keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 435 "Urban legends: Final cut"

Toisen peräkkäisen iltavuoron jälkeen en eilen jaksanut katsoa kuin John Ottmanin "Urban legends: Final cut" (2000) -elokuvan 6-kanavalta. Edellisen kerran näin sen toissa vuonna.

Elokuvassa elokuvan tekemistä opiskelevat nuoret käyttävät kiinnostavalla tavalla legendoja hyväkseen. Tai lähinnä pääosan esittäjä Amy Mayfield (Jennifer Morrison) käyttää. Kauhu ja jännitys hitchcockmaiseen tapaan kietoutuvat toisiinsa.

Leffa linkittyy jännittävällä tavalla alkuperäiseen "Urban legend" (1998) -produktioon, jossa yliopiston kampuksella yksi naisopiskelija pisti kavereitaan lihoiksi ennen kuin hänet lukuisten murhien jälkeen saatiin pysäytettyä.

Tässä toisessa elokuvassa on otettu ikään kuin askel taaksepäin, ja toisella yliopistolla toinen opiskelija alkaa tällaisen "Urban legend" -tyylisen elokuvan tekemisen. Mutta jotta suhde aiempaan elokuvaan ei olisi niin suoraviivainen, ensimmäisen elokuvan naisvartija Reese (Loretta Devine) on myös tässä elokuvassa vartijana, ja antaa ymmärtää katsojalle, että se mitä tapahtui edellisessä elokuvassa oli totta. Kahdella ristiriitaisella viittauksella elokuvien välille on saatu luotua hieno myyttinen rakenne.

Elokuvana John Ottmanin "Urban legends: Final cut" (2000) ei ehkä ole kovin kummoinen. Liian paljon vauhtia, liian toiminnallinen ja asioiden väliset yhteydet eivät tule kovin selväksi ainakaan ensimmäisellä katselukerralla. Mutta ehdottomasti katselemisen ja pohtimisen arvoinen teos tarinansa ja vitsikkään ja oivaltavan käsikirjoituksensa takia.

      *     *     *

Kehyskertomuksena on 'Hitchcock Award' -elokuvakilpailu, johon opiskelijat vuosittain osallistuvat. Voittaja saa green cardin Hollywoodin 2-3 oikean elokuvan tekemiseksi eli ura ohjaajana saa lentävän lähdön.

Ja lopussa paljastuu että koko elokuva on ollut metafiktiota, joka on ollut Amy Mayfieldin em. kilpailua varten tekemä elokuva. Saattaa tuntua kikkailulta, mutta toimii oikein hyvin ensimmäisillä katselukerroilla. Samalla tavoin kuin elokuvassa, myös elokuvan elokuvassa Amy Mayfield on samassa ohjaajan roolissa.

Olennaisin ero oikean ja vähemmän oikean elokuvan välillä on siinä, että elokuvan todellisuudessa, joka sekin on tietysti kuvitteellinen, ei tehdä murhia. Legendat tässä "Urban legend 2" -elokuvassa ovat vain legendoja, mikä on minusta juuri sellainen loppu, jonka tällainen elokuva ehdottomasti kaipaakin!

      *     *     *

Amyn elokuvan, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan, ensimmäinen 'urban legend' -murha kauheudessaan vetää vertoja esimerkiksi Alfred Hitchcockin "Psykon" (1960) kauheudelle ja näen sen toisen katselukerran jälkeen eräänlaisena Hitchcock-pastissina ja vielä hyvänä sellaisena, josta kulttiohjaajakin olisi ollut ylpeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti