lauantai 14. helmikuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 416: "Näyttelijän työ - alkeet"

Eilen illalla olin muutaman tunnin Riksussa, sitten tulin kotiin, nukuin pari tuntia ja heräsin yhden jälkeen aamuyöstä. Jouduin hieman passailemaan, sillä jalkani ei ollut esiintymiskunnossa, mutta se ei muuten menoa haitannut.

Kotitehtäviksi - huomista aamua varten - saimme kolme tehtävää.

Valitun kuvan perusteella piti kehittää roolihahmo. Kuvaa ei tarvinnut ottaa kirjaimellisesti vaan vain kiinnittää huomio siihen, mitä kuva ilmaisee. Valitsin kuvan jossa jääkarhu istuu jäälautalla ja haistelee ilmaa, ja otin kuvan kokolailla kirjaimellisesti. Kun tietää miten näiden eläinten tilanne viimeisen 10 vuoden aikana on kehittynyt, pohjoisen suuret nisäkkäät ovat sukupuuton partaalla, kuva kosketti minua ja sivuutin kaikki muut. Assosioin kuvan myös Philip Pullmanin "Kultaiseen kompassiin" (1996) eli nuorten fantasia-trilogiaan, jonka panssarijääkarhuhahmosta Iorek Byrnisonista pidin.

Joten oma hahmoni oli oikean jääkarhun, ihmisen ja fantasiahahmon jonkinlainen sekoitus. Kehittelin ajatuksen ihmishahmoisesta jääkarhusta, mikä kuulosti hyvältä. Byrnisonhan oli jääkarhuhahmoinen (ikään kuin) ihminen. Käänsin tämän asetelman toisin päin. Sijoitin oman hahmoni Huippuvuorille, jossa on ehkä enemmän jääkarhuja kuin missään muualla. Sen suku oli ainakin lähtöisin sieltä.

Koska kyse oli ihmishahmoisesta oliosta, sen saattoi sijoittaa minne tahansa - ihmisenä. Otus käyttäytyi ja oli niin kuin jääkarhu, vaikka näytti ihmiseltä. Joskus se saattoi jopa näyttää karhulta, sillä se miltä se näytti oli katsojan silmässä - ja se myös miltä se kuulosti. Ihmisen puhe saattoi sekoittua jääkarhun murinaan ja ärjyntään, mikä tietysti aiheutti hämmennystä.

Jääkarhu oli kuitenkin jääkarhu, eikä se voinut asua kovin etelässä. Sen asuinalueen rajat ovat samat kuin pohjoisen alkuperäiskansoilla: inuiiteilla, saamelaisilla ym.

     *      *      *

Toinen tehtävä oli yhden Kari Hotakaisen "Finnhits" (2007) -kokoelman lyhytproosatekstin opetteleminen ulkoa. Tekstit eivät olleet kovin pitkiä - ja olen jauhanut puolisen tuntia tekstiä - ja kai osaan sen. En ole opetellut tietoisesti mitään ulkoa sen jälkeen, kun täytin 7-vuotta, joten tällainen varta vasteen opettelu tuntui minusta hieman kummalliselta.
"Meillä oli suht samanlaiset lähtökohdat. Kale sai sirkkelin, minä 300 markkaa, Pena vanhan Datsunin. Ja jos oikein muistan, Sirkka sai äitipuoleltaan sormuksen ja maatalousoppilaitoksen puhelinnumeron. Kalella on nyt kaksi lasta ja tiilitalo Keravalla, minulla paljon kokemusta ja kännykässä 100 tuntia ilmaista puheaikaa. Penalla on pätkätyöpaikka, jossa on hyvä henkilökemia. Sirkka joutui myymään sormuksen sinä päivänä kun Lipponen heitti markan kaivoon ja nappasi euron ilmasta. Loppupeleissä meillä kaikilla on samat tähdet taivaalla ja käärinliinoissa kolikkotaskut. Ja saatiin me jonkimoinen Suomi pystyyn teidän kaadettavaksenne. Tämä tiedoksi täältä nurkkapöydästä. Ei pahalla, mutta ei ihan hyvälläkään."
Mielenkiintoinen teksti, varsinkin kun lopussa paljastuu, että se on kerrottu naapuripöydässä istuvalla seurueelle. - Ihan ei vielä sujunut toistaminen...

     *      *      *

Kolmas tehtävä taisi olla tekstin lukeminen. Kyllä. Otteita kirjasta Raija Ojala (toim.) "Esiintyjä - taiteen tulkki ja tekijä" (1995). Kaksi näyttelijöiden - Vesa Vierikon ja Leea Klemolan - syvähaastattelua.

Ideana oli, että näistä saa potkua oman hahmon rakentamiseen. Aikaa ei tosin ole kovin paljon. Olisi ilmeisesti pitänyt perehtyä jo etukäteen, mutta kukaan ei ollut vihjaissut, että tällainen olisi tullut tehdä. Ja itse asiassa kaikki olivat samassa tilanteessa. Joten - no problem.

Heti kotiintultuani yritin visualisoida eläin-/ihmishahmoa peilin edessä. Niin, ja sille piti kehitellä jonkinlainen roolivarustuskin. Karhun tuli saada valkoinen turkki päälleen, joten käänsi turkisvuorisen fleecen ympäri. Ja koska kyse oli panssaroidusta tms. karhusta - tai sen tapaisesta otuksesta - panin pyöräilykypärän päähän (jota en itse asiassa edes käytä).

Mitä vielä. Rullaluistelussa käytetyt suojat ja aurinkolasit. Siinäpä se. Ja sitten vain sopiva äänimaailma ja liikehdintä. Ja tarinan hiomista.

     *      *      *

Ja nyt kai voi sitten mennä nukkumaan, pariksi tunniksi. Öitä sinne Helsinkiin iPhonen äärelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti