torstai 26. helmikuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 111 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Tulin hetki sitten Hämeenlinnan kaupunginteatterin Athol Fugardin "Tie Mekkaan" (1984) -näytelmän vapaista harjoituksista, jonka ensi-ilta on muutaman viikon kuluttua 14.3. päänäyttämöllä.

Näyttämöllä oli samaan aikaan kaksi suomalaisen teatterin ja viihteen suurta nimeä eli Ritva Oksanen ja Heikki Kinnunen, mikä oli vetänyt paikalle parisen sataa ihmistä. Kolmantena näyttelijänä "Tie Mekkaan" -produktiossa on Kirsi-Kaisa Sinisalo. Ohjauksesta vastaa Jotaarkka Pennnanen.

Harjoituksissa hinkattiin yhtä kohtausta, jossa pienen eteläafrikkalaisen kylän kalvinistipappi Marius Bylefeld painostaa suuressa talossa yksin asuvaa, kirkosta eronnutta ja vanhoilla päivillään taiteilijaksi ryhtynyttä Heleneä muuttamaan vanhainkotiin. Naisen nuori opettajaystävä Elsa ei ole ollenkaan ihastunut papin toiminnasta ja siitä, miten Helene antaa tämän vanhan ystävänsä vaikuttaa itseensä.

     *    *     *

Jotkin seikat keskustelussa yleisön kanssa särähtivät korvaan. Ohjaaja korosti mm. sitä, ettei näytelmä ole kriittinen prostestanttista kirkkoa (kalvinistit, luterilaiset) kohtaan, mistä joku tai jotkut olivat huolissaan.

Kommentti on sikäli kiinnostava, että Fugardin näytelmä sijoittuu apartheidin aikaan, jolloin kirkko katsoi mustien kohtelua läpi sormiensa, eikä se hetkauttanut kristittyjen omatuntoa juuri millään tavoin. Mustien asema oli niin kuin Jotaarkka Pennanen totesi olla maaorjana samalla tavoin kuin esim. USA:n synkässä etelässä käytännössä aina 1950-luvulle asti.

     *     *     *

Pappi ei ollut kiinnostanut Helenestä ja siitä, mitä hän halusi vaan väkisi ajoi omaa ja 'kyläisten tahtoa' läpi. Toisin sanoen hän puhui kyläläisten / seurakuntalaisten suulla. Se kohtauksesta ei selvinnyt, miksi Helene haluttiin vanhainkotiin, mikä ilmeisesti liittyi hänen erilaisuuteensa. Hän teki erikoisia veistoksia, joita hänen pihansa oli pullollaan, mitä ihmiset sovinnaisuuttaan kavahtivat.

     *     *     *

Harjoitusten kohtauksessa Helenen ystävätär Elsa seuraa taustalla papin ja Helenen keskustelu, joka
tähtää vain siihen, että Helene allekirjoittaa nimensä paperin. Lopulta Elsan pinna palaa, ja hän puuttuu tilanteeseen Helenen hakiessa hänestä tukea. Elsa haukkuu niin papin kuin Helenen, ja sanoo Helenelle, ettei tämän tarvitse sanoa muuta kuin EI ja se on siinä. Helene antaa kuitenkin papin pyörittää itseään.

Else lataa päin papin kasvoja alhaiset keinot, joilla tämä yrittää vain ja ainoastaan vaikuttaa Heleneen olematta kiinnostunut siitä, mitä Helene itse haluaa. Hän kohtauksessa lopussa useaan kertaan kysyy papilta, miksei tämä kysy Heleneltä SUORAAN mitä tämä haluaa. Sitä pappi ei kuitenkaan tee, sillä hän tietää, että Helene haluaa jäädä kotiinsa.

     *     *     *

Näytelmän nimi "Tie Mekkaan" herätti kysymyksiä, mutta sillä ei ohjaajan mukaan ollut mitään tekemistä muslimien pyhän kaupungin Mekan kanssa. Epäilin kuitenkin asiaa ja Jotaarkka Pennanen ei joko tahallisesti tai tahattomasti puhunut ihan totta, sillä Mekalla oli näytelmässä ja sen päähenkilön Helenen kannalta ihan tietty merkityksensä, joka tosin ei välttämättä avaudu kuin Helenelle itselleen.

Totta oli, että Mekka tietyllä tavalla tarkoitti sitä, että jokaisella ihmisellä ovat omat päämääränsä, joita kohti hän pyrkii ja minkä kautta hän löytää itsensä (jos on löytääkseen).

Mekka viittaa myös konkreettiseen paikkaan, jolla on ihmiselle erityistä merkitystä. Helenelle se on hänen talonsa, jonka pihapiirissä hän voi vapaasti toteuttaa itseään - tehdä veistoksiaan - olivat muut siitä sitten mitä mieltä tahansa. Tämän Mekan kalvinisti-pappi ja hänen tukemansa naapurit halusivat Helenelta riistää, koska se ei sopinut heidän maailmaansa.

Lisäksi näytelmässä on suora viittaus muslimien pyhimpään paikkaan eli Mekkaan, sillä Helenen veistokset olivat - jostain ihmeen syystä - suunnattu Mekkaan päin.

Linkki:

The Road to Mecca. Wikipedia

Anthol Fugard. Tie Mekkaan. Hämeenlinnan teatteri kevät 2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti