torstai 26. helmikuuta 2015

Roeg: "Mies toisesta maailmasta" (1976)

Thomas Jerome Newton on humanoidi, joka tulee Maahan saadakseen vettä kuolevalle planeetalleen. Hän perustaa high tech -yrityksen ja saa miljardeja dollareita käyttöönsä rakentaakseen avaruusaluksen paluumatkaa varten.

Thomas tapaa myös Mary-Loun, nuoren naisen joka rakastuu häneen. Hän ei perusta maan ihmisten ahneudesta ja häikäilemättömyydestä liike-elämässä, mutta, mutta... (IMDb)

"Mies toisesta maailmasta" (1976) on brittiläinen Nicolas Roegin tieteiselokuva, joka perustuu Walteri Tervisin vuonna 1963 julkaistuun samannimiseen romaaniin. Tarina kertoo alienistä, joka haaksirikkoutuu Maahan ja yrittää keksiä keinoa kuljettaa vettä kotiplaneetalleen, joka kärsii ankarasta kuivuudesta.

Surrealistisella elokuvalla on kulttimaine, eikä vähiten siksi, että pääosassa on David Bowie ensimmäisessä tähtiroolissaan. (Wikipedia)

     *     *     *

YLE TEEMA TÄNÄÄN KLO 23:15

     *     *     *

Viime vuonna parikin kertaa televisiosta tullut elokuva, ehkä hieman yllättäen, näytetään jälleen Yle Teemalla. Hyvä niin, sillä onnistuin kummallakin edellisellä kerralla tyrimään sen katselun. Toisella kertaa näin vähän alusta, toisella lopun. Ehkä nyt näen myös keskiosan. 70-lukulaiset eivät voi olla tuntematta pääosasa olevaa ensimmäistä metroseksuaalia ja rock-tähteä David Bowieta.

     *     *     *

Kaikki alkaa siitä, kun alienin alias Thomas Jerome Newtonin (David Bowie) avaruusalus putoaa syrjäiseen järveen lähellä Haneyvillen kylää jossain päin USA:ta. Ihmisiä selvästi edistyneempi Thomas aloittaa välittömästi projektin, jonka tarkoituksena on päästä takaisin kuolevalla kotiplaneetalle - tarkoituksenaan pelastaa se.

Silmiinpistävää on, miten maahan saapunut muukalainen on kiinnostunut vedestä - ja ei oikeastaan teekään muuta kuin juo vettä, silloin kun muut syövät ja juovat. Vähitellen paljastuu, että koko Newtonin projekti - myös lähtö kotiplaneetalta - liittyy veteen ja sen saamiseen jollain tavoin mukaan matkaan.

     *     *     *

Toimiessaan ihmisten kanssa Thomas Newton osoittaa suurta älykkyyttä ja hän pystyy hyödyntämään ylivertaista tieteellis-teknologista osaamistaan liiketoiminnassa, ja hänestä tulee nopeasti - ei vain varakas vaan - rikas mies, joka pystyy itse rahoittamaan World Enterprises Corporation -yrityksensä kautta avaruusaluksen rakentamisen.

Vähitellen Newton paljastaa ihmisille myös yksityiskohtia projektistaan ja lopulta se on lähes julkinen. Lopullinen tarkoitus on kuitenkin vain Newtonin, hänen naisystävänsä Mary-Loun (Candy Clark) sekä kahden hänen palkkaansa asiantuntijan tiedossa. Asiantuntijoista toinen hallitsee haastavat patentit ja on lakimies Oliver V. Farnsworth (Buck Henry) ja toinen kokenut tiedemies Nathan Bryce (Rip Torn).

     *     *     *

Mary-Lou on aina vain rakastuneempi Thomasiin tai Tommyyn, ja lopulta alienin on paljastettava naiselle koko totuus siitä, ettei hän aio jäädä maahan ja että hänellä on perhe kotiplaneetallaan. Mary-Lou on murheen murtama, mutta ottaa kaiken ilon irti hetkistään ystävänsä kanssa. Elokuvassa on kohtalaisen paljon viihdyttävää alien-seksiä, mitä se sitten tarkoittaakaan!

Sitten tapahtuu yllättävä käänne, kun USA:n hallitus ja kilpaileva yritys sieppaavat Thomas Newtonin juuri ennen kuin alienin on tarkoitus alkaa testata avaruusalustaan. Samaan aikaan hänen yhtiökumppaninsa ja oikea kätensä Oliver V. Farnsworth murhataan; ja häntä pidetään vuosikausia vankina ja hänelle tehdään monenlaisia kokeita.

Lopulta sinänsä vaaraton ja harmiton Thomas saa yhä enemmän vapauksia. Hän voi elää lähes normaalia elämää eräänlaisessa kotiarestissa. Jopa Mary-Lou pääsee tapaamaan miestä, mutta vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja he huomaavat, etteivät enää rakasta toisiaan.

Thomas saa karattuaan toisen mahdollisuuden päästä yrittämään matkaa kotiplaneetalleen, mutta yllättäen hänestä ei syystä tai toisesta enää ole siihen. Kenties hänen perheensä ja sukunsa on jo kuollut kuivuuteen? Ehkä hän vain muuten haluaa jäädä Maahan, missä viihtyy rikkaana kroisoksena.

     *     *     *

Thomas Jerome Newtonin alien-hahmo on kiinnostava, ja poikkeaa valtavirrasta. Fyysisiltä ominaisuuksiltaan hän on monin  tavoin erilainen kuin ihmiset, mutta katsoja saa tietää ja nähdä vain osan eroista. Newton on fyysisesti heikko niin kuin pääosan näyttelijä David Bowie ja äärimmäisen laiha, suorastaan anorektikko.

Hän on kevyt, heikko ja häntä huimaa hississä. Hänellä on selvästi ainakin jossain määrin telepaattisia kykyjä, mitkä usein yhdistetään alieneihin eli siihen, että ne pystyvät kommunikoimaan ilman luonnollista kieltä jne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti