sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 122 -

CC by  Mimmi L. - Carpe Diem
Perinteisen bloggaamisen ohella opettelen ja kehittelen sitä, miten myös videoilla voisi blogata tai vlogata.

Olen lähtenyt hyvin verkkaisesti ja varovaisesti, kokeillen liikkeelle enkä ole vielä tehnyt kuin muutaman yksinkertaisen demo-videon. Ja yksinkertaisena ja suoraviivaisena aion bloggausta jatkaakin.

Yhtenä ideana on käydä eri paikoissa, kuvata iPad 2:lla ja työstää laitteen iMoviemakerillä videoklipsejä.

Linkki: 

Asko Kaunislehto - My Channel. YouTube

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Koepp: "Salainen ikkuna" (2004)

Kirjailijalle vieras mies syyttää tätä plagioinnista, mikä johtaa siihen, että kirjailija joutuu vainon kohteeksi oikeuden nimissä. (IMDb)

"Salainen ikkuna" (2004) on Stephen Kingin novelliin "Salainen ikkuna, salainen puutarha" perustuva jännityselokuva. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut David Koepp. Pääosia esittävät Johnny Depp, John Turturro ja Maria Bello. Salainen ikkuna on Koeppin esikoisohjaus. (Wikipedia)

     *     *     *

TÄNÄÄN 6:LTA klo 23:00

     *     *     *

Erittäin pirullisesti rakennettu elokuva, jossa jännitys on loppuun asti katossa. Vain Stephen King voi kirjoittaa jotain tällaista.

Vireillä oleva avioero on saanut kirjailija Mort Raineyn (Johnny Depp) mielen hajoamaan. Elokuvan edetessä hänellä on useampiakin sivupersoonia, jotka eivät tiedä toisistaan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Mort on paennut tilannetta mökilleen Tashmore-järven rantaan ja vaimo on jäänyt rakastajansa tai uuden miehensä kanssa heidän yhteiseen taloonsa. Vaimo Amy (Maria Bello) haluaa virallistaa eron, mutta Mort ei ole siihen valmis, eikä suostu allekirjoittamaan eropapereita.

     *     *     *

Kehyskertomuksena on tarina, jossa mökille saapuu maissinviljelijä John Shoother (John Turturro) Missisissippistä. Mies syyttää menestyskirjailijaa, jollainen Mort Rainey on, plagioinnista. Shooter väittää kirjailijan kopioineen hänen tekstinsä ja kirjoittaneen siihen toisenlaisen lopun kuin oli alkuperäisessä kertomuksessa.

Mort kieltää syytöksen ehdottomasti ja sanoo voivansa todistaa asian helposti. Novelli on julkaistu vuonna 1994 eräässä kirjallisuuslehdessä, joka on hänen ex-kodissaan. Shoother haluaa nähdä tekstin, sillä muuten hän ei usko Mortia. Jos tällainen teksti todella löytyy, hänen on myönnettävä itselleen, ettei hän ole ihan .. terve ja hän lupaa lähteä Mortia häiritsemästä.

Mikäli Mort ei pysty esittämään todisteita, mies vaatii korvauksia ja hyvitystä Mortin teosta - ja julkaisemaan tekstin uudelleen Shootherin nimissä uusine loppuineen.

     *     *     *

Shoother on väkivaltainen ja selvästi vainoaa Mortia, mikä saa hänet hakemaan apua mustalta lakimies-agentiltaan  Ken Karschiltä (Charles S. Dutton), jonka Shoother lähellä mökkiä ampuu kuoliaaksi. Mökille saapuu myös vaimon nykyinen mies Ken avioeropapereiden kanssa, mutta joutuu lähtemään tyhjin käsin takaisin.

Tilanne selviää katsojalle viimeistään siinä vaiheessa, kun Mortin vaimo Amy tulee hänkin käymään mökillä papereiden kanssa. Hän on huolissaan myös Mortin tilasta. Kun Amy astuu sisään mökkiin, hän näkee sisällä melkoisen kaaoksen. Mm. seiniin on puukolla kaiverrettu suurin kirjaimin Shootherin nimiä.

Kun Amy menee yläkertaan, hän tajuaa mistä on kyse. Mort on juuri kaivertamassa seinään tekstiä. Vasemmalla lukee "Shoot" ja oikealla "her". Ensin rauhoiteltuaan Mortia Amy pakenee alakertaan ja sitten suoraan ulos, mutta Mort Shootherina saa hänet kiinni.

     *     *     *

Kotona Ken on epäillyt, miten Amy selviää ex-miehensä kanssa ja on lähtenyt vähän ajan kuluttua autolla naisen perään. Kun Shoother / Mort on juuri lyömässä lapiolla Amyn kuoliaaksi, Ken saapuu paikalle - ja saa Mortin lapiosta kuoletttavan iskun. Tämän jälkeen Mort tappaa vaimonsa.

Elokuva päättyy siihen, kun paikallinen sheriffi Dave Newsome (Len Cariou) saapuu mökille ja alkaa jututtaa kirjailijaa. Hän sanoo tietävänsä, mitä mökillä on tapahtunut, mutta ei voi todistaa mitään.

Mort on hävittänyt niin ruumiit kuin autot ja jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 436 "Ovatko koululaiset ja seniorit työssäkäyviä?"

Ovatko koululaiset (alle 16-vuotiaat) ja seniorit (yli 65 -vuotiaat) työssäkäyviä (ns. ATV- eli ammatissa toimivaa väestöä, työllisiä tai työttömiä), joilta puuttuu riittäviä tietoteknisiä valmiuksia ja verkko-osaamistaitoja? Näin absurdiin kysymykseen yritin saada eilen perjantaina vastausta omalla työpaikallani, mikä nostatti verenpainetta. Tosin eihän asia sinänsä minulle kuulu, minähän olen vain töissä kirjastossa tavallisena kirjastonhoitajana, mutta kuuluu kuitenkin.

Kirjastossa on 1/2 vuotta pyörinyt projekti, jonka tarkoitus on keskittyä työikäiseen väestöön, mutta kaikki mitä on tähän asti tehty, on ollut jotain aivan muuta, mikä minua henkilökohtaisesti ärsyttää suuresti. Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta kuuluu kuitenkin.

Asia kuuluu minulle siinä mielessä, että minun oli tarkoitus ensi syksynä pitää ns. VerkkoStartti -koulutukset, joita on pidetty vuosia menestyksellisesti. Tänä keväänä tälle mallille haetaan vaihtoehtoa, joka ei vaikuta ollenkaan paremmalta kuin mikä oli vanha malli. Ja mikä edes on uusi malli... ja onko sitä.

     *     *     *

Pahinta on että projektipäällikkö ei pysty antamaan vastauksia yksinkertaisiin kysymyksiin vaan suhtautuu kaikenlaiseen kyselyyn lähinnä vihamielisesti ja torjuvasti. Kyse on kuitenkin myös minun työstäni ja hän on kirjastossa loppujen lopuksi käypäläinen.

Mallin - jos sellaisesta voi puhua - suuri heikkous on siinä, että se lähtee liikkeelle asiakkaiden henkilökohtaisesta opastamisesta, joka perustuu vapaaehtoisuuden  varaan. Jos vapaaehtoisia ei ole, tai heidän osaamisensa ei riitä, opastus tulee henkilökunnan kontolle. Asetelma on lähtökohtaisesti varsin kestämätön ja järjetön.

On ajatuksellisesti täysin mahdoton ajatus opastaa kaikkia mahdollisia kirjastonkäyttäjiä henkilökohtaisesti IT- ja verkkotaidoissa. Kenenkään resurssit eivät missään eivätkä koskaan tule riittämään siihen. Eikä se totta vie ole edes kirjaston tehtävä. Keskittyä tekniikkaan, medioihin ja kaiken maailman vimpaimien käytön opastukseen.

     *     *     *

Idea ns. vertaisopetuksesta on sinänsä hyvä ja kannatettava. Ihanne tietyllä tavalla olisi se, ettei varta vasten järjestettyä koulutusta VerkkoStartteja ja -Spurtteja enää tarvita. Mutta miten pitkälle siihen suuntaan voi edes yrittää mennä. Että koulutuksesta ja oppimisestakin tulee itsepalvelua!? Eikä kukaan enää opeta ketään ja PARHAAT opettajat ovatkin vertaisia.

Tähän 'malliin' voi tietysti todeta ainakin sen, että jostain niiden vertaistenkin on täytynyt oppinsa ammentaa, mikä tuskin on tullut vain vertaisilta ja itseoppimalla. Tosin IT-alalla ovat tietysti pitkät ja kunniakkaat perinteet itseoppimisessa ja PARHAIDEN ohjelmoijien väitetään oppineen kaiken itse ilman mitään muodollista koulutusta.

Toinen asia sitten on ovatko parhaat ohjelmoijat parhaita opettajia - ja tässä tapauksessa voi epäillä, löytyykö sellainen joukko vertaisopettajia tai -ohjaajia, jotka hallitsevat riittävän hyvin tietokoneen ja verkon käytön - ja suostuvat ilmaiseksi vain hyvän hyvyyttään tänä päivänä auttamaan muita. Tätä epäilen suuresti. Kaikkea voi tietysti yrittää ja toivoa PARASTA.

     *     *     *

Senioreiden ohella projekti on keskittynyt kouluikäisiin, joita varten on ostettu 10 kappaletta Applen iPAd 2 -tablettitietokoneita, mihin on asennettu helppokäyttöinen iMovieMaker -videoiden editointi- ja julkaisuohjelma. Itse laitteessa on kamera, jota voi käyttää videokamerana.

Ideana on tässä yhteydessä ollut kehittää malli, jolla kirjasto voisi edistää kirjavinkkausta, jonka koululaiset tekevät vertaisina toisilleen. Tietysti vinkkaukseen ei todellakaan tarvita mitään mediaa, muuta kuin oppija itse, mutta tällä tavoin on haluttu edistää ns. mediakasvatusta.

Vertaisoppiminen siis tässä tapauksessa on sitä, että lapset lukevat kirjoja - niin kuin koulussa opettajajohtoisesti on tapana tehdä - ja sen jälkeen he tulevat kirjastoon. Kirjastossa on mahdollista tehdä, koska kirjastossa on käytössä ne 10 -minitablelettitietokonettta, kirjastolaisten ohjaamina vinkkivideoita muille, jotka on jälkikäteen mahdollista siirtää verkkoon muiden iloksi.

     *     *     *

Ihan kivoja leluja nuo minipadit, mutta mikä on niiden todellinen hyöty oppilaiden ja opettajien kannalta? Itse laitteiden käyttö on suhteellisen helppoa ja koko prosessin oppii muutamassa (2-3) tunnissa.

Mutta toisaalta: kun opettajat tulevat kirjastoon, aikaa parhaimmillaankin on vain yhden (1) tai enintäin kahden (2) oppitunnin verran, ja silloin ohjelmassa on aina sekä kirjastonkäytön opetusta että kirja- ym. aineistovinkkaus. Minkään vimpaimien käyttöön opettajilla tuskin tulevaisuudessakaan on aikaa.

Periaatteessa hyvä malli tuskin toimii käytännössä, ja sen koko mieli on mahdollista kyseenalaistaa. Tosin aina on (mahdollista, että on) opettajia, jotka haluavat syystä tai toisesta keskittyä medioiden käyttöön muun oppimisen  ja opetettavien aineiden sisällön kustannuksella.

     *     *     *

Olisi suhteellisen helppoa lähteä rakentamaan vaihtoehtoisia malleja siitä, millä tavoin eri oppimisen palikoita on mahdollista yhdistellä, mitä projektissa ei ole tehty, eikä ole ilmeisesti aikomuskaan tehdä. Jos näin olisi, se olisi jo tehty.

Lähtökohtana kuitenkin tulisi olla, jos toimivaa mallia halutaan rakentaa, kaikkien kolmen opetusmenetelman yhdistäminen:

1) kouluttajavetoinen perehdyttäminen uusiin asioihin (luento-opetus tai vastaava)
2) henkilökohtainen opastaminen 'tukiopetuksena' (scaffolding) ja
3) erilainen yhteistoiminnallinen oppiminen, joka täydentää edellisiä.

Muunlaiseen toimivaan malliin en usko. Ja kenties yrityksen ja erehdyksen kautta lopulta päädytään jonkinlaiseen käyttökelpoiseen ratkaisuun. Tai sitten arpa vain osuu johonkin, josta jatketaan eteenpäin. Oli lopputulos sitten mikä tahansa.

Asioita voisi mielestäni yrittää etukäteen suunnitella, edes hieman. Tosin tiedän, että kaikki suunnittelun strategiat eivät perustu tällaiseen ajatukseen. Poliittisesti äärioikeistolaiset ja -vasemmistolaiset ratkaisut lähtevät desisionistisesta ajattelusta: joku on diktaattori, joka vain päättää mitä tehdään - ja siihen suuntaan sitten mennään.

     *     *     *

Entä sitten ne työikäiset? Mitä niiden kanssa tulisi oikein tehdä. Ja ylipäätään ihmiset, jotka ovat iästä riippumatta niin syrjäytyneitä, etteivät eksy esimerkiksi kirjastojen palvelujen piiriin.

Jotta koko ongelmaan on mahdollista päästä ajatuksellisesti kiinni, kirjastonhoitajien ja projektipäälliköiden on tultava ulos omalta mukavuusalueeltaan. Vimpaimista kiinnostuneet peruskoulun opettajat ja kaupungin keskustan muutenkin etuoikeutetut eläkkeellä olevat naisopetttajat ja -virkanaiset (= seniorit) eivät tuo tähän ongelmaan minkäänlaista ratkaisua.

Esim. eilen TV-uutisissa kerrottiin tutkimuksesta, jossa  jälleen kerran todettiin, että 1 / 8 peruskoulun suorittaneista ei osaa edes LUKEA kunnolla. Tällaisessa tilanteessa MONIlukutaidosta puhuminen tuntuu varsin lapselliselta ja naurettavalta puuhalta, mitä viimeaikainen OPS-keskustelu on ollut pullollaan.

Liikkeelle on lähdettävä ihmisistä ja heidän tarinoistaan, joita he voivat kertoa eri tavoin vaikkapa 1) ensin kirjoittamalla ja sitten 2) videoimalla. Mistään tällaisesta ei ole puhuttu mitään.

     *     *     *

Ennen muuta tieto TODELLISISTA eikä vain kirjastolaisten kuvittelemista tarpeista olisi hyvä saada selville. MITÄ taitoja työikäiset tarkalleen ottaen tarvitsevat? Mitkä taidot oikeasti edistävät työllistymistä ja ovat kynnyskysymyksiä esim. pitkäaikaistyöttömien työllistymisessä.

Koulutuksen, opastuksen ja vertaistoiminnan olisi tietysti pyrittävä pureutumaan kaikista huono-osaisimpiin, mitä ei ole edes yritetty tehdä. Edes paperilla.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Streisand: "Tilaa rakkaudelle" (The Mirror Has Two Faces, 1996)

Rose ja Gregory ovat Columbian yliopiston professoreita, jotka tapaavat kun Rosen sisko vastaa Gregoryn seuranhaku -ilmoitukseen.

Useita kertoja pettynyt, komea-mutta-tylsä Gregory uskoo, että seksi on pilannut hänen elämänsä - ja hän on päättänyt alkaa etsiä naista, jonka kanssa voisi mennä vain naimisiin.

Gregory luulee löytäneensä sen, mitä on halunnutkin Rosessa, joka on hieman ylipainoinen ja tavallisen näköinen englannin kirjallisuuden professori, joka ei ole yhtä uhkea kuin siskonsa tai äitinsä. Hän hakee enemmän keskistä arvostusta ja kunnioitusta kuin rakkautta - ja Greg ja Rose menevätkin naimisiin.

Gregory olettaa, että Rose ymmärtää, että hän ei ole kiinnostunut seksisuhteesta, missä hän erehtyy. Avioliitto on melkein karahtaa kiville ennen kuin se on edes alkanut. Rose yrittää kuitenkin pelastaa suhteen. Sillä aikaa kun Gregory on ulkomailla luentokiertueella, Rose laihduttaa ja treenaa itsensä seksikkääksi seireeniksi vihoviimeisenä yrityksenä tehdä tilanteelle jotain. (IMDb)

     *     *      *

"Tilaa rakkaudelle" (1996) on amerikkalainen romanttinen komedia, jonka on tuottanut ja ohjannut Barbra Streisand, joka esittää myös toista pääosaa. Käsikirjoitus perustuu löyhästä ranskalaiseen elokuvaan "Le Miroir à deux" (1958), jossa nainen samalla tavalla muuttaa ulkonäköään, mistä aiheutuu ongelmia.

     *     *      *

TÄNÄÄN 5:LTÄ KLO 23:05

     *     *      *

Parisuhde ilman seksiä?  Varsinainen ihmiskoe, joka ei voi kestää loputtomiin. Homomies ja heteronainenkin asuessaan yhdessä harrastavat lopulta seksiä, sillä harvat ovat niin homoja, etteivät halua harrastaa seksiä rakastamansa ihmisen kanssa. Vai miten on? Mistä seksissä lopulta edes on kyse? Millaisesta läheisyydestä? Missä menee mielihyvän, nautinnon - ja ekstaasin välinen raja, ja onko sillä merkitystä.

Barbra Streisandin "Tilaa rakkaudelle" (1996) -elokuvan käsikirjoitusta ei ole tehnyt mikään älyn jättiläinen tai suuri ihmistuntija, mutta oma kiinnostuksensa sillä silti on. Ihminen kaipaa ihmisen luo, erakkokin ainakin toisinaan. Seksi ei ole ihmissuhteessa välttämätöntä, mutta - jos ei muuta - se on yksi tapa käyttää valtaa suhteessa toiseen, tapa sitoa toinen itseensä tunnetasolla, eikä kyse ole välttämättä mistään pahantahtoisuudesta vaan ... terveestä itsekkyydestä tai narsismista.

     *     *      *

Elokuvan käänne tapahtuu, kun keski-ikäiset Rose ja Gregory muutettuaan yhteen eivät ole minkäänlaisessa fyysisessä yhteydessä toisiinsa. He tuskin edes koskevat toisinaan, niin kuin ystävät tekevät tai näkevät toisiaan alastomina. Gregory haluaa välttää kaikki tilaisuudet seksiin.

Roselle tilanteesta tulee kestämätön. Kun Gregory lähtee pariksi kuukaudeksi Eurooppaan, Rose päättää että tilanteen on muututtava. Hän muuttaa äitinsä luokse, ei pidä yhteyttä mieheensä ja muuttaa itsensä ulkoisesti sellaisseksi, ettei Gregory - tai muutkaan miehet (jotka ovat edes vähän kiinnostuneita naisista) - voi häntä vastustaa.

Palattuaan Euroopasta Gregory olettaa tilanteen olleen kuitenkin se, mitä hänen lähtiessään. Kun hän huomaa Rosen lähteneen, hänen on pakko selvittää tunteensa naisen suhteen. Onko Rose vai ystävä vai jotain hieman enemmän? Lopulta Gregory tajuaa, että hän haluaa Rosea siinä, missä Rosekin häntä. Ja loppu on sellainen niin kuin Hollywood-elokuvissa aina. Rakkaus saa myös seksuaalisen täyttymyksensä, tosin sitä ei enää näytetä.

Suhonen (toim.): "Hetken vangit - koreografien ja tanssikriitikoiden kirjoituksia" (1991)

"Hetken vangit - koreagrafien ja tanssikriitikoiden kirjoituksia" (1991) rakentuu 12 koreografin ja 2 tanssikriitikon teksteistä. Ne käsittelevät keskeisiä tanssitaiteen kysymyksiä: tanssin olemusta ja merkitystä, perinteen ja uudistusten suhdetta, koreagrafista luomisprosessia, tanssin ja musiikin suhdetta, tanssikoulutuksen tavoitteita, taiteilijan vastuuta.

Tekstit ajoittuvat vuosiin 1902-1986, ne kuvastavat länsimaisen taidetanssin historiallista kehitystä, mutta liittyvät yhtä suuressa määrin myös tanssin esteettisten näkemysten muutoksiin. Valikoima esittelee sekä klassisen baletin uudistajia Mihail Fokinin ja George Balanchinen, että uusien tanssisuuntausten edustajia aina Isadora Duncanista Pina Bauschiin. (Takakansi)

      *     *     *

"Hetken vangit" (1991) kirjassa on mm. amerikkalaisen tanssijan Isadora Duncanin ohjelmajulistus 'Tulevaisuuden tanssi' (1904), jonka tanssi tietyllä tavalla mullisti oman aikansa taidetanssin, joka oli lähinnä vain klassista balettia. Muuta tanssia ei korkeakulttuurin piirissä tunnettu.

'Villien', alkuperäiskansojen tanssia ei tuohon aikaan tietysti pidetty minään, mutta Duncan korosti tanssin luonnollisuutta, ja hänen mielestään se oli mahdollista vain silloin, kun tanssi alasti. Ihanteensa hän kuitenkin haki antiikin Kreikasta ja sen veistoksista, jotka kuvasivat liikettä toisin kuin mikä oli ihanteena klassisessa baletissa tai eurooppalaisissa kansantansseissa.

Duncanin ajatukset löivät itsensä läpi niin tanssissa, jota sittemmin pidettiin modernina tai nykytanssina mutta myös varsinkin venäläisessä baletissa, josta tuli maailmankuulu.

      *     *     *

Duncanilla itsellään oli yhteyksiä niin Venäjälle kuin eri puolille Eurooppaa ja hän oli mm. naimisissa venäläisen runoilijan Sergei Jensenin kanssa. Ja hänen tekstiinsä on kiinnostava pysähtyä - ja se on lisäksi "Hetken vangit" -kirjan alussa, mihin monet muut viittaavat.

Isadorassa viehättää ennen muuta se, ettei hän hätkähtänyt minkäänlaisesta arvostelusta vaan hän oli varma asiastaan, minkä hän osasi myös perustella erinomaisesti. 1900-luvun ajalle tuttuun tyyliin Isadora on hyvin pitkälle selvästi filosofinen materialisti.

      *     *     *

Viehättävää on miten hän suhtautui antiikin Kreikan jumaliin. Ne olivat mentaalisesti olemassa siinä missä ihmiset. Nykyihmiselle 2500 vuotta sitten eläneet ovat itse asiassa yhtä vieraita kuin heidän jumalansa, siksi kummatkin on syytä ottaa yhtä tosissaan, koska ne kuuluivat maailmaan jossa he elivät. Sama koskee luontoa, mitä Isadora ei kuitenkaan jostain syystä oivalla. Tai: luonto on kreikkalaisille ihan erilainen entiteetti kuin 1900- ja 2000-luvun ihmisille.

Sana 'luonto' ja 'luonnollisuus' ovat olleet länsimaisen ihmisen lähihistoriassa varsin vaarallisia ja pelottavia käsitteitä. Monia kyseenalaisia toimia on oikeutettu, sillä että ne ovat esitetty luonnollisina. Tässä tapauksessa ei siitä ole kuitenkaan kyse. Tanssi on tietysti (vain) tanssia. Mutta mitä tanssi Isadorasta oikein on?

      *     *     *

Kaikki lähtee liikkeestä. Ihmisen liikkeestä, mikä erottaa ihmisen jumalista. Ihmisen liikkeet ovat suhteessa siihen, mikä on täydellistä kömpelöitä ja keskeneräisiä. Siksi jumalat nauravat ihmisille, jotka yrittävät jäljitellä heitä.

Mielenkiintoisella tavalla Isadoralla yksi ainoa liike tai asento saattoi riittää tanssin tunnusmerkiksi kunhan sen teki niin kuin antiikin Kreikan kuvanveistäjä. - Oikeastaan tässä myös tulee Duncanin ajattelun heikkous esiin. Se mikä on biologisessa / etologisessa / ekologisessa mielessä luonnollista liikettä ja asentoa on eri asia kuin mihin tanssija viittaa.

Tai voidaan sanoa niin: mikä on kaunista ihmiselle ei ole sitä toisille eläinlajeille. Niilläkin ovat tanssinsa ja soidinmenonsa, jotka täytyy tehdä tietyllä tavalla - ja tavat ovat ohjelmoitu eri lajien geeneihin / meemeihin.

Isadora ajattelee tämän asian kuitenkin hieman toisin:

"Jos voin löytää tanssistani muutaman tai edes yhden ainoan asennon, jonka kuvanveistäjä voisi siirtää marmoriin niin että se säilyisi, työni ei olisi ollut turhaa."

Kysymys siis kuuluu: millä perusteella asento / pysäytetty liike on luonnollinen? Yhtä hyvin klassisen baletin tanssijan vuosia harjoittelema liike kuin kenen tahansa ihmisen arkinen liike voi olla luonnollinen.

      *     *     *

Duncan pohtii myös esi-isien tanssien ja nykytanssin suhdetta toisiinsa samoin kun tanssia eri kulttuureissa. Hän joutuu lopulta päätymään siihen, että on mahdotonta määrittää mikä on oikeasti luonnollista. Nykytanssija kuitenkin vain tietää sen jostain...

Hieman oudoksi hänen pohdintansa menee, kun hän yhdistää tanssin jostain ihmeen syystä naisiin ja naiseuteen. Tottahan tietysti on, että tanssi länsimaisissa yhteiskunnissa on ollut paljolti naisten laji - ja kenties Duncanin aikana hän ja hänen tuntemansa naiset saivat tanssin kautta vapauden tuntemuksia, mitä muuten oli vaikea saavuttaa. Mutta miksi se ei olisi koskenut yhtä hyvin miehiä?

Linkki:

Isadora Duncan Dancers. YouTube

"Granta - uuden kirjallisuuden areena - 4: SEKSI" (2015)

Suomen "Grantan" (2015) 4. numeron tekstit käsittelevät seksin, seksuaalisuuden ja sukupuolen kysymyksiä.

Aiheina ovat muun muassa 'Youtube' -videoiden lumo, seksitön avioliitto, haluttavuuden kulttuuri ja pornon katsominen. Numerossa seksiä löytyy niin puhelinlinjoilta, teksasilaisesta vankilasta kuin kaljakuppilasta. Tekstilajeista edustettuina ovat novelli, essee, muistelma sekä sarjakuva.

Numeron kirjoittajat ovat Aina Bergroth, Chris Dennis, Mark Doty, Antti Holma, Timo Hännikäinen, Antonella Lattanzi, Victor LaValle, Tommi Liimatta, Sayaka Murata, Erkka Mykkänen, Chinelo Okparanta, Eeva Rohas, Andrés Felipe Solano, Tiitu Takalo, Henriikka Tavi ja Jeanette Winterson.

Cambridgen yliopistossa Isossa-Britanniassa vuonna 1889 perustettu aikakauskirja "Granta" on laajentunut kansainväliseksi verkostoksi, jossa erikielisiä laitoksia ilmestyy yli kymmenessä maassa. Suomen "Grantan" sisällöstä puolet on aina kotimaisia, "Grantaa" varten tilattuja tekstejä, ja puolet suomennoksia muissa "Grantan" laitoksissa ilmestyneistä teksteistä. Suomen "Granta" ilmestyy 2 kertaa vuodessa. (grantafinlandin sivusto)

     *     *     *

Suomeksi on viime vuosina julkaistu tällaisia, usein naisten kirjoittamia, seksi- ja erotiikkanovelleita kymmenittäin jos ei sadoittain. Eikä niiden taso päätä huimaa. Kulttuurissa, joka tihkuu seksiä, väkivaltaa ja rikoksia (sex, violence and crime) ei kuitenkaan osata kirjoittaa - näin väitän - oikeastaan mistään aiheesta kunnolla.

Kaikki em. asiat / aiheet ovat teksteissä tietyllä tavalla sopimuksenvaraisia. Jokainen lukija ja kirjoittaja määrittelee / määrittää mielessään mikä on mitäkin. Hyvässä, erinomaisessa, loistavassa kertomuksessa ei kerrottuja asioita tarvitsisi lokeroida - ne olisivat siinä muutenkin olemassa kuin luonnostaan.

     *     *     *

"Granta 4:n" (2015) -seksinovellit poikkeavat valtavirrasta ehkä hieman siinä, että niissä on zeitgeistiin kuuluvat homo- ja lesboteemat näyttävästi esillä, mutta eivät mitenkään mairittelevalla tai miellyttävällä tavalla. Teksteissä on myös pakkoa ja väkivaltaa, eikä missään tekstissä oikeastaan ole esim. eroottisesti kuvattua heteroseksiä vaan seksisuhteen on kuvattu puritaanisen .. sairaasti. Mieleen tulee, että mentaalisesti on palattu kristilliseen, synkkään keskiaikaan.

Kokoelma panee miettimään, miten tällaiseen on päädytty. Milloin seksistä ja erotiikasta on tullut vain viheliäinen kirosana?

     *     *     *

Kokoelma alkaa Antti Holman 'Jeesuksella ja Joeylla', jossa liikutaan YouTube-videoiden ihmeellisessä maailmassa, ja ylitetään rajoja, mitä seksin suhteen pidetään sopivana, kun kerrotaan, miten 8- 13 -vuotiaat suomalaistytöt katselevat tällaisia  2-kymppisten miesten 'ystävyysseksi' -videoita.

Sayaka Muratan 'Siisti liitto' paradioi nykyistä parisuhdetta ja avioliittoa, jonka novellin pariskunta puhdistaa seksittömäksi. Tosin kumpikin heteroparin osapuoli harrastaa seksiä suhteen ulkopuolella mutta ei keskenään. Tässäkin novellissa vihjataan, että homo- ja heteroseksin vastakkaisuutta tähdellisempää lähitulevaisuudessa ehkä onkin se, että - tässä tapauksessa mies - haluaa kuksia 35-vuotiaan vaimonsa sijaan nuoria tyttöjä.

Eeva Rohaksen 'Raivo' on ote hänen myöhemmin ilmestyvästä romaanistaan. Ja se poikkeuksena muista teksteistä on eroamassa olevan naisen tylsää heteroseksiä Akselin kanssa, joka ei ole hänen miehensä.

Victor LaVallen 'Sivustaseuraaja' kertoo siitä, miten nuori mies hankki ensimmäiset seksikokemuksensa 5-kymppisen prostituoidun tai aikuisviihteen tuottajan Margien kanssa. Seksi tapahtui lähinnä linjoja pitkin, puhelimen kautta. Kertoja kertoo suhteestaan Margieen samanlaisena seurusteluna kuin on mikä tahansa muukin heteroseurustelu.

Tiitu Takalon tarina on itseasiassa sarjakuva ja tietoteksti 'Seksin perusteet', jossa hän kartoittaa hahmottamansa seksin koko kenttää, ja vaikuttaa siltä että varsin (itse)ironisesti. Kirjoittaja päätyy siihen, että ilman seksiäkin voi elää. Eli ratkaisu on sama kuin japanilaisella Muratalla edellä.

Kolumbialaisen Andrés Felipe Solanon 'Siannahka' on sekin heterosuhteen ja -seksin vaikeudesta. Siinä päähenkilö kertoo kirjoittamastaan jännityskirjasta, jonka tekemisen aiheuttama kiihko / kiihottuminen saa hänet pitämään yllä suhdettaan vaimoonsa. Taitavasti rakennettu tarina.

Kokoelman toinen tietoteksti on myös Timo Hännikäisen 'Haluttavien valta'. Omalla tavallan niin kuin Takalo edellä Hännikäinenkin yrittää päästä nykyisen seksi-hypetyksen taakse. Miksi varsinkin nuoret aikuiset, miehet ja naiset, ovat niin kiinnostuneet ulkonäöstä ja siihen liittyen - ei ehkä niinkään seksistä - kuin omasta seksikkyydestään.

     *     *     *

Yksi kokoelman kiinnostavimpia tekstejä on italialaisen Antonella Lattanzin 'Liima', jossa hän kuvaa kahden siskoksen intensiivistä seksisuhdetta, joka alkoi jo lapsena. Mikä tietysti rikkoo kaikkia seksissä tabuina pidettyjä asioita. Lapset ja vielä sisarukset harrastavat nautinnollista seksiä pitkään keskenään ilman että siitä aiheutuu psykiatrien / -terapeuttien väittämiä traumoja.

Erkka Mykkäsen '18YO-AMBER-LANE-GETS-LOAD-TO-FACE.MOV' -nimi viittaa videotiedostoon, joka tässä tapauksessa on yllätyksettömästi seksivideo. Kokeelliselta tuntuva teksti kertoo Los Angelesiin muuttaneesta keskinkertaisesta koomikosta, jolla on selvästi toimeentulovaikeuksia minkä takia hän alkaa tehdä seksivideoita.

Chinelo Okrapantan 'Ameriikka' -novellissa kerrotaan kahden yläluokkaisen, nigerialaisen naisen suhteesta. Maassa jossa naisten välinen seksi on tuomittavaa, on se aina joillekin mahdollista. Ainakin privaatisti ja sitähän seksi muutenkin on.

Kokoelman lopussa on vielä mm. kaksi hyvin erilaista homotarinaa, joissa seksiä tarkastellaan kahden eri instituution avioliiton ja vankilan kautta.

torstai 26. maaliskuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 121 -

CC by  Mimmi L. - Carpe Diem
On harvoja asioita maailmassa, jotka saavat minut todella levottomaksi ja sellaiseen tilaan, etten kestä tilannetta. Ja tarkoitan nyt vain ohjelmia, joita tulee TV:n vakiokanavilta. Äärimmäistä väkivaltaa en kestä katsoa ollenkaan, siis esimerkiksi sotaelokuvia ja muuta massiivista mättämistä, jota TV on valitettavasti pullollaan, mikä luo harhaisen käsityksen maailmasta.

Toinen on äärimmilleen viritetty jännitys, joka usein liittyy väkivaltaan, mistä taas on ääriesimerkki TV-sarja 24 (2001-), mitä en ole voinut katsoa ollenkaan.

Kolmas vielä edellisetkin ylittävää hypetystä ovat dokumenttiohjelmat ja -elokuvat (kansan)taloudesta, pankkien, suuryritysten ja pörssien toiminnasta. Maailma on muuttunut 20 vuodessa tässä suhteessa hyvin käsittämättömäksi.

     *     *     *

Torstai-iltana Yle Femillä klo 22 näytetty saksalainen dokumenttielokuva "Master of the Universe" (2013) ei ollut sisältönsä puolesta yllättävä ja esitetyt asiat olivat niin tuttuja kuin ne ylipäätään voivat maallikolle olla muista yhteyksistä.

Ohjelmassa sukellettiin suoraan EU:n talouden ytimeen yhden saksalaisen avainhenkilön, suursijoittaja Rainer Vossin kautta. Hän on yksi niitä, jotka vuosituhannen vaihteen jälkeen kehitteli pank(e)issa yhdessä muiden samanlaisten heppujen kanssa yhä uusia tuotteita mm. kunnille, valtioille ja yksityisille henkilöille myytäviksi, mihin myös hanakasti tartuttiin pikavoittojen toivossa. Ja monet tunnetulla tavalla menettivät ja menettävät valtavia summia houkuttelevien mutta käsittämättömien johdannaisten ym vapaaehtoisesti ostamiensa tuotteiden takia.

Kyse oli ja on suuren mittaluokan huijauksesta, joka kuitenkin oli ja on laillista, mutta laillisuuden rajoja koetellaan koko ajan. Voss ennustaa, että millaisia tahansa ylilyöntejä voi olla odotettavissa. Vielä paljon pahempia kuin mitä tähän asti on koettu.

Kokonaiset kansantaloudet romahtanut, niin kuin itse asiassa on jo tapahtunut (mm. Etelä-Korea, Argentiina, Kreikka). Ja esimerkiksi sellaiset boikotointi-kampanjat kuin mitkä ovat kohdistuneet Venäjään tietysti vain pahentavat tilannetta ja tekevät talouden kehityksestä entistä vaikeammin ennustettavan ja arvioitavan.

     *      *      *

Jos sen tasoinen asiantuntija ja talouden toimija kuin Rainer Voss pitää pörssien ja yleensä talouden toimintaa ja verkostoja aina vain ennustamattomampana ja hallitsemattomampana, millainen se onkaan kaikkien muiden kuin palveluiden tarjoajien kannalta. Mitä tahansa (kansallis)valtiot ja niiden kansalaiset tekevätkin rahoilleen, mitään takeita lopputuloksesta ei ole.

Esimerkiksi suomalaisten köyhtyminen voi tapahtua yhdessä yössä, niin kuin kai on jo tapahtumassa ja tapahtunutkin. EU:n jäsenmaksut syövät kansantaloutta, samoin Kreikka-vakuudet ym. kollektiiviset velvoitteet. Lisäksi Suomen rikkaat, pk-yrittäjät, ylempi keskiluokka ja parhaiten palkattu työväestö siirtää rahojaan muualle Eurooppaan ja paratiisisaarille ym. Ja muuttavat itse perästä, kun ovat ensin kupanneet isänmaansa yritykset, kunnat ja valtion.

Ohjelmassa käydään läpi suuri joukko asioita, mutta ei niistä sen enempää. Itse dokumentti valittiin vuonna 2014 Euroopan parhaaksi dokumenttielokuvaksi, mitä se varmasti oli ainakin sisältönsä puolesta. Elokuvana dokumentti ei tosin ollut mistään kotoisin.

Wenders: "Pina" (2011)

Kunnianosoitus iäkkäälle saksalaiselle koreografille Pina Bauschille, jossa hänen tanssijansa esittävät hänen tunnetuimpia luomuksiaan. (IMDb)

"Pina" (2011) on Wim Wendersin 3D-tanssielokuva, joka on omistettu koreografi ja ohjaaja Pina Bauschille.

Elokuvassa Pina Bauschin monikansallisen tanssiryhmän jäsenet esittävät tämän tunnetuksi tekemiä koreografioita ja muistelevat vuonna 2009 kuollutta oppiäitiään kameran edessä, kukin omalla äidinkielellään. Tanssinumeroita esitetään näyttämön lisäksi esimerkiksi puistossa, teollisuuslaitoksessa, avolouhoksessa, junassa, kadulla ja liikenneympyrässä.

Wim Wenders oli sopinut dokumentin teosta Bauschin kanssa, mutta Bausch kuoli keuhkosyöpään ennen työn alkua. Elokuvassa on kuitenkin paljon dokumenttiaineistoa. (Wikipedia)

     *    *    *

Aivan uskomattoman hienoja ja hauskoja esityksiä! Tanssia kaikilla kehon osilla. Hyvin yksinkertaista liikehdintää ja toisinaan ylivertaista akrobatiaa. Välillä koko tanssijan ja katsojan maailma kääntyvät ylösalaisin. Tanssija on paikallaan, mutta kaikki hänen ympärillään on liikkeessä ja saa aikaan tanssin lumon. Käsittämätöntä.

Bauschin tanssi on lohdullista kaikille: kaikki osaavat tanssia ja voivat tanssia missä tahansa - ja näyttämölläkin voi olla mitä tahansa: jäävuoria, kallioita, vettä. Elämä itsessään on yhtä liikkumista ja helposti tavallinen kävely sopivassa mielentilassa muuttuu TANSSIKSI! Siitä se lähtee. Tanssia voi myös ilman jalkoja ja käsiä - lattialla tai ilmassa, vedessä tai tulen keskellä, yksin, kaksin tai valtavana ryhmänä.

     *    *    *

2-tuntisen Wim Wendersin "Pinan" (2011) katsoo läpi huomaamatta. Äkkiä se on vain ohi ennen kuin oli kunnolla edes alkanutkaan - ja jää kaipaamaan lisää, lisää. Ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää - tietysti - alkaa itse tanssia esimerkiksi alussa ollutta viehättävää kollektiivista kävelytanssia vuodenajoista: kevät, kesä, syksy, talvi...

Ensin ei tunnu tapahtuvan mitään - kädet ovat sivulla, kiinni kyljessä -, keväällä kasvit levittäytyvät täyteen vehreyteensä, sitten kasvien varret kohoavat yhä ylemmäksi ja kukat aukeavat sormista, nupuistaan, täyteen loistoonsa vain kutistuakseen kuin sormet yhteen ja pudotakseen lopulta käsivartta pitkin maahan ja talvella kasvit, käsivarret eivät voi muuta kuin hytistä talven kylmyydessä. Mutta kohta on taas kevät -

Linkki:

Pina Bausch. Vollmond - Full. YouTube


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Noyce: "Isku Kolumbiaan" (1994)


CIA:n analyytikko Jack Ryan vedetään mukaan USA:n hallituksen masinoimaan laittomaan sotaan, jossa virallisesti taistellaan Kolumbian huumekartellia vastaan. (IMDb)

"Isku Kolumbiaan" (1994) on yhdysvaltalainen, Philip Noycen toimintaelokuva, jonka pääosissa ovat Harrison Ford, Willem Dafoe, Anne Archer ja Raymond Cruz. Isku Kolumbiaan perustuu kirjailija Tom Clancyn samannimiseen kirjaan. (Wikipedia)

    *     *     *

2. maailmansodan jälkeen USA:n hallitus ja presidentti ovat kunnostautuneet jo ennen George Bushin 'terrorismin vastaista sotaa' kyseenalaisissa sodissa eri puolilla maailmaa (mm. Vietnam, Kuuba ja Irak, Iran-Contra -skandaali ym.). Tämäkin elokuva perustuu tositapahtumiin.

Philip Noycen "Isku Kolumbiaan" (1994) -elokuvassa ei ole oikeastaan muuta vikaa kuin että se noudattaa yhtä ja samaa Hollywood -elokuvien kaavaa kuin kaikki muutkin.

    *     *     *

Tämän elokuvan jälkeen on tehty mm. lukuisia tietokirjoja USA:n talouden, politiikan ja mm. CIA:n toiminnan kytköksistä huumebisnekseen. Siinä mielessä se mitä tässä kerrotaan on vain pieni raapaisu pintaan. Todellisuus on vielä monin verroin ihmeellisempi.

Vuoden 2015 näkökulmasta huomio kiinnittyy mm. sellaiseen yksityiskohtaan kuin miten USA:n armeija tekee täsmäiskun paikkaan, jossa Kolumbian kokaiini-kauppiaat ovat koolla. Samanlaiset iskuvat ovat myöhemmin tulleet tutuiksi mm. Jugoslavian ja Persianlahden sodista, mutta yleisessä tietoisuudessa tällainen toiminta ei tuolloin ollut. Lisäksi mukaan ovat tulleet miehittämättömät lennäkit. Ja kaikki tietysti tapahtuu täysin salaa, salaisen operaation kautta, josta vain hyvin harvat mm. presidentti Bennett (Donald Moffat) on tietoinen.

Sankariksi elokuvassa nousee CIA:n analyytikko Jack Ryan (Harrison Ford), joka joutuu lähinnä sattumalta salaiseen operaatioon mukaan. Hän myös lopussa pelastaa joukon amerikkalaisia sotilaita, jotka CIA ja presidentti olisivat uhranneet hyvän asian nimissä. Ja hyvä asia tässä tapauksessa on oman toiminnan jääminen suurelta yleisöltä salaisuudeksi.

    *     *     *

Edes sankari ei tässä elokuvassa saa puhtoisia papereita, vaan hänkin pelkästään asemansa puolesta ja tehtävänsä takia joutuu sekaantumaan kyseenalaiseen projektiin.

Huumeille lastattuja lentokoneita räjäytetään, ihmisiä tapetaan kasapäin atteentaateissa jne. Kaikki keinot ovat sallittuja, kun sotilaallisein keinoin pyritään päämääriin.

Attenborough: "Gandhi" (1982)


Tarina tunnetun intialaisen lakimiehen elämästä, josta tuli kuuluisa siitä, miten hän väkivallattomasti ja menestyksekkäästi vastusti kannattajineen Britti-hallintoa. (IMDb)

Brittielokuva "Gandhi" (1982) palkittiin ilmestymisvuonnaan parhaan elokuvan 'Oscarilla'. Richard Attenboroughin ohjaama ja John Brileyn käsikirjoittama elokuva kertoo Mahatma Gandhista, joka oli väkivallattoman vastarinnan johtajia brittiläisessä Intiassa. (Wikipedia)

     *     *     *

Jostain syystä olen viime päivinä katsonut vain itselleni kohtalaisen tuttuja ja moneen kertaan nähtyjä elokuvia. Toisella tai kolmannella kerralla tarinoista löytyy aina jotain sellaista, mihin ei alun pitäen ollut kiinnittänyt huomiota.

Mohandas Gandhin toiminnassa oli hänen vaimonsa Kasturba tiiviisti mukansa. Parhaiten se näkyi arkisessa elämässä ashramissa, kylässä jossa he asuivat. Kaikki tekivät kaikkia töitä.

Gandhin uskonnollisuus tulee esiin monessa kohdassa mihin ei välttämättä kiinnitä aluksi huomiota, myös hänen politikassaan ja miten toimintastrategiassaan hindu-filosofia on keskeisessä roolissa eikä vähiten häne väkivallattomuuden oppinsa.

     *     *     *

Suhtautuminen muslimivähemmistöön on ratkaisevassa asemassa siinä, miten Gandhi ja Kongressipuolue menestyivät siirtomaaisäntiään vastaan käymässään kamppailussa, joka tähtää Intian valtiolliseen itsenäistymiseen.

Mohandas oli itse kotoisin pienestä kaupungista, jossa oli lukuisia eri uskonnollisia ryhmittymiä, jotka elivät sopuisasti rinnakkain: sikhejä, sunneja, juutalaisia, erilaisia hinduja, ehkä muutama kristittykin, joita lähetystyön kautta tietysti tuli jonkin verran kuvaan mukaan (esim. sotilaat, virkamiehet).

Kristityillä ei Intiassa ollut kuitenkaan kovin paljon menestymisen mahdollisuuksia hindujen ja muslimien hallitessa uskonnollisia yhdyskuntia, jotka eivät olleet sisäisesti mitenkään homogeenisia. Lisäksi Gandhi korostaa, miten esim. papit surutta sekoittivat pyhiä kirjoja keskenään, mikä ei tietysti kirjauskonnonnossa, jollaisia juutalaisuus ja kristinusko ovat, ollut mahdollista.

Ja kristinusko oli tietysti brittien uskontoa, josta ei edes periaatteessa varsinkaan kansojen syvissä riveissä oltu kiinnostuneita. Gandhi itse mm. tässä elokuvassa flirttailee kristityn papin kanssa, mutta lopulta hylkää tämän avun, sillä intialaisten on tultava omin avuin toimeen.

     *     *     *

Sota-aikana 40-luvulla brittihallinto pitää hindu-aktivisteja joko kotiarestissa tai vangittuna. Hindut ja muslimit vastustavat sotaa, eivätkä halunneet olla sen kanssa missään tekemisissä.

Intian tilannetta olisi herkullista verrata, vaikkapa Pohjoismaihin. Ne olisivat voineet toimia yhdessä ja erikseen samalla tavalla kuin intialaiset, mutta ennemmin valitsivat puolensa ja osallistuivat eri tavoin 2. maailmansotaan.

Hieman ennen itsenäistymistä tilanne Intian ja Pakistanin välillä oli varsin paha, sillä miljoonat hindut vaelsivat pohjoisesta etelään ja päinvastoin. Väkijoukot ottivat väkivaltaisesti yhteen ja esimerkiksi Kalkutan alueella ja muilla kaupunkialueilla oli suoranainen sotatila.

Intialaiset poliitikot, joilla valta oli vähitellen siirtymissä briteiltä, eivät hallinneet tilannetta - ja he kenties liiaksi turvautuivat kulttimaineen saavuttaneeseen Mohandas Gandhiin sen sijaan, että olisivat pyrkineet itse tarkoin miettimään, miten tilanteessa kannatti toimia.

     *     *     *

Lopulta keskinen kahinointi kuitenkin päättyi, mihin omalta osaltaan vaikutti mm. Gandhin nälkälakko, mikä pakotti eri osapuolet. lähinnä hindut ja muslimit, miettimään omaa toimintaansa.

Niin paljon kun Gandhi ja hänen mielisensä saivatkin hyvää aikaan, paljon jäi myöskin kesken tai meni vimoon, mikä näkyy vielä tänä päivänä.

Esimerkiksi Intia (hinduvaltio) ja Pakistan (muslimivaltio) ovat jatkuvassa sotatilassa keskenään, vaikka mitään aktiivisia sotatoimia maiden väillä ei juuri olekaan. Kummatkin ovat kehittäneet ydinaseen, joka on yksi globaali uhka maailmanrauhalle.

Intian nationalistinen kansallisvaltio-ratkaisu 1940-luvulla ei kenties ollut kovin kestävä, kun asiaa ajattelee vuosisatojen ja vuosituhansien perspektiivissä. Euroopassa Iso-Britanniassa koulutuksensa saanut britti-juristi Mohandas Gandhi ajatteli niin kuin eurooppalaiset ajattelevat valtioista.

Toimivampi ja kestävämpi ratkaisu olisi ollut tilanne, jossa oltiin ennen brittien alueella saapumista. Mitään keskitettyä hallintoa, mikä oli kloonattu briteiltä ei välttämättä olisi tarvittu ja brittihallinnon olisi voinut purkaa, mitä tällaista ei kuitenkaan tehty.

     *     *     *

"Gandhi"(1982)  -elokuvan lopulla em. asioita on analysoitu lähinnä siltä kannalta, että ikääntyvä 'maan isä' yhä vähemmän kuunteli sitä, mitä muut hänelle sanoivat - ja teki omia ratkaisujaan ehkä liian vähäisen tiedon ja ymmärryksen pohjalta. Vastaavasti muut sokeasti kuuntelivat Gandhia silloinkin, kun hän ei selvästi ollut kantoineen kunnolla kartalla.

Tiedon sijaan Gandhi turvautui mediaatioon ja rukoiluun tms. mikä johti hänen ajatuksensa pois reaalimaailman asioita. Kenties hän alkoi uskoa olevansa jonkin hindujen jumalan inkarnaatio tai buddha tms.

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 120 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
EI liene yllätys jos kerron, että olen menettänyt elämän iloni. Toivon ettei tämä kuitenkaan kuulosta miltään valitukselta. Se on vain toteamus, joka panee minut mietteliääksi. Monenlaiset ajatukset alkavat virrata mieleeni, vähäisenä elon kipinänä. Hyvin heikkona virta(ukse)na, jota voi tuskin edes millään tavoin havaita.

MYÖNTEISIN kokemus viimeisten kuukausien aikana on ollut Anni Pellikan vetämä 'Tanssi- ja liikeimprovisaatio' -viikonvaihde Riihimäellä joulukuun puolivälissä.

     *     *     *

YRITÄN saada itseni innostumaan edes jostain. Tammikuussa 'WhereEvent' -tapahtumapalvelussa huomasin, että samanlaista vapaata tai ilmaisutanssia kuin oli Riihimäellä, on ainakin Helsingissä maaliskuussa Pihasali -nimisessä paikassa aivan keskustan tuntumassa. Huomioni kiinnittyi ennen muuta Pihasalin iskulauseeseen, jolla se markkinoi itseään 'Joogaa räjähtäneille'. Sitä minä todellakin olen - pelkkiä sirpaleita.

"Illan aikana lähdemme tutkimusmatkalle kehoomme ihanien sielukkaiden soundien tahdissa!"

JUURI näin teimme 14.12. lauantaipäivänä, mikä oli erittäin nautinnollinen, vapauttava ja fyysinen kokemus.

"Lähestymme liikettä ytimestä. Vapaasti luiden, nivelten ja energioiden kautta ulospäin!!"

KOKO keho sormenpäistä varpaanpäihin käydään läpi, mikä saa - ainakin hetkellisesti energiat liikkeelle tehokkaasti. Virtaa löytyi moneksi viikoksi eteenpäin.

"Tule purkamaan ja lataamaan energiaa. Tule vapautumaan rytmin ja alkukantaisen liikkeen voimalla!"

HALUAISIN lähteä mutta kaikki lähteminen tuntuu nyt ylipääsemättömän vaikealta ja jopa vastenmieliseltä.

     *     *     *

JOTEN luultavasti nukun, nukun koko viikonvaihteen. Ja katselen ja kuuntelen kevättä - ja luen Carlos Castanedan kirjoja, joihin en ole aiemmin tutustunut. Kenties etsin varastosta vanhan haalistuneen huopahatun ja löydän ehkä siihen sopivan sulan kävellessäni Katumajärven kallioisia rantoja jäiden ruskatessa kevään merkkinä.

Linkki:

Pihasali perjantai 27.3.2015: FMC. Soulful Sounds And Soft Movement. Wherevent (Helsinki)

Dead Can Dance. Song of the Stars (Pina version). YouTube

Castaneda: "Tarinoita voimasta" (1982)

TULEE TÄHÄN!

Carlos Castanedan ensimmäinen suomeksi ilmestynyt teos "Matka Ixtlaniin" oli monelle lukijalle hyvin tärkeä elämys, avasihan se portit don Juanin maailmaan, intiaanien ikivanhan tiedon tielle. "Tarinoita voimasta" vie tällä tiellä pitemmälle. Uudet häikäisevät ulottuvuudet paljastuvat sille, jolla on avoin mieli. (Takakansi)

     *     *     *

Arvostelevassa kirjaluettelossa Kerttu Manninen teki Castanedan kirjasta aikalaisarvion:

"Perulais-amerikkalaisen antropologin Castanedan intiaaniuskomuksiin ja mystisviritteiseen elämänfilosofiaan rakentuva teos "Matka Ixtlaniin" on pitkään lumonnut lukijoitaan. Tässä jatkoteoksessa yaqui-heimoon kuuluva intiaanivanhus Don Juan ja yhtä salaperäinen henkilö don Genaro jatkavat Castanedan kasvatusta irroittamalla häntä tavanomaisen elämän totunnaisuuksista ja laajentamalla hänen tajuntaansa yhä uusiin ulottuvuuksiin milloin veijarimaisesti kujeillen, milloin taas suoranaisen opetuksen keinoin. 

Tämäkin teos on hämäävän runsasantinen niin elämänfilosofialtaan kuin fabulointinsa vuolauden suhteen. Soturikasvatukseen liittyvä elämänviisaus sisältää näiden kirjojen kenties helpoimmin vastaanotettavan annin, kun taas muuhun tarinointiin sisältyy myös sangen hämmentäviä ja kenties hämääviäkin osuuksia, joiden tulkinta ei ole suinkaan helppoa. Kirjan lopussa Castanedan opettajat jättävät oppilaansa tulemaan toimeen itsekseen ja sen kasvatuksen saaneena, joka heidän on ollut mahdollista antaa." (Kirjasampo.fi)

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 435 "Urban legends: Final cut"

Toisen peräkkäisen iltavuoron jälkeen en eilen jaksanut katsoa kuin John Ottmanin "Urban legends: Final cut" (2000) -elokuvan 6-kanavalta. Edellisen kerran näin sen toissa vuonna.

Elokuvassa elokuvan tekemistä opiskelevat nuoret käyttävät kiinnostavalla tavalla legendoja hyväkseen. Tai lähinnä pääosan esittäjä Amy Mayfield (Jennifer Morrison) käyttää. Kauhu ja jännitys hitchcockmaiseen tapaan kietoutuvat toisiinsa.

Leffa linkittyy jännittävällä tavalla alkuperäiseen "Urban legend" (1998) -produktioon, jossa yliopiston kampuksella yksi naisopiskelija pisti kavereitaan lihoiksi ennen kuin hänet lukuisten murhien jälkeen saatiin pysäytettyä.

Tässä toisessa elokuvassa on otettu ikään kuin askel taaksepäin, ja toisella yliopistolla toinen opiskelija alkaa tällaisen "Urban legend" -tyylisen elokuvan tekemisen. Mutta jotta suhde aiempaan elokuvaan ei olisi niin suoraviivainen, ensimmäisen elokuvan naisvartija Reese (Loretta Devine) on myös tässä elokuvassa vartijana, ja antaa ymmärtää katsojalle, että se mitä tapahtui edellisessä elokuvassa oli totta. Kahdella ristiriitaisella viittauksella elokuvien välille on saatu luotua hieno myyttinen rakenne.

Elokuvana John Ottmanin "Urban legends: Final cut" (2000) ei ehkä ole kovin kummoinen. Liian paljon vauhtia, liian toiminnallinen ja asioiden väliset yhteydet eivät tule kovin selväksi ainakaan ensimmäisellä katselukerralla. Mutta ehdottomasti katselemisen ja pohtimisen arvoinen teos tarinansa ja vitsikkään ja oivaltavan käsikirjoituksensa takia.

      *     *     *

Kehyskertomuksena on 'Hitchcock Award' -elokuvakilpailu, johon opiskelijat vuosittain osallistuvat. Voittaja saa green cardin Hollywoodin 2-3 oikean elokuvan tekemiseksi eli ura ohjaajana saa lentävän lähdön.

Ja lopussa paljastuu että koko elokuva on ollut metafiktiota, joka on ollut Amy Mayfieldin em. kilpailua varten tekemä elokuva. Saattaa tuntua kikkailulta, mutta toimii oikein hyvin ensimmäisillä katselukerroilla. Samalla tavoin kuin elokuvassa, myös elokuvan elokuvassa Amy Mayfield on samassa ohjaajan roolissa.

Olennaisin ero oikean ja vähemmän oikean elokuvan välillä on siinä, että elokuvan todellisuudessa, joka sekin on tietysti kuvitteellinen, ei tehdä murhia. Legendat tässä "Urban legend 2" -elokuvassa ovat vain legendoja, mikä on minusta juuri sellainen loppu, jonka tällainen elokuva ehdottomasti kaipaakin!

      *     *     *

Amyn elokuvan, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan, ensimmäinen 'urban legend' -murha kauheudessaan vetää vertoja esimerkiksi Alfred Hitchcockin "Psykon" (1960) kauheudelle ja näen sen toisen katselukerran jälkeen eräänlaisena Hitchcock-pastissina ja vielä hyvänä sellaisena, josta kulttiohjaajakin olisi ollut ylpeä.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Koivisto (toim.): "16 tarinaa toivosta" (2013)

Joskus elämä on kevyttä liitoa, joskus turvallista etenemistä päivästä toiseen. Elämä voi olla välillä tylsää, mutta onneksi toisinaan täynnä iloa ja rakkautta. Ja hetkittäin eteen avautuu mustia kuiluja, jotka kouraisevat vatsanpohjasta.

Käsillä olevassa kirjassa ryhmä naiskirjailijoita tarjoaa väläyksiä elämästä, toiveista ja toivottomuudesta, tärkeistä asioista. Koskettavia, lohduttavia ja huvittaviakin kertomuksia ihmissuhteista, perheestä ja parisuhteesta, arvoista, uskalluksesta elää, juuri nyt.

Kirjan läpi kulkevat Katja Tukiaisen riehakkaat tyttöhahmot ja sen päättää kolme Eeva-Liisa Mannerin ennen julkaisematonta runoa. (Takakansi)

     *     *     *

Joukko tunnettuja suomalaisia naiskirjailijoita kirjoittaa lyhyesti toivosta. Mutta toivoa on vaikea löytää tämän kirjan sivuilta tai sitten se on jotain äärimmäisen kliseistä ja tyhjänpäiväistä.

Tätä kirjaa lukiessa ymmärrän vähän enemmän niitä, jotka sanovat, etteivät voi lukea suomalaista kaunokirjallisuutta. Siksi että sitä ei pysty lukemaan, kun siitä puuttuu jotain.

Näistä novellista huokuu käsittämätön aneemisuus ja maailmankuvan latteus. Ihmiset joilla ei elämässään ole koskaan ollut minkäänlaisia vastoinkäymisiä esim. sairastuvat ja ensimmäinen vastoinkäyminen nujertaa heidät henkisesti. Sitä ei toivo-liturgia muuta miksikään. Nämä ovat toivottomia novelleja sanan kaikissa merkityksissä.

     *     *     *

Otan satunnaisen esimerkin. (Avaan kirjan jostain kohtaa.) Marja-Leena Tiainen 'Marraskuun päivä'. Asetelma on novelleille tyypillinen keskiluokkainen perhe. Äiti Anu on töissä verovirastossa, isällä Tonilla on sähköasennusfirma. Kolme lasta, joista vanhin 14-vuotias Noora on kuollut, jonkin aikaa sitten. Hän hukkui humalassa läheiseen jokeen.

Tässä novellissa on lähes kaikki pielessä niin kuin muissakin novelleissa. Kertoja Anu ei kerta kaikkiaan näe oman, tyttärensä, perheen ja koko yhteisön toiminnan ongelmallisuutta. (Sama koskee kirjoittajaa.)

Syntipukiksi tytön kuolemaan Anu kaivaa miehen, joka oli myynyt nuorille viinaa. Viinanjuonti sinänsä ei äidistä kuitenkaan ollut ongelma. Tosiasia kuitenkin on, että ilman viinanjuontia suurin osa ylipäätään kaikista sosiaalisista ongelmista olisi Suomessa vältettävissä. Se kun mm. antaa oikeuden millaiseen käyttäytymiseen tahansa.

Sairasta on miten miehelle, joka myi 14-15 -vuotiaille viinaa, vaaditaan kovaa rangaistusta. Mitkään vankilatuomiot ja eristäminen, kun eivät koskaan ole mikään ratkaisu mihinkään, vaikka sitä on yleisesti 1800-luvulta lähtien käytettykin patenttiratkaisuna kaikkeen mahdolliseen.

Äiti Anu ei jostain ihmeen syystä vaadi kavereiden, ennen muuta parhaan kaverin Pinjan, päitä vadille. Hänhän oli jättänyt humalaisen ja tolkuttoman tytön yksin hortoilemaan marraskuun yöhön. Hän ei myöskään näe itsessään ja omassa tekemisessään mitään ongelmaa.

Hän itse oli päästänyt nuoret ryyppäämään keskenään, luottanut tyttären  ystäviin ja uskonut, että paikka jossa he olivat, oli turvallinen jne.

     *     *     *

Lukijan mielessä kummittelee ajatus, "ai, että tämä novelli on kirjoitus TOIVOSTA". Siis mistä toivosta? Missä on tämän tekstin toivo?

Surussa ovat tunnetut vaiheensa, joita äiti Anu käy mielessään läpi. Muut perheessä eivät selvästi enää sure ainakaan yhtä syvästi ja samalla tavalla Nooran kuolemaa. Hautajaisistakin on ainakin jonkin verran aikaa.

Lohtua suruun tuo muu perhe: aviomies Toni ja kaksi muuta lasta Nuutti ja Neea, jotka jatkavat tavanomaista lapsenelämäänsä ilman isosiskoakin. Muu perhe vetää tietysti Anun pakosti mukaan perheen arkeen.

Novellissa kuvataan pitkään Anun kauppareissua tavallisena päivänä tavalliseen markettiin tavallisille ruokaostoksille. Kaikki kaupassa muistuttaa Noorasta, mikä tuntuu ehkä hieman liioitellulta, mutta sehän kuuluu kaunokirjallisuuteen. - Toivoa ei tekstin alkuosassa ole vaan Anu on aivan onneton ja mm. unohtaa suuren osan siitä, mitä hänen piti ostaa ja yhden kassinsakin kauppaan.

     *     *     *

Suru on saanut ylivallan äidistä, ja hän ei ole ilmeisesti päässyt surutyössään kunnolla edes alkuun. Muu perhe, ystävät, sukulaiset, työkaverit eivät ole voineet tai pystyneet auttamaan Anua.

Naurettavaksi ratkaisuksi novellin lopulla tulee seurakunnan sururyhmä, johon Anu aikoo osallistua. Ikään kuin jeesustelu olisi ratkaisu tällaisiin ongelmiin - ja ikään kuin kirkkoa tänä päivänä tarvittaisiin mihinkään muuhun kuin nimenantamisiin, häihin ja hautajaisiin. Ja riititkin voi hoitaa toisin kuin turvautumalla tällaiseen keinotekoiseen instituutioon.

Vastenmielistä luettavaa kaikki tyynni. Sairaan yhteiskunnan sairasta tekstiä alusta loppuun. Ainoa terve asia novellissa on äidin suru, jota hän ei jostain ihmeen syystä pysty käsittelemään. Vuosituhantinen surun käsittelyn taito on kadonnut jonnekin. Sen perään tulisi kysyä.

Missä ovat oman yhteisön auttajat? Mitä virkaa on aviomiehestä ja ystävistä, jos heidän kanssaan ei voi keskustella? 

maanantai 23. maaliskuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 119 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Tanskalaisen Lars von Tierin elokuva "Melancholia" (2011) on minulle erityinen. Se on ainoa ja ensimmäinen elokuva, jonka katselu tuottaa suorastaan fyysistä tuskaa. Ehkä siksi että tiedän ja tunnen Justinen syvän masennuksen joka solullani.

On mieletön tunne, kun ei pysty, ei pysty kunnolla nostamaan kättään, ei nousemaan sängystä, ei tekemään mitään muuta kuin äärimmäisten ponnistusten avulla, mikä vaatii enemmän tahdonvoimaa kuin mikään muu mitä on koskaan tehnyt.

     *     *     *

Ja miten lohdullista onkaan, että elokuva on - vai onko - tieteiselokuva, joka päättyy siihen miten komeetta osuu maahan ja hävittää kaiken. Kaikki profetiat, ennustukset, nostradamukset ja tiedemiesten laskelmat saavat pitkän nenän.

Lopussa on syvä, vapauttava helpotus ja lohdullinen loppu. Ikään kuin koko Maapallo olisi tehnyt itsemurhan, jota Justinen ei tarvinnut tehdä. Eikä hän olisi siihen pystynytkään tai ennemmin jaksanut. Hän jaksoi vain nukkua ja vaivoin olla. Odottaa komeetan törmäystä nurmikolla eräänä yönä lootus-asennossa istuen, yhdessä siskonsa Justinen kanssa.

     *     *     *

Masennus, "Melancholia" saa kaiken näyttämään kirkkaalta ja selkeältä, selkeämmältä kuin mikään koskaan aiemmin.

Ironisesti nimetty komeetta on sekin nimeltään Melancholia ja vasta viime tingassa muutkin vihdoin uskovat, kun näkevät komeetan kohta osuvan Maapalloon...

Murtomäki: "Jean Sibelius ja isänmaa" (2007)


Jean Sibeliuksen musiikin merkitystä Suomen itsenäisyystaistelun vahvimpiin kuuluvana symbolina ei voi yliarvioida. Sibelius ei ollut viaton säveltäjä vaan vakaumuksellinen ja osallistuva isänmaan ystävä, joka edistäessään Suomen selviytymis- ja menestystarinaa loi samalla itselleen kuolemattoman maineen niin kotimaassa kuin kautta maailman. 

Havahtuminen 1800-luvun jälkipuoliskon yhteiskunnallisten ja valtiollisten kysymysten pohdiskeluun herätti sen Sibeliuksen, jonka tunnemme Finlandian ja Ateenalaisten laulun, sinfoniasarjan ja isänmaallisten kantaattien säveltäjänä. 

Kirjassa professori Veijo Murtomäki esittelee Sibeliuksen keskeiset isänmaalliset sävellykset ja peilaa niitä ajan tapahtumiin. Kirjaan liittyy myös CD-levyllinen säveltäjän isänmaallista musiikkia muiden muassa Lahden kaupunginorkesterin ja Ylioppilaskunnan laulajien esittämänä. Tätä levyä ei ole muualta saatavissa. (Takakansi)

     *    *     *

On hätkähdyttävää, miten suomalaisten enemmistön mielestä kolme suurta suomalaista ovat kaikki poliittisesti lähellä kansallissosialisteja: säveltäjä Jean Sibelius, marsalkka Mannerheim ja arkkiatri Arvo Ylppö. Siten ei ole kovin suuri ihme, miten maa on muuttunut aina vain oikeistolaisemmaksi, eikä tälle kehitykselle näy loppua.

Eurooppalaisten vinksahdus nationalismiin tapahtui historiallisesti 1800-luvun puolivälissä, ja sen toivoisi vähitellen loppuvan, mikä merkitsi mm. jatkuvia sotia ja konflikteja, jotka ovat tietyllä tavalla - maailmansota toisensa jälkeen - aina vain pahentuneet.

     *    *     *

Ylpön natsikytkennöistä puhuttiin vuosituhannen vaihteessa ja hieman sen jälkeen Mannerheimista. Viime vuosina on ollut Jean Sibeliuksen vuoro. Yhtenä keskustelijana tämän kirjan  "Jean Sibelius ja isänmaa" (2007) kirjoittaja Veijo Murtomäki.

On helppo torjua tällaiset keskustelut monin eri tavoin. Ne eivät tietysti ole ajankohtaisia samalla tavalla kuin silloin, kun nämä henkilöt olivat elossa. Toisaalta asiat, joita ei koskaan käsitellä loppuun, jäävät elämään omaa elämäänsä kertomuksina ja myytteinä ihmisten mielissä ja esim. koulujen oppikirjoissa sekä historian tutkimuksessa.

     *    *     *

Murtomäen kirja piirtää varsin tarkan kuvan siitä, miten poliittinen taiteilija Jean Sibelius oikein oli. Hän oli hyvin oikeistolainen, jopa äärioikeistolainen, joka hyväksyi aseellisten keinojen ja jopa terrorin käytön - ja edisti tällaista politiikkaa taiteellaan. Pelkästään em. syistä ihmettelen esim. kotikaupungissani Hämeenlinnassa kaikkea vouhkaamista miehen ympärillä.

Oikeistöälymystö loi myös pohjaa tulevalla sisällissodalle - ja sen terrorille, mikä pahemman kerran mustamaalaa kansallissäveltäjänä pidetyn miehen mainetta. Sibelius mm. sävelsi In memoriamin Kagaalin Eugen Schaumanin muistoksi ja Jääkärimarssin, joka salaa vietiin Saksaan Libaun koulutusleirille.

Ramis: "Minusta on moneksi" (1996)

Miehelle, jolla ei koskaan ollut riittävästi aikaa tehdä asioita joita halusi, tarjotaan mahdollisuus tuplata itsensä. (IMDb)

"Minusta on moneksi" (1996) on komedia, jonka pääosissa ovat Michael Keaton ja Andie MacDowell. Elokuvan on tuottanut ja ohjannut Harold Ramis. Musiikin elokuvaan on tehnyt George Fenton. (Wikipedia)

     *     *     *

Herkullinen ajatusleikki - entä jos minusta oikeasti olisi moneksi, mihin elokuvan "Multiplicity" englanninkielinen nimi yhdellä sanalla viittaa.

Losangelelilaisella rakennusmestarilla Doug Kinneylla (Michael Keaton) on kiireistäkin kiireisempi työ, ja eletään sentään vasta 90-lukua. Erään asiakkaan, joka on geenitutkija, luona hän saa kerralla ratkaistUa ajankäyttöön liittyvät ongelmansa. Doug tarttuu tilaisuuteen. Mieleen ei tule enempää eikä vähempää kuin Aleksanteri Suuri, joka miekallaan sivaltaa Gordionin solmun narunpätkiksi.

Kahdessa tunnissa mies on kloonattu kahdeksi, joilla ovat täsmälleen samat kokemukset ja elämänhistoria aina kloonaukseen saakka.

     *     *     *

Mutta kuinkas sitten kävikään? Kaikki menee ensin hyvin, mutta sitten hyvin huonosti. Doug menettää työnsä - ja on menettää perheensäkin ennen kuin dougit (siinä vaiheessa heitä on jo neljä) päättävät tehdä asialle jotain.

Ratkaisu ongelmaan on samanlainen kuin oli ratkaisu alkuperäiseen ongelmaankin tai käänteinen sille. Muut dougit aloittavat oman elämänsä toisaalla USA:ssa ja alkuperäinen Doug otti opikseen siitä, mitä hänelle kloonauksen jälkeen tapahtui.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 118 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Länsimaisen, suomalaisen yhteiskunnan ihmiset elävät monessa suhteessa paradoksaalisessa tilanteessa.

Varallisuutta maassa on enemmän kuin koskaan aiemmin. Silti sellaiset ääri-ilmiöt, jotka helposti mielletään kehittyviin yhteiskuntiin, yleistyvät. On esimerkiksi monia aiemmin itsestäänselvinä pidettyjä asioita, joihin ei enää olekaan varaa.

Koulutus ja sivistys ei vaikuta suoraviivaisesti niinkään yksinkertaisiin asioihin kuin siihen, miten ihmiset suhtautuvat toisiinsa. Tasa-arvo on johtanut mm. siihen, että monilla aloilla miehistä on naisvaltaisissa yhteisöissä tullut kiusattuja, mistä ei kai ole vielä koskaan julkisesti puhuttu tai kukaan ei ole sanonut sitä ääneen.

      *     *    *

Kotikatsomon Akseli Tuomivaaran elokuva "Satanen" (2014) käsittelee kiusaamis-aihetta klassisen koulukiusaamisen kautta. Kiusattuna on aluksi nössö poika ja pääasiallisena kiusaajana tyttö. TV-elokuvan 1. osa näytettiin tänään sunnuntaina klo 21:05 TV1:ltä.

Kiusaaminen voi äärimmillään johtaa mm. siihen, mitä tapahtui Jokelassa ja Kauhajoella. Tätä aihetta puolestaan käsittelee Riihimäen nuorisoteatterin Essi Rönnkvistin ohjaama tuore näytelmä "Bang bang - you're dead" (2015). Näytelmä perustuu amerikkalaisen William Mastrosimonen käsikirjoitukseen ja sen taustalla ovat ensimmäiset vuosituhannen vaihteen tragediat USA:ssa.

      *     *    *

Tuomivaaran ohjaamassa ja Paula Monosen käsikirjoittamassa näytelmässä rikkaan perheen poika Aaro saa satasella käännettyä asetelman kannaltaan toisinpäin. Hän maksaa kiusaajalleen Emilialle siitä, että tämä hakkaa heidän yhteisen kiusaajansa Teemun. Ja 1. osa päättyy siihen, että Emilia bileiden jälkeen hujauttaa Teemua pullolla päähän niin, että tämä menettää tajuntansa. Aaro ja Emilia jättävät kiusaajansa maahan makaamaan.

Asetelmaa mutkistaa se, että Aaron ja Teemun perheet ovat ystäviä keskenään. Ja Aaro perheineen on vastikään muuttanut paikkakunnalle, jossa Aaro on aloittanut yläasteen.

Rönnkvist: "Bang bang you're dead" (2015)

"Sulla ei ole aavistustakaan millasta on olla yhtenä päivänä joku ja seuraavana ei-kukaan."

Johanna herää vankilasta.  Hän on ampunut 7 ihmistä ja odottaa muilta ihailua ja kunnioitusta. Mutta kuolleet eivät aio jättää häntä rauhaan ennen kuin saavat vastauksen kysymykseen; miksi?

"Bang bang you're dead" (2015) kysyy kysymyksiä, joita ei voi sivuuttaa ja vaatii vastauksia, joita ei voi antaa. (Rti:n sivusto)

     *     *     *

Riihimäen nuorisoteatterin -sivuston kuvaus meneillä olevasta amerikkalaisen käsikirjoittajana William Mastrosimonen näytelmästä "Bang bang you're dead" (alk. 1998) ei voisi olla paljon epäonnistuneempi. Näytelmän on ohjannut teatterin oma apulaisohjaaja Essi Rönnqvist.

Lyhyehkö, 1-näytöksinen näytelmä on vaikuttava ja onnistunut sekä alkuperäisen käsikirjoituksen mukainen.

    *     *      *

Näytelmässä tuodaan taitavasti esiin niin ihmisten väliseen vuorovaikutukseen kuin instituutioiden toimintaankin liittyvät rakenteelliset jäykkyydet ja epäkohdat. Suurin ongelma on juutalais-kristillinen kulttuuri, mikä on osattava lukea näytelmästä ulos, mikä vaatii paljon pohdintaa, ymmärystä ja kriittistä tulkintaa siitä, millainen länsimainen yhteiskunta on.

Sovinnainen ja moralistinen katsoja ei ymmärrä näkemäänsä - tai esittämäänsä.

    *     *      *

Näytelmän päähenkilö Josh / Johanna ei tietyllä tavalla toimi yksin tilanteessa, mikä panee koko länsimaisen oikeusjärjestelmän polttopisteeseen.

Ennen muuta Joshin vanhemmat ovat avainasemassa sen suhteen, mitä heidän tyttärelleen tapahtuu. He mm. ostavat metsästysaseen, jolla tytär tappaa ensin vanhempansa ja sitten koulukaverinsa.

Kukaan ei missään vaiheessa syytä vanhempia mistään. Siitäkään huolimatta että Josh on alaikäinen ja vanhempiensa vastuulla - jopa juridisesti.

    *     *      *

Hienovaraisemmin Joshiin vaikuttaa hänen isoisänsä, joka opettaa hänelle metsästystä. Tärkeä kokemus on 1. peuran kaataminen, ja miten isoisä siihen suhtautuu.

Tärkeää on että eläintä ei kunnioiteta vaan tappaminen on vain ikään kuin riitti aikuisuuteen, mikä järkyttää nuoren Joshin mieltä. Ja tekee tappamisen jatkossa helpoksi.

Isoisä on kiinnostunut saamaan Joshin vain hymyilevänä valokuvaan yhdessä kaatamansa eläimen kanssa. Itse tilanteeseen liittyviä tunteita ja mitä eläimelle tapahtui / miksi se tapettiin, ei tilanteessa käsitellä.


Nichols: "Seksitutkija ulkoavaruudesta (What Planet Are You From?)" (2000)


Erittäin kehittynyt, 1000 vuotta Maata teknologisessa kehityksessään edellä oleva planeetta, jonka asukkaat eivät enää tunne tunteita ja harrasta seksiä vaan lisääntyvät kloonaamalla, suunnittelevat geenivarantonsa täydentämistä Maan asukkaiden avulla. Planeetan oliot ovat sukupuolettomia, joten tänne tulevalle 'miehelle' asennetaan humiseva tekopenis, ja hänen tehtävänään on tehdä Maassa oleva nainen raskaaksi, minkä jälkeen lapsi ja olio palaisivat takaisin sinne mistä olivat lähteneetkin.

Alienin nimi on Harold Anderson ja hän tulee pankkiiriksi Phoenixiiin ja työn ohessa yrittää löytää itselleen partnerin, mikä ei ole ihan helppoa olion taustan takia.

Haroldin tapa lähestyä naisia epäonnistuu kerta toisensa jälkeen, eikä hänen yrityksiään helpota humiseva penis, joka toistuvasti tiettyinä hetkinä muistuttaa olemassaolostaan, eikä Harold saa sitä vaiennettua. Lopulta Harold kuitenkin löytää sopivan äiti- /vaimokandidaatin paikallisesta AA-kerhosta, jonne Haroldin työkaveri hänet vie. Mies on iskenyt sieltä usein naisia.

Harold mm. väärinkäsitysten avittamana onnistuu pääsemään naimisiin - ja lapsentekopuuhiin Susanin kanssa, jonka biologinen kello tikittää. Ristiriitoja aiheuttaa mm. se, että Susan ei ole varma voiko hän enää saada lapsia ja menettääkö hän Haroldin siksi, että Harold haluaa enemmän lasta kuin Susania.

Lopulta kun Harold paljastuu alieniksi, Susanin ongelmaksi tulee menettääkö hän Haroldin lopullisesti siksi, että tämä haluaa palata omalle planeetalleen. (IMDb:tä mukaillen)

     *     *     *

"Seksitutkija ulkoavaruudesta" (2000) on yhdysvaltalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Mike Nichols. Juonena on että ulkoisesti miesten näköisten olioiden asuttamalta planeetalta lähetetään edustaja Maahan etsimään sopivaa naista lapsentekopuuhiin. 

Planeetasta ei kerrota paljon, mutta käsikirjoituksen perusteella on pääteltävissä, että on mahdollista, että planeetalla on myös naisennäköisiä otuksia. Tunteet kuten rakkaus ja seksi eivät vain kuulu planeetan arkeen. Ja jatkuvasta kloonaamisesta ovat tunnetut haittavaikutuksensa eli geeniperimä köyhtyy. (Wikipediaa mukaillen)

     *     *     *

TULI TÄNÄÄN 5:LTÄ KLO 2:10

lauantai 21. maaliskuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 434 "Intiaanin huopahattu"


Yksi tarina tältä viikonlopulta. Nopeasti ex tempore -prosessidraamaa varten kehitelty tarina:

"Olipa kerran pieni poika, joka halusi olla samanlainen kuin kaikki muutkin pojat. Hän ei ollut ollenkaan tyytyväinen itseensä ja siihen millainen oli: rampa, rullaaja, räkäpää, vammainen, ceepee ja vaikka mitä.

Jokainen päivä hän teki sitä mitä kaikkina muinakin päivinä eli ei oikeastaan yhtään mitään. Hän otti vastaan kaiken sen mitä elämä antoi - siis ei paljon mitään ja vähän päälle.

Hän mietti kuumeisesti ja kylmäpäisesti mitä voisi tehdä asialle. Sitten hän keksi sen. Tuosta vaan ja otti kynän käteen kuin miekan mutta ei tehnyt vielä mitään.

Sitten yhtenä päivänä hän kyllästyi tekemättömyyteensä ja alkoi kirjoittaa tarinaa pojasta, joka halusi muuttua aivan erilaiseksi. Ja lopulta hän muuttui näkymättömäksi intiaaniksi. Hän pani sulan mustaan huopahattuun ja levitti kätensä ja huusi: JI-HAAAAAAA!

Siitä lähtien hän piti aina huopahattua päässään mennessään kouluun ja aina matkalla poimi lokin- ja variksensulkia, mustia ja valkoisia sulkia, ja lisäsi niitä hattuunsa.

Ja aina uusi sulka oli yksi uusi sulka enkelin siipeen. Ja lopulta kun sulkia olisi riittävästi, hän saisi siivet alleen ja lentäisi aina aurinkoon asti. Mutta siihen kuluisi koko elämä."

RUNO ON VAPAA. Osa 315: "solar eclipse"


TOTAL


S
O
LAR
ECLIPSE

Linkki:

Total Solar Eclipse. timeanddate.com

Täydellinen auringonpimennys Skandinaviassa. Tieteen kuvalehti