 2-olento, joka oli ihmiselle itselleen tuntematon osa psyykeä.

Linkki:

Bertil Ericsson. Muukalaisia kaikki Julia Kristevan pamfletti siirtolaisuudesta puolustaa toiseutta, erilaisuutta, marginaalia. Helsingin Sanomat / Kulttuuri 10.5.1992

Päivi Kosonen. Viileää puhetta toisesta. Kirjaesittely: Julia Kristeva, Muukalaisia itsellemme. Filosofinen aikakauslehti n & n 3 / 1994

Pirkko Siltala. Julia Kristeva – naispsykoanalyytikko mielen hämärien, mutta ratkaisevien alueiden kartoittajana. Psykoterapia (2011), 30(2), 137—152

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 110 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Tänään alkoi kanavalla 6 mielenkiintoinen tiedettä ja tieteellistä maailmankuvaa popularisoiva sarja (1/3) "Stephen Hawkingin universumi" (2010), tarkemmin sanottuna sarjan 1. tuotantokauden 1. jakso, jota täytyy ehdottomasti alkaa seurata niin minun kuin kaikkien muidenkin! Sarja sai ilmestyttyään mm. kaksi 'Emmy' -palkintoehdokkuutta.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa 'Alienit' Stephen Hawking, kysyi "olemmeko yksin" ja antoi siihen omat perustellut vastauksensa.

Hawking pitää kysymystä alienien eli muun älyllisen elämän  - mahdollisesti huomattavasti ihmistä älyllisemmän - olemassaolosta ihmiskunnan tärkeimpänä mysteerinä, mitä mies ei hetkeäkään epäile.

'Alienit' -jaksossa seulotaan järjestelmällisesti erilaiset periaatteelliset vaihtoehdot, vaikkakin oman ymmärrykseni mukaan kaksi kiinnostavaa vaihtoehtoa jää käymättä läpi.

     *    *     *

Lähimmät paikat Maasta katsottuna, jossa voi olla toisenlaista - tai myös maankaltaista - elämää ovat Mars-planeetta ja Jupiterin kuu Europa.

Mielenkiintoista onkin, että tieteiskirjallisuuden 'pienet vihreät miehet' sijoitettiin 1950-luvulla juuri Marsiin, mikä on sikäli ymmärrettävää, että se on Maan lähin seuralainen, jossa ovat (olleet) hieman samanlaiset olot kuin täälläkin, vaikka sitä ei silloin tiedetty.

Kun ohjelmassa annettujen tietojen - ja huikeiden tieteisanimaatioiden - pohjalta pohtii elämän mahdollisuutta Europassa, tuntuu se jopa hyvin mahdolliselta. Aiemmin en ole osannut ajatella näin, sillä tuntuuhan uskomattomalta, että 24 kilometrin paksuisen jään alla voisi olla älyllisesti jopa hyvin kehittynyttä elämää.


Onko Jupiterin kuun Europan 
alieni tällainen?
Elämän mahdollisuus Europassa perustuu yksinkertaiseen ajatukseen, missä Stephen Hawking käyttää muovailuvaha -vertausta. Kun vahaa muokkaa käsissä, siitä tulee notkeaa. Europan kiertäessä Jupiteria planeetan vetovoima vaikuttaa kuuhun saaden siinä aikaan samanlaisen lämpöliikkeen.

Tämä tarkoittaa sitä, että paksun jään alla - kuun pinnan ja jään välissä - on kerros, jossa olot voivat olla hyvin edulliset elämällä. Todella kiinnostavaa. Ohjelmassa on myös visuoitu millaista elämä jään alla voisi olla.

     *    *     *

Oli Europassa tai Marsissa sitten elämää tai ei, tuntemassamme universumissa on loputtomasti tähtiä, joilla on kiertolaisina planeettoja, jossa mitä todennäköisimmin on elämää. Esim. Hubble -avaruustelekoopilla tällaisia eksoplaneettoja on muutaman viime vuoden aikana löytynyt satoja.

Elämä voi olla sellaista kuin elämä Maassa on ja perustua samanlaiseen evoluutioon ja rakennusaineisiin tai sitten se voi olla perusteiltaan hyvin erilaista. Ohjelmassa pohditaan esim. sitä millaista elämä olisi oloisssa, joissa lämpötila lähenee absoluuttista nollapistettä - ja vastaavasti toista äärimmäisyyttä, millaista elämä olisi hyvin kuumalla planeetalla kuten Venuksella.

Ymmärräykseni lisääntyi taas piirun verran: lähes kaikki (tieteellisesti) kuviteltavissa oleva ja hyvin epätodennäköinen on mahdollista. Planeetalta jolla elämä on edellytetään vain vakaita oloja ja sopivia alkuaineita ja molekyylejä (vesi / hiili, typpi / pii, kaasut).

     *    *     *

Ohjelmassa tehdään myös koukkaus siihen maailmaan, millä tavoin ihmiset nykytarinoiden kautta puhuvat alieneista. 1950-luvulla yleistyivät tarinat UFO-sieppauksista, jotka kaikki toistivat yhtä ja samaa kaavaa, mikä on sinänsä mielenkiintoinen seikka. - Ilmiö synnytti paljon populaarikulttuuria ja UFO-uskovaisten ryhmiä, joita yllätyksekseni huomasin olevan jopa Hämeenlinnan seudulla.

Stephen Hawking ei suhtaudu kovin vakavasti näihin urbaanilegendoihin, mitkä kuitenkin osoittavat, miten tärkeässä asemassa ajatukset alieneista ovat nykyihmisen maailmankuvassa.

Tosin aivan 1. jakson lopulla on kummallinen siirtymä tarinoiden fiktiiviseeen maailmaan, kun ilmeisesti Hawking toteaa, että toivottavasti alienit, joiden kanssa ihmiset joutuvat tekemisiin ovat rauhantahtoisia.

     *    *     *

'Alienit' -jakson jälkeen jäi hieman ontto olo siksi, että siinä valitettavasti ja ehkä tahattomasti - mutta vasta aivan ohjelman lopulla - lietsotaan länsimaista muukalaisvihaa. Alieneja verrataan kristittyihin eurooppalaisiin, jotka saapuivat Kristoffer Kolumbuksen saattelemina 1400-luvun lopulta lähtien Amerikkaan, ja tuhosivat alkuperäiskansat.

Itse kääntäisin näkökulmaa hieman toisin päin: jos älyllisesti ihmistä - ja muita Maan olioita - ylivertaisempi laji saapuu jostain syystä Maahan, miksi se käyttäytyisi niin kuin ihminen? Tällainen ajattelu on auttamattoman ihmiskeskeistä ja väärää ajattelua. Tällöinhän se joka saapuu, olisi tarkalleen ottaen, juutalais-kristillinen jumala. Ironisesti näin, mikä tietysti osoittaisi, että kristityt olivat oikeassa ja kaikki muut väärässä.

Ja voidaan mennä jopa askeleen pidemmälle ja kysyä pelottava kysymys: mihin ihmistä edes tarvitaan, jos ihminen ei itse pysty ylläpitämään Maata, vaan vain järjestelmällisesti tuhoaa sitä? Eikä tällöin tulisi suorastaan toivoa, muidenkin lajien tähden, että joku ylivertaisempi alien-laji pelastaisi muut lajit ihmiseltä? Kenties vaihtoehtona on ihmistä älykkäämmän neanderthalin ihmisen palauttaminen Maahan, jonka sotaisa Homo Sapiens -laji tuhosi sukupuuttoon, jolloin ollaan tietysti siirrytty tieteisfantasiaan.

Linkki:

Into the universe with Stephen Hawking. Aliens. YouTube

Andersson: "Eräs rakkaustarina" (1970)

Kaksi teiniä rakastuu eräänä kesänä. Aikuiset suhtautuvat suhteeseen kyynisesti, eivät hyväksy sitä ja vähättelevät nuoria. Se on vain sitä nuorta lempeä. (IMDb:tä mukaillen)

"Eräs rakkaustarina" (1970) on Roy Anderssonin ohjaama ruotsalainen romanttinen nuorisoelokuva. Päärooleissa Ann-Sofie Kylin ja Rolf Sohlman esittävät kahta nuorta, melkein lasta, jotka ovat toistensa ensimmäinen tyttö- ja poikaystävä. 

Tshekkoslovakian uuden aallon inspiroima elokuva merkitsi Anderssonille taiteellista läpimurtoa ja muodostui melkoiseksi menestykseksi niin Ruotsissa kuin ulkomaillakin. Nyttemmin se on saavuttanut klassikkoaseman teinirakkauden kuvausten joukossa.

Filmi oli Ruotsin ehdokas 43:nteen
'Oscar' -gaalaan parhaaksi ei-englanninkieliseksi elokuvaksi, mutta ei tullut nimetyksi kisaan. (Wikipedia)

     *     *     *

Viehättävä kuvaus nuorista, rakastuneista, jotka ovat aluksi niin ujoja, etteivät viikkokausiin uskalla edes puhua toisilleen. Monien väärinkäsitysten ja mutkien kautta, he vihdoin, niin kuin minkä ikäiset tahansa ihmiset löytävät yhteisen sävelen.

Roy Anderssonin "Eräs rakkaustarina" (1970) sijoittuu 60-luvulle aikaan, jolloin seksistä varsinkin Ruotsissa puhuttiin ja kerrottiin varsinkin elokuvissa vapaamielisesti, joten tässäkin elokuvassa 14-15 -vuotiaat nuoret ovat läheisessä kanssakäymisessä keskenään.

Ensin Pär ja Annika ovat tytön perheen kaupunkiasunnossa kaksistaan vanhempien ollessa viikonloppumatkalla, sitten he ovat pojan vanhempien mökillä yhdessä muiden kanssa. Tapahtumat keskittyvät tällöin rapujuhliin, jossa myös Annikan isä on mukana ja sekoilee pahasti humalassa. Tosin hän ei loppujen lopuksi erotu kovin paljon viinanhuuruisesta porukasta.

     *     *     *

Internet Movie Databasen väittämästä kyynisyydestä ja vähättelystä ei elokuvassa ole tietoakaan. Koko elokuvan kypsimpiä ihmisiä ehkä hieman yllättäen ovat juuri nuoret, joiden tekemisiin aikuiset eivät juuri puutu vaan antavat olla rauhassa keskenään.

Loppu jättää täysin avoimeksi jopa se, miten kesä jatkuu em. mainittujen rapujuhlien jälkeen. Katsojalle syntyy vaikutelma, että ainakin aikuisten suhteet - eli Pärin ja Annikan vanhempien - suhteet ovat koetuksella.

RUNO ON VAPAA. Osa 296: "Last words"

Motto:

Katsoa elämää silmiin.

Katsoa aina elämää silmiin 
   ja nähdä se sellaisena kuin se on.

Lopultakin nähdä se.

Rakastaa sitä sellaisena kuin se on 
   ja sen jälkeen laittaa pois.

Leonard.

   Välillämme ovat aina vuodet.

       Aina vuodet.
       Aina rakkaus.
       Aina tunnit.

       Aina vuodet.
       Aina rakkaus.
       Aina tunnit.

       Aina vuodet.
       Aina rakkaus.
       Aina tunnit.

          Virginia

(V. Woolf)

     *     *     *

Kastuivatkohan
varpaasi? Ei se mitään.
Ei kun uudestaan.













Linkit:

"The Hours" Final Scene. YouTube

Daldry: "Tunnit" (2002)

"Tunnit" (2002) on Stephen Daldryn ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuva, joka  kertoo kolmesta naisesta, joita yhdistää Virginia Woolfin romaani "Mrs. Dalloway". Nicole Kidman esittää itse kirjailijaa, Julianne Moore 1950-luvun kotirouvaa, joka lukee kirjaa, ja Meryl Streep 2000-luvun lesboa kirjatoimittajaa, joka yrittää selvitä ystävänsä AIDSista.

Elokuvan on käsikirjoittanut David Hare ja se pohjautuu Michael Cunninghamin Pulitzer-palkinnon saaneeseen romaaniin "Tunnit".

"Tunnit" oli yksi vuoden 2002 kehutuimmista elokuvista ja se sai useita palkintoja ja ehdokkuuksia. Nicole Kidman voitti roolistaan parhaan naispääosan Oscarin, Golden Globen ja BAFTAn. Elokuva oli ehdolla Oscareissa myös parhaasta elokuvasta, miessivuosasta (Harris), naissivuosa (Moore), ohjauksesta, sovitetusta käsikirjoituksesta, leikkauksesta, puvustuksesta ja musiikista. Elokuva palkittiin myös parhaan draamaelokuvan Golden Globella. (Wikipedia)

     *     *     *

"Tunnit" on joidenkin varsinkin Virginia Woolfin tuotantoa arvostavien mielestä yksi kaikkien aikojen parhaita kirjoja ja elokuvia. Itse olen nähnyt elokuvan muutamia kertoja ja koukutuin siihen heti samalla tavoin kuin Woolfin "Mrs Dalloway" [1925] -teokseen ja sen ylistykseksi tehtyyn Michael Cunninghamin "Tunteihin" [1998], joka sekään ei ole ihan tavanomainen kirja, sillä se voitti mm. 'Pulitzer' -palkinnon.

Stephen Daldryn elokuvasta ja käsikirjoituksesta voisi puhua paljonkin, mutta kaikki kiinnostavuus lähtee kenties sen rakenteesta. Tarinassa liikutaan koko ajan kolmella aikatasolla, jotka risteilevät keskenään.

     *     *     *

Kaikilla kolmella tasolla, kaikissa kolmessa tarinassa tapahtumat keskittyvät yhteen (1) päivään aivan samoin kuin alkuperäisessä Virginia Woolfin romaanissa, johon elokuvassa vain viitataan.

1. Pohjimmaisena tarinana on kertomus Virginia Woolfin viimeisestä päivästä, josta siitäkin on tehty tietyllä tavalla myyttinen, sillä hän ikään kuin viimeisenä päivänä saattaa loppuun tunnetuimman teoksensa "Mrs Dallowayn". Näinhän ei todellisuudessa ollut, mutta sillä ei ole kerronnan ja kerrotun tarinan kannalta mitään merkitystä. Sitä paitsi kaksi muuta kerrottua tarinaa ovat vielä enemmän fktiota! Woolf hukuttautui kotinsa lähellä olevaan jokeen. Perheeseen kuuluu Virginian lisäksi vain hänen miehensä Leonard, sillä lapsia kirjailijalla ei ollut.

2. N. 20-luvun Lontoosta tehdään visiittejä 1950-luvun Los Angelesiin, jossa Laura Brown -niminen nuori perheenäiti lukee Woolfin teosta. Perheeseen kuuluu Lauran lisäksi 6-vuotias poika Ritchie ja aviomies Dan, jolla on syntymäpäivä. Laura on lisäksi raskaana, ja hän tuntee itsensä epätoivoiseksi ja harkitsee selvästi itsemurhaa. Samalla tavalla kuin Woolfin kirjan päähenkilö Clarissa, mitä ei koskaan sanota kirjassa, eikä myöskään elokuvassa ääneen.

Ja Woolfin kirjan ansiosta - kirjan Clarissan ratkaisun inspiroimana - Laura päätyy olemaan tekemättä itsemurhaa, jonka hän oli valmistellut ja ehkä päättänytkin.

3. Viimeinen aikataso ulottuu 2000-luvulle vuoteen 2001. Jos ajatellaan, että kirja alun perin kirjoitettiin vuonna 1998, nämä tapahtumat sijoittuvat siten lähitulevaisuuteen. Riemastuttavasti Michael Cunningham on tuonut Mrs Dallowayn 2000-luvun New Yorkiin, ja hän on tehnyt sen loistavalla tavalla. Nykypäivän Clarissa elää sellaista elämää, mistä 1920-luvun vastineensa vain haaveili ja ehkä mielessään toivoi. Hän siis toteuttaa Woolfin romaanin päähenkilön haaveita, mutta ei silti ole elämäänsä juuri yhtään sen tyytyväisempi kuin esikuvansa. Tosin elokuvan lopussa tapahtuu tässä suhteessa yllättävä käänne, pieni mutta merkittävä.

Nuoruudessaan Clarissa oli rakastunut mieheen joka on samankaltainen ja -niminen kuin oli Woolfin kirjan Richard Dalloway, mutta elokuvassa heidän tiensä eroavat. Richard on jonkin aikaa homosuhteessa Louisiin. Myös Clarissalla itsellään on vastaavanlainen suhde Sallyyn, joka on kestänyt jo yli 10 vuotta. Lisäksi hänellä on tytär Richardin kanssa, joka asuu äitinsä ja tämän kumppanin kanssa.

Virkamiesuran sijaan elokuvan Richard on keskinkertainen kirjailija, joka on sairastunut AIDS:iin ja jota hänen eksänsä Clarissa on muun elämänsä ohella vuosikausia hoitanut. Vihdoin, kuoleman partaalla, Richard saa tunnustusta runoistaan, mihin liittyen Clarissa järjestää juhlia, joiden on tarkoitus olla illalla. Kuolemaa tekevä Richard päätyy siihen, ettei hän halua odottaa vääjäämätöntä vaan päättää päivänsä hyppäämällä huoneistonsa ikkunasta alas kadulle. Palkintojuhlat pidetään ilman Richardia hänen muistojuhlinaan.

RUNO ON VAPAA. Osa 295: "Miksi ei?"

Miksi et suoraan pyydä?

Siitä tämä kaikki on enää kiinni.

E-i  m-i-s-t-ä-ä-n  m-u-u-s-t-a.

(En tule tänään... muun muassa siksi...)

- Oi, mikä ihana aamu! (S. Daldry, Tunnit, 2002)












Linkkejä:

- What a beautiful morning - The Hours. YouTube

Sapfo. Iltatähti, häälaulu. [1969]

Tikkanen. Pimeys ilon syvyys (1981)

Tsehov. Leikkiäkö vain. Novelli [1886]

Tsehov. Rakkaudesta. Novelli [1898]

tiistai 24. helmikuuta 2015

RUNO ON VAPAA. Osa 294: "Eroottinen elegia"

Motto:

Gläds då, du levande, i din ljuvt uppvärmda säng / innan Lethes iskalla våg slickar din flyende fot.

(J.W. Goethe)

     *     *     *


Oi, sinä itse ihanuus, rakkaudestani lämpöinen
   kunnes Auran aallot  huuhtelevat varpaitasi

Kun jäivät kukat ovenväliin, tiesin heti sen, olen
   siitä sinulle vain ikuisesti onnellinen














Linkit:

Andersson, Roy. Sinä elävä. 2007. Elokuva

Goethe, J. W. Erotica romana. Project Gutenberg

Goethe, J. W. Römische Elegien. Spiegel Online


maanantai 23. helmikuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 423: "Sinä - elävä?"

Motto:

Joku filosofi on todennut, että ihmisen ei kenties tulisikaan pyrkiä elämässään onnellisuuteen vaan kärsimyksen välttämiseen. Se saattaisikin olla viisas ratkaisu [Roy Anderssonin] "Sinä elävä" (2007) -elokuvan henkilöille, jotka eivät tyydy pelkkään onnellisuuden tavoitteluun vaan etsivät sen rinnalle myös murhetta. 

SS-paidassa kulkevan suurivatsaisen moottoripyöräjengiläiseltä näyttävän miehen naisystävä valittaa jatkuvasti, että kukaan ei ymmärrä häntä. Kun tuntematon mieshenkilö vihdoin osoittaa sukulaisuuden tunnetta hänelle, nainen lyö oven miehen nenän edestä kiinni. Toisaalla ilkeät ihmiset hakevat psykiatrilta itselleen onnellisuutta. Psykiatrin sanoin: 'Onko siinä mitään järkeä?' (Toni Puurtinen)

     *     *     *

Illalla katselin - siis lähinnä vain katselin - tuubista tekstittämättömän ja turhan mykästi tallennetun ruotsalaisen Roy Anderssonin elokuvan "Sinä elävä" (2007).

Elokuvan alkukohtauksessa kuvataan yllä mainittua MP-kaveria ja hänen naisystäväänsä. Heihin palataan pari kertaa myöhemmin lyhyillä viittauksilla, kun pari löytää itsensä lähiöpubista. Kaikki olennainen kerrotaan kuitenkin yhdessä, lyhyessä fragmentissa. Kerronta orgaanisesti rönsyilee yhdestä tarinasta ja sen ihmisistä toisiin - tässä tapauksessa - pubissa oleviin ihmisiin.

Sama linja toistuu läpi koko elokuvan. Suhteellisen staattisesti ja vähäeleisesti, kamerakulmaa muuttamatta, kokokuvia käyttäen kuvataan 20-30 ihmistä. Tekniikka tuo mieleen juuri televisiossa näytetyn Sergei Paradzhanovin elokuvat. Yhtäläisyytenä venäläisohjaajaan on myös uppoutuminen - tässä tapauksessa - ruotsalaisen kansankodin ihmisten olemukseen. Kuvin kerrotaan tarinaa siitä millaisia tavalliset perusruotsalaiset ovat.

     *     *     *

Niin erikoiselta kuin Anderssonin tapa tehdä elokuvaa ehkä tuntuukin, se on loppujen lopuksi melko tavanomainen ja muistuttaa mm. TV:stä tuttua sketsi-viidettä, brittiläistä sitcomia, videologgausta ja TV-mainoksia.

Esimerkiksi Yle Areenan "Viikon sketsit" vuodelta 2013 muistuttavat näitä tarinoita. Ohjaaja Roy Andersson on puolestaan itse nimenomaan mainosten tekijä. Ja samanlainen vaaleanpunainen ja harmiton yhteiskuntakriittisyys kuin on tuttua britti-huumorista, on mukana myös näissä tarinanpoikasissa.

Ohjaajaa on verrattu tosin aika ironisesti Ingmar Bergmaniin. Siinä missä Bergmanin elokuvat ovat pitkiä, symbolisia vuodatuksia, Andersson vain ikään kuin kuorii kerman, slapstick, päältä.

     *     *     *

Lähes mitäänsanomattoman pinnalla alla tarinoissa kerrotaan toista tarinaa, jonka voisi laajentaa millaisiin mittoihin tahansa. Se mikä kerrotaan toisin on usein aika pelottavaa ja jopa vastenmielistä, mutta on saatu näyttämään sympaattiselta ja inhimilliseltä.

Samalla tekniikalla tehtynä esim. 30-luvun saksalaiset rotulait saataisiin näyttämään itsestäänselviltä ja hyviltä ja ajanhengen mukaisilta, mikä tekee tällaisesta tavasta kuvata asioita aavistuksen verran kyseenalaista. Katsoja tietysti lopulta päättää mikä on mitäkin.

Pahinta on tietysti tietty arroganssi, joka katsojalle tarjottuun näkökulmaan sisältyy. Katsoja voi kokea olevansa kaiken kuvatun yläpuolella, parempi ihminen. Parempi kuin kuvatut perusruotsalaiset (tai -suomalaiset). Tämän kautta tarinat tuovat lohtua ja lieventävät katsojan omasta elämästään ja sen pettymyksistä saamaansa kärsimystä.

Poliittista sosialidemokratiaa, joka radikalisoituessaan voi johtaa monenlaiseen piipertämiseen ja ääritekoihin, mistä tulee mieleen 1960- ja 1970-lukujen uusvasemmistolaisuuden ja uutiskuvan nuoresta partaradikaalista Erkki Tuomiojasta Vietnamin sodan vastaisessa mielenosoituksessa.
     -     -      -     -

PS. Mieleeni tuli herkullinen tarina liittyen em. Tuomiojaan kotikadullaan Mechelininkadulla Helsingissä. Lehdissähän kerrottiin, miten ökypalkkainen, Suomen pitkäaikaisin ulkoministeri ja SDP:n kantava voima ajoi katsastamattomalla autolla roimaa ylinopeutta eräänä tavallisena päivänä - ja poliisit pysäyttivät miehen... Tästä saisi todellisen 'Roy Andersson' -tarinan.

Linkki:

Andersson, Roy. Du levande. 2007. YouTube

"En motorcykel vill jag ha" från "Du levande" (2007). YouTube

Toni Puurtinen: Paraateista hautajaisiin 18.10.2007. Film-o-holic.com

Olli Sulopuisto. Sinä elävä (*****). 19.10.2007.Dome.fi

Sinä elävä (elokuva). Wikipedia

Adyashanti: "Armoon lankeaminen – oivalluksia kärsimyksen päättymisestä" (2013)

"Armoon lankeaminen – oivalluksia kärsimyksen päättymisestä" (2013) on henkisen tien perusteisiin pureutuva teos. Se tutkii kärsimyksen ongelmaa ja tarjoaa avartavan näkökulman ihmisyyteen. Sisäinen rauha on mahdollista saavuttaa pysähtymällä tämän kirjan ajatusten äärelle.

Samalla tavoin kuin lankeamme rakkaan syliin ja annamme nukkumaan mennessä päämme vajota tyynylle, voimme päästää irti asioiden pakottamisesta ja langeta kauneuteen. Armoon lankeaminen on Adyashantin vastaus niille, jotka etsivät tietä ulos kärsimyksestä henkisen heräämisen vapauteen.

Adyashanti aloitti opetusuransa vuonna 1996 zenopettajansa pyynnöstä, oltuaan 14 vuotta tämän oppilaana. Adyashantin opetuksia on verrattu alkuaikojen kiinalaisten zenmestareiden sekä intialaisten advaita vedanta -gurujen opetuksiin. (Takakansi)

     *     *      *

Tästä kirjasta ei ole oikeastaan paljon sanottavaa. Näitä mahtuu 13 tusinaan. Nuori mies nyrjähtää ja siitä tulee hänen elämäntehtävänsä ja ennen muuta busineksensa, jolla hän elättää itsensä ja perheensä. Ja saa maista mainetta ja kunniaa.

Adyashantin "Armoon lankeminen" (2013) on länsimaiselle hyvinvoivalle keskiluokalle sovitettua ja sille laulettua itämaista filosofiaa, jossa omatunnon tuskien takia on otettu jeesukset mukaan. Tuntuisihan pahalta hylätä sen, minkä on jo äidinmaidossa saanut. Taitava taktinen veto.

On sanomattakin selvää, että tällaiset kirjat ovat huijausta ja huu-haata, niin kuin kaikki ylhäältäpäin johdetut uskonnot, vaikka on niissä positiivinenkin puolensa. Sen aikaa kun ihmiset meditoivat, he ovat poissa tekemästä pahaa. Ja sen jälkeen: ei muuta kuin asein veli veljeä ja sisko siskoa vastaan.

     *     *      *

Keskeinen väite elämästä kärsimyksenä on tuttu kaikista suurista uskonnoista, mikä sopii (kansallis)valtioiden ja kirkkojen politiikkaan, jolla ihmisiä pidetään pakolla hallinnassa. Ihmisille ei anneta vaihtoehtoja: he joko kärsivät tai itkevät ja kärsivät. Näin on päätetty ja määrätty. Viittaan tässä yhteydessä vain tanskalaiseen TV-sarjaan "1864" (2013).

Toinen tärkeä poliittinen doktriini on ajatus siitä, miten jumala armahtaa niin ihmisiä kuin vallanpitäjien kasvottomia koneistoja. On ihan sama mitä olet tehnyt tai tulet tekemään, saat aina ja kaikki jumalalta anteeksi, kun vain polvet ruvella rukoilet ja anelet nöyrästi ja vilpittömästi. Esim. "Geronimo" (1993) -elokuvan tapetulta kansalta sen sijaan ei tarvitse pyytää anteeksi tai hyvittää (isien) pahoja tekoja.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 422: "Kaunosielu = robotti Rops"

Aamukahvilla vaihdoin muutaman sanan erään virkailijan kanssa. Mainitsin mm. siitä, miten tänäkin aamuna heräsin kuin robotti tasan samaan aikaan kuin joka maanantaiaamu - paitsi silloin kun kännykässä ei ole hälytys päällä.

Eilen illalla tai yöllä oli itseasiassa käynyt niin, että hälytys oli mennyt itsestään (?) pois päältä eli kännykkä oli aamulla mykkä. Silti heräsin aivan samaan aikaan niin kuin aina, siksi että mieleni oletti kännykän alkavan hälyttää juuri tiettyyn aikaan.

Jos olisin illalla tietoisesti mykistänyt kännykän, en olisi aamulla herännyt 2 minuuttia ennen hälytystä. Ja mitä tästä voin päätellä: niin, olen vähintäin robotti Rops tai ehkä ennemmin Duracell-pupu, joka alkaa toimia vieteristä vetämällä.

     *     *     *

Edellisenä aamuna, aamukahvilla päätin pitkän pähkäilyn jälkeen, että 1. kertaa kuluvana vuonna käyn ensi lauantaina Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) -tapahtumassa Lasipalatsissa.

Lauantaina on mahdollista non-stopina katsella kolme (3) ensimmäistä 'alien' -elokuvaa, joista kaksi ensimmäistä on sellaisia, jotka olen halunnut nähdä jo jonkin aikaa. Uudempiahan on näytetty televisiosta toistuvasti. Myös sarjan kolmatta David Fincherin elokuvaa "Alien³" (1992), mutta kaksi ensimmäistä ovat sellaisia, joita ei ole televisiossa näytetty.

Sitä paitsi, ennen muuta Ridley Scottin klassikko - ensimmäinen, aito ja oikea - "Alien" (1979) on ehdottomasti nähtävä ainakin kerran elämässä suurelta screeniltä! Lisäksi on muistettava, että elokuvan visuaalista maailmaa oli palkattu suunnittelemaan mm. sellainen sarjakuvan suuruus kuin ranskalainen Moebius, joka on tullut tutuksi mm. 'Arzak' -sarjakuvista. Pari vuotta sitten käännettiin suomeksi kokoelma "Arzak. Maanmittari" (2012). Em. hahmo esiintyy myös animoituna, animaatioelokuvissa ja klipsejä on katseltavissa mm. YouTuben kautta.

     *     *     *

Edellä mainittu hahmo lentää suurella, valkoisella lentoliskolla, mikä tuo etäisesti mieleen kreikkalaisen mytologian Pegasoksella lentävän sankarin Bellerofonin, suurimman sankarin ennen Heraklesta. Tosin Bellerofonille kävi huonommin kuin Herakleelle, sillä Pegasos heitti hänet selästään sankarin pyrkiessä jumalten joukkoon. Toisin sanoen ylijumala Zeus halusi toisen jäppisen rinnalleen ja toisesta hän ei niin piitannut. Kumpikin olivat kuitenkin Zeuksen poikia, mutta niitähän riitti.

     *     *     *

Antiikin myyttisissä sankareissa ja 'alien'-tarinoiden sankareissa on paljon samaa, ja jälkimmäisten tarinoiden ihmiset ovat tietyllä tavalla 1900-2000-lukujen myyttisiä sankareita.

Ihmisten aivot siten pyrkivät, mekaanisesti, tuottamaan liukuhihnalta suorastaan pakkomielteisesti yhä uusia suuria sankareita, kun entiset sankarien sukupolvet ovat kuolleet tai ennemmin kuoleutuneet omaan mahdottomuuteensa.

Nykyisten tarinoiden taustalla on mm. sellainen scifi-klassikko kuin H.G. Wellsin "Maailmojen sota" (1898). Olennaisin ero entiseen on tietysti siinä, että juutalais-kristillisen tradition ansiosta sankareista ja jumalhahmoista (alienit) on tullut dystooppisten eli tuhoa enteilevien tarinoiden aiheita. Tämä on asia, mitä kannattaa itse kunkin miettiä, kun esimerkiksi ensi lauantaina katsoo Lasipalatsin katsomossa 'alien'-elokuvia.

     *     *     *

Tässä yhteydessä on ehkä syytä muistuttaa siitäkin, että em. kirja filmatisoitiin 1. kerran vuonna 1953, jolloin mm. Roswellin tapaus oli juuri ollut kuumimmillaan USA:ssa. Ihmiset näkivät vainoharhaisesti UFO:ja, syystä tai toisesta kaikkialla. Elokuvassa 'alienit' tai marsilaiset niin kuin niistä tuohon aikaan puhuttiin ensimmäistä kertaa visualisoitiin.

Tuoreessa muistissa tuohon aikaan oli myös Orson Wellesin radiokuunnelma "Maailmojen sota" (1938), jonka pelkkä äänimaailma sai koko maan moneksi päiväksi sekaisin.

Linkki:

Alien-maraton Bio Rexissä 28.2. Facebook

Alien x 3. KAVI

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

RUNO ON VAPAA. Osa 293: "Kalevala saa Halosta"

Ohjaaja Jari Halonen on ottanut lyyrisen "Kalevalan" varsin proosalliseen käsittelyyn 3-osaisessa TV-sarjassa "Kalevala – Väinämöisen uusi laulu" (2015), joka alkoi tänään TV1:ssä.

Katsoin 1. osaa lähinnä silmäillen, ja yrittäen hahmottaa millaisesta teoksesta oikein oli kyse, ja se osoittautui siinä mielessä varsin hankalasti lähestyttäväksi, että niin henkilöitä kuin juonteita tarinassa oli paljon. Katsomista ei helpottanut paljonkaan se, että tunsi Elias Lönnrotin "Kalevalan" - ja jos sitä ei tuntenut oli varmasti aivan hukassa.

     *     *     *

Tarina liikkuu kahdella aikatasolla nykyisyydessä ja myyttisessä menneisyydessä, joka sekin on rakennettu omaksi Halos-fiktiokseen. Siten kerronnallisia tasoja oli ainakin kolme, jos ajattelee, että taustalla on kuitenkin kansalliseepos.

"Kalevala" tuodaan, ehkei kovin taitavasti mutta kuitenkin, tähän päivään. Ratkaisu on ehdottomasti kiinnostava ja kannatettava, mutta siitä en ole varma, miten toimiva käsikirjoitus on. Ainakin toteutus on hieman kasarihenkinen ja tuo mieleen Kalle Holmbergin "Rauta-ajan" (1982).

JATKUU...

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 109 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Sattumalta eksyin aamupäivällä Yle Areenan 'Kolmasulottuvuus.fi' -ohjelmatietoihin, jonka kautta voi katsoa dokumentteja ympäri maailmaa.

Pari viikkoa sitten Yle Teemalla näytettiin Nepalin syrjäkylästä kertova "Kaukana kaikesta" (2006), jonka voi vielä muutaman viikon ajan katsoa myös Yle Areenalta. Kolmen joen risteyskohdassa vuoristossa sijaitseva kylä on lähes täysin eristyksissä muusta maailmasta - tai oli - ennen ohjelmassa kuvattua riippusillan rakentamisprojektia.

Kyläläiset ovat hyvin köyhiä ja riippuvaisia yhteyksistään muuhun maailmaan. Vuosittain he pystyvät kasvattamaan n. 3-6 kk:n elintarvikkeet - ja kaikki muu täytyy joko ostaa tai saada muulla tavoin kylän ulkopuolelta. Rahaa kyläläiset saavat vain tekemällä koreja, joita he myyvät ostosmatkoillaan. Yhden suuren korin tekemiseen kuluu kolme päivää ja se ilmeisesti pitää ihmiset jotenkin leivän syrjässä kiinni.

Paikallishallinto, ennen sillanrakentamista, ei selvästi ole ollut kovin kiinnostunut heistä, ja ihmiset tuntevat syvää epäluottamusta länsimaista demokratiaa ja vaalien alla annettuja lupauksia kohtaan, koska ne ovat yllätyksettömästi olleet aina katteettomia.

      *     *     *

Nepalilaisen Kesang Tseten ohjaama dokumentti on taitavasti rakennettu, sillä huomio on sillan lisäksi monissa muissakin kysymyksissä, jotka tulevat vaivihkaa esille.

Esimerkiksi sillan rakentamisen motiivina oli äkillinen tulvavuoksi, joka hävitti kylän kaksi yhdessä kolmesta joesta sijaitsevaa pientä myllyä, jolla ihmiset jauhoivat vähäiset jyvänsä.

Samalla hetkellä kun tsunamin tapainen aalto syöksyi jokea alas kaksi nuorta naista oli myllyllä. Toinen naisista sanoi aavistaneensa jotain ja hän kiirehti omien jyviensä jauhamista, että pääsi mahdollisimman pois paikalta.

Juuri kun nainen oli kipuamassa rinnettä ylös hän näki veden vyöryvän alas ja vain vaivoin onnistui pelastamaan itsensä. Toisen naisen vesimassat veivät mennessään, eikä hänen ruumistaan löytynyt koskaan.

      *     *     *

Vasta onnettomuus, tulevat vaalit - ja selvästikin filmiryhmän saaminen paikalle - saivat paikallishallinnon virkamiehet tekemään asialle jotain. Tosin myllyjen uudelleerakentamisesta eivät viranomaiset puhuneet mitään, mutta silta selvästi mahdollisti sen, että jauhatuksen saattoi tulevaisuudessa tehdä suhteellisen vaivattomasti jossain muualla.

Dokumentissa kyläläiset myös pohtivat, mistä kaikkien aikojen tulvavuoksi oikein aiheutui. Mitä syitä esimerkiksi (kristittyjen) jumalalla oli rangaista ihmisiä ja mitkä (buddhalaisen) henkimaailman olennot kenties olivat asialla. Katsojalle tulee kuitenkin selväksi, että syynä oli ihmisen toiminta yläjuoksulla.

Sillan rakentaminen oli siten tietyllä tavalla vain sitä, että viranomaiset hyvittivät kyläläisille tekemänsä karkean virheen, vaikka he esiintyvät hyväntekijöinä ja työllistäjinä. Lisäksi Helvetas-järjestö oli osallistunut 25 vuoden aikana satoihin tällaisiin hankkeisiin eri puolilla Nepalia.

      *     *     *

Kun rakennustöitä aloitellaan, ilmapiiri on samaan aikaan innostunut ja jännittynyt. Miehet eivät luota johtajiin. Palkoista / palkkioista käydään pitkä keskustelu. Tekijät haluavat kohtuullisen korvauksen työstä, sillä onhan aika poissa korien tekemisestä ja maanviljelystä.

Köyhyys ja sen vaikutus ihmisten mentaliteettiin on hyvin konkreettista ja käsinkosketeltavaa. Syy miksi enemmistö kyläläisistä 'kääntyi' kristinuskoon oli mm. siinä, ettei tarvinnut maksaa enää shamaanille palkkioita pahojen henkien karkottamisesta.

Kauna ja katkeruus omasta tilanteesta oli mitä ilmeisimmin myös syynä, joka vaikutti ratkaisuun. Lisäksi niin kuin hyvin tiedetään, lähetystyöntekijät tuovat mukanaan myös länsimaisen varallisuutensa ja luultavasti terveysasema oli tullut alueelle heidän ansiostaan. Mies joka kylällä toimi eräänlaisena 'pastorina' suoraan sanoi, että ilman köyhyyttä ihmiset eivät olisi päätyneet tällaiseen ratkaisuun. Kristinusko ei sinänsä heitä kiinnostanut.

      *     *     *

Jokeen hukkuneen tytön nimi oli Kanchi, ja hänen lähimpiään, viimeisiksi aviomiestä, jututetaan ohjelmassa. Tilanne oli mitä arkisin. Ruoka oli juuri valmistumassa, ja nuori nainen oli lähtenyt kesken kaiken käymään joella. Kukaan ei ollut huomannut hänen lähtöään.

Vasta muutaman tunnin kuluttua he saivat tietää, miten oli käynyt. Nuori aviomies suree vielä vaimoaan. He ehtivät olla yhdessä vain puoli vuotta. Nyt mies harkitsee lähtemistä kylästä. Hänen oman laulunsa sanoin "tällaisellä syrjäseudulla ei ole hyvää karmaa", minkä hän oli saanut omakohtaisesti kokea.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 421: "Joskus on hyvä vain luovuttaa..."

Vaikka on sunnuntaiaamu heräsin aikaisin, ennen 7:ää. Keitin aamukahvin, avasin radion, koneen - ja nyt kirjoitan. Radio Suomipoppilta soi Nopsajalan "Lupaan olla". Pidän tämän kappaleen soundista. Sen suomalaisesta melankoliasta. Olisin toivonut, että Vivian olisi tänäkin aamuna ollut tässä kanssani, mutta hän on hiihtolomalla Ruotsissa tarkalleen ottaen Gothenburgissa Länsi-Ruotsissa tapaamassa Peppi Pitkätossua.

Käväisen Radio Suomipoppin verkkosivulla ja tsekkaan sen soittolistan, vain soitetut biisit. Okei. Bändi vaihtuu Tehosekoittimeen ja sitten taas johonkin muuhun. Vasta puolenpäivän aikaan alkaa ensimmäinen juonnettu ohjelma... Tulinpa katsoneeksi joukon "Aamulypsyn" klippejä mm. Anni Hautalan 'Slaavikyykyn with a twist'.

     *     *      *

Ulkona alkoi juuri sataa hillittömästi, tällä kertaa, lunta. Valtavia hiutaleita. En olisi huomannut muuten mitään, mutta sarastavan aamun sijaan tuli äkkiä outo pimeys tai hämäryys. Vaan mitäpä siitä: itse olen sisällä ja istun ikkunan vieressä katselemassa pihalle.

Mielessäni olen vielä hieman jumittunut valkoiseen Pegasokseen. On kuin ilma olisi täynnä taivaalta putoilevia otuksia - mutta äkkiä lumisade lakkaa. Ja muuttuu ilmeisesti vesisateeksi. Aivan ihmeellinen ilma.

     *     *      *

Kaiken muun ohella katsoin eilen kaksi Robert Ludlumin 'Medusa' -trilogian filmatisointia; ja vaikka en kovasti pidäkään jännityselokuvista, nämä kaksi sarjan ensimmäistä  elokuvaa olivat aivan katseltavia. Uudet DVD-versiot ovat jostain ihmeen syystä jätetty englanninkielisiksi ("The Bourne Identity", "The Bourne Supremacy" ja "The Bourne Ultimatum"). Alun perin nimet olivat samat kuin kirjoilla "Medusan verkko" (1980), "Medusan isku" (1986) ja "Medusan sinetti" (1990).

Ja on siihen varmasti selvä syykin: Jason Bournesta selvästi rakennetaan 2000 -luvun 'James Bondia'. Jopa nimikirjaimet ovat samat. Bondeista on otettu myös muuten oppia: tapahtumat ovat sijoitettu eksoottisiin ympäristöihin ja ne on kuvattu muutenkin samalla tavoin.

'Robert Ludlumin perikunta' - mies itsehän kuoli trilogian jälkeen - on selvästi ajatellut tehdä edesmenneestä sukulaisestaan viihdeteollisuutta. Tämä näkyi ensin siinä, että trilogia alkoi saada tiheään tahtiin jatko-osia, joita niitäkin on alettu filmatisoida, eikä loppua näy.

Jatko-osat on kirjoittanut mies nimeltä Eric Van Lustbader, joka työpaikkahaastattelun kautta palkattiin tekemään kirjoja. Mielenkiintoinen näkökulma kirjailijuuteen, eikö totta?

     *     *      *

Todennäköisesti joku kirjallisuuden- tai ennemmin kulttuuritutkija muutaman vuoden päästä tutkii ja vertailee 'Jason Bourne' - ja 'James Bond' -tarinoita toisiinsa, sillä tarinoiden välillä on myös olennaisia eroja, jotka kuvaavat 2010-luvun henkeä ja maailmaa, jossa eletään.

Vihjeitä sen suhteen millaisia ratkaisuja elokuvien käsikirjoittajat ovat joutuneet tekemään tai ovat tehneet - aivan viime tingassakin - antaa elokuvan 2. osan "The Bourne Supremacy" (2007) eli "Medusan isku" DVD:n mukana tulleet ohjaajan Peter Greengrassin ja käsikirjoittajan Tony Gilroyn haastattelut.

Elokuvan kuvaukset oli jo saatu valmiiksi, kun tapahtuivat 'Syyskuun 11. päivän tapahtumat' vuonna 2001 ja koko elokuva jouduttiin viime tingassa miettimään uudelleen.

Tilanne on hyvin kuvaava ja paljastava ja kertoo paljon siitä, miten 'Hollywood' -elokuvat ja niiden fiktiivinen maailma ja USA:n, eli tässä tapauksessa presidenttin George Bushin ulkopolitiikka, kietoutuivat konkreettisesti toisiinsa.

     *     *      *

Katselin Greengrassin ja Gilroyn haastatteluja suorastaan hypnotisoituneena: näin pitkällekö on jo tultu? Salaliitot ja liittoteoriat avataan kaiken kansan katseltaviksi. Rivien välistä on luettavissa, että "Medusan iskulla" haettiin oikeutusta niin Guantanamo Bayn -leireille ja lennäkki-iskuille ym eri puolille maailmaa, mikä tietyllä tavalla huipentui al-Quidan johtajan Osama bin Ladenin murhaan.

Varsin vaarallista leikittelyä, josta kaikki kärsivät.

lauantai 21. helmikuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 108 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Ohjelma- ja elokuvatarjonta pelkästään maksuttomilla kanavilla on paisunut parin vuoden aikana vallan mahdottomaksi. Kaikkea ei voi kuvitellakaan katsovansa, edes hyviä elokuvia.

Olen päätynyt siihen, etten edes harkitse tallentamisia, mutta esimerkiksi tänään tulee samaan aikaan jälleen kerran monta elokuvaa, jotka haluaisin katsoa. Arpa osui tällä kertaa  AVA:n Alexander Paynen "Sideways" (2004) -elokuvaan, onneksi siksikin, etten ole sitä aiemmin nähnyt.

Walter Hillin "Geronimo (1993) - ja muut tällaiset elokuvat - ovat tietysti sellaisia, jotka pitäisi katsoa aina, kun niitä vain tulee. Ihan periaatteesta. Muistutuksensa siitä millaisia maailmaa rakastavasti meditoiden syleilevät länsimaiset ihmiset oikeasti ovat kohdatessaan vähäistäkin erilaisuutta omassa lähiympäristöön. Rakkaus kaikkoaa nopeasti omaan mielenjärkytykseen pakanallisia tapoja katsoessaan. "Geronimo" tulee yllätyksettömästi Yle TV 2:lta.

Kolmas must-elokuva on Jeff Beesleyn "Dolan's cadillac" (2009), joka perustuu Stephen Kingin samannimiseen novelliin, joka on kerta kaikkiaan sellainen elokuva, jonka haluan itselleni. Siksikään minun ei tarvitse katsoa sitä juuri nyt... Kingin nerokkuus tulee hyvin esiin tällaisissa novelleissa, ja mielenkiintoiseksi asian tekee se, ettei King ole oikeastaan keksinyt mitään sellaista, mitä ei olisi ollut jo olemassa. Novelli näet perustuu urbaanilegendaan, jonka Stephen King on tosin taitavasti jalostanut nykyiseen muotoonsa.

Payne: "Sideways" (2004)

Kaksi keski-ikäistä joiden elämässä on enemmän pettymyksiä kuin ilon aiheita, lähtevät viikon matkalle läpi Kalifornian viinialueille, vain kierrelläkseen. (IMDb)

"Sideways" (2004) on yhdysvaltalainen Alexander Paynen ohjaama draamakomedia. Payne myös käsikirjoitti elokuvan Jim Tailorin kanssa, ja sen keskeisimpiä rooleja esittävät Paul Giamatti, Thomas Haden Church‚ Virginia Madsen ja Sandra Oh. Elokuva pohjautuu Rex Pickettin samannimiseen romaaniin.

Elokuva sai 'Oscarin' parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta. "Sidewaysin" vaikutus viinien myyntiin on ollut hyvin merkittävä. Elokuvassa Miles (Paul Giamatti) kehuu Pinot Noir -rypäleistä valmistetut viinit maasta taivaisiin. (Wikipedia)

     *     *     *

AVA KLO 21:00 LAUANTAINA

     *     *     *

Varsin vastenmielinen elokuva, vaikka en ihmettele sen suosiota. Alexander Paynen "Sideways" (2004) -leffaa on ehkä syytä ajatella opetusselokuvana. Älä misssään tapauksessa tee niin kuin Jack ja Miles tekivät.

Jackin ja Christinen kirkkohäät lopussa hienolla tavalla kruunasivat kaksinaamaisuuden ja moralismin.

RUNO ON VAPAA. Osa 292: "Mythical Pegasus"



Pegasosko kesytetty
se on legendaa se
ei ikinä

se-joka-on
Medusan ruumista-ja-verta

sille eivät edes Olympoksen jumalat
voi mitään

   -     -     -     -     -     -

PEGASOS (or Pegasus) was an immortal, winged horse which sprang forth from the neck of Medousa when she was beheaded by the hero Perseus. Pegasos was tamed by Bellerophon, a Korinthian hero, who rode him into battle against the fire-breathing Khimaira. Later, after the hero attempted to fly to heaven, the gods caused the horse to buck, throwing him back down to earth. Pegasos continued to wing its way to heaven where it took a place in the stables of Zeus.

(Theoi Project - http://www.theoi.com/)

Pegasos - constellation














   -     -     -     -     -     -

Olen miettinyt, miksi juuri Pegasos ja Khrysaor syntyivät Medusan ja merenjumala Poseidonin kanssakäymisen seurauksena.

Oliko kenties paikalla merkitystä? Tai tavalla jolla Poseidon otti nuoren kauniin neidon Pallas Athenen temppelissä?

Medusalla oli kaksi muuta sisarusta Euryale ja Stheino, jotka olivat hirviöitä ja kuolemattomia. Miksi Medusa ei ollut niin kuin sisarensa ja mitä merkitystä sillä oli Pegasoksen kannalta? Lisäksi Medusa - toisin kun sisarensa - oli alun perin nuori kaunis neito ennen kuin Pallas Athene muutti hänen samanlaiseksi kuin sisarensa.

Medusan kohtalo monella tavalla, eri tarinoiden kautta, näyttää kiertyvän yhden jumalan Pallas Athenen ympärille, joka selvästi vihasi Medusaa, mikä liittyy ainakin siihen, että hän viehätti hiuksineen Poseidonia, joka joko vapaaehtoisesti tai väkisin otti nuoren neidon hänen pyhässä paikassaan.

Koska Pallas Athene ei voinut suunnata vihaansa toiseen jumalaan, hän ilmeisesti suuntasi sen alhaisesti kuolevaiseen ihmiseen.

     *     *     *

Athenen ja Medusan tiet kohtasivat vielä kaksi kertaa myöhemmin ennen ja jälkeen Medusan kuoleman.

Kun Perseus - huijattuna - lähti hakemaan Serifoksen kuninkaan Polydekteksen tyttärelle Hippodameialle häälahjaa eli Medusan päätä, kuningas oletti, ettei Perseus selviä tehtävästään. Juonena oli, että Perseuksen kuoltua kuningas voisi naida miehen äidin Danaen.

Juoni ei onnistunut, sillä tunnetulla tavalla Perseus löysi Medusan Tartessoksen saarelta luolasta nukkumassa, ja hänen oli helpo leikata tämän pää irti.

Polydektes oli laskenut sinänsä oikein Perseuksen kyvyn suoriutua tehtävästä, mutta jumalat auttoivat miestä. Perseus sai Pallas Athenelta kiiltävän kilven, jonka avulla tämä voisi katsoa Meduusaa kivettymättä itse, Hermes antoi sirpin ja nymfit varustivat hänet siivekkäillä sandaaleilla, laukulla ja Haadeen näkymättömäksi tekevällä kypärällä.

Kun Perseus viilsi Medusan päätä irti, haavasta lehahti lentoon siivekäs valkoinen hevonen Pegasos ja samaan aikaan syntyi myös hänen jättiläisveljensä Khrysaor.

Sen sijaan että Polydektes olisi saanut Medusan pään se joutui jotenkin Pallas Athenen haltuun, jonka hän sijoitti kilpeensä. Vaikka Medusa oli kuollut, sen päätä ja silmiä saattoi käyttää kivettämään kohteensa. Medusan veri puolestaan teki ilmeisesti kuolemattomaksi, mitä ainakin lääketaidon jumala Asklepios pystyi käyttämään. Verta hän sai Perseukselta. Ja samasta verestä siis syntyi Pegasos...

     *     *     *

Mutta mitä Medusa ja hänen sisarensa loppujen lopuksi olivat? He olivat Olympoksen jumalia vanhempien, muinaisten meren jumalien Phorcyksen (Forkys) ja Ceton (Keto) lapsia, jotka olivat sisaruksia keskenään, joista Aiskhylos kertoo näytelmässään "Prometheus, sidottu", mikä ehkä selittää Medusan ja modernien jumalten välisen ongelmallisen suhteen. He olivat yksinkertaisesti eri sukupolvea...

Forkyksellä ja Ketolla oli paljon lapsia, joista suurin osa oli hirviöitä, mutta heidän lapsiaan olivat myös Homeroksen "Odysseuksesta" tutut seireenit, joiden kaltainen myös Medusa oli. Ja Medusan isovanhemmat olivat maanjumala Gaia ja isä merenjumala Pontos oli ilmeisesti Gaian oma lapsi.

Kenties Medusassa kiteytyy ylhäällä vuorilla asuvien ja maan sisällä / meren alla (?) asuvien jumalien vastakkaisuus? Mikä tulee esiin myös hänen lapsissaan Pegasoksessa ja Khrysaorissa. Toisen elementti on ilma niin kuin uusilla jumalilla, toisen maa niin kuin muinaisilla jumalilla ja ihmisillä.

     *     *     *

Veljesten Pegasoksen ja Khrysaorin suhde on mielenkiintoinen. Tarinankertojat eivät olleet erityisen kiinnostuneita Khrysaorista vaan vain Pegasoksesta.

Silti heidän tiensä yllättäen yhdistyivät, sillä ainakin joiden lähteiden mukaan sankari Bellerofron ja Khrysaor ovat samoja henkilöitä.

Veljekset toimivat tiiminä tappaen mm. Khimaira -hirviön, mutta sankarin hybris, halu päästä jumalien joukkoon Olympokselle, johti siihen että heidän tiensä erkanivat.

Zeus pudotti Bellerofronin Pegasoksen selästä ikuisiksi ajoiksi maahan - ja teki Pegasoksesta itsestään kuolemattoman taivaan tähdistön. Lisäksi Bellerofron pudotessaan vammautui niin, että joutui nilkuttamaan loppuikänsä.


Linkit:

Bellerofron. Wikipedia

Gantz, T. Early Greek myth. Vol. 1. 1993

Jumalten synty (Hesiodos). Wikipedia (jumalten sukupuu)

Hesiod, Theogony. (Koko teksti, vrt ed.)

Kerenyi, C. The heroes of the Greeks. 1997. Kirja

Khrysaor. Wikipedia

Parland, H. Khimaira.

Pegasos. Wikipedia

Pegasus. The constellation & horse of Zeus (viittaukset vamhimpiin tunnettuihin lähteisiin)

Metaforfooseja (Ovidius)Suom. 1998 (tunnetuin kertomus Pegasoksesta Rooman valtakunnan aikana)

Metamorphoses. Wikipedia

perjantai 20. helmikuuta 2015

Riihimäen nuorisoteatteri: "Improjamit" (2015)

Jamit on täällä taas! Tule katsomaan, ylläty, vaikuta ja osallistu. Rentoa menoa Kinosammossa pe 20.2 ja pe 27.2, sisälle pääsee iloisella hymyllä tai vapaaehtoisella pääsymaksulla! :---) (Facebook, Annika Miettinen)

    *     *     *

Olipa viihdyttävää improilua. Lahjakkaiden ihmisten taitavaa esitystä on livenä aina ilo katsella.

Esityksen tempo oli ehkä hieman liian kiivas ja 4 hengen porukka 16-18 -vuotiaita  nuoria hieman hätäili, mutta se ei menoa haitannut. Kokonaisuus toimi. Vuosien harrastus näkyi pelottomana yleisön tarjousten vastaanottamisena.

    *     *     *

Jamit alkoivat hauskasti siten, että neljästä esiintyjästä kolme oli lavalla ja yksi oli vielä takahuoneessa - myöhässä. Yleisön kanssa mietittiin, miksi Ella oli myöhässä ja kun viiden syyn lista oli saatu aikaan, Ella huudettiin sisään. Hänen tehtävänään oli kertoa, miksi hän oli myöhässä - ja kaksi muuta improilijaa antoi vihjeitä, joiden perusteella Ella yritti kertoa tarinaansa neljännelle, joka lypsi syitä.

Komiikka tietysti syntyi siitä, ettei arvuuttelija heti ymmärtänyt, mitä muut yrittävät esittämällä hänelle kertoa.

    *     *     *

"Ei" -harjoite - tai miksi sitä sanotaankaan - toimi myös takuuvarmasti. Yleisö keksi aiheen ja tapahtumapaikan, mihin improilijoiden vähitellen kehittelemä tarina sijoitettiin. Kun joku yleisöstä halusi muuttaa tarinan suuntaa, puhujan tuli kääntää juuri sanomansa lauseet päinvastaiseksi.

Komiikka syntyi tällä kertaa siitä, että harkittukin juonikuvio saattoi mennä heti uusiksi ja improilija joutui heti keksimään jonkin uuden kuvion.

    *     *     *

Astetta vaikeampia tehtäviä olivat tilanteet, joissa kaksi näyttelijää olivat annetuissa rooleissa vuorovaikutuksessa keskenään. Nämä tilanteet eivät aina ihan toimineet, avautuneet mitenkään, mutta mitäpä siitä. Hauskaa oli niin yleisölle kuin tekijöillä itsellään.

    *     *     *

Improjamit päättyivät TV:stä tuttuun tehtävään, jossa pareille annetaan satunnaisia esineitä, joiden avulla he pyrkivät nopeaan tempoon tekemään kaikki mahdollisia keksimiään temppuja. Esineet olivat sateenvarjo ja akkuporakone.

Ei hullumpaa, ei ollenkaan.