perjantai 27. maaliskuuta 2015

Suhonen (toim.): "Hetken vangit - koreografien ja tanssikriitikoiden kirjoituksia" (1991)

"Hetken vangit - koreagrafien ja tanssikriitikoiden kirjoituksia" (1991) rakentuu 12 koreografin ja 2 tanssikriitikon teksteistä. Ne käsittelevät keskeisiä tanssitaiteen kysymyksiä: tanssin olemusta ja merkitystä, perinteen ja uudistusten suhdetta, koreagrafista luomisprosessia, tanssin ja musiikin suhdetta, tanssikoulutuksen tavoitteita, taiteilijan vastuuta.

Tekstit ajoittuvat vuosiin 1902-1986, ne kuvastavat länsimaisen taidetanssin historiallista kehitystä, mutta liittyvät yhtä suuressa määrin myös tanssin esteettisten näkemysten muutoksiin. Valikoima esittelee sekä klassisen baletin uudistajia Mihail Fokinin ja George Balanchinen, että uusien tanssisuuntausten edustajia aina Isadora Duncanista Pina Bauschiin. (Takakansi)

      *     *     *

"Hetken vangit" (1991) kirjassa on mm. amerikkalaisen tanssijan Isadora Duncanin ohjelmajulistus 'Tulevaisuuden tanssi' (1904), jonka tanssi tietyllä tavalla mullisti oman aikansa taidetanssin, joka oli lähinnä vain klassista balettia. Muuta tanssia ei korkeakulttuurin piirissä tunnettu.

'Villien', alkuperäiskansojen tanssia ei tuohon aikaan tietysti pidetty minään, mutta Duncan korosti tanssin luonnollisuutta, ja hänen mielestään se oli mahdollista vain silloin, kun tanssi alasti. Ihanteensa hän kuitenkin haki antiikin Kreikasta ja sen veistoksista, jotka kuvasivat liikettä toisin kuin mikä oli ihanteena klassisessa baletissa tai eurooppalaisissa kansantansseissa.

Duncanin ajatukset löivät itsensä läpi niin tanssissa, jota sittemmin pidettiin modernina tai nykytanssina mutta myös varsinkin venäläisessä baletissa, josta tuli maailmankuulu.

      *     *     *

Duncanilla itsellään oli yhteyksiä niin Venäjälle kuin eri puolille Eurooppaa ja hän oli mm. naimisissa venäläisen runoilijan Sergei Jensenin kanssa. Ja hänen tekstiinsä on kiinnostava pysähtyä - ja se on lisäksi "Hetken vangit" -kirjan alussa, mihin monet muut viittaavat.

Isadorassa viehättää ennen muuta se, ettei hän hätkähtänyt minkäänlaisesta arvostelusta vaan hän oli varma asiastaan, minkä hän osasi myös perustella erinomaisesti. 1900-luvun ajalle tuttuun tyyliin Isadora on hyvin pitkälle selvästi filosofinen materialisti.

      *     *     *

Viehättävää on miten hän suhtautui antiikin Kreikan jumaliin. Ne olivat mentaalisesti olemassa siinä missä ihmiset. Nykyihmiselle 2500 vuotta sitten eläneet ovat itse asiassa yhtä vieraita kuin heidän jumalansa, siksi kummatkin on syytä ottaa yhtä tosissaan, koska ne kuuluivat maailmaan jossa he elivät. Sama koskee luontoa, mitä Isadora ei kuitenkaan jostain syystä oivalla. Tai: luonto on kreikkalaisille ihan erilainen entiteetti kuin 1900- ja 2000-luvun ihmisille.

Sana 'luonto' ja 'luonnollisuus' ovat olleet länsimaisen ihmisen lähihistoriassa varsin vaarallisia ja pelottavia käsitteitä. Monia kyseenalaisia toimia on oikeutettu, sillä että ne ovat esitetty luonnollisina. Tässä tapauksessa ei siitä ole kuitenkaan kyse. Tanssi on tietysti (vain) tanssia. Mutta mitä tanssi Isadorasta oikein on?

      *     *     *

Kaikki lähtee liikkeestä. Ihmisen liikkeestä, mikä erottaa ihmisen jumalista. Ihmisen liikkeet ovat suhteessa siihen, mikä on täydellistä kömpelöitä ja keskeneräisiä. Siksi jumalat nauravat ihmisille, jotka yrittävät jäljitellä heitä.

Mielenkiintoisella tavalla Isadoralla yksi ainoa liike tai asento saattoi riittää tanssin tunnusmerkiksi kunhan sen teki niin kuin antiikin Kreikan kuvanveistäjä. - Oikeastaan tässä myös tulee Duncanin ajattelun heikkous esiin. Se mikä on biologisessa / etologisessa / ekologisessa mielessä luonnollista liikettä ja asentoa on eri asia kuin mihin tanssija viittaa.

Tai voidaan sanoa niin: mikä on kaunista ihmiselle ei ole sitä toisille eläinlajeille. Niilläkin ovat tanssinsa ja soidinmenonsa, jotka täytyy tehdä tietyllä tavalla - ja tavat ovat ohjelmoitu eri lajien geeneihin / meemeihin.

Isadora ajattelee tämän asian kuitenkin hieman toisin:

"Jos voin löytää tanssistani muutaman tai edes yhden ainoan asennon, jonka kuvanveistäjä voisi siirtää marmoriin niin että se säilyisi, työni ei olisi ollut turhaa."

Kysymys siis kuuluu: millä perusteella asento / pysäytetty liike on luonnollinen? Yhtä hyvin klassisen baletin tanssijan vuosia harjoittelema liike kuin kenen tahansa ihmisen arkinen liike voi olla luonnollinen.

      *     *     *

Duncan pohtii myös esi-isien tanssien ja nykytanssin suhdetta toisiinsa samoin kun tanssia eri kulttuureissa. Hän joutuu lopulta päätymään siihen, että on mahdotonta määrittää mikä on oikeasti luonnollista. Nykytanssija kuitenkin vain tietää sen jostain...

Hieman oudoksi hänen pohdintansa menee, kun hän yhdistää tanssin jostain ihmeen syystä naisiin ja naiseuteen. Tottahan tietysti on, että tanssi länsimaisissa yhteiskunnissa on ollut paljolti naisten laji - ja kenties Duncanin aikana hän ja hänen tuntemansa naiset saivat tanssin kautta vapauden tuntemuksia, mitä muuten oli vaikea saavuttaa. Mutta miksi se ei olisi koskenut yhtä hyvin miehiä?

Linkki:

Isadora Duncan Dancers. YouTube

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti