sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kujanpää: "Putoavia enkeleitä" (2008)

"Putovia enkeleitä" (2008) on suomalainen elokuva, joka kertoo suomalaiskirjailija Lauri Viidan (Tommi Korpela) ja Aila Meriluodon (Elina Knihtilä) värikkään rakkaustarinan sekä Viidan sairastumisen kuvaus heidän kuvitteellisen tyttärensä Helenan (Elena Leeve) näkökulmasta. Se on olennaisesti nuoren naisen kasvukertomus sekä samalla sodanjälkeisen suomalaisen kulttuurielämän kuvaus.

"Putoavia enkeleitä" perustuu Heikki Kujanpään ohjaamaan samannimiseen näytelmään, jota esitettiin Q-teatterissa 2005. Näytelmän on ohjannut elokuvaksi niin ikään Heikki Kujanpää. Elokuva sai kolme 'Jussi-palkintoa'. (Wikipedia)

      *      *     *

Katsoin elokuvan tällä kertoo skitsofrenian kuvauksena, mihin liittyy myös tyttären Helenan pelko, että hänkin on sairastunut / voi sairastua niin kuin isänsä. Pelko voi olla yhtä paha asia kuin se, että on oikeasti sairastunut; ja pelko jota tolkuttomasti itse ja muut ruokkivat on sekin sairautta.

Lauri Viidan ja Aila Meriluodon love storystä tekee kiinnostavan tietysti sekin, että kyse oli oman aikansa kohuparista. Samantapainen pari olivat Esa Sirola ja Anja Kauranen 2-kymmentä vuotta myöhemmin. Kumpaankin tarinaan liittyi, ainakin jonkin aikaa, myös 3-draama, sillä Viita oli naimisissa tavatessaan nuoren runoilijan.

Ailan uskollisuus Lauria kohtaan on liikuttavaa - ja pelottavaa sekin. Elokuvaa katsellessa kysyy - ja näkee - kuinka pitkälle Aila on valmis menemään. Kun miehestä alkaa olla uhka heidän pienille lapsilleen, nainen saa tarpeekseen ja soittaa pii-paa -auton miehelleen, joka joutuu hetkeksi hoitoon harhoineen.

      *      *     *

Monista muista yhteyksistä tuttu myytti kirjailijanerosta tietysti pulpahtaa tuon tuostakin esiin. Niin Lauri Viita itse kuin Aila Meriluoto ja kirjallinen eliitti ruokkivat Viidan kohdalla tätä myyttiä. Asetelma kääntyi kuitenkin kiinnostavasti vinksalleen, kun Meriluoto on julkaissut esikoiskirjansa "Lasimaalaus" (1946), jota varauksettomasti ylistettiin julkisuudessa.

Elokuvassa "Putoavia enkeleitä" (2008) on suorastaan absurdi kohtaus, jossa Viita saa jossain kustantajan kirjailijaillassa kateellisuus-kohtauksen, kun kollega spontaanisti esittää sävellettynä Ailan runon. Miehen pinna palaa täysin, kun häntä ei huomioida mitenkään.

      *      *     *

Ennen muuta "Putoavissa enkeleissä" on kyse tarinaa eteenpäin kuljettavan kuvitteellisen tyttären Helenan kertomuksesta vanhemmistaan. Jotain tällaista elämä on varmasti ollut, vaikka sitä ei voi varmati tietää.

Helena on isän tyttö, ja lapsuudesta on selvästi jäänyt traumaattisia kokemuksia siitä, miten usein väärinymmärrettyä isää ja taiteilijaneroa tulee puolustaa kaikissa tilanteissa. Tyttärelle on jäänyt aikuisenakin kela päälle niin, ettei hän pysty elämään kunnolla omaa elämäänsä vaan lukee jopa 'työkseen' - mitä se sitten tarkoittaakaan - isänsä runoja eri tilaisuuksissa.

Elokuvan juoneen on tyttären kokemuksista kertomisen lisäksi ympätty kehystarina äitinsä Aila Meriluodon elämänkertateoksen luonnosta lukevasta Helenasta, joka samalla peilaa kirjasta saamiaan tietoja omiin kokemuksiinsa.

Nuoren naisen mieli järkkyy monesti kirjaa lukiessa, ja hän elää lapsuuden kokemuksiaan uudelleen, ja saa lopulta tukea kokemusten käsittelyssä myös äidiltään, joka ei useinkaan ole ymmärtänyt tytärtään ja tämän tarpeita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti