torstai 26. maaliskuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 121 -

CC by  Mimmi L. - Carpe Diem
On harvoja asioita maailmassa, jotka saavat minut todella levottomaksi ja sellaiseen tilaan, etten kestä tilannetta. Ja tarkoitan nyt vain ohjelmia, joita tulee TV:n vakiokanavilta. Äärimmäistä väkivaltaa en kestä katsoa ollenkaan, siis esimerkiksi sotaelokuvia ja muuta massiivista mättämistä, jota TV on valitettavasti pullollaan, mikä luo harhaisen käsityksen maailmasta.

Toinen on äärimmilleen viritetty jännitys, joka usein liittyy väkivaltaan, mistä taas on ääriesimerkki TV-sarja 24 (2001-), mitä en ole voinut katsoa ollenkaan.

Kolmas vielä edellisetkin ylittävää hypetystä ovat dokumenttiohjelmat ja -elokuvat (kansan)taloudesta, pankkien, suuryritysten ja pörssien toiminnasta. Maailma on muuttunut 20 vuodessa tässä suhteessa hyvin käsittämättömäksi.

     *     *     *

Torstai-iltana Yle Femillä klo 22 näytetty saksalainen dokumenttielokuva "Master of the Universe" (2013) ei ollut sisältönsä puolesta yllättävä ja esitetyt asiat olivat niin tuttuja kuin ne ylipäätään voivat maallikolle olla muista yhteyksistä.

Ohjelmassa sukellettiin suoraan EU:n talouden ytimeen yhden saksalaisen avainhenkilön, suursijoittaja Rainer Vossin kautta. Hän on yksi niitä, jotka vuosituhannen vaihteen jälkeen kehitteli pank(e)issa yhdessä muiden samanlaisten heppujen kanssa yhä uusia tuotteita mm. kunnille, valtioille ja yksityisille henkilöille myytäviksi, mihin myös hanakasti tartuttiin pikavoittojen toivossa. Ja monet tunnetulla tavalla menettivät ja menettävät valtavia summia houkuttelevien mutta käsittämättömien johdannaisten ym vapaaehtoisesti ostamiensa tuotteiden takia.

Kyse oli ja on suuren mittaluokan huijauksesta, joka kuitenkin oli ja on laillista, mutta laillisuuden rajoja koetellaan koko ajan. Voss ennustaa, että millaisia tahansa ylilyöntejä voi olla odotettavissa. Vielä paljon pahempia kuin mitä tähän asti on koettu.

Kokonaiset kansantaloudet romahtanut, niin kuin itse asiassa on jo tapahtunut (mm. Etelä-Korea, Argentiina, Kreikka). Ja esimerkiksi sellaiset boikotointi-kampanjat kuin mitkä ovat kohdistuneet Venäjään tietysti vain pahentavat tilannetta ja tekevät talouden kehityksestä entistä vaikeammin ennustettavan ja arvioitavan.

     *      *      *

Jos sen tasoinen asiantuntija ja talouden toimija kuin Rainer Voss pitää pörssien ja yleensä talouden toimintaa ja verkostoja aina vain ennustamattomampana ja hallitsemattomampana, millainen se onkaan kaikkien muiden kuin palveluiden tarjoajien kannalta. Mitä tahansa (kansallis)valtiot ja niiden kansalaiset tekevätkin rahoilleen, mitään takeita lopputuloksesta ei ole.

Esimerkiksi suomalaisten köyhtyminen voi tapahtua yhdessä yössä, niin kuin kai on jo tapahtumassa ja tapahtunutkin. EU:n jäsenmaksut syövät kansantaloutta, samoin Kreikka-vakuudet ym. kollektiiviset velvoitteet. Lisäksi Suomen rikkaat, pk-yrittäjät, ylempi keskiluokka ja parhaiten palkattu työväestö siirtää rahojaan muualle Eurooppaan ja paratiisisaarille ym. Ja muuttavat itse perästä, kun ovat ensin kupanneet isänmaansa yritykset, kunnat ja valtion.

Ohjelmassa käydään läpi suuri joukko asioita, mutta ei niistä sen enempää. Itse dokumentti valittiin vuonna 2014 Euroopan parhaaksi dokumenttielokuvaksi, mitä se varmasti oli ainakin sisältönsä puolesta. Elokuvana dokumentti ei tosin ollut mistään kotoisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti