torstai 16. huhtikuuta 2015

Belber: "Management - tunteet haltuun" (2008)

Taidetta työkseen myyvä nainen yrittää päästä eroon hullusta hotellinjohtajasta, joka ihastuu häneen eikä jätä rauhaan. (IMDb)

"Management - tunteet haltuun" (2008) on amerikkalainen romanttinen draamakomedia, jonk on ohjannut Stephen Belber ja pääosassa Jennifer Aniston ja Steve Zahn. (Wikipedia)

     *      *      *

HERO KLO 21:00

     *      *      *

Aika yllättävä elokuva. Jollain tavalla tabuja rikkova. Alkaa pyllyyn taputuksesta ja päättyy siihen. Kummatkin taputtelevat toisiaan - oikeastaan aika hauska ajatus, kun asian ajattelee loppuun asti.

Kaikessa arkisuudessaan, naiviudessaan ja typeryydessään jopa jollain tavoin syvällinen tarina, jos arvostaa sitä, mitä sitkeydellä voi saada aikaan.. omassa elämässään. Siis ei mitään suurta, mutta jotain sellaista mitä haluaa.

Ehkä tärkein.. opetus? .. on se, että - niin kuin improvisaatiossa - toisen tekemiin aloitteisiin on vastattava. Huonoin vaihtoehto on aina torjunta - puhumattakaan hyökkäilyistä tai toisen tahallisesta vahingoittamisesta ja kaikinpuolisesta länsimaiseen kulttuuriin kuuluvasta demonisoinnista.

Ikävä, röyhkeä, pöyristyttävä, loukkaava - tai mikä tahansa puhe tai teko - voi lopulta avata polun johonkin uuteen, erilaiseen, ihmeelliseen. Johonkin sellaiseen mitä haluaa  tai sitten ei. Jos ei harkitse eri vaihtoehtoja, saa sitä mitä tilaa. Aina yhtä ja samaa vanhaa paskaa .. tai hyvää, jos on tyytyväinen täydelliseen muuttumattomuuteen, mitä esimerkiksi aristotelinen maailmankuva luomisoppeineen merkitsee.

     *      *      *

En ole varma, onko tuo elokuvan nimen käännös tai väännös ihan oikeaan osuva.. Tunteitahan EI tässä oikeastaan edes yritetty saada haltuun. Ne olivat osa näitä ihmisiä. Välillä ne hieman ryöpsähtelivät. Pahasti ylikin, ainakin Suen (Jennifer Aniston) toisella poikaystävällä Jangolla (Woody Harrelson).

Jollain tavalla elämä kuitenkin saatiin hallintaan, kaikesta sen kaoottisuudesta huolimatta. Kaaos oli tässä tapauksessa järjestystä, ihan samalla tavalla kuin kaaosteoriassa. Kaaos ei ole täydellistä satunnaisuutta vaan hyvinkin arvattavaa ja ennustettavaa, kun pääsee sisään sen sisäiseen logiikkaan.

Ja juuri tästä tässä elokuvassa oli kyse. Mike (Steve Zahn) ja Sue lopulta tajusivat, ettei elämää voi suunnitella kovin pitkälle saati sitten panna ennalta-arvattavaan muottiin. Se saa sellaisen muodon kuin saa. Ja kukin tilanne täytyy vain hyväksyä, ja nähdä, sellaisena kuin se on.

     *      *      *

Katsoja koki, näin luulen, suorastaan suunnatonta myötähäpeää, kun Mike kömpelösti yritti iskeä tai flirttailla Suen kanssa elokuvan alussa. Se oli jotain aika lailla HIRVEÄÄ katseltavaa. Mutta niin Miken kuin ehkä Suenkin täytyi vain käydä se läpi.

Kun Sue saapuu Miken perheen ylläpitämään motelliin, Mike suorastaan leimaantuu välittömästi Suehen. Hän sekoaa - jälkikäteen ajatellen - täysin. Hänen on tavalla tai toisella saatava Sue... tai ainakin koskea hänen takapuoleensa. Uh! mikä hirveä ajatus ja tilanne niin itselle kuin toiselle. Vain lapsethan toimivat tällä tavalla.

Ja tällaiset asiat ovat ensimmäisiä, joita lapselle opetetaan vaivihkaa seksuaalisuudesta. Toisen ihmisen ruumiinosat ja koskemattomuus on pyhiä, tabuja tms. Mutta on tavallista, että lapset haluavat koskea ihan vieraitakin ihmisiä - ja he myös koskevat, kun eivät voi uteliaisuudelleen mitään. Eivätkä ehkä osaa edes ajatella asiaa niin kuin aikuinen ajattelee ja niin kuin kulttuurissa ajatellaan.

     *      *      *

Miken koheltaminen johtaa absurdiin tai surrealistiseen tilanteeseen, koska Sue on tässä pelissä koko ajan mukana. Hän ei halua torjua Mikea vaan uteliaana katsoo tilanteet loppuun asti.

Kun Sue suoraan kysyy, mitä Mike häneltä oikein haluaa, Mike sanoo samalla tavalla suoraan, että juuri sillä hetkellä hän ei halua muuta kuin koskea Suen takapuoleen. Sue vetää häntä fyysisesti puoleensa, mikä tuottaa mielesssä pakkomielteenomaisen halun koskea naiseen. Vain koskea, ei muuta.

Sue vähän aikaa miettii asiaa. Hänelle täysin tuntematon mies tulee illalla klo 11 hänen hotellihuoneeseensa, sen varjolla että hän tuo ilmaisen viinipullon naiselle lahjaksi, ja sanoo hetken kuluttua, että hän haluaa vain koskea naista. Hän ei halua seksiä. Nainen vain vetää häntä puoleensa.

Selvästi Mike ei ole Suelle vastenmielinen, eikä hän myöskään pelkää miestä tms. Hän ei vain ymmärtänyt, mitä Mike hänestä haluaa eikä Mike sitä oikeastaan itsekään tiennyt ennen kuin Sue sitä häneltä kysyi.

     *     *     *

Tilanne on naurettava, ja Sue ei oikeastaan voi tehdä muuta sanoa, että hyvä. Hyvä on, koske sitten takapuoleeni ja lähde sitten. Ja näin myös tapahtuu. Tilanne ei johda mihinkään muuhun.

     *     *     *

TODELLA monien yllättävien vaiheiden jälkeen Mike ja Sue lopulta päätyvät yhteen. Tässä tilanteessa Sue on raskaana - toiselle poikaystävälleen, jonka hän on juuri jättänyt. 

Miken äiti on kuollut ja isä antaa ennakkoperintönä motellin pojalleen, joka haluaa sen avulla toteuttaa Suen unelman yhdessä Suen kanssa. Ja Happy Endhän siitä seuraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti