tiistai 17. helmikuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 107 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Siitä asti kun aloitin opinnot - hyvin kauan aikaa sitten - olen ihmetellyt, miten nopeasti nuoruuden idealismi 60-lukulaisista oikein katosi. Itse olen nuorempaa sukupolvea, ja pöly oli jo täysin laskeutunut, kun itse aloitin omat opintoni Tampereen 'punaisessa' yliopistossa, jossa vasemmistolaisuus ei näkynyt enää oikeastaan mitenkään.

Nykyinen, alati syventyvä äärioikeistolaisuus ja -keskustalaisuus ovat perua siltä ajalta, kun äärivasemmistolaiset keskiluokkaistuivat ja miehittävät ja naisittivat 1970- ja 1980-luvun taitteessa kaikki tärkeimmät virat ja toimet aina tähän päivään asti. Ja samalla estivät tehokkaasti nuorempien sukupolvien pääsyn työmarkkinoille. Esim. kirjastoalalla tämä kehitys jatkui aina vuosituhannen vaihteeseen saakka, kun ihmisiä alkoi vähitellen jäädä yhä enemmän eläkkeelle.

Siinä sitä sukupolvien välistä solidaarisuutta ja myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan. Ainoastaan ne jotka älysivät alkaa opiskella lääkäriksi, insinööriksi tai lakimieheksi - tai ihka uutta IT-alaa -menestyivät todella hyvin, ja saattoivat aloittaa normaalin (?) keskiluokkaisen elämän.

     *     *     *

En ole itse kaivannut koskaan minkäänlaista poliittista idealismia tai uskontoja olivat ne sitten minkä värisiä tahansa. Silti eri ajatussuunnista ym. on ehkä hyvä poimia aina se, mikä niissä ehkä on käyttökelpoista. Täysin pahoja ideologioita ei olekaan, siinä mielessä ettei niitä voisi panna jollain tavoin kierrätykseen ennen lopullista hävittämistä.

On sanomattakin selvää, että puolueiden ohjelmissaan julistamat ideologiat ovat elähtäneitä, eivätkä ne enää millään tavoin uudistettunakaan voi muuttaa mädänneitä rakenteita. Joten jotain tietysti 'tarttis' tehdä. En kuitenkaan lähde spekuloimaan, mitä se jokin on, mutta jokainen ajatteleva ihminen tajuaa, että maailma tulee lähivuosikymmeninä muuttumaan ehkä enemmän kuin koskaan. Ja voisi siihen jotenkin valmistuakin, muutakin kuin odottamalla pahinta.

     *     *     *

Yksi asia joka huolestuttaa minua eniten - ja mikä motivoi minut aikoinaan opiskelemaan yhteiskuntateiteitä - oli rakenteellinen väkivalta. Lukiolaisena lainasin Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta vieläkin löytyvät Johan Galtungin (jo silloin vanhat) kirjat, mikä sai minut kiinnostumaan politiikasta. Lisäksi tietysti Antti Eskolan pamfletit olivat haastavia mutta samalla myös hämmentävän ristiriitaisia ja huokuivat jonkin sortin narsismia.

Käytännössä kävin kurkistamassa vuosien varrella aika monen puolueen sisään, ja näin konkreettisesti miltä heidän toimintansa näytti, eikä toiminta erityisesti houkutellut, vaikka esim. Keskustan Alkio-opiston kirjastonhoitaja povasi minusta jopa puolueen nuorinta ministeriä. Sanoin vain naureskellen, ettei ole ihan meikäläisen hommaa se! Hieman samalla tavalla myös Vihreät (Vihreäliitto) ja vasemmistopuolueet (SDP ja Vasemmistoliitto) tulivat tutuiksi - lähinnä sen kautta, että kirjoittelin lehtiin.

     *     *     *

Muistan aina, miten shokeeraavaa oli käydä ensimmäistä kertaa Rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksella Tampereella. Oletin että laitoksella todella oli ihmisiä, jotka olivat elämässään sitoutuneita rauhanasiaan. Mitä vielä! Kaikki vastaani käytävillä tulevat miehet olivat uniformupukuisia upseereita. Mitä helvettiä! Johtajana oli silloin kuitenkin Tapio Varis.

Voitte kuvitella miten tällaisessa paikassa suhtauduttiin totaalikieltäytyjiin ja pääsinkö monesta yrityksestä huolimatta harjoittelemaan tälle laitokselle. Ei tietysti tullut kuuloonkaan!

Muutaman vuoden opiskelun jälkeen sain kylmästi todeta, ettei minulla ollut tulevaisuutta tutkijana, joten monta vuotta kului ihmetellessä. Minkäänlaisia uravaihtoehtoja en kyennyt näkemään mielessäni. Mitä edes voisin haluta?

Tuolloin ensimmäistä kertaa löysin kirjastot työpaikkana, ja monen mutkan jälkeen löysin itseni taas vuonna 2010 kirjastosta.

     *     *     *

Rakenteellinen väkivalta viime päivien ja viime vuosien tapahtumien jälkeen odottaa yhä ratkaisuaan. Ja ihmettelen, ettei asialle esim. YK:n johdolla ole viime vuosikymmeninä tehty yhtään mitään. Toivoisin, että 3. maailma asettuisi selkeästi USA:a ja Eurooppaa vastaan ja alkaisi johtaa maailman kehitystä. Eihän tästä muuten tule mitään.

Maailma on riisuttava aivan aluksi kaikista (ydin)aseista, minkä projektin Venäjän ja USA:n presidentit (Mihail Gorbatshov ja Ronald Reagan) aloittivat ansiokkaasti vuonna 1986 Reykjakvikissa. Tämä kehitys ei kuitenkaan ole saanut jatkoa.

Linkit:

Johan Galtung. Wikipedia
Structural violence. Wikipedia

Kirjoja (Hämeenlinnan kirjasto):

- Rauhan tiellä, 2003
- Euroopan yhteisö - uusi supervalta, 1973
- Rauhantutkimus, 1969

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti