sunnuntai 8. helmikuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 105 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
TV2:n eilinen "Uuden Musiikin Kilpailu" 1. Karsinta herätti ristiriitaisia tunteita.

Mitä tämä oikein on? Suomalaisten jonkinlaista uususkonnollisuutta? Jotain sellaista. Samanlaista kuin (huippu-)urheilu oli, ehkä enemmän aiemmin kuin tänä päivänä. Poislukien tietysti jumalaisen jääkiekon elämää suurempine sankareineen.

Väkisin, väellä vängättyjä lavalla ketkuilevia sankareita. Jotain aika vastenmielistä, ja melkein inhon tunteita herättävää. Pohjanoteeraus oli Pihka ja myrsky kaikessa keinotekoisuudessaan ja ylimielisyydessään. Mitään kornimpaa on vaikea keksiä kuin mitä oli Lasse Turunen maneereineen ja lavarunkkauksineen.

      *     *      *

Kuudesta artistista / yhtyeestä tekstiviestiäänestäjät valitsivat jatkoon kolme (3):
- Satin Circus
- Pertti Kurikan Nimipäivät ja
- Norlan El Misionario.

Ykköseksi äänestetty Satin Circus ei ollut yllätys, sillä komeat ja seksikkäät nuoret miehet olivat varmasti naisten ja homppeleiden mieleen.

Sosiaalisesti tiedostava enemmistö äänesti Pertti Kurikan Nimipäiviä, jonka esitys pitkällisen suitsutuksen jälkeen tuntui jo varsin väljähtyneeltä.

Alati kasvava maahanmuuttajaväestö, kielelliset (suomenruotsalaiset, venäläiset) ja etniset vähemmistöt (saamelaiset, romaanit, savolaiset) saivat myös oman edustajansa jatkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti